tiistai 16. heinäkuuta 2013

Raskaana oleva ystävä - koska on oikea hetki?

Tapasin tänään lapsuudenystäväni, joka asuu Ruotsissa ja jonka olin viimeksi nähnyt reilu puoli vuotta sitten. Mukana oli hänen poikaystävänsä, jonka näin nyt ensimmäistä kertaa. Mies sai hyväksyntäni, oikein mukavanoloinen tyyppi.

En tiedä miksi, mutta aavistelin jo etukäteen että ystävälläni on uutisia. Ja kun hän tilasi alkoholittoman oluen (vaikka yrittikin tehdä sen vaivihkaa), olin varma asiasta. Liekö naisen vai vanhan ystävän vaistoa...?

"Olen raskaana", ystävä kertoi uutisen kun olin Corona-pulloni puolivälissä. Ei yllättänyt. Onnittelin molempia lämpimästi ja kysyin pakolliset kysymykset: kuinka pitkällä? oletko voinut hyvin? onhan siellä vain yksi tulossa? Jne. 

Ironista on, että ystävä kertoi raskaudestaan juuri tänään. Itselleni lasten hankkiminen on aina tuntunut tulevaisuuden jutulta: sitten kun...



Radikaali muutos tapahtui kuitenkin vain pari viikkoa sitten. Kesäloman alkaessa, hektisen kevään jälkeen, oli jälleen aikaa reflektoida elämää ja asioita, joita on pakko alkaa tässä iässä ajatella.

Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta, joten tuntemukseni yllättivät minut. Täysin kirkkaalta taivaalta mieleeni iski vahva ajatus, että lapsia pitää tehdä nyt tai ainakin mahdollisimman pian - muuten on liian myöhäistä! Tänä vuonna! Ensi vuonna nyt ainakin!! Mitä tämä oikein on??

Vielä ihmeellisempää oli, kun poikaystävä otti viime viikon yhteisellä Espanjan-lomallamme asian ihan spontaanisti puheeksi. Lopulta istuimme tunteja öisellä merenrannalla ja keskustelimme asian läpi. Päädyimme (epämääräisesti, mutta kuitenkin) siihen, että lapsi tai kaksi yritetään hankkia ja se tulisi tehdä pian. Kalentereita emme sentään ruvenneet katselemaan. HUH.

Raaka totuus on, että vuosi vuodelta hedelmällisyys hupenee ja meistä tulee yhä vanhempia vanhempia - jos siis onnistumme lapsen saamaan, mistä senkään tietää.

Mitään ei voi tietää.

Onnistuttaessa on luvassa totaalinen elämänmuutos, johon kukaan ei ikinä voi olla täysin valmis ja varautunut. Kaksi uraa tekevää nuorta ihmistä ainakaan.

Kaiken kukkuraksi mieleen hiipivät ne perinteiset pelot: mitä jos raskaus ei onnistu, tulee keskenmeno tai lapsi on sairas? Mitä jos toinen (siis mies) päättää suit sit häippästä ja minusta tulee katkera yksinhuoltaja, joka ei jaksa edes tukkaansa kammata?

Apua. Eikä näinä päivinä edes tapahdu yllätyksiä hormonipillereitä joka päivä napsiessani, vaan päätös raskaaksi tulemisesta täytyy tehdä ihan itse. Tai siis kaksin. Eikä sekään vielä takaa mitään...












2 kommenttia:

  1. En ole ollut vauvakuumeinen koskaan ennen lapsieni saamista. Mekin totesimme eräänä päivänä, että kai asialle nyt pitäisi tehdä jotain jos niitä lapsia haluaa. Olin sinut myös sen kanssa, ettei niitä koskaan tulisikaan. Kaikki meni loistavasti, tulin pian raskaaksi, saimme terveen lapsen ollessani 35-vuotias ja kaksi vuotta myöhemmin toisen. Kaveripiirissä ei ollut juurikaan jälkikasvua. Jos olisin tiennyt, mitä kaikkea tämä pitää sisällään, olisin ehkä miettinyt lapsien hankkimista kaksi kertaa. En kuitenkaan voisi nyt kuvitellakaan elämää ilman ihanaa kaksikkoa. Elämä ei ole suinkaan helpottunut, mutta siinä on enemmän metakkaa, naurua, itkua ja aitoja, vilpittömiä tunteita.

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon kannustavasta kommentista!

    Kuulostaa tutulta, eli uskoisin että meillekin käy jossain vaiheessa juuri noin: tuntuu, että asia nousee yhä useammin esille kotona eri keskusteluissa.

    Toisaalta tätähän asiaa ei voi itse lopulta päättää, eli samoin tuntuu että olisin ihan ok vaikkei onnistaisikaan. En tiedä...

    Silti "lopullisen" päätöksen teko, pillereiden lopettaminen, tuntuu tosi vaikealta. Nykyaikana kun ei juuri yllätyksiä satu. ;)

    En ole ikinä tuntenut vauvakuumetta, mutta huomaan lämpeneväni ajatukselle vähitellen. Ja kuvailusi kuulostaa kovin tutulta: useampi lapsia hankkinut tuttava on kommentoinut, että olisi miettinyt kaksi kertaa, mutta ettei nyt voisi kuvitellakaan elämää ilman lapsiaan. Sekä noita kuvailemiasi tunteita! :)

    Joku päivä - lähiaikoina - on meille luvassa jännittäviä aikoja... mutta huoh, kyllä miehellä on tässä tapauksessa niin paljon helpompaa.


    VastaaPoista