tiistai 28. toukokuuta 2013

Elämä voi keikahtaa hetkessä päälaelleen

Periaatteessa sen tietää, muttei kuitenkaan ihan oikeasti usko että omalle kohdalle osuu ikinä mitään radikaalia ja yllättävää. Totta onkin, että suuri osa elämämme muutoksista tapahtuu niin hitaasti, että ehdimme sopeutua niihin ja kun jokin sitten todella muuttuu, olemme jo henkisesti valmiita ja jopa odotamme muutosta.

Kävimme tänään todella pitkästä aikaa kylässä serkkuni luona, osana pyöräretkeämme Kaivopuiston rantoja pitkin. Serkkuni on minua ehkä 8 vuotta vanhempi (tässä vaiheessa ei tietty enää lasketa) ja asuu ihanassa vanhassa kivitalossa - kolmen miehen kanssa. Miehet vain sattuvat olemaan hyvin nuoria: 2-vuotiaat kaksospojat ja 5-vuotias isoveli. Söpöjä kuin mitkä, mutta viime aikoina myös aika onnettomia.


Serkku nimittäin erosi äskettäin aviomiehestään, ja jäi siis yksin kolmen villin pojan yksinhuoltajaksi. Samoihin aikoihin hän palasi töihin pitkältä äitiys- ja hoitovapaalta - joutuakseen keskelle YT-neuvotteluja, joissa näyttää enemmän kuin todennäköiseltä, ettei enää juhannuksen jälkeen tarvitse ilmestyä työpaikalle. Huoh. Kaunis koti Helsingin kalleimmilla kulmilla saattaa kohta olla haave vaan.

Tietysti ihminen tekee elämässään päätöksiä aina sen hetkisen tiedon ja tilanteensa varassa, kuinka muutenkaan. Menee naimisiin, ostaa asunnon ja velkaantuu, hankkii lapsen ja sitten vielä toisen (jotka saattavatkin yllättäen olla kaksoset). Jo työpaikan yllättävä menetys saattaa muuttaa elämäntyylin lennosta. Yleensä muutoksilla on myös tapana kerääntyä samoihin kohtiin elämässä, mystistä sinänsä.


Onneksi ihminen myös on yllättävän sopeutuvainen olento. Ajattelin, että serkku olisi paljon masentuneempi, ja kyllä hän aika väsyneeltä näyttikin - mutta jutut olivat ihan positiivisia ja ainakin kaikkea muuta kuin lohduttomia.

Niinhän se on: toivoa on aina. Eikun rinta leukaan ja kohti uusia pettymyksiä! Elämä kantaa. Ja niin edelleen - kliseissä on totuuden ydin.

Ymmärsin myös, että vaikeissa tilanteissa perhe ja ystävät nousevat arvoon arvaamattomaan. En ollut nähnyt serkkuani varmaan 1,5 vuoteen - älytöntä, koska me asutaan tosi lähekkäin!

Nyt siihen(kin) saa tulla muutos. Aion saman tien ehdottaa serkulle vastavierailua luokseni - kuulemma tosi harva kutsuu enää häntä kylään lapsineen. Varmasti he ajattelevat kuten minä, että serkku on ihan liian kiireinen tullakseen kylään. Kannattaisi varmaan kysyä ihmiseltä itseltään ennen kuin olettaa yhtään mitään.



maanantai 27. toukokuuta 2013

Pikku (epä)kapitalisti asuntoa vuokraamassa

Vuokrasin tänään asuntoni - jo toiseen kertaan. Tuntuu ihan hullulta.

Ostin pikku asunnon Sörnäisistä neljä vuotta sitten ja asuin siellä onnellisena reilut kaksi vuotta, kunnes muutimme yhteen nykyisen poikaystävän kanssa.

Olin ihastunut ensimmäiseen omaan kotiini. Oli ihan eri tunne asua vuokralla kuin tietää, että nämä seinät ja lattiat olivat minun ja voisin maalata ne saman tien punaisiksi, jos huvittaisi.

Huh. Muutto oli kriisin paikka. Vollotin, ettei uusi koti ole yhtään niin koti eikä ihana kuin exä. Poikaystävä-parka. Onneksi mielialani muuttui heti, kun sain omat tavarat levitettyä ympäriinsä. Muistan todenneeni, että ihan hyvähän tämä on. Siitä on kulunut melkein kaksi vuotta ja nyt tykkään "uudesta" kodista kovasti. En enää edes kaipaa Kampista Kallioon.

Mutta asiaan! Eilen vuokrasin asuntoni tai siis pidin asuntoesittelyn. Mukaan oli ilmoittautunut yksi meilillä etukäteen yhteyttä ottanut pariskunta sekä yksi kaverini kaveri, hiljattain eronnut nuorimies.

Lisäksi paikan päälle ilmaantui Oikotielle laittamani ilmoituksen perusteella kaksi muuta pariskuntaa: suomalainen ja kiiinalainen.

Minulla ei ole juuri mitään asunnonvuokrauskokemusta. Juttelin mukavia, esittelin yksiötä, availin kaappeja, selittelin niitä näitä ja lähinnä kehuin ex-kotiani - asunnon vuokraaminen on kyllä paljon helpompaa, jos asumisesta siinä on omakohtaista kokemusta. Sijoitusasuntoa esittelevillä täytyy olla haastavaa...


Esittelyssä tuntui oudolta kysellä ihmisiltä heidän elämästään. Mitä teet? Missä asut? Kenen kanssa? Jotenkin niin epäsuomalaista. Helpotus kaikille osapuolille oli, kun sovittiin että kiinnostuneet lähettävät minulle meiliä ja kertovat lisää itsestään.

Yllätyin, kun kaikilta esittelyssä käyneiltä kopsahti eilen meili ja he hehkuttivat, kuinka paljon haluaisivat asuntoa. Kaikki vaikuttivat mukavilta ja luotettavilta. Apua! Miten tällaisia päätöksiä tehdään?!

No, kuten kaikki muutkin hyvät päätökset: tunnepohjalta (ripaus järkeä mukana). Mietin asuntoni parasta, tietenkin sillä on oma luonteensa.

"Jokin sisälläni" sanoi, että asunto saa parhaat asukkaat sitä ensimmäisenä katsomaan tulleesta nuorestaparista. He alkoivat heti ihastella asuntoa ja puhuivat siitä kauniiseen sävyyn. Näin, että he pitäisivät kodistani hyvää huolta ja arvostaisivat sitä. Muutkin varmasti, mutten nähnyt samaa intoa heidän katseessaan.

Tietää ken tietää, mutta päätös tuntui eilen - ja tuntuu edelleen - hyvältä. Ja voi sitä riemua, jonka meilini herätti pariskunnassa!

Vaikeinta oli ilmoittaa muille, ettei ikävä kyllä tällä kertaa tärpännyt. Ihan kuin kyseessä olisi työpaikka. Miten tällaisia meiliä sitten kirjoitetaan? No, yritin selitellä päätöstäni ja kerroin jokaiselle, että varmasti olisit ollut erinomainen vuokralainen ja että onnea asunnonhakuun.

Hassua myös, kuinka puolet vaihtuvat. Ennen asunnon ostoa minä olin se, joka yritti tehdä vaikutuksen vuokranantajiin.














lauantai 25. toukokuuta 2013

Puhunko minä muka paljon?!


Tänään hengasimme aurinkoisella Maailma kylässä -festivaalilla ja päädyimme mongolialaisen kurkkulaulubändin keikan jälkeen läheiseen baariin sekalaisella porukalla. Mukanamme oli yksi kaveri, jolla lievästi sanottuna riittää juttua muutaman oluen jälkeen. Siis riittää ja riittää. Hänen seurassaan alkaa äkkiä engästyttää, eikä väliin saa sanottua juuri mitään.

Puhumisen ideaalimäärä on mietityttänyt minua viime viikkoina poikaystävän todettua, kuinka minä puhun paljon.


Kommentti oli vastaus hetken mielijohteesta heittämääni toiveeseeni, että olisi kiva kuulla enemmän hänen (työ)kuvioistaan ja mielipiteistään ylipäänsä. Poikaystävä vastasi, että hän on lakannut kertomasta minulle kaikesta, koska ei yksinkertaisesti saa suunvuoroa!

Kuulemma minä alan heti innokkaasti kertoa omasta työpäivästäni ja vaikka jaksaisinkin hetken kuunnella hänen juttujaan (joita kuitenkin aina varta vasten kysyn, muistutin hänelle) niin keskittymiseni herpaantuu ihan liian nopeasti.

Olin aika isolla ällikällä lyöty. Olen tainnut elää kuplassa, sillä olen aina pitänyt itseäni juuri sopivasti puheliaana - sellaisena tyyppinä, jolla riittää juttua mutta joka jaksaa myös kuunnella muita. Ja ystävien seurassa tämä taitaa päteäkin, sillä rakastan ihmisten juttujen kuuntelemista eikä kukaan ainakaan ole kommentoinut kuuntelemistaitojani...

Sen sijaan kaikkein läheisimmät joutuvat kärsimään - kuten yleensä. Poikaystävälle haluan kertoa kaikenlaista, enkä läheskään aina muista, että vastavuoroisesti myös hänen pitää päästä kertomaan omat tarinansa. Vaikka sitten laverrellen, parisuhdekeskusteluissa kun ei voi soveltaa tehokkuusajattelua ja "mennään heti asiaan" -politiikkaa.

Poikaystävän kerrottua pälätys-taipumuksestani halusin toisen läheisen tyypin mielipiteen. Äiti jos kuka tuntee minut perinpohjin. Kysymykseen "puhunko mä paljon?" sain vastauksen saman tien: puhut. Täh?! Tarkennusta (=lievennystä) anellessani äiti totesi, että enhän minä nyt koko aikaa puhu - mutta kun puhun, niin puhun paljon. Jaaha. Silmiä avartavaa.

Kuinka väärä mielikuva ihmisellä voi olla itsestään? Joskus kannattaa kysyä niiltä kaikkein lähimmiltä ihan perusasioista - vastaukset voivat yllättää. Huom. kun näitä perusasioita kysyy, kannattaa varautua yllätyksiin. Ja ottaa mahdollinen kritiikki vastaan "kuin aikuinen". Mikä ei tietenkään ole helppoa, varsinkaan aikuiselle.

Olen viime viikot harjoitellut kuuntelemista. Vaikka tuntuu että pakahtuu ja haluaa kertoa sitä ja tätä päivän aikana tapahtunutta, pidän suuni kiinni ja kysyn toiselta, mitä hänelle kuuluu. Ja mikä tärkeintä: olen hiljaa ja jaksan kuunnella vastauksen loppuun asti.

Heh, vähän vielä on opittavaa. Äiti nauroi yksi päivä, kun näytin kuulemma niin keskittyneeltä kuuntelemaan toista, että hän vartavasten ajatteli että "nyt tuo keskittyy". Kun vielä oppisi kuuntelemaan luonnollisesti. No, harjoitus tekee mestarin. Toivotaan.





















torstai 23. toukokuuta 2013

Netistä voi tilata ruokaa - Espanjasta asti


Tilattiin "vähän" espanjalaista ruokaa - netistä! Kaikkea sitä nykyaikana. Täytyy kyllä sanoa, että kun paketti vihdoin saapui (kolhuisena kahden viikon odotuksen jälkeen) pari päivää sitten, niin tunnelma oli kuin jouluna. Ainakin kotitalouden espanjalaisella osapuolella. 

Omia ruokia ihminen kaipaa aina, kun on muualla. Varsinkin jos asuu muilla mailla vuosikausia... Ja itsekin pari vuotta Espanjassa asuneena on mielenkiintoista seurata, mitkä tuotteet ovat toiselle juuri ne. Itselleni varmaan perinteiset ruisleipä ja salmiakki. Puuroakin kaipaa joskus.

Aika arvattavilla linjoillahan tässä mennään, eli tässäpä espanjalaisen gastronomian kirkkaimpia helmiä - joita voi tilata kotiin vaikkapa Comida Ibérica -verkkokaupan kautta. 

Colacao - espanjalainen kaakaoklassikko, joka kuuluu juoda pienestä lasisesta juomalasista. Tietenkin täysmaidon JA sokerin kanssa. Namiahan juoma on kuin mikä, terveellisyydestä ei nyt puhuta.

Príncipe - suklaatäytekeksi, josta on olemassa tuhansia variaatioita maailmalla. Lähi-Alepastakin saa muutamia (mielestäni samanlaisia) keksejä, jotka eivät tietenkään ole läheskään yhtä hyviä. 

Carbonell - perinteistä espanjalaista oliiviöljyä, jota on tehty vuodesta 1866 ja joka on yksi maailman suosituimmista. Pullo maksoi netistä tilattaessa 4,50 euroa (+postituskulut tietty). Vertailun vuoksi: Suomessa samantyyppinen, ei-niin-hyvä neitsytoliiviöljy maksaa kaupassa 12 euroa. 

Chufa horchata - horchata, tuo jännänmakuinen janonsammuttaja ja kesäherkku. Jotkut rakastaa ja toiset sitten ei, kuvittelisin. Juoma valmistetaan yleensä chufa-nimisestä marjasta. Mikähän mahtaa olla suomeksi...?

Churros - ei ehkä enää esittelyjä kaipaa edes Suomessakaan. Munkkeja muistuttavat rasvassa lilluvat herkkurinkulat maistuvat Espanjassa etenkin aamuyöstä juhlinnan päätteeksi, suklaakastiketta muistuttavaan kaakaoon dipattuina. Energiataso nousee sekunnissa takaisin pilviin. 

Queso manchego - tämäkään tuote ei taida esittelyjä kaivata, ainakaan juustojen ystävälle. Itse en sellainen ole, mutta uskon kun sanotaan että tämä jos mikä kuuluu maailman parhaisiin juustoihin. 

Campurrianas - "maalaiskeksi" on toinen perusespanjalainen tuotemerkki, joka aiheutti leveän hymyn ja lapsuudenmuistojen vyöryn maistelijassa.

Galletas María - siis nämä ovat "ihan tavallisia" Marie-keksejä! Minun mielestäni. Eivät kuitenkaan, sillä oikeasti nämä keksit ovat paljon parempia (koska paketti on tuttu?).

Muutamia muitakin tuotteita pinosta löytyy, kuten kinkkua ja purkitettua mustekalaa liemessään sekä tietenkin anjovistäytteisiä oliiveita. 

Ihmeen kaupalla kaikki mahtui keittiön kaappeihimme ja puolet taitaa olla nyt, pari päivää myöhemmin, jo hävinnyt parempiin suihin. Eikun uusintatilausta vetämään...







tiistai 14. toukokuuta 2013

Onko järkevää syödä antibioottia keuhkoputkentulehdukseen?

Flunssasta jäänyt yskä on jatkunut nyt yli kaksi viikkoa eli olo on ollut puolikuntoinen (ja ärtynyt!) ihan liian pitkään. Vihdoin eilen otin itseäni niskasta kiinni ja marssin työterveyslääkärille Diacoriin.

Ajan sain saman tien, ja täytyy sanoa että olo helpotti jo istuessani odotushuoneessa naistenlehteä selaillen. Vihdoin saisin selvyyden pitkään jatkuneeseen voipuneeseen oloon - ja selättäisin inhan yskän. Jee!

Nuori lääkärimies oli supersympaattinen - ja vietti kanssani max vartin. Selitin oireeni, hän voivotteli pitkään jatkunutta vaivaa ja kysyi, tuntuuko otsassa painetta. Joo, vastasin. Aika usein flunssieni limat jäävät jumittamaan poskionteloihin, joten epäilin että tälläkin kertaa. Plääh.

Lääkäri kuunteli keuhkot, katsoi nieluun ja korviin - mutta jätti poskiontelot ilman ultraäänitsekkausta. Outoa!


"Keuhkoputkentulehdus", lääkäri totesi saman tien ja kirjoitti reseptin kolmen päivän kuurille vahvoja antibiootteja sekä kolmioyskänlääkkeelle. Jäin pohtimaan, oliko minulla joskus ollut keuhkoputkentulehdusta (oli varmasti, muttei viime vuosina). Havahduin, sillä lääkäri oli jo heittämässä minua ulos ja toivottelemassa pikaista paranemista.

Eikun ulos ja apteekkiin.

Toimistolle palattuani googletin diagnoosini. Yllätyin, sillä terveyssivustolla toisensa perään korostettiin, että aikuinen tarvitsee erittäin harvoin antibiootteja keuhkoputkentulehdukseen. Hetkinen... mitä minulle juuri olikaan määrätty - ja miksi?!

Vastustan kevyellä otteella määrättäviä antibiootteja: olen kuullut, että elimistöllä menee kuukausia toipua antibioottikuurista - ja vastutuskyky senkun heikkenee! En nyt kuuria voi sikseenkään jättää, sanotaan että se on kaikista pahinta, mutta miksi ihmeessä minulle määrättiin antibiootteja tautiin, joka melkein aina on virus, ei bakteeriperäinen?

Kollegat päivittelivät tautiani ja lääkkeitä, jotka aiheuttivat todella sekavan ja väsyneen olon koko eilispäiväksi.

Itse asiassa olo ei ole ainakaan parantunut lääkkeitä otettuani. Palelin koko eilisillan ja olin jo ysiltä valmis sänkyyn. Aamulla nukuin pommiin.

Töissä olen ollut koko päivän kuin tulisilla hiilillä - harvinaisen huonolla tuulella. Se ei tietenkään lääkkeistä johdu, mutta uskoisin että väsymyksestä ja yleisestä puolikuntoisuudesta.

Pienikin vastoinkäyminen tai ylimääräinen työtehtävä tuntuu henkilökohtaiselta loukkaukselta ja riistolta. (Niin siis yleensä olen hyvinkin positiivinen & iloinen tyyppi...)

Millaisia kokemuksia teillä on keuhkoputkentulehduksista / pitkittyneestä yskästä? Onko lääkäri määrännyt vaivaan antibiootteja ja ennen kaikkea: onko niistä ollut apua?




lauantai 11. toukokuuta 2013

Hedelmäinen auratorttu - outo mutta herkullinen

Terveisiä Tampereelta, jossa saatiin eilen illalla äidin kanssa inspiraatio leipoa äitienpäiväkakku. No ei mennyt ihan kaikkien kaavojen mukaan, kakkuhan pitäisi leipoa äidille eikä äidin kanssa, mutta samapa tuo.

Tämä kyseinen torttu oli äidin idea. Oli maistanut sitä ystävänsä luona ja ihastunut - varsinkin, kun kakku oli tarjottu erinomaisen riesling-viinin kanssa.

Ainesosien luettelo kuulostaa oudolta: homejuustoa, viinirypäleitä, kermavaahtoa... mutta vastakohdat täydentävät ja suolaisen ja makean sekoitus on kieltämättä harmoninen - myös yleensä homejuustosta vähemmän tykkäävälle meikäläiselle.

Hedelmäisen auratortun resepti löytyy Valion verkkosivulta. Torttua kuvaillaan näin:

"Valio AURA® sinihomejuusto tuo aavistuksen suolaisuutta muuten makeaan, runsashedelmäiseen torttuun. Torttu on uusi, erilainen vaihtoehto tavalliselle täytekakulle. Se sopii tarjottavaksi sekä kahvipöydässä että makean tai puolikuivan kuohuviinin kera."

Jep! Alla resepti - ja miten me sitä tällä kertaa sovelsimme.


Valmistusaineet

Pohja

175 g kaurakeksejä (käytettiin halpismerkin Digestive-keksejä)
50 g Valio voita (käytettiin margariinia, eikä tainnut olla Valiota ;)

Täyte


3 liivatelehteä
350 g siemenettömiä viinirypäleitä (vihreitä)
1 iso (200 g) makea omena tai 1 tlk säilykepäärynää (käytettiin omenaa, kun sitä sattui olemaan)
3 rkl sokeria
2 prk (à 125 g) Valio AURA® Pehmeä sinihomejuustoa
2 dl Valio vispikermaa
1 rkl limetti- tai sitruunamehua (käytettiin sitruunamehua)

Koristeeksi

Valio Vanilla™ kinuskikastiketta (ei lisätty kinuskikastiketta ollenkaan, olisi ehkä tehnyt kakusta liian makean ja peittänyt muut maut)
pala (500 g) vesimelonia (käytettiin mangoa, joka toimi hyvin. Äidin ystävä oli taasen maustanut papaijalla.)
1 - 2 rkl Valio AURA® murua (tämäkin me skipattiin, homejuustoa oli kaakussa muutenkin yllin kyllin!)
paahdettuja, kuorellisia mantelilastuja (eikä sitten näitäkään sattunut olemaan kaapissa... ei haitannut)

  • Murskaa keksit monitoimikoneessa tai pussiin laitettuna kaulimella. Lisää voisula. Peitä irtopohjaisen vuoan pohja (Ø n. 23 cm) leivinpaperilla. Taputtele muruseos pohjalle.
  • Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä n. 5 min.
  • Leikkaa viinirypäleet neljään osaan. Kuori omena. Leikkaa pieniksi kuutioiksi. Yhdistä hedelmäpalat, sokeri ja AURA Pehmeä.
  • Vaahdota kerma.
  • Kuumenna limetti- tai sitruunamehu kiehuvaksi kattilassa. Purista liivatelehdet kuiviksi. Sulata liivatteet mehuun. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen. Lisää kermavaahto. (Huom.! Lisää tässä vaiheessa - itse heitimme vahingossa kermavaahdon mössöön ennen liivatetta - juoksettui pahainen.) 
  • Kaada seos vuokaan. Peitä tuorekelmulla.
  • Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 - 5 tuntia tai yli yön. Irrota torttu vuoasta.
  • Valuta kakun pinnalle kinuskikastiketta. Koristele.

Digestive-kakkupohja
Hm, ei ehkä hirmu herkullisen näköinen mössö - mutta ulkonäkö kyllä pettää!
Tadaa! Ei saatu kuvaa kokonaisesta kakusta, kun innokkaat maistelijat olivat jo käyneet apajilla. 

perjantai 10. toukokuuta 2013

Luonnonmukainen shampoopala - kahdenlaisia kokemuksia

Pitkä viikonloppu Tampereella vanhempien paapottavana, ah. Tänään hengailin kaupungilla ja kiersin suurimman osan Tampereen vaatekaupoista tavoitteenani ostaa jotakin... keväistä. Mitään ei löytynyt, ja ainoat paikat joihin jätin rahaa olivat Yliopiston apteekki ja Ruohonjuuri. Tähän on tultu.

Kuva: Flow-kosmetiikka
Ruohonjuuresta ostin äidille varhaiseksi säitienpäivälahjaksi Flow-shampoopalan, josta tuli eilen saunassa puhe. Olen itse käyttänyt tätä shampoota jo useamman kuukauden - ja tykännyt. Hiukset tuntuvat paksummilta ja karheammilta - mikä on pelkkää plussaa, hentoinen blondi kuontalo kun on.

Ennen kaikkea shampoo on kotimainen luonnontuote. Koko ajan nimittäin hämää yhä enemmän, mitä kaikkia kemikaaleja sisällemme ja ihollemme mätämme harva se päivä.

Ja huomio hyvinkääläiset: nyt voitte tukea oman kunnan teollisuutta, sillä Flow on hyvinkääläinen perheyritys. Kaikki kehittely ja valmistus tapahtuu paikallisessa pientehtaassa.

Yrityksen Vihreäkosmetiikka-blogissa kerrotaan Flow-shampoosta, jossa pesevänä aineena on saippuapohja, eikä tuote sisällä lauryylisulfaatteja (esim.sodium laureth sulfate). Öö... mitä tämä olikaan? 

Esimerkiksi Kemikaalicocktail-blogista löytyy selvitystä. Lyhyesti: Sodium laureth sulfate on etenkin shampoissa yleisesti käytetty, toksinen aine, joka on kaloille, muille eläimille ja luonnolle myrkyllinen. Ei hyvä. Lisäksi aineen syöpävaarallisuudesta kiistellään. Maalaisjärjellä ajatellen luonnolle näin haitallinen aine ei voi olla kauhean terveellistä ihmisellekään.

Flow-shampoopaloja on erilaisia, kuhunkin hiuslaatuun omansa. Vihreäkosmetiikka-blogin mukaan suosituin on Hamppu-turve ärtyvälle hiuspohjalle. Ehkä suomalainen tykkää kesäsaunan mieleen tuovasta tuoksusta... :)


Itse olen käyttänyt Blondi-shampoota, joka sisältää vaaleaa hiusta kirkastavaa kamomillaa ja sitruunaa. Samanlaisen ostin myös vaalealle äidilleni, mutta muitakin tekisi mieli kokeilla. Etenkin tuuheutta lisäävää olut-munaa - vanhanajan konsti, kuulemma.


Lopuksi varoituksen sana. Kun ostin ensimmäisen palani Ruohonjuuresta, Flow'n tuote-esittelijä "varoitti", että alussa tukka saattaa jäädä klähmäiseksi. Siis tahmaiseksi. Johtuu kuulemma siitä, että hiukset puhdistuvat kemikaaleista. Odotin jotain pahempaa, sillä tukka tuntui vain hieman "oudolta" parin ekan pesun jälkeen ja kohta jo ihan normaalille - vain paremmalle. Ja kaveritkin on kommentoineet, että "onpa sun tukka hyvässä kunnossa". 

Hiukset kannattaa pestä tyvestä latvaan ja hoitoaineen (sekä muiden hiustenhoitotuotteiden) tulisi myös olla luonnonmukaisia - muuten tuo "kemikaaleista puhdistuminen" ei oikein toimi...

Kaikille tämä pikku pala ei ehkä silti sovi, hiuksia kun on yhtä monta kuin meitä. Suosittelin shampoota yhdelle kaverille, joka tuli seuraaville treffeillemme pipo tiukasti päässä. Hän oli pessyt tukkansa kolmesti (yhdellä kertaa) ja se oli silti jäänyt tooosi tahmaiseksi. Kokeilu taisi jäädä lyhyeen. Täytyykin seuraavalla kerralla kysyä, mitä sitten tapahtui...

Olisi kiinnostavaa kuulla, millaisia kokemuksia muilla on Flow:n tai vastaavista luonnonmukaisista hiustenhoitotuotteista... vai onko mitään?

maanantai 6. toukokuuta 2013

Taloyhtiön kokous - tahtojen taistoa

"Ja sitten se ovi...", tilittää tyylikäs rouva ja huokaisee syvään. "Rumaksi potkittu ja kauheassa kunnossa. Siinä taitaa lukea Paananen." Tämänpäiväinen taloyhtiön vuosikokous oli jälleen kerran kiinnostavaa seurattavaa.

Täysin tuntemattomat ihmiset pakkaantuvat yhteen tilaan juomaan kahvia (ja tällä kertaa jopa omenapiirakkaa vaniljajäätelöllä!) ja keskustelemaan "sivistyneesti" yhteisesti omistamansa yhtiön tilasta ja tulevaisuudesta. Kokouksessa erilaiset intressit ja persoonat toden totta kohtaavat - ja ottavat  hanakastikin yhteen.


Mielenkiintoista seurata, kuka on kenen puolella ja tukee minkäkinlaisia näkökantoja. Tällä kertaa kävimme mm. tiukan keskustelun siitä, pitäisikö autopaikkojen hintaa nostaa, kun kaikki muukin nousee - yhtiövastike jopa 20%, mistä myös käytiin kovaa kädenvääntöä. Turhaan tosin, nousee se kuitenkin...

Autoilijat vastustivat autopaikan hinnannostamis-ideaa, kaikki muut kannattivat. Ihmeellisten keskustelun mutkien kautta päädyimme lopulta korottamaan autopaikan maksua 5 eurolla - varsin kohtuullista minun mielestäni, autoilu on kuitenkin (Helsingin keskustassa asuvalle) yleensä aika vapaavalintainen juttu. Ja Helsingin asukaspysäköinti toimii ihan ok myös. Itse löydämme lähes aina tyhjän parkkipaikan kodin tuntumasta, vaikkemme maksakaan 20 euroa kuussa autopaikasta taloyhtiölle.


Kiinnostava oli myös tämä Paananen-tapaus. Vanhempi rouva päivitteli "kovaa menoa" ja graffiteilla koristeltua hissiä omassa rapussaan, ja muut asukkaat yhtyivät vähitellen kuoroon.

Taloyhtiön presidentti löi pökköä pesään kertomalla, kuinka juuri tuo kyseinen rappu tuntui olevan paheen pesä. Sinne tuntui kerääntyvän kaikenlaisia huumehörhöjä, valituksia kovasta melusta sateli ja joskus poliisi oli tullut "rynnäkkövarusteissa ja susikoirien kanssa" sisään. Liekö kaiken takana tuo pahainen Paananen?

Vaikutti aika rajulta tarinalta, sillä itse en ole huomannut minkäänlaista "levotonta menoa" kahden Kampissa asumamme vuoden aikana. Päinvastoin, ihmettelen aina talomme täydellistä rauhaa - vähän kuin maalla asuisi.

Niin se vaan on, että yhteinen vihollinen yhdistää "kunnon ihmisiä". Onneksi Paananen ei sattunut paikalle yhtiökokoukseen, vaikka asenne taisi olla että vuokralaisiahan ne häiriköijät tietenkin ovat. Näköjään talosta kuin talosta löytyy monen mielestä edelleen kahden kerroksen väkeä...




sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Kierrätystehtaalla Kaapelilla

Viikonloppu meni lähinnä työn ja flunssan rippeeksi jääneen yskän hilpeässä seurassa, mutta onneksi ehdimme käydä tsekkaamassa Kaapelitehtaan Kierrätystehtaan lauantaina - loistotapahtuma, jonka runsas kävijäjoukko yllätti iloisesti! Itse asiassa kävijöitä oli yli 10 000 viikonlopun aikana - vauvasta vaariin.

Hienoa, että yhä useampaa kiinnostaa kierrättäminen, ekologisuus, vastuullinen kuluttaminen, lähiruoka, eettisyys, tuunaaminen ja kaikki tee-se-itse-jutut.

Vähemmän kun on yleensä aina enemmän. On ihan eri juttu ostaa oikeastaan mitä tahansa kierrätettyä käsityöläiseltä (jonka leipä ei todellakaan ihan helposti irtoa). Yleensä aina rahansa vastineeksi saa jotakin paljon persoonallisempaa kuin isosta ketjusta ostaessaan. Sekä paremman mielen, tietty.






Ekologinen muotinäytös Kaapelilla.


Kaapelin toisen kerroksen työpajoissa tehtiin vaikka mitä! Käsin, ompelukoneilla, paperimassasta... Tunnelma oli iloisen keskittynyt. Mikäs sen parempaa kuin omilla käsillä tekeminen (jos vielä askartelun tuotos sattuu onnistumaan...)



Löytö nro 1. Uusix-verstaan väen tuunaamat pussukat Helsinki-teemalla. Hienoja ovat eikä hintakaan kirpaise - 5 eurolla sain kaksi pussukkaa. Näitä voi vaikka antaa lahjaksi... jos malttaa.

Poikaystävä innostui Varustelekan myymistä ammuslaatikoista. Kannustin häntä ostamaan sellaisen (huono omatunto, kun minä vain shoppailin ympäriinsä). Käyttöä tälle pohdittiin tovi jos toinenkin, kunnes keksin että olen jo pitkään halunnut säilöä koko (suuren) lääkevarastomme yhteen paikkaan. Laatikko sopii siihen täydellisesti. Ja pillerithän ovat vähän kuin ammuksia...

Tällaisen korun päädyin ostamaan, en enää yhtään muista mistä lukuisista pisteistä tosin (sori sinä mukava käsityöläisnainen, joka annoit vielä pinkin pussinkin kaupan päälle!). Joka tapauksessa, tykästyin koruun, joka sattui vielä olemaan tarjouksessa 10 eurolla. Materiaali? Vanhat vinyylilevyt. Ne kyllä repeävät moneen...

lauantai 4. toukokuuta 2013

Herkullista yrttijuomaa! Ja kotimaistakin vielä

Kotona keittiön kaapin hyllyt notkuvat erilaista teetä, vaikken suuriä määriä sitä yleensä juo (mm. siksi että teestä tulee minulle herkästi huono olo - tästä lisää bloggauksessa Miksi vihreästä teestä tulee äklö olo?)

Joka tapauksessa, vähän aikaa sitten löysin ihan lähi-Alepan teevalikoimasta aivan loistavan vaihtoehdon! Kyseessä on Nordqvistin Stinan Ilo-yrttitee. Paketista löytyvät nämä erinomaiset maut (varsinkin tuohon Raikas-juomaan oon jäänyt ihan koukkuun!)

Valo 
Ainekset: Nokkonen ja sitruunaruoho.

Raikas 
Ainekset: Kaakaopavun kuoria ja piparmintun lehtiä. 

Makea 
Ainekset: Lapacho-yrttiä, omenan palasia ja aromeja.

Lämmin 
Ainekset: Kanelin palasia, kardemummaa, neilikkaa ja pippuria


Suosittelen lämpimästi! Näin juomaa hehkutetaan Nordqvistin verkkosivulla. 

Onnen ja Ilon sinulle tarjoaa Stina®. Stina® on tuotemerkki, jonka tarkoituksena on tuoda sinun lähellesi aitoja makuja, oikeista yrteistä. Niin, että lapsikin voi näistä nauttia. Hyvää tuovia hetkiä. Stina® on kerännyt tuotteet itse ja valikoinut sinulle kauniit iloiset paketit. Stina® suunnittelee tarjoavansa myös jatkossa jänniä juttuja. Hyvää mieltä ja nähdään!
-Stina®
Lisäpisteitä hyvän maun ja hinnan sekä terveellisyyden lisäksi siitä, ettei Ilo 
ole tee vaan yrttijuoma - tätä voin litkiä kupin jos toisenkin ilman, että tulee yhtään äklö olo. 

Ja lisäekstrapointsit kotimaisuudesta – Nordqvist on yli 30 vuotta toiminut suomalainen teetalo. Näinä ankeina aikoina tuntuu, että kotimaisuus on koko ajan tärkeämpi kriteeri ostospäätöksiä tehdessäni. Ja tällä kertaa myös helppo päätös.


perjantai 3. toukokuuta 2013

Sydänsuruinen ystävä - miten osaisin auttaa?


Ystävä soitti eilen ja kertoi itkeneensä koko päivän. Hänellä on sydänsuruja. 

Näissä tilanteissa on aina yhtä avuton, vaikka pohjimmiltaan tietää, että toinen tarvitsee lopulta vain kuuntelijaa, ei "viisaita neuvoja". Silti haluaisi osata löytää juuri ne oikeat sanat ja saada toinen paremmalle tuulelle - ainakin lopettamaan itkemisen. 

Ystäväni tilanne on se, että hän on tutustunut kuulemma aivan mahtavaan mieheen, jonka kanssa kaikki tuntuu luistavan ja läheisyyttä ja hyviä hetkiä riittävän. Pitkään aikaan ystävä ei ole kokenut mitään vastaavaa, kaikki suhdeviritelmät kun ovat loppuneet lyhyeen eli siihen perinteiseen: "mulla on vähän huono tilanne" tai "oon sekaisin, en tiedä mitä haluun" tai "en nyt pysty sitoutuun mihinkään"... nämähän on kuultu ihan liian moneen kertaan vähän eri versioina.


Ei ihme, että ystävää kirpaisee erityisesti se tosiasia, että mies palaa sunnuntaina kotiinsa toiseen Euroopan maahan. Hän on ollut Helsingissä kuukausia kestävässä yliopiston tutkijavaihdossa, joka loppuu nyt. Nyt, kun kevätkin koittaa ja voisi kokea kaikkea kivaa yhdessä!

Kaiken kukkuraksi tällä(kin) miehellä on meneillään vaikea avioero, eikä hänkään ole innostunut puhumaan tunteistaan tai "suhteen" mahdollisesta jatkosta.

Ystävä pyysi neuvoja: miten uskaltaa sanoa, ettei tämä jäisi tähän? Että voisin mennä vaikka kyläilemään miehen kotimaahan kesällä? Katsoa, mitä tapahtuu. Ja ennen kaikkea: mitä sitten, jos mies kieltäytyykin kaikesta - kuinka sen sitten kestää, kun on itse ollut avoin ja kertonut tunteistaan?

Mitäpä siihen voi sanoa, samat vanhat neuvot. Aina pitää uskaltaa, elämä on lyhyt ja sittenpähän ei tarvitse katua. Asiat menevät kuten menevät, lopulta parhain päin kuitenkin - niin se on nähtävä.

Voi meitä ihmisiä, tuntuu että kaikki pyörimme tosi samojen ihmissuhdeongelmien ja pelkojen vyyhdissä, hieman eri muodoissa vain. Kaikkeen voi myös suositella aikas samoja keinoja: rohkeutta, avoimuutta, keskustelua & positiivista mieltä. Lannistua ei saa koskaan, eikä ikinä kyynistyä! 









torstai 2. toukokuuta 2013

Vapun jälkeistä pohdintaa: kuohuviinin kalorit

Skumppa. Yksi lempijuomistani, jota olen vapun aikana litkinyt surutta...1, 2, 3... aika monta lasia. Laskeskelin, että vappuna taisin lipittää noin 8 (!) lasillista kuohuvaa - lasi kun oli aina täynnä ja ystävällinen ystävä vieressä poksauttamassa auki uutta pulloa... Huh. Onneksi kuohuviinistä ei juuri tule krapulaa - ainakaan yhtään niin pahasti jäytävää päänsärkyä kuin esimerkiksi punaviinistä.

Asiaa auttoi myös, että esimerkiksi vappuaattona kuohuviinin juonti jakaantui 10 tunnille! Välillä myös syötiin ja pidettiin taukoa, mikä on aina erinomainen vinkki alkoholia käytettäessä: muistakaa juoda hitaasti ja syödä välillä, ei vasta sitten "lopussa" kotimatkalla kebabia, pizzaa tms. Olo on huomattavasti parempi seuraavana aamuna.

Näin vapun jälkeisessä tilassa aloin pohtia, paljonko energiaa skumppa mahtoikaan sisältää. Olen siitä joskus lukenut ja elänyt ajatuksessa, että aika runsaasti. "Pelastuksena" on, ettei skumppaa yleensä kitata sellaisia määriä kuin esim. miedompaa olutta tai siideriä. Paitsi ehkä vappuna...

Alkon verkkosivulta voi tarkastella eri juomien energiasisältöjä ennen henkilökohtaisten drinksuvalintojen tekemistä. Energiamäärä on myös merkitty sivustolla erikseen jokaisen tuotteen yhteyteen.

Kuohuviini 70-100 kcal / 100 ml  ELI 300-400 kj / 100 ml.



Looginen nyrkkisääntö menee, että mitä enemmän alkoholia ja sokeria juomassa on, sitä enemmän kaloreita siitä saa. Keventäjien Vappujuomia kevyemmin -sivustolla vertaillaan kuivan ja makean skumpan energiamääriä.

Kuohuviini ja samppanja kuiva 84-90 kcal/12 cl
Kuohuviini ja samppanja makea 160-180 kcal/12 cl


Okei, eli jos nauttii 90 kcal:n annoksen skumppaa, niin sitten pitää esimerkiksi...

  • Hölkätä 20 minuuttia - tai harrastaa sama aika seksiä!
  • Siivota kotona 25 minuuttia
  • Katsella 120 minuuttia telkkaria
Näin käskee Ruokajajuoman.netin Kalorilaskuri. Uskokoon ken tahtoo ja kulutus tietty riippuu aika monesta seikasta, mutta se ainakin on totta että kannattaa muistaa myös mitä laittaa suuhunsa nestemäisessä muodossa (jos sattuu olemaan kevätdieetillä). Toisaalta: vappu on vain kerran vuodessa! Hmm... kuten kaikki muutkin alkoholin kuluttamiseen kannustavat juhlapyhät...






keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Vappu, yllättävän hyvä ja helppo

En ole "vappuihminen". Ylipäänsä kaikki pakkojuhlat aiheuttavat ahdistusta ja kapinahenkeä, vaikka kuitenkin sitten aina otan itseäni niskasta kiinni ja menen mukaan rientoihin - ja yleensä lopulta on aina vähintään siedettävää, yleensä jopa hauskaa.

Tänä vuonna latasin vappuun nolla odotusta, sillä sitkeästä flunssasta jäljelle jäänyt yskä vaivaa edelleen ja olo on tooosi vetämätön.

Mutta... sitten juotiin töissä skumppaa ja siitähän se lähti. Jatkoin kaverin luo Kallioon juomaan skumppaa ja sieltä Vallilan vapputansseihin, jonne oli perinteisesti kerääntynyt iso liuta tuttuja. Oli ihanaa nähdä kaikkia ystäviä, jutella, juoda (liikaa) skumppaa ja tanssahdella jenkkaa "persoonalliseen" tyyliin. Sitten jatkoimme kukin tahoillemme bileisiin ympäri kaupunkia, minä keskustaan poikaystävää etsimään... joka löytyi Espalta.

Vappuaaton ilta päättyi osaltani jo ennen puoltayötä, onneksi, sillä tänään ikkunan takaa kurkisti aurinko joka sai innostumaan ex tempore -piknikille sinne minne puoli Helsinkiä. Ja kyllä kelpasi. Kaupassa oltiin tietty unohdettu käydä, mutta kotoa löytyi ihan passelit voileipäainekset, sipsejä ja muuta naposteltavaa. Perfecto!

Ah, ja parasta oli että tällä kertaa päätin olla vahtimatta kännykkää viiden minuutin välein. Eilen oltiin löysästi puhuttu kavereiden kanssa, että "soitellaan sitten ja nähdään jossain vaiheessa", mutta a) kännykät toimii surkeasti kun samassa on tilassa on kymmeniätuhansia ihmisiä, b) kenelläkään ei ole hauskaa, jos 90% piknik-ajasta menee kavereiden bongaamiseen ja etsimiseen heinäsuovasta. Nyt maassa oli rauha, varsinkin kun poikaystävä teki saman päätöksen. Suosittelen kokeilemaan!



Eikä paremmasta vappusäästä väliä, kaikkien pelottelujen jälkeen! Jos jotain kritisoitavaa, niin tuuli, mutta tavallaan se kuuluu meriseen Helsinkiin.

Flunssatoipilaana olin tunkenut päälleni reilusti vaatetta, mutta mikä sen hauskempaa kuin riisutuminen. Rohkeimmat juhlijat heiluivat topit päällä (alkoholi lämmittää verta?), ja itsekin uskalsin sentään riisua saapikkaat ja loikoilla villasukat jalassa kalliolla...



PS: Kotiin palattuamme huomasimme, kuinka molempien posket ovat iloisenpunaiset. Kevätaurinko toden totta on petollisen voimakasta, varsinkin kylmällä tuulella terästettynä! 

PPS: Ensimmäinen kerta, kun näin ihmisten jonottavan Ullanlinnan K-kaupan ulkopuolella päästäkseen täydentämään piknik-varantojaan. Nyt on tämäkin koettu! Nykyihminen ei toden totta osaa varustautua yötä pidempään kauppojen kiinnioloon - itseni mukaan lukien...