tiistai 30. heinäkuuta 2013

Kaksi viikkoa saarihyppelyä Kreikassa!

Aah ihan kohta se koittaa! Odotettu kahden viikon saarihyppely Kreikassa. Laukut on pakattu (liikaa kaikkea, mutta minkäs ihminen luonnolleen voi) ja nyt vaan odotellaan lentokentälle lähtöä... ihan kohta.

Suuntaamme nyt illalla Ateenaan ja sitten parin päivän päästä jatkamme saarille: Sifnos, Milos, Santorini, Naxos, Paros & Antiparos.

Onko teillä kokemuksia näistä saarista? Kuulen mielelläni vinkkejä! Näin "hyvissä ajoin" ennen matkaa... Onneksi Kreikassakin löytyy wifi-yhteyksiä. ;)

Ihanaa viikkoa kaikille, missä liikuttekin!

Santorini, here I come!



sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Liesjärven kansallispuisto, "kaukana" kaikesta (Helsingistä)

Pari viikkoa sitten pohdimme, mitä ihmettä tehdä viikonloppuna. Oli perjantai-iltapäivä, puolipilvistä ja +19C Helsingissä, ja samanmoista luvattu viikonlopuksi. Ei mikään ideaali kesäsää, mutta olisi voinut olla pahemminkin... kuten täällä aina jaksetaan muistuttaa.

Poikaystävä on hinkunut pitkään telttailemaan. Mikäs siinä. Itsekin olen telttailun ystävä, kunhan aurinko paistaa eikä lämpötila laske yölläkään alle +20C. Ja jollei ole hyttysiä. Taidan olla trooppinen telttailija.

No, aloin googletella läheisiä kansallispuistoja. Nuuksio on nähty ja siellä on yleensä liikaa porukkaa erakoitumista halajavalle, Sipoonkorvessakin olimme käyneet. Kolmas, suht läheinen vaihtoehto oli Liesjärven kansallispuisto. Kiitokset Luontoon.fi-sivustolle, josta löytyy loistavasti tietoa luonnoon helmaan tahtoville!

Telttailu epäilytti, joten testasin olisiko pikkuinen Metsähallituksen vuokramökki Peukaloinen vapaana. Ja olihan se, Hämeen luontokeskuksesta vastattiin. Hienoa! Ilmeisesti sähkötön ja vedetön mökki 55 euron vuorokausihintaan ei ole turistivetonaula.

Mutta hauskaa meillä oli. Tehtiin nuotio jos toinenkin ulos ja sytytettiin tuli kamiinaan (jonka "ansiosta" mökki kuumeni saunamaisiin lämpötiloihin - amatöörit...). Vaelsimme lähimaastossa ja mustikoita löytyi hurjat määrät. Lähes kaikki päätyivät saman tien suuhun.

Vierailimme myös kansallispuistossa sijaitsevalla Korteniemen perinnetilalla, jolla eleltiin 1910-luvun malliin. Charmantti vanha herra esitteli meille maatilaa ja tutustuimme pihapiirin asukkaisiin, lampaisiin ja kanoihin. Nekin edustivat viime vuosisadan tyyliä.

Johtopäätös: sadan kilometrin päässä Helsingistä pääsee erinomaisesti eroon sivistyksestä, nauttimaan luonnosta ja mikä parasta – reissun suunnitteluun meni noin vartti!







Tyypillisin asentoni viikonloppuna, persus pystyssä pää puskassa. Mustikat!


Korteniemen perinnetila – hieno minimatka menneisyyteen.

Miten selvitä - ja nauttia - helteestä?

Olen tehnyt kaksi päivää töitä helteisesti porottavan auringon alla. Työreissu ValMuun eli Työväen Musiikkitapahtumaan Valkeakoskelle oli hauska, mutta jopa minä – suuri lämmön ja auringon ystävä – aloin olla lämpöshalvauksen partaalla ja kyyhötin varjossa.

Vaikka join koko ajan, silti lähemmäs 30C + työnteko (hymyily, ihmisten innostaminen jne.) ei ole ihan paras kombo.

Lähdemme ensi tiistaina poikaystävän kanssa Kreikkaan parin viikon saarihyppelylle (toinen pätkä lomasta alkoi NYT, jees!), joten aloin pohtia helteen syvintä olemusta.

Olen asunut pari vuotta Espanjassa ja matkustellut kuumissa ilmastoissa, mutta silti tuntuu että, Suomessa syntyneenä, helle-osaamiseni ei ole lainkaan pakkasosaamiseni tasolla. Ikävä kyllä.

Kun helteestä on kyse, suuntasin etsimään vinkkejä maailmalta. Suomen "helle" kun ei oikeastaan ole helle ollenkaan...

Eipä pikku googlauksella mitään mullistavia selviytymisvinkkejä löytynyt, mutta jotain kuitenkin. Ja toistohan on opintojen äiti!


Kuva: Washington Post
1. Juo, juo, juo – vettä!

Ei mitään uutta, mutta olennaista on juoda enemmän kuin mitä ajattelet tarvitsevasi. Kun on jano, "on jo liian myöhäistä" siinä suhteessa, että jano on nestehukan merkkejä.

Parempi juoda pieniä määriä jatkuvalla syötöllä kuin kulauttaa litra kerralla, sellainen saattaa aiheuttaa kramppeja. 

Vettä on hyvä juoda kylmänä, muttei jääkylmänä.

Vesi virkistää monissa muodoissa. Mikä sen parempaa hellepäivänä kuin järvi, meri tai uima-allas. Tai suihkepullo, josta voi ruiskutella vettä päälle. Näitä porukka käyttää paljon kuumissa maissa.

Kylmä olut tai jääkahvi on (myös) hellepäivän herkkuja, mutta niidenkin kanssa pitää muistaa juoda puhdasta vettä. Alkoholi ja kofeiini kiihdyttävät verenkiertoa munuaisiin ja hidastavat suolan imeytymistä, mikä voi johtaa nestehukkaan. Toisaalta oluesta ja kokiksesta suurin osa on vettä, joten ei hätää – jollei mene överiksi.


2. Muista syödä, mutta kevyesti (ja suolaa kanssa)

Helteellä tekee harvoin mieli syödä raskaasti. Kyllä elimistö tietää. Kuumalla kannattaa nauttia viilentäviä, kevyitä herkkuja: hedelmiä (oma suosikkini on vesimeloni, jonka voisin nauttia vaikka kokonaisena!), kylmiä salaatteja jne.

Paljon kaloreita ja proteiinia sisältävä ruoka kiihdyttää aineenvaihduntaa ja samalla ruumiin lämpötilaa – ei hyvä.

Jäätelö tietenkin auttaa, mutta vielä parempia viilentäjiä ovat sorbetit ja mehujäät.

Suola on tärkeää, sillä sen puute voi aiheuttaa kramppeja. Liian vähäinen suola ja vesi (hikoilemalla menetetty) voivat yhdessä johtaa lämpöuupumukseen.

Huomio! Säännöllinen syöminen on helteellä erityisen tärkeää. Elektrolyyttipitoiset urheilujuomat ovat ok, mutta niidenkin lisäksi... vettä kiitos!

Kuva: obaz.com. Never enough: summer dresses
3. Vaaleaa & kepeää päälle

Beduiinit ja muut helleveikot sen tietävät: vaatteiden on hyvä olla vaaleita ja peittää tarpeeksi, jottei pala. Parhaita ovat löysät, keveät vaatteet, jotka on tehty pellavasta, hampusta tm. luonnonmateriaalista. Puuvillaa ei suositella, eikä varsinkaan "muovipussimaisia" polyesteriä tai flanellia. 

4. Helteeseen tottuu

Eikä hätää, keho tottuu helteeseen parissa viikossa. No juu, juuri silloin kun peruslomamatka päättyy...

Tottunut keho hikoilee enemmän ja tuottaa vähemmän suolaa. Pulssikin laskee. Viileä sää palauttaa kehon normaalitilaan, eli Suomessa ei ehtine tottua helteeseen. Ikinä. Harmi!



torstai 25. heinäkuuta 2013

Elämä roikkuu hennosta langasta – voimia, espanjalaiset!

Surullinen päivä. Espanjassa on kuollut eilisillan junaonnettomuudessa jo 80 ihmistä, yli 30 makaa sairaalassa kriittisessä tilassa, heistä neljä lapsia.


Onnettomuus koskettaa erityisesti, sillä poikaystäväni on espanjalainen ja viettänyt tuntikausia seuraten onnettomuusselvittelyjen etenemistä ja tuoreita uutisia.

Hetki sitten liityin seuraan Espanjan televiota tuijottamaan. Haastattelu ja tarina toisensa jälkeen on kauheaa kuultavaa. 80 onnettoman junan matkustajalla oli vielä eilen elämänsä, joka vietiin sekunnissa – täysin varoittamatta.

Tähän mennessä 50 ruumista 80:stä on tunnistettu. Mietin, kuinka moni odottaa pelontäyteisin mielin uutisia. Etenkään monien ulkomaalaisten junamatkustajien äidit, isät, lapset ja ystävät eri puolilla maailmaa eivät tienneet Espanjassa matkustavien rakkaittensa suunnitelmista.


Vähitellen ihmiset alkavat siirtyä shokista suruun. 80 kuolleella on jokaisella perheensä, sukunsa, ystävänsä, työkaverinsa...  elämänsä. Vaikkei olisi tuntenutkaan ketään matkustajista henkilökohtaisesti, koko kaupunki – ja Espanja – on nyt shokissa. Miten tällaista voi tapahtua?!?

Rautatien ensimmäinen mutka 80 kilometriä pitkän suoran jälkeen oli tietenkin tiedossa, mutta silti siihen saavuttiin 190 kilometrin nopeudella, kun rajoitus oli 80 km tunnissa. Miksi?

Konduktöörin ensimmäiset sanat olivat "olemme vain ihmisiä" ja "toivottavasti kukaan ei kuollut, koska joudun elämään omantuntoni kanssa." Konduktööri selviytyi pienin vammoin – siis fyysisin. Ja ihminen hänkin totta tosiaan on.


keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Pakko saada herneenpalkoja!

Herneeni, olen omasi. Eli koukussa ja pahasti. Kuten moni muukin suomalainen, sillä harvapa ulkomaalainen ymmärtää tämän palon sisältä riivittävien, kerralla suuhun tungettavien pikkupallukoiden ainutlaatuisuutta. Onneksi - muuten ne veisivät meiltä herneet! No juu...


Kun edessäni keimailee pussillinen herneitä, itsehillintä pettää aina. Kaikki on syötävä. No, jos olen tajunnut ostaa monta litraa, niin ehkä pussin pohjalta löytyy jotain vielä seuraavana päivänä.

Muistaakseni litra herneitä (ilman palkoja) painaa vajaat 200 grammaa litralta. "Normaali" määrä kerralla syötäväksi siis.


Kun olin lapsi äiti muistutteli, kuinka herneet ovat tosi terveellisiä (tosin pakastepussiherneistä ei voi puhua samana päivänä kuin tuoreista paloista), mutta sen jälkeen en ole tutkinut herneen ravintoarvoja.

Yllättävää, sillä yleensä perehdyn liiankin suurella antaumuksella herkkujeni ravintosisältöihin. Jos herkku on terveellinen, olen onnellinen. Jollei, syön silti mutta huonommalla omallatunnolla.

Herne saa tietenkin synninpäästön, ovathan sen ravintoarvot mitä parhaimpia: proteiinia! C-vitamiinia! B-vitamiinia!


No, hiilihydraatteja on herneessäkin, mutta niidenkin lähteenä herne peittoaa monet muut vaihtoehdot (kuten pullan, hehheh.)

Herneestä on moneksi: silpoherne, silpoydinherne, taittoherne, taittoydinherne, sokeriherne...

Kasvikset.fi-sivustolla kerrotaan, että tuoreet silpoydinherneen siemenet ja kokonaiset sokeriherneen tai taittoherneen palot ovat oleellinen osa suomalaista suviherkkua, kesäkeittoa. Niinpä. Nam!

Herneenpalkojen syöminen on kesärituaali vailla vertaa. Vähän kuin talviturkin kastaminen, rantasauna tai oluen nauttiminen kesäfestareilla rumasta muovituopista +15C sadesäällä. 

Vinkki, miten tätä kallisarvoista herkkua kannattaa säilyttää: muovipussissa +2 -+5C:n jääkaappilämpötilassa niin lyhyen aikaa kuin mahdollista. Tämä ei tietenkään ole ongelma.

Palkokasvit ovat herkkiä etyleenille, joten herneet kannattaa pitää loitolla mm. seuraavista: avokado, banaani, luumu, omena, päärynä ja tomaatti.

Loppuun Wikipedian herne vs. porkkana vertailu:

Ravintoarvoja per 100 g
PorkkanaHerne
Proteiineja0,6 g5,1 g
Rasvaa0,2 g1 g
Hiilihydraatteja5,6 g9,4 g
B1-vitamiinia0,07 mg0,35 mg
B2-vitamiinia0,07 mg0,18 mg
C-vitamiinia6,5 mg20 mg

Mutta yhtä asiaa en ymmärrä: miksi monista muista kasviksista ja marjoista on kaikkia kivoja sanontoja, mutta herne on yleensä vain nenässä. Herneen maine pitää pelastaa!

tiistai 23. heinäkuuta 2013

"Ruokasnobit"

Istuimme kaverin kanssa juomassa valkkarispritzeriä Llamasin terassilla ja puheeksi tuli - mikäs muukaan kuin - ruoka.

Kaveri oli tavannut mukavan pojan Kuudes aisti -festivaalin yössä, ja he olivat nähneet toisensa jo pari kertaa festarin jälkeen. Olin iloinen hänen puolestaan.

Nyt poika oli ehdottanut illallista jossain, mutta voivotteli sitä että kaverini on niin kovin ruokasnobi, että sopivaa paikkaa oli vaikea keksiä.

Ruokasnobi?!


Kaverini, kuten minäkin, olemme aika tarkkoja siitä mitä suuhumme pistämme, mutta en silti kutsuisi kaltaisiamme ruokasnobeiksi.

Sitä paitsi: mistä lähtien itsestään huolehtimisesta on tullut snobiuden merkki? "Ulkopuolisen" pojan kommentti sai pohtimaan asiaa, tosin mihinkään johtopäätökseen emme päässeet.

Kiinnostavaa joka tapauksessa on, miten "normaalia" on syödä reippaasti kaikkea, mitä eteen sattuu ilmestymään – eikä edes niin, vaan syödä kaikkea epäterveellistä miettimättä millaisia vaikutuksia ruoalla saattaa olla kehoon, mieleen ja tulevaisuuden terveydentilaan.


Snobi-nimityksestä tulee itselleni mieleen hienostelija, joka nyrpistelee nenäänsä suurimmalle osalle tarjolla olevasta ruuasta ja vaatii eksklusiivisia herkkuja, laadukasta samppanjaa ja kaviaaria... sen sellaista.

Tärkeä snobin ominaisuus on, että hän myös arvostelee muiden ihmisten valintoja.

Hyvää ja terveellistä (ei hienoa ja kallista) ruokaa vaativien snobius on tällaisesta käytöksestä kaukana.

"Söisin mielelläni vaikka uusia perunoita ja voita", kaveri hymähti. Ei sen kummempaa.

Jos asiasta ei tee numeroa tai pakota muita seuraamaan omia "parempia" valintoja, niin eikö ole jokaisen ikioma asia, mitä suuhunsa laittaa? Yllättävää, kuinka paljon intohimoja muiden ruokavaliot meissä ihmisissä herättävät (erilaiset dieetit, karppaus, kasvissyönti, lihansyönti...)

Ehkä vielä joku päivä haluamme ehdoin tahdoin olla kaikki ruokasnobeja, hyvällä tavalla: vaatia laatua, lähiruokaa, arvostaa vanhoja hyväksi koettuja perusruokia. Tuntisimme myös itsemme ja ymmärtäisimme, millaisia vaikutuksia eri ruokavalioilla hyvinvointiimme on.






torstai 18. heinäkuuta 2013

Valencia ja Benidorm - merta ja aurinkoa

Palasin Espanjasta Helsinkiin (ja töihin!) viime sunnuntaina. Matka oli kaikin puolin ihana – kuten aina. 

Espanjassa asuneena vierailu on vähän kuin kakkoskotiin menisi. Tässä sekalaisia tunnelmia viime viikolta. Vaikka paikat ovat tuttuja, onnistun aina napsimaan ainakin parisataa valokuvaa. Digiajan "iloja" kai...

Tällä kertaa vietimme muutaman päivän "sisämaassa" Albacetessa poikaystävän vanhempien kesäasunnolla, etenkin sen uima-altaalla, ja jatkoimme sitten kolmeksi päiväksi autolla Valenciaan ja rannikolle, jota pitkin ajoimme Alicanteen asti vieraillen kivoilta näyttävissä merenrantakylissä. Alicantesta lensin tyylikkäästi Ryanairilla Tampereelle.

Meri ja aurinko, ei ihminen juuri muuta tarvitse, eli kyllä rantalomalla kelpaa – varsinkin niinä hetkinä, joina onnistuimme välttämään täyteen pakatut "lihatiskirannat", joilla joutui tappelemaan pienestä hiekkapläntistä pyyhkeensä alustaksi. Huhhuh. En ihan ymmärrä, miksi ihmiset haluavat olla siellä missä kaikki muutkin. Varsinkin, jos ihan vierestä löytyy mahtava, puolityhjä ranta.


Kiipesimme härälle! Kyseessä on kuuluisa Osbornen härkä, joita seisoo ympäri Espanjaa valtateiden varsilla. Onnistunut mainoskampanja toteutettiin jo vuosia sitten, mutta härät saivat jäädä paikoilleen (ja kansainvälistä kuuluisuutta!), kun kansa ihastui niihin.

Härälle kiipeäminen puskia pitkin olikin haastavampi juttu, varsinkin +35C helteessä. Vaivan arvoinen kuitenkin, sillä saatiin aimo annos hienoja otoksia. Tässä kuvassa roikun härän hännässä... kertoo mittasuhteista.



Valencian tiedekaupunki (Ciudad de las Artes y las Ciencias) on näkemisen arvoinen, hienoja arkkitehtonisia luomuksia vieri vieressä. Ei ihme, että Valencia on Espanjan velkaantunein kaupunki, ehheh. No, toisaalta tällaiset helmet houkuttelevat paikalle rutkain määrin turisteja, kuten kuvassa poseeraavan sellaisen.



Valencian kaunis ja avara kauppahalli.




Yllä järvi Valencian läheltä, El Palmarin kannaksen läheltä. Myös Espanjassa on järviä! No, muutama ainakin. Oheisen järven ansiosta alueella onnistuu riisinviljely, mistä saadaan materiaalia Valencian maailmankuuluun paellaan...






Visiitti turistiparatiisi/helvettiin Benidormiin kiinnosti erityisesti. Paikka oli jokseenkin sitä mitä odotin eli täyteenpakattuja rantoja, rumia pilvenpiirtäjiä ja kännisiä brittituristeja, mutta myös allaolevaa paratiisin palasta. Meille esiteltiin tämä upea laguuna, jossa snorklailtiin ja ihailtiin kaloja ja koralleja kristallinkirkkaan veden läpi. Ja kaikki tämä vain kivenheiton päässä massaturismista!




Yllä näkymä ystävän äidin asunnosta Benidormissa, kerros taisi olla 17.  Talon uima-altaan palveluita käytimme ahkerasti. Ei hullumpaa.



Lempipuuhaani pääsin harjoittamaan myös Benidormin biitsillä: halailemaan palmuja.

Vierailimme muissakin rannikkokylissä: Gandía, Altea, Cullera... niistä juttua erikseen, ovat sen arvoisia! Varsinkin Altea...





keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Päätöksiä, päätöksiä

Otsikko kuvastaa mielialaani tänä iltana, vaikkei mitään oikeita päätöksiä juuri nyt tarvitse tehdäkään.

Vai tarvitsisiko?


Viime päivät olen pohtinut syvällisiä juttuja eli elämääni: mitä se on, mitä haluaisin sen olevan ja miten voin vaikuttaa asioihin niin, että elämästä tulisi entistä rikkaampaa.

Minulla ei ole vielä aavistusta mistään edellisistä seikoista, mutta jotenkin tuntuu, että kohta on aika tehdä päätöksiä. Vaikka kaikki on hyvin – tai ehkä juuri siksi. Minulla on ihana poikaystävä, kiva koti, mielenkiintoinen työpaikka, terveyttä ja loistavia ystäviä. Ei paremmasta väliä. Ainoa, mikä tuntuu uupuvan on se jokin, oma ISO projekti tälle elämälle.

Töitä kun tehdään yleensä jollekin toiselle, ja vapaa-aikakin tuppaa katoamaan käsistä tuosta vain, jälkiä jättämättä. Ja sitten taas on maanantai...

Liekö ikäkriisiä vai mitä, mutta tuntuu että jollen kohta ota itseäni ja elämääni niskasta kiinni ja toden teolla ryhdy johonkin arkea suurempaan, niin elämä lipuu päivä päivältä käsistä. Kohta jo kuolla kupsahdan ja mietin, että mitä sitä tulikaan tehtyä ja saatua aikaan.

Katalinta on, että päivät kuluvat oikein mukavasti näinkin: hyvää arkea piisaa aamusta ja illasta toiseen. Joskus vähän tökkii, mutta eteenpäin kuitenkin mennään – ja vauhdilla.


Vaikka yksittäinen hetki tuntuisi pitkältä, totuus on että päivät, viikot ja vuodet vierivät ja jollei pidä huolta niin niistä ei välttämättä jää yhtään mitään käteen. En muista, mitä tein viime kuussa. Tai vuosi sitten. Voisin kaivella vanhoja valokuvia ja ehkä muistaa yksityiskohtia, mutta se ei ole pointti. Mennyt on mennyttä ja niin on kohta tulevaisuuskin, jollen tee sille jotakin.

Jotakin, mutta mitä? Se onkin ison pohdinnan aihe. Joka tapauksessa tuntuu, että tänä kesänä tiettyjä juttuja liikahtelee sisälläni siihen malliin, että joitain päätöksiä (uran vaihto, kotimaan vaihto, lapsen hankkiminen?) on varmaan jossain vaiheessa luvassa.

Tai sitten ei. Ehkä elämä jatkaa samalla uralla ja unohdan jo huomenna tällaiset "turhat" angstit. Saa nähdä... Nyt nukkumaan!











tiistai 16. heinäkuuta 2013

Raskaana oleva ystävä - koska on oikea hetki?

Tapasin tänään lapsuudenystäväni, joka asuu Ruotsissa ja jonka olin viimeksi nähnyt reilu puoli vuotta sitten. Mukana oli hänen poikaystävänsä, jonka näin nyt ensimmäistä kertaa. Mies sai hyväksyntäni, oikein mukavanoloinen tyyppi.

En tiedä miksi, mutta aavistelin jo etukäteen että ystävälläni on uutisia. Ja kun hän tilasi alkoholittoman oluen (vaikka yrittikin tehdä sen vaivihkaa), olin varma asiasta. Liekö naisen vai vanhan ystävän vaistoa...?

"Olen raskaana", ystävä kertoi uutisen kun olin Corona-pulloni puolivälissä. Ei yllättänyt. Onnittelin molempia lämpimästi ja kysyin pakolliset kysymykset: kuinka pitkällä? oletko voinut hyvin? onhan siellä vain yksi tulossa? Jne. 

Ironista on, että ystävä kertoi raskaudestaan juuri tänään. Itselleni lasten hankkiminen on aina tuntunut tulevaisuuden jutulta: sitten kun...



Radikaali muutos tapahtui kuitenkin vain pari viikkoa sitten. Kesäloman alkaessa, hektisen kevään jälkeen, oli jälleen aikaa reflektoida elämää ja asioita, joita on pakko alkaa tässä iässä ajatella.

Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta, joten tuntemukseni yllättivät minut. Täysin kirkkaalta taivaalta mieleeni iski vahva ajatus, että lapsia pitää tehdä nyt tai ainakin mahdollisimman pian - muuten on liian myöhäistä! Tänä vuonna! Ensi vuonna nyt ainakin!! Mitä tämä oikein on??

Vielä ihmeellisempää oli, kun poikaystävä otti viime viikon yhteisellä Espanjan-lomallamme asian ihan spontaanisti puheeksi. Lopulta istuimme tunteja öisellä merenrannalla ja keskustelimme asian läpi. Päädyimme (epämääräisesti, mutta kuitenkin) siihen, että lapsi tai kaksi yritetään hankkia ja se tulisi tehdä pian. Kalentereita emme sentään ruvenneet katselemaan. HUH.

Raaka totuus on, että vuosi vuodelta hedelmällisyys hupenee ja meistä tulee yhä vanhempia vanhempia - jos siis onnistumme lapsen saamaan, mistä senkään tietää.

Mitään ei voi tietää.

Onnistuttaessa on luvassa totaalinen elämänmuutos, johon kukaan ei ikinä voi olla täysin valmis ja varautunut. Kaksi uraa tekevää nuorta ihmistä ainakaan.

Kaiken kukkuraksi mieleen hiipivät ne perinteiset pelot: mitä jos raskaus ei onnistu, tulee keskenmeno tai lapsi on sairas? Mitä jos toinen (siis mies) päättää suit sit häippästä ja minusta tulee katkera yksinhuoltaja, joka ei jaksa edes tukkaansa kammata?

Apua. Eikä näinä päivinä edes tapahdu yllätyksiä hormonipillereitä joka päivä napsiessani, vaan päätös raskaaksi tulemisesta täytyy tehdä ihan itse. Tai siis kaksin. Eikä sekään vielä takaa mitään...












lauantai 6. heinäkuuta 2013

Huomenna Espanjaan!

Mutta hyss, tämä on salaisuus ja vierailuni yllätys. Onneksi kielimuuri estää yllätyksen kohteita ymmärtämästä, että huomenna heidän ovelleen tupsahtaa kesävieras Suomesta.

Hyvä niin, sillä sateet ja harmaus alkavat tökkiä kesälomalaista. Pyörin levottomana kehää ja haahuilen netissä... aika vaihtaa maisemaa.

Espanjassa vierailen poikaystävän perheen luona, eikä heillä ole aavistustakaan vierailustani - jos poikaystävä on onnistunut pitämään salaisuuden.

Perheen (ja kymmenien sukulaisten ja kavereiden) luona hengailun lisäksi suuntaamme Espanjan itärannikon Costa Blancan turistikohteisiin, ainakin Alicanteen ja etenkin brittituristien suosimaan, televisiosta tuttuun Benidormiin.

Saa nähdä, millaisen vaikutelman turistien mekka (tai helvetti, miten sen ottaa) meihin tekee. Poikaystävä ei ole örveilyturismin ystävä – olisihan se outoa, jos Suomessakin jokainen idyllinen niemennokka täyttyisi kännisistä turisteista, jotka bilettävät yöt läpeensä. Vaikka he rahaa maahan toisivatkin.

Toisaalta hyi minua, ei saa yleistää! Ja ensi viikon jälkeen olen viisaampi, ties vaikka Benidorm olisi vallan ihana rantakohde...

Espanjassa aion myös tehdä seuraavia asioita, viime vuoden malliin.


Nauttia tapaksia! Ison lautasellisen herkkupaloja saa yleensä ilmaiseksi olusen / kokiksen kylkiäisiksi.


Paellaa! Viime vuonna nautimme oheisen, lähibaarissa valmistetun paella-luomuksen poikaystävän perheen ihanalla kesäasunnolla, joka komeilee alla.


Uima-altaalla makoilua, rentoa oleskelua sekä kuumuuden päivittelyä. Ah!


Turistirannoilla hengailua ja varpaiden hemmottelua täyshoidossa: rantahiekka ja merivesi vanhimmat voitehista. Ehkä myös hyvän kirjan lukemista, jos suinkin ehdin – ja jos löydän hyvän kirjan jostain putiikista.


Mojitos! Ei esittelyjä kaipaa.


Palmupuu on suosikkipuuni (heti koivun jälkeen), joten aion valokuvata, ihailla ja halailla niitä.

Check-in on tehty, nyt vaan kamat ja tuliaiset kokoon ja kassiin ja huomenna päivittelemään Ryanairin karja-meininkiä Tampere-Pirkkalan lentokentälle. Ryanairista en muuten perusta, mutta se lentää suoraan Tampereelta Alicanteen. Nyt maksoin suorista menopaluulennoista vähän päälle 200 euroa, eli ei paha hinta kuuman kesäsesongin aikaan.

Ystäviä naittamassa – sormet ristiin

Seuraa söpöilyä ja hempeilyä. Tai siis mitä vielä – rakkaushan on maailman tärkein asia ja heiveröinenkin usko romantiikkaan silloin tällöin tekee hyvää kyyniselle nykyihmiselle.


Ja nyt puhun minä, jota poikaystävä kuvailee epäromanttiseksi tyypiksi. No, kukin tyylillään. Perinteiset kynttiläillalliset ja lirputteluhempeilyt eivät ole meikäläisen vahvuuksia, mutta ostanhan minä poikaystävälle sen herkku-donitseja lähi-Alepasta, kun sille päälle satun. "Teot ne on jotka merkitsee, ei kauniit sanat", sanoo jäyhä hämäläinen, nääs.

Pidän itseäni hyvänä ihmistuntijana, mutta amorin nuolien ohjaajana olen amatööri. Olen auttanut useampaa pariskuntaa (joista osa tosin on eronnut, eihän sille mitään voi) löytämään toisensa. Näissä tilanteissa olen yleensä äimän käkenä, sillä en olisi voinut kuvitellakaan että X ja Y oikeasti voisivat tykätä toisistaan sillai.

Toisaalta, mikä sen hienompaa.


Pari päivää otin amorin ohjat käsiini, kun kaverini (nainen) soitti Jyväskylästä ja kertoi pulmastaan. Hän oli menossa Helsinkiin kesämatkalle ja hoitanut asian niinkin kätevästi, että oli ostanut junaliput ja alkanut sen jälkeen soitella läpi kavereita yösijojen toivossa. Nytpä on heinäkuu ja kaikki liesussa, itseni mukaan lukien.

Olisiko sulla ketään kaveria, joka voisi majoittaa mut yöksi, pariksi?, ystävä rukoili.

Olin jo sanomassa että ei, kun päässäni välähti. Kyllä! Yksi miespuolinen sinkkukaverini sattuu asumaan ihan keskustassa ja hänellä on viime aikoina ollut epäonnea sekä rakkaudessa että työelämässä. Hän on siis allapäin, ja mikäpä sen piristävämpää kuin kotisohvalla pari päivää bunkkaava hauska ja puhelias nuori nainen.

Soitin pojalle, hän lupasi majoittaa neidin mielellään ja jopa näyttävänsä tälle Helsinkiä. Sohvasurffaamista parhaimmillaan!

Todennäköisyyslaskelmieni mukaan tässä toden totta on potentiaalia. Sormet ristiin. Molemmat kaverit todellakin ansaitsisivat fiksua seuraa – ainakin uuden ystävän.