torstai 19. syyskuuta 2013

Millaisessa toimistotilassa työntekijä voi hyvin?

Huh, mikä päivä! Ja viikko! Töissä on riittänyt hommaa, sillä muutamme huomenna uusiin, isompiin toimitiloihin. Onneksi samoilla kulmilla, eli työmatka ei juuri muutu.

Aloitin tässä työpaikassa vasta puoli vuotta sitten, ja olen viihtynyt erinomaisesti. Porukka on mukavaa ja toimisto kodikas ja kiva – ainoa ongelma on, että tilat todella ovat käymässä liian pieniksi. Olen nyt jakanut (pienen) huoneen yhden sivarin ja harjoittelijan kanssa, mikä on ollut hauskaa (hyvät jutut näillä parikymppisillä) mutta myös haastavaa.

Keskittyminen herpaantuu tosi usein, ja huoneilma tuntuu raskaalta, sillä ilmanvaihto on olematon. Olen kuitenkin "paikkaihminen" ja ehtinyt kiintyä persoonalliseen, katutasossa sijaitsevaan toimistoomme ja ennen kaikkea upeaan kattoterassiin, joka sijaitsee samassa talossa.

On ihanaa saada ikioma työhuone ja rauhaa, mutta samalla olo on haikea – ja jännittää. Uusi tila on nimittäin toimistojen stereotyyppi: harmaa kuin mikä (jopa kokolattiamatto on harmaa), ja ikkunat ovat pienet räppänät.

Persoonallisia toimistotiloja. Tecnospan toimisto. Kuva:http://www.motiqonline.com/tag/creative-office-design/


Rakastan luonnonvaloa, joten valottomuuteen sopeutuminen mietityttää – varsinkin kun on syksy tulossa... Tulee mieleen entinen työkaverini, joka ei suostunut käyttämään loisteputkilamppuja, koska väitti niiden aiheuttavan rintasyöpää. Kiva, että piti huolen terveydestäni, sillä kyseessä oli mies.

Olen pohtinut paljon töissä viihtymisen ja tilan suhdetta. Millainen on tila, jossa työntekijällä on mukava, luova ja tuottelias olo? Onko avotoimisto parempi kuin oma koppi jokaiselle? Miten värit vaikuttavat? Entä valo, ja sijainti...?

Työntekijöidensä hemmottelusta tunnetun Googlen toimisto Zurichissa. Kuva:
http://www.motiqonline.com/tag/creative-office-design/
Kysymyksiä pohditaan ihan liian harvoin toimiston muuton yhteydessä – olisi kyllä syytä! Ihminen viettää työpaikalla puolet valveillaoloajastaan, eikä yleensä voi vaikuttaa yhtään tilan viihtyvyyteen, korkeintaan ostaa viherkasvin tai ripustaa seinälle julisteen. Hullua, kun miettii millaisella antaumuksella moni sisustaa kotiaan. Ehkä juuri siksi: edes johonkin elämänsä tärkeään tilaan pääsee vaikuttamaan...
United Tannery and Boot Factory. Kuva:
http://www.motiqonline.com/tag/creative-office-design/
Toimistotilan vaikutus ihmisen hyvinvointiin olisi tärkeä aihe. Löysin VRI-yrityksen sivuilta pätevänoloista pohdintaa. Tilan viihtyvyyden takaa kolme asiaa:

1. Luonnonvalo. Sitä pitää olla, ja paljon! Luonnonvalo nostaa mielialaa, rentouttaa silmiä ja auttaa keskittymään. Ei ole mitään pahempaa kuin pimeä ikkunaton koppi. No, meillä on uudessa tilassa pienet ikkunat huoneissa, mutta ihan liian vähän valoa. Plääh. Täytyy varmaan ostaa kirkasvalolamppu...
2. Tila. No sitä riittää uudessa toimistossa riittää! Työntekijällä tulisi kuulemma olla sekä omaa että yhteistä tilaa, jotta kanssakäyminen pelittäisi eikä kukaan erakoituisi.
3. Siisteys. Jos laskee kaikki ne jätesäkit ja kierrätyspaperisäiliöt, jotka olemme viime päivinä täyttäneet niin uuden toimiston on vaan pakko olla nykyistä siistimpi.

Hm, uusi toimistomme siis täyttää kaksi kolmesta kriteeristä. Ehkä muutto menee ok, vaikka vähän jännittää. Onko teillä kokemuksia toimiston muutosta? Menikö syteen vai saveen?
Tässä toimistossa riittää päivänvaloa! Selgas Cano -arkkitehtitoimisto, Madrid. Kuva: http://www.todayandtomorrow.net/2009/05/06/selgas-cano-architecture-office/
3 Rings -toimisto, San Francisco. Kuva: http://www.webdesignfact.com/2011/01/ultimately-creative-office-designs.html
Der tank, Creative Agency, Tallinna. Kuva http://www.hongkiat.com/blog/creative-modern-office-designs/.
Ja mm. 40 Ultimately Creative Office Design & Creative & Modern Office Design -blogissa voi ihailla (tai kauhistella), miltä työpaikka voisi näyttää... Suomalaiset työnantajat: rohkeutta ja luovuutta peliin!

5 kommenttia:

  1. Kiitos tästä kirjoituksesta. Itse olen samaa mieltä, että luonnonvalo on ehdottomasti yksi tärkeimmistä ominaisuuksista toimistossa. Itse myös toivon, että tilat olisivat aina siistit. Olisikin haaveena, että meidän uuteen toimistotilaan hommattaisiin ylläpitosiivous. Vielä sitä ei ole hankittu, mutta olemme kyllä suunnitelleet.

    VastaaPoista
  2. Aikamoisia toimistoja sitä vaan löytyykin maailmalta. Hieman on eri luokkaa kun mitä meidän toimistossa. Siisteys sekä tarpeeksi suuret tilat ovat meillä prioriteettina. Toimistosiivous on tärkeä osa sitä. Toki myös miellyttävä sisustus on tärkeää, mielestäni meidän toimistossa se osa-alue on kyllä kunnossa.

    VastaaPoista
  3. Ehdottomasti itselleni tärkeää on säännöllinen toimistosiivous, rauhallinen ympäristö sekä sisustus, myös kasvit tuovat mukavaa eloa ja parantavat ilmaa. Muuten omat kriteerit ovat melko pienet. Ja tottakai luonnonvalo. Niillä pääsee pitkälle.

    VastaaPoista
  4. Upeita nuo jotkut toimistot, joista laitoit kuvia. Minä pidän itse siitä, että toimistossa on työrauha ja jotain värejäkin saa siellä olla. Sekä kasveja. Ja tottakai toimistosiivous yleiseen puhtauteen.

    VastaaPoista
  5. Oli mukava lukea postausta. Toimistotilat ovat tosiaan tärkeitä, on hyvä jos ne ovat kauniisti sisustettu, tilaa riittää ja myös valoisuus on tärkeää. Samoin myös toimistosiivous, koska kukapa sitä tahtoo pölyisessä ympäristössä viettää 8 tuntia päivässä. https://www.gr-siivous.fi/toimitilasiivoukset

    VastaaPoista