maanantai 23. syyskuuta 2013

Mälsä maanantai, apuna vanha kunnon señorío de los llanos

Jaahas. Se on (taas) inhokkipäiväni maanantai. Töissä riitti kaikenlaista säätöä viime perjantaisen toimiston muuton jäljiltä, ja uusi työpaikkaruokalamme oli lannistava kokemus ("kalaa eli pakasteseitiä tomaattimozzarella-kastikkeessa, raakoja herkkusieniä ja vihreää salaattia sekä puoliraakoja tomaatinsiivuja = 9 euroa).

Ulkona jylläsi kolea syyssää. Jouduin aamulla vaihtamaan rakkaan pyöräilyni ratikkaan, koska työmatkalla ei ole kiva kastua. Pelkään, että joudun tekemään saman yhä useammin lähipäivinä...

Töiden jälkeen riensin hakemaan guest-passini Rakkautta ja anarkiaa -festarille, jonka sain kiitokseksi heille tekemistäni hommista. Luonnollisesti liput lähes kaikkiin haluamiini leffoihin olivat jo tältä päivältä loppuneet.

Otin silti liput muutamaan leffaan, joista en tiennyt juuri mitään. Tosin kotona iski totaalinen väsymys, ja samoilla sijoillani sohvalla sijaitsen edelleen. Silmäilen kelloa, sillä mieli hinkuu nukkumaan. Mutta poikaystävä (se tiukkis!) kielsi menemästä ennen kymppiä...



Syy väsymykseen on, että olen edelleen hieman vilustunut, vaikka olen kiltisti nauttinut sekä spirulinaa, propolistippoja sekä sinkkiä. Saa nähdä, kumpi tämän väsytystaistelun voittaa...


No, kaikesta edellämainitusta johtuen päätin muuttaa maanantain suuntaa ja avata pari viikkoa sitten Tallinnasta roudaamani viinipullon, Señorío de los Llanos (reserva). Suosittelen!


Hieman viintä lämmitti viluisen kroppani ja ilostutti mielen. Niinpä! Maanantainakin voi juoda viiniä, eikä se tietenkään tarkoita että vetäisi kännit. Jo lasillinen toimii, reilu sellainen. Tämänhän tiesivät jo antiikin kreikkalaiset jne. 



2 kommenttia:

  1. Harmillista, että 14 % sun viikosta on pilalla (no toivottavasti tämä on liioittelua) vain siksi, että yksi päivistä on aina maanantai. Kuulostaa asennevammalta, pitäiskö asialle tehdä jotain? Mitä pitäisi tapahtua, että maanantai olisi viikon paras päivä?

    VastaaPoista
  2. Heh, juu ehkä hieman liioittelin - eivät kaikki maanantait suinkaan ole niin kamalan huonoja! Yllättävän usein päivä kuitenkin muodostuu jotenkin nihkeäksi syystä tai toisesta, ja tiistaina fiilis on jo ihan toinen... ehkä kyse on asenneongelmasta, jonka varmasti voi ihan itse korjata. Täytyy nyt aluksi vaikka alkaa kuvitella, että maanantai onkin tiistai, tai jopa perjantai ;)

    VastaaPoista