Elämä roikkuu hennosta langasta – voimia, espanjalaiset!

Surullinen päivä. Espanjassa on kuollut eilisillan junaonnettomuudessa jo 80 ihmistä, yli 30 makaa sairaalassa kriittisessä tilassa, heistä neljä lapsia.

Onnettomuus koskettaa erityisesti, sillä poikaystäväni on espanjalainen ja viettänyt tuntikausia seuraten onnettomuusselvittelyjen etenemistä ja tuoreita uutisia.

Hetki sitten liityin seuraan Espanjan televiota tuijottamaan. Haastattelu ja tarina toisensa jälkeen on kauheaa kuultavaa. 80 onnettoman junan matkustajalla oli vielä eilen elämänsä, joka vietiin sekunnissa – täysin varoittamatta.

Tähän mennessä 50 ruumista 80:stä on tunnistettu. Mietin, kuinka moni odottaa pelontäyteisin mielin uutisia. Etenkään monien ulkomaalaisten junamatkustajien äidit, isät, lapset ja ystävät eri puolilla maailmaa eivät tienneet Espanjassa matkustavien rakkaittensa suunnitelmista.

Vähitellen ihmiset alkavat siirtyä shokista suruun. 80 kuolleella on jokaisella perheensä, sukunsa, ystävänsä, työkaverinsa...  elämänsä. Vaikkei olisi tuntenutkaan ketään matkustajista henkilökohtaisesti, koko kaupunki – ja Espanja – on nyt shokissa. Miten tällaista voi tapahtua?!?

Rautatien ensimmäinen mutka 80 kilometriä pitkän suoran jälkeen oli tietenkin tiedossa, mutta silti siihen saavuttiin 190 kilometrin nopeudella, kun rajoitus oli 80 km tunnissa. Miksi?

Konduktöörin ensimmäiset sanat olivat "olemme vain ihmisiä" ja "toivottavasti kukaan ei kuollut, koska joudun elämään omantuntoni kanssa." Konduktööri selviytyi pienin vammoin – siis fyysisin. Ja ihminen hänkin totta tosiaan on.