maanantai 19. marraskuuta 2012

Lisää Amsterdamia!

Maanantai tökkii - siis ei mitään uutta. Niinpä selailin vielä lisää kuvia viime viikonlopun Amsterdamin matkalta, ja vaikkeivät kuvat mitään taidepläjäyksiä ole, niin tässäpä tulee... Siis jatkoa eiliselle bloggaukselle Amsterdam - muutakin kuin vapaata seksiä ja huumeita.

Missä Hollanti, siellä juusto. Juustonystävien kannattaa pistäytyä sisään juustokauppoihin, kuten ylläolevaan, jotka on nätisti sisustettu ja joissa pääsee ennen kaikkea maistelemaan juustoja sydämen kyllyydestä! Ja suklaata myös!


Ranskalaisia myytiin joka puolella. Ne olivat paksumpia (ja mauttomampia?) kuin kotona, mutta makuasioistahan ei sovi kiistellä, vai miten se meni. Pääkadulta löytyy joka tapauksessa koju, joka myy "maan parhaita ranskalaisia". No juu, poikaystävä jätti puolet...
 Amsterdam = pyöräilijöitä! En tiedä kummat pelottivat enemmän - hirmuista vauhtia pyyhältävät paikalliset vai pyörillään horjuvat turistiryhmät...
Käsityöläispuoteja riitti myös! Tässä valmistuu pikkuisia & söpöjä kovia karkkeja - näistä pötköistä siis.
 Kotielämää ihanissa taloissa kanaalin varrella... kelpaisi kyllä.
 Ja katuelämää, harmaalla säällä ja auringossa kaduilla piisasi porukkaa. Sitä kaipaa Helsingin marraskuussa.

 ... ja lungia kahvilaelämää. Aah. Tässä paikassa (jonka nimeä en muista) join herkullisen gluhweinin - tämän vuoden ensimmäisen. Talvi on nyt virallisesti saapunut - ja joulu voi tulla.

Katutaidetta - tai jotain. Ankkoja rakennustyömaan aidalla.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Amsterdam - muutakin kuin vapaata seksiä ja huumeita

Intensiivistä on elo näinä päivinä, huh - mutta hyvä niin, ettei ehdi ajatella marraskuun ankeutta. Viime viikonloppuna matkasimme poikaystävän kanssa Amsterdamiin hengaamaan pitkäksi viikonlopuksi.

Amsterdam siksi, ettei poikaystävä ollut ikinä käynyt siellä ja itsekin vain kerran jossain seminaarissa... Ja meidän oli pakko käyttää Citydealista ostamamme "halvat" lentoliput - periaatteessa lähes ilmaiset eli "maksa vain lentovero" -periaatteella, mutta käytännössä lipuilla pääsi matkustamaan vain tosi harvana ajankohtana ja maksoimme Amsterdaminkin matkasta noin 150 euroa - ihan ok tietty ja olisihan pitänyt tietää, ettei ilmaisia matkoja ole olemassakaan... kuten mitään muutakaan ilmaista tässä maailmassa.

Mutta Amsterdam oli ihana! Harmaata ja sateista, eli ihan kuin kotona. Teki kyllä hyvää päästä vähän pois Helsingistä "oikeaan" kaupunkiin, jossa on elämää, ihmisiä, historiaa, tunnelmaa. Miksi ihmeessä täällä ei voida tehdä pieniä eleitä, jotteivät kadut olisi niin autioita marraskuussa - muutama iso lämmitetty terassi toimisi, esimerkiksi. Niitä odotellessa.


Amsterdamin vapaamielinen meininki yllätti - vaikka tiesimme, että prostituutio ja kannabis ovat laillisia, oli outoa katsella naisia alusvaatteissaan myymässä itseään pienissä, punaisilla valoilla valaistuissa kopeissaan. Sekä haistaa kannabiksen melkein kaikkialla - myös hostellissamme, tietty. (Poikaystävä valitti hajua vielä monta päivää paluun jälkeen.) Turismi Amsterdamiin koostuu - yllätys - nuorista miehistä mutta kaduilla käveli tietenkin myös naisia ja perheitä. Kiva vastata lapsilleen, "äiti mitä tuo nainen tekee alusvaatteillaan kylmällä kadulla?"

Kannabiksen laillisuus ja luonnollisuus pisti miettimään - ja nyt olen aika vahvasti aineen laillistamisen kannalla - kannabiksella on kuitenkin paljon terveydelle positiivia vaikutuksia, ja laillistamalla käyttöä voitaisiin valvoa. Kukaan ei ole tiettävästi kuollut kannabikseen, alkoholiin ja tupakkaan kyllä tuhansittain. Tosiasiat puhuvat puolestaan: Amsterdamin leppoisan tunnelman jälkeen kohtasimme ensimmäiset ikävästi humalaiset ihmiset Helsingissä - kusella Rautatieaseman seinää vasten ja huudellen törkeyksiä (sunnuntai-iltana). Niinpä.


Kaikki pointsit Amsterdamin kehittyneelle pyöräilykulttuurille! Täysillä eteenpäin pyyhältävä pyöräilijä on tosiaan kunkku, jota eivät autot tai jalankulkijat pahemmin häiritse tai saa hidastamaan... no juu, ehkä pieni varovaisuus olisi poikaa. Mutta silti, Helsinki voisi edelleen ottaa mallia Damista - vaikka saatiin tännekin Baana, kiitos siitä.

Tällainen sisäänkäynti ei olisi hullumpi. Ah, vanhat tunnelmalliset talot kanaalin varrella, korkeine huoneineen ja lautalattioineen - ottaisin teistä minkä vaan!
Hollannin ylpeys - tulppaanit. Kaupoissa julistettiin, että näitä toimitetaan minne päin maailmaa tahansa. Ja kiinnostuneesta turistimäärästä päätellen tarjous puree. 
Kaupunkiviljelyä harrastetiin luovin tavoin - ja viljelysten skaala voi olla laillisuuden ansiosta laajempi, ei vain sitä chiliä ja basilikaa.
Kaktus kasvamassa: San Pedro -kasvi näytillä kannabis-infokeskuksen näyttelyssä. Kaktuksella on monia hienoja ominaisuuksia, kuulemma.

 Nähtävyyksiä kiertämässä. I AMSTERDAM. Aika mahdotonta saada kuvaa ilman kymmentä turistia messissä.
 Sunnuntai oli viimeinen ja ainoa aurinkoinen päivämme - ainakin muutaman tunnin ajan. Turisti ja Nemo-tiedomuseo.
Amsterdamin kaupunginkirjaston ylimmästä kerroksesta löytyi paitsi upeita maisemia (harmi, ettei terassi ollut auki) myös herkullinen brunssipaikka! Loistava idea laittaa kaikki tuoreet ainekset esille, namnam.
Breakfast with a view... Kiitos Amsterdam, tulen takaisin kyllä!

torstai 15. marraskuuta 2012

Työtä ja työasioiden murehtimista - ei elämä voi olla vain tätä!

En ala. Marraskuu, pimeää ja kylmää, enkä muista milloin olisin viimeksi nähnyt auringonvaloa, kun kökin päivät sähkövalojen alla toimistossa (työssä, joka sekin mättää).

Siis ei mitään uutta. Kuten joka vuosi tähän aikaan, mieli alkaa vetää jonnekin kauas pois lämpimään. Mitä ihmettä teen täällä?! Samalla tekee mieli jättää kaikki taakseen... no, ainakin melkein kaikki. Ei sitten eläkkeellä vaan nyt.

Juujuu, tiedän että kuulun ystävieni kanssa itsekkääseen etuoikeutettujen sukupolveen, kun tällaisia haaveilen, mutta minkäs sille voi. Ja toisaalta: onko se itsekästä, että haluaa elämältään muutakin kuin perinteistä yhdeksästä viiteen -rutiinia hautaan saakka (eläkepäivät lienevät turha haave näinä aikoina).

Työtä tehdään, jotta saadaan rahaa, mutta ainakin nyt juuri tuntuu siltä, että olisin valmis pärjäämään vähemmällä, jos vain saisin lisää vapautta!

Eikun lottoamaan.

Tässä kuvia matkalta Cap Verdelle muutama vuosi sitten - kesken pimeimmän ja kylmimmän ajan. Teki hyvää tajuta, ettei kaikkialla ole yhtä harmaata...











sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Onnea on aurinko - ja juokseminen, ihan pienikin!

Aurinko paistaa! Pienestä se on ihmisen ilo revittävä Suomen marraskuussa... Auringon lisäksi onnea on tänään tuottanut se, että pystyin pitkästä aikaa repimään itseni juoksulenkille yli kuukauden täydellisen liikunnattomuuden jälkeen.

Sitkeä poskiontelontulehdus, työstressi ja työmatka saivat aikaan sellaisen ikävän ilmiön, etten ole ns. evääni liikauttanut reiluun kuukauteen - ja sen kyllä huomaa, sekä fyysisesti että henkisesti. Niskoja ja hartioita jomottaa entistäkin enemmän (juu, en halua ajatella missä kunnossa olen 80-vuotiaana, jos selviän sinne asti...), olo on pöhöttynyt ja plösö ja henkisesti ihan yhtä ankea meininki.

Tampereen Pyhäjärvi marraskuussa. Ei hullummat juoksumestat!

Juoksin myös ohi lapsuuteni koulun Hyhkyssä.
Kuusi onnellista vuotta vietin suojissasi...

Tänä aamuna vedin äidin laina-lenkkipuvun päälle - onneksi ei tullut tuttuja vastaan täällä Tampereella, vanhan kotikaupunkini kaduilla, jossa vierailen nyt viikonlopun... Ja yllätys itsellenikin: jaksoin juosta 20 minuuttia putkeen! Pieni askel ihmiskunnalle, iso minulle! Kuntoni ei ollut siis ihan täysin rapistunut, koska juokseminen ei edes tehnyt tiukkaa. Olin yhtä hymyä kaikille sunnuntai-aamun koiranulkoiluttajille. Aah!

Mitä tästä opin - jälleen kerran: että se on pienestä kiinni, elämänilo ja hyvä olo. Juu, tämä on kaikkien terveystyyppien hokema klisee, mutta totta se on, että pienikin reippailu ulkoilmassa vaikuttaa mielialaan tosi positiivisesti.

Sairastaminen on hyvä juttu siksi, että siitä voi pikku hiljaa toipua ja palata - entistä terveellisempään elämään! Nyt pitää vain pysyä tiukkana ja muistaa ensimmäisen lenkin autuus. Loppuun tsemppaus kaikille: EI anneta marraskuun lannistaa ja saada meitä jämähtämään sohvan pohjille - vaan pidetään itsestämme huolta! Itse lupaan käydä joka päivä lenkillä ja haukata raitista ilmaa - vaikka vain vartinkin ajan... pienestä on hyvä (ja realistista) aloittaa. Sitten voidaankin siirtyä tähän...

Ei anneta talven ja kylmyyden lannistaa reippailua! Tähän tyyliin vedetään Minskissä...







perjantai 2. marraskuuta 2012

Yököttävä tuliainen tropiikista - toivotaan, ettei...

Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato. Vanha vitsi ei paljoa naurattanut tänään. Viidettä päivää jetlagissa kärvistellessäni raahauduin jälleen melko unettoman yön jälkeen toimistolle ja avasin sähköpostin - työkaverilta Nicaraguasta oli tullut viesti, jossa hän tiedusteli että enhän vain maistanut sitä yhtä appelsiinimehua, jota meille auliisti tarjottiin matkustaessamme maaseudulla ja poiketessamme erään kaakaoviljelijän kotona. Kollega oli itse kastanut pakon edessä kielensä, mutta minä (tyhmä) join 1/3-lasillista sokeasta kohteliaiduudesta. Ei olisi kannattanut.

Nicaraguaa
Vieraanvaraisuus on kiva asia, parasiitit eivät. Sellaisia työkaverini oli kuulemma kyseisestä appelsiinimehusta saanut. Lääkäri oli määrännyt pillereitä, mutta hän ajatteli ystävällisesti tsekata myös minun vointini.

Aloin kelata, voisiko monta päivää jatkunut kuvottava olo, vatsanväänteet ja ruokahaluttomuus johtua sittenkin karseista, yököttävistä pikkumatelijoista sisälläni. Siihen asti olin pannut kaiken jetlagin piikkiin - kuuluvathan mainitut vaivat myös sen oireisiin... En kuitenkaan jäänyt arvailemaan, kummasta on kyse, vaan suuntasin saman tien työterveyslääkärille.

Lääkäri tökki vatsaa ja passitti labraan, jossa (kuin suoraan jostain sketsisarjasta pudonnut) nuori mieshoitaja tsekkasi tietokoneelta vaivani ja muljautti vaivaantuneen silmäyksen alta kulmain: se on sitten ulostenäyte...

Yleensä en pienestä hätkähdä, mutta on tosi outoa puhua kakkaamisesta ventovieraan kanssa:
- Sä varmaan haluat tehdä tän kotona?
- Hmm voisin yrittää nytkin.
- Luuletko, että pystyt?
- Maha on sen verran sekaisin, että eiköhän onnistu... Jollei, niin kotona sitten paremmalla tuurilla.

Sain käteeni purkin kakkaa varten sekä suppilon ja lusikan, jolla näytepala otetaan. Ja lopuksi ravistetaan. Yhhyh. Hoitaja saattoi vessaan:

- Mitä jos ei onnistukaan?
- Yrität nyt vaan.

Homma meni ihmeen kaupalla "putkeen" ja tulokset saan ensi tiistaina. Viikonloppu menee "kivassa" pikku jännityksessä, että mikähän se siellä mahassa möyrii... Myös rautavatsainen poikaystävä on kärsinyt tällä viikolla vatsavaivoista (sori!). Hän epäili, että vatsassani on Alien - eikä luvannut tunnustaa isyyttä. Sekin vielä.

Näihin tunnelmiin. Voihan yökötys! Olkaahan varovaisia siellä tropiikissa, jos tienne eksyy kauas - vaikka löytyyhän meiltä kotoakin parasiitteja: punkkeja, kirppuja, kihomatoja, lapamatoja täitä... Eläimistö, johon en halua tutustua. Mutta kai niitäkin johonkin tarvitaan tässä maailmankaikkeudessa...?