torstai 29. elokuuta 2013

Vinkki kaikille levottomille

Kaveri tulee kohta yökylään Jyväskylästä, mikä on hienoa. Emme ole nähneet ainakaan vuoteen. Tai kahteen, aika juoksee.

Kaveria odotellessa ehdin jakaa erään tuiki tärkeän asian, jota alan pikku hiljaa tajuta ja – mikä vielä parempaa – soveltaa omaan elämääni. Esimerkiksi juuri nyt.

Taustana, että olen aina ollut (kiitos äidin geenien) rauhaton tyyppi, jolla on monenmonta rautaa tulessa yhtä aikaa. Eikä siinäkään vielä mitään, lisäksi säädän joka suuntaan, mikä tekee olon koko ajan enemmän tai vähemmän levottomaksi. Ei ihme, että niskatkin ovat aina jumissa ja jännitys päällä...



Kuten poikaystävä aina välillä päivittelee: "sä et osaa olla paikallasi, olla vaan tekemättä mitään".

Taitaa pitää paikkansa. Ainoastaan flunssan kourissa suostun olemaan pidemmän aikaa tekemättä mitään mielestäni järkevää tai hyödyllistä. Ikävä kyllä tällainen lievä ADHD vaikuttaa olevan erittäin toivottu piirre nykyajan työelämässä...

Ja sitten se vinkki. Viime päivät olen tietoisesti yrittänyt tehdä vain yhtä asiaa yhtä aikaa. Ei mikään helppo homma, mutta erittäin palkitseva, kun siinä onnistuu.


En tiedä sen kummemmin mindfullnessistä tai meditaatiosta, mutta ilmeisesti samanlaista keskittymisen tilaa niissäkin tavoitellaan. Tai siis vielä syvempää, mutta tällaiselle keskittymisen ummikolle yhteen asiaan keskittyminen kerrallaan edes silloin tällöin on ihan hyvä alku.

Esimerkiksi tänään kävelin (kuuntelematta samalla musiikkia tms.), söin lukematta mitään, kastelin kukat ryhtymättä välillä esim. päivittämään Facebookia ja juttelin poikaystävän kanssa ajattelematta samalla omia juttujani.

Minimaalinen askel ihmiskunnalle, mutta tärkeä oivallus minulle. Olen viettänyt mukavan levollisen iltapäivän. Nyt kaveria vastaan bussille, rauhalliseen tahtiin, yksi juttu kerrallaan... Mukavaa torstaita itse kullekin!



4 kommenttia:

  1. Moikka!

    Oletko kiinnostunut uusista tuttavuuksista? Olen blogiasi lukenut jonkun aikaa ja välillä kommentoinutkin. Kirjoitat aiheista, jotka on itsellekin läheisiä ja tunnut tosi samanhenkiseltä ihmiseltä - olisi hauska tutustua! Vaikka sitten sähköposteilun muodossa. Itse en kirjoita blogia tai ole muutenkaan oikein nettiaktiivi, mutta jos "kirjekaveri" kiinnostaa, niin voisin naputella meiliä :)

    t. Sari 27 v, Turku, konttorirotta, harrastuksina treenaaminen ja terveellinen elämä, puoliksi kotihiiri ja puoliksi villikissa, musiikkimaku vaihtelevan huono, kuten jututkin välillä :D

    VastaaPoista
  2. Moikka Sari! Kiitos kommentista, onpa kiva kuulla että olet lukenut blogia ja kokenut aiheet läheisiksi - paljon kiitoksia myös kivoista kommenteistasi! :)

    Olisi tosi hauskaa ryhtyä "kirjeenvaihtoon", mutta pahoin pelkään että arkeni on niin täyteen tungettua, ettei meilailulle olisi kunnolla aikaa: haastava leipätyö sekä freelance-projektit, tämä blogi, kaverit, poikaystävä, kaverit, harrastukset, liikunta jne jne. Huh! ;) Mutta olisi tosi kiva, jos jatkat blogin seuraamista ja kommentoimista, niin "jutellaan" sitä kautta. Ja jos kiireet jossain vaiheessa helpottavat niin meilaillaan ihmeessä! Mukavaa syyskuun alkua sinne Turkuun!

    VastaaPoista
  3. Joo ymmärrän, että on toki paljon kaikkea muutakin meneillään. Ei se haittaa. Piti kumminkin kysyä! :)

    PS. Ei ne kiireet taida helpottaa, ellei itse aktiivisesti jostain vähennä ;)

    VastaaPoista
  4. Juuri näin, kiva kun kysyit! :) Kiireenhallinta onkin mun lemppariaiheitani - välillä tuntuu, että homma alkaa olla hallussa, kunnes taas tulee paljon kaikkea uutta ja kiinnostavaa vastaan... No, ehkä elämä opettaa pikkuhiljaa. Mukavaa iltaa!

    VastaaPoista