tiistai 29. lokakuuta 2013

Avartavaa kotimaanmatkailua Imatralla

Huh, mikä viime viikko! Odotettavasti hullunmylly huipentui syysflunssaan. Ei ihme, että elimistö pisti stopin moiselle menolle.

Leipätöiden ohessa tein nimittäin pariakin muuta (stressaavaa) proggista ja aika monta juttua odotteli kirjoittamistaan... taisin vaihteeksi hieman yliarvioida vuorokauden tuntien riittävyyden. Toisaalta on hienoa tietty, että mielenkiintoisia hommia riittää.

No, nyt vihdoin ehtii ja täytyy pysähtyä ja levätä. Olen nukkunut kaksi päivää putkeen, ja pahin räkiminen alkaa onneksi olla ohitse.

Heräilläoloaikana olen kolunnut keittiön kaappien perukoita etsien edes jotain, mitä tekisi mieli. Itselläni sairastaminen vie tosi tehokkaasti ruokahalun, ihan kaipaan normaalia nälän tunnetta. Toisaalta kulutuskin taitaa olla aika nollissa, kun vaan nukun.

Flunssa alkoi jo viime viikonloppuna, mutta kroppa antoi minun onneksi ensin nauttia ex tempore -matkastamme Imatralle ja Lappeenrantaan! Oli nimittäin synttäriviikonloppuni ja halusin tehdä jotain erityistä.

Pitkähkön pähkäilyn jälkeen päädyimme Imatraan, en kyllä muista miksi. No, kumpikaan, poikaystävä tai minä, emme olleet koskaan käyneet siellä.

Hauskaa oli, ja stressi unohtui. Tosiaan suosittelen vaihtamaan maisemaa mahdollisimman usein, eikä aina tarvitsi lähteä muille maille! Kotimaan matkailu jos mikä avartaa, sitä paitsi Imatra oli niin täynnä venäläisiä, että fiilis oli sama kuin jos olisi vierailulla naapurimaassamme.

Imatran uljas Valtionhotelli.



Poikaystävä maistoi kuuluisan Vedyn Imatran markkinoilla. Itse nautin tuoreesta kaalipiirakasta, jota en vaihteeksi ehtinyt kuvata ennen syöntiä. Täytyy panostaa tähän. ;)
Pikavisiitti Lappeenrannan Linnoitukseen - hieno paikka, josta en ennen tiennytkään!

Pikku pettymys oli itse Imatrankoski, joka kuulemma virtaa vapaana vain parin kuukauden ajan kesäisin ja silloinkin vain noin 17 minuuttia klo 18. Plääh!

Olin niin ajatellut tuijottavani jokea vakavana syntymäpäivänäni ja pohtivani ajan ja elämän virtaamista ja muuta syvällistä... ei sitten.

Toisaalta vain hetkittäin vapaana virtaava joki on juurikin kuin elämä: eihän sekään mitenkään tasaisesti virtaa ja mieleen jää vain hetkiä sieltä ja täältä. Siksikin kannattaa jättää kodin mukavuus taakseen ja kokea maailmaa, ne hetket yleensä jäävät mieleen!




maanantai 21. lokakuuta 2013

Onnellisemman maanantain ainekset

On hyviä päiviä ja huonoja päiviä, eilinen oli huono ja tänään hyvä päivä. Mystisiä ovat ihmisen mielialat sekä se, millainen kustakin päivästä kehkeytyy. Luultavasti juuri se tekee elämästä mielenkiintoista.



Tosin jälleen kerran tajusin, millainen merkitys omalla asenteella on. Tänään  päätin vetää hymyn naamalle heti aamusta, maksoi mitä maksoi, olla avulias kaikille ja kuunnella kärsivällisesti ihmisten juttuja töissä – ja kotona. Se kannatti, kuten aina! Sain monta mieltä lämmittävää kehua työkavereilta ja päivästä tuli kaiken kaikkiaan, no, mukava. Poikaystäväkin arvosti.



Huipennusten huipennus numero yksi tapahtui, kun marssin töistä SandBell-treeneihin. Kokeilin tätä hupia ensimmäistä kertaa viikko sitten. Mikään ei aloita (tai lopeta) viikkoa paremmin kuin hiekkasäkin paiskominen täysillä kohti lattiaa. Hymy senkun levisi.

Huipennus numero kaksi tapahtui, kun tapasin nyrkkeilyn jälkeen kaverini Loosisterissa. Kiva paikka, jossa emme olleet ennen käyneet.

Eikä olut maistu (lähes) ikinä yhtä hyvältä kuin treenien jälkeen. Palautusjuoma parhaimmillaan – oikeasti! Heh, vaikka tällä kertaa tarjoilija antoi varta vasten lasin oluttani varten jotten "joisi sitä kuin ykkösolusta". Päätin nimittäin maistaa Sinebrychoffin Porteria, joka on lähes musta suklaalta, kahvilta ja lakritsalta maistuva 7,2% herkku. Suomen paras olut vuonna 2011, kannattaa siis kokeilla! :)

Takaisin asiaan. Ystävien näkeminen on liikunnan lisäksi takuuvarma onnellisuuden lisääjä. Viime aikoina olen muka ollut liian kiireinen tapaamaan kavereita = prioriteetit päälaellaan! Aina on aikaa tärkeille asioille, pitää olla. Jollei ole, niin pitää pysähtyä ja tsekata minne sitä oikein on menossa.

Sillä jokainen on lopulta oman onnensa seppä.








sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Luontoa ja melankoliaa Kallvikissa

Liekö ilmassa syysmelankoliaa vai hormonien heittelyä (tämän asian pähkäilyä luvassa myöhemmin), mutta tänään heräsin oudon melankolisella tuulella. Itkeä tirautinkin aamukahvin äärellä ilman mitään "järkevää" syytä, mikä sellainen sitten olisikaan... Se teki kyllä hyvää, en ollut pitkään aikaan itkenyt ja kyyneleethän puhdistavat.

Onneksi poikaystävä ymmärtää mieleni liikkeitä ja suhtautuu niihin tyynen ymmärtäväisesti. Koska kotona pyjamassa pyöriminen ei tunnetusti nosta mielialaa, ehdotin luontoterapiaa – meren rannalla. 

Läheisyys- ja merikriteereillä kohteeksi valikoitui Kallvik ja Kallahdenniemen uimaranta. Ollaan molemmat vietetty erinäisiä seminaareja Sofia-koulutuskeskuksessa, mutta muutoin en tajunnut kuinka mahtavia paikkoja Kallvikista löytyy!

Mieliala parani, tietenkin. Kiitos aurinko, meri ja ihminen, joka ymmärtää melankolisen päivän viettäjää! Ei aina voi tai tarvitse olla iloinen ja hyväntuulinen. Annos surumielisyyttä silloin tällöin tekee ihmiselle hyvää. Ja silloin saa myös syödä herkkuja. 

Hyvää uutta viikkoa, tulkoon siitä kaikille aurinkoinen!

lauantai 19. lokakuuta 2013

Luontoa ja Kampelaa Uutelassa

Yhdeksästä viiteen -työelämän huonoja puolia on,  että herää lauantaisinkin klo 7.30. Tai no, tänään vasta klo 7.45. On se niin väärin! Uutta unta oli turha metsästää, joten nousin ylös ja siirryin sohvalle lukemaan Hesaria kahvikuppi kädessä.

Tokalla sivulla iski viikonloppupaniikki.

Edessäni oli pitkästä aikaa edes suht vapaa viikonloppu. Ainoa "pakollinen" meno olisi kaverin synttäribileet tänään. Ah!

Mutta: pitäisi siivota (kahteen viikkoon ei olla tehty mitään sensuuntaista, minkä huomaa), edistää  friikkuviestintähommiani, kirjoittaa yksi artikkeli... ja... ja... aargs!

Tajusin, että on tehtävä vakavia valintoja. Ulkona paistoi aurinko ja elämä on lyhyt, joten innostin poikaystävän (jonka onnistuin tietty herättämään, sori) lähtemään saman tien ulos!


Puoli kympiltä olimme jo autossa, suunta kohti Aurinkolahtea ja Uutelan ulkoilupolkuja.

Aurinkolahti on komea paikka, epäsuomalainen. Vaikka rakennukset ovat uusia ja haaveilen aina vaan muutosta vanhaan taloon kantakaupungilla (lautalattiat, korkeat huoneet jne. – se perussetti, jolla hipstereitä täällä huijataan ;), niin Aurinkolahden kerrostalojen merinäköalat ja isot terassit pistävät miettimään. Ainoa iso mutta on, että paikka on kaukana. Kampin jälkeen aikas eri maailma.

Uutelan ulkoilupuisto on myös hieno paikka, kiitos Helsingin kaupungille! Löytyy metsäpolkuja, viljelypalstoja, hevosia sekä rakastamiani kallioita ja merenrantaa – ja tietenkin nuotiopaikka makkaranpaistoa varten. Äkkilähdön vuoksi meillä ei ollut mitään apetta mukana, ja nälkä kurni pahasti vatsaa kun muiden herkkujen tuoksut kantautuivat nenään...

Pelastuksen tarjosi tunnelmallinen Kahvila Kampela. Suosittelen! Hotkaisin anjovisleivän (jonka tajusin kuvata ihan liian myöhään, minusta ei ikinä tulisi ruokatoimittajaa).

Poikaystävä vetäisi kaksi kanapizziniä. Eilisiä, vain 2 euroa kpl, eli silkkaa säästöä. Heh, en muuten ollut pitsineistä kuullutkaan, sellainen calzonen näköinen käärö. Oli mitä oli, kaikki maistui hyvälle, kuten yleensä ulkoilmassa syödessä.

Kun saavuimme kotiin, alkoi pyryttää jotain rännän näköistä, yhhyh. Nyt taivas on jälleen sininen, tai siis musta. Pimeä tulee yhä nopeammin, mikä kauhistuttaa ja ahdistaa valon ystävää. Mutta päivä kerrallaan, ehkä juuri tästä marraskuusta tulee historian ensimmäinen aurinkoinen?!









torstai 17. lokakuuta 2013

Oltaisko hyviä toisillemme?

Viime päivinä olen turhautunut monesta asiasta, jotka tavalla tai toisella liittyvät ehtymättömään luonnonvaraan – ihmisen typeryyteen, johon useimmiten liittyy silkkaa ilkeyttä.

Turhautuminen johtuu pitkälti siitä, että tilasin Hesarin kolahtamaan joka aamuyö postiluukustamme (sori poikaystävä). Nyt siis ylipäänsä tiedän, mitä maailmassa tapahtuu. Tietenkin tieto lisää tuskaa.

Meillä täällä Suomessa tuntuu olevan asiat ihan liian hyvin, kun jaksamme valittaa typeristä jutuista – itseni mukaan lukien – ja arvostella muita ihmisiä. Ihan jatkuvalla syötöllä.


Joillakin tuntuu olevan asiat jopa niin hyvin, etteivät he keksi mitä rahoillaan tekisivät. Rahaa on pakko piilotella veroparatiiseihin tai käyttää järjettömillä tavoilla.

Tänään Hesarin Ihan tavallisia kalliita juttuja -artikkelissa esiteltiin ihan tavallisen näköinen T-paita, joka maksaa 22 000 euroa. Saman verran maksaa Unicefin rahtilento avustuksia Afrikan kärsiville lapsille. Suhteellisuudentaju, ohoi.

Joku voisi todeta, että jos joku on omalla työllään hankkinut rahat, niin kuluttakoot ne miten tahtoo. En vaan usko, että kukaan tässä maailmassa rikastuu ns. rehellisellä työllä ja polkematta muita jalkoihinsa.


Muutoinkin tuo "omalla työllä" tienattu raha on suhteellinen käsite. Ansaitsiko Stephen Elop tms. kaikki miljoonansa? Ei ole olemassa mitään objektiivista asteikkoa sille, mikä kenenkin työn arvo on. Kaikki riippuu mistä riippuu. Ikävä kyllä pitkälti ihmisen häikäilemättömyydestä.

Äh, jotain pitää tehdä! Mutta mitä? Turhauttaa...

Onneksi yhtä moni asia ilostutti tänään. Töissä oli mukavan rauhallista, sain itseni kammettua rankkaan hikitreeniin töiden jälkeen, mikä on näillä näkymin paras tapa purkaa turhautumista.

Kaiken kruunasi sauna ja saunaolut, ihan paras palautumisjuoma.


Joskus on hyvä pysähtyä ja miettiä omaa elämäänsä. Se, että voin tehdä yllä mainitsemiani asioita kuten elää rauhassa omassa kodissa, harrastaa, käydä kaupassa ostamassa sitä ruokaa mitä haluan, saunoa ja maata sohvalla kirjoittamalla läppärillä blogia Coronaa nauttien, olisi suurta luksusta suurelle osalle maailman ihmisistä.

Syntyminen tiettyyn paikkaan on sattumankauppaa, en minä itse ole ansainnut mitään tästä vaan syntynyt kultalusikka suussa. Siksi koen velvollisuudeksi auttaa niitä, joilla menee huonommin. Lähellä ja kaukana. Ilman mitään muttia!

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Syökää siemeniä, niissä on kaikki!

Olen pääsemässä siemenen makuun. Ennen söin siemeniä silloin kun sattui olemaan tarjolla, yleensä ripoteltuina salaatin päälle ja johonkin ruokajuttuun piilotettuina.

Pari viikkoa sitten koin siemenherätykseni ja aloin himoita siemeniä. Ostin ison pussin auringonkukan- ja kurpitsansiemeniä ja täytin niillä nätin lasipurkin, jonka jätin esille keittiönpöydälle. Siemenet ovat paitsi superterveellisiä myös kauniita.

Kun siemenpurkki notkuu pöydällä, sieltä on helppo napsia superfoodia naamaan ohi kävellessä.

Miksi siemenet ovat niin terveellisiä? Äidit tietävät kaiken, tämänkin. "Siemenessähän on kaikki, kasvu alkaa sieltä", äiti pohti kun kerroin hänelle siemeninnostuksestani.

Kauneus&Terveys esittelee Terveyttä siemenistä -jutussa siemeniä ja niiden etuisuuksia sekä erikoisuuksia.

Tärkein tieto on, että ihan jokainen siemen on pikkuinen terveyspommi. Loppu on makuasiaa, pienin nyanssein. 


Consciouslifenews listaa 10 terveellisintä siementä, kolmen kärkeen pääsevät chia, hamppu, granaattiomenan siemen (!), kurpitsansiemen (ei ihme että himottaa!) sekä aprikoosin siemen. Ei ole muuten tullut mieleen syödä viimeisiä... pitää kokeilla.

Tosin siemenet ovat myös energiapommeja (vaikka niiden rasva onkin terveellistä), eli pari kourallista riittää. En kyllä ole kuullut kenenkään valittavan lihoneensa syömällä siemeniä...

Kotoa löytyy tällä hetkellä kolmea siemenlaatua:

Pellavansiemeniä (rouheena). Pellava edistää suolen toimintaa. Jos haluaa hifistellä niin voi tehdä pellavalimaa: panna siemeniä yöksi likoamaan veteen, jolloin ne pehmenevät ja (kutsuvasti nimettyä) pellavalimaa. Mutta tämä lima hellii vatsaa. Lisäksi pellava sisältää (ehkä) syöpää ehkäisevää kasviestrogeeniä, omega-3-rasvahappoja ja paljon B-vitamiini niasiinia.
Kurpitsansiemen – johon siemenhimoni tiivistyy! Näissäkin on vaikka mitä vitamiineja zip-pakattuina, ehheh: paljon rautaa, sinkkiä, magnesiumia, E-vitamiinia, kaliumia, fosforia, kuparia, seleeniä ja kuitua. Lisäksi siemenissä on A-, B1- ja B2-vitamiineja sekä arginiini-nimistä aminohappoa, josta voi olla iloa urheilijoille. Huom. kurpitsansiemenen aminohapot lievittävät levottomuutta!

Auringonkukansiemen on "perussiemen", ja maultaan pähkinäisin. Auringonkukansiemenet sisältävät kaliumia, sinkkiä, seleeniä ja muita mineraaleja, proteiinia sekä B- ja E-vitamiineja.

Sekä auringonkukan että kurpitsan siemenet ovat herkullisia pannulla paahdettuina ja soijalla maustettuina.


maanantai 14. lokakuuta 2013

"Yllättävä" tutkimustulokseni: ulkoilu ilostuttaa!

Viikko alkoi jotenkin nihkeästi. Jo herääminen oli vaikeaa ja koko ajan on tuntunut, ettei päivä oikeastaan ole "alkanut" ollenkaan. Kuin sumussa olisi taivaltanut toimiston käytäviä...

Toimistolla en löytänyt suurta inspiraatiota, ja päätin lähteä aikaisin kotiin. Olin aamulla pakannut nyrkkeilykassin valmiiksi, mutta aurinko paisteli sen verran nätisti että päätin vaihtaa hikisessä salissa pomppimisen raittiiseen ulkoilmaan ja merenrantoja pitkin juoksenteluun. Hyvä valinta!

Kotimatkalla tajusin, että avain oli jäänyt aamulla kotiin. Eikun soittelemaan poikaystävälle, joka oli juuri kokousputkessa... Hengailtuani kaupungilla (=Punnitse&Säästä -kaupassa ostamassa herkkuja) sain hänet vihdoin kiinni ja avaimet käteen.

Kävin kotona vaihtamassa vaatteet, ja lähdin saman tien juoksemaan. Jostain syystä juoksu kulki kuin unelma, Hietsun poluilla oli älyttömän kaunista kun lehdet värjäytyivät superpunaisiksi auringonlaskun ansiosta, ja spotifyn tarjonta tahditti täydellisesti askelia.

Päivän läksy: ulkoilma (ja ruumiinsa liikuttaminen!) tekee aina ja ikuisesti ihmiselle hyvää ja ilostuttaa. Onnekkaita olemme, kun saamme elää näin nättiä syksyä! Ja muutenkin: kaikkea on meillä täällä niin paljon, ettei paremmasta väliä!

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Keltainen satumaa - ruskaa Hietsussa

Viikonloppuna on ollut niin uskomaton ilma ja väriloisto ulkona, että nyt kuvittelee ehkä selviävänsä tulevasta talvesta... katsotaan. Hesarissa kyllä povattiin (ei tällä tavalla saisi manata!), että tänään oli syksyn viimeinen lämmin päivä. Voi meitä suomalaisparkoja, odotettavissa kylmyyttä ja pimeää ja media senkun revittelee tuskallamme.

No, menneitä kelpaa muistella. Vielä eilen nautimme syksyn parhaasta annista kävelylenkillä kotikulmilla Hietsussa. 

Koska juuri nyt en pysty kirjoittamaan (toivun edelleen eilisillan 11 tuntia kestäneestä hääjuhla-sessiosta, uhhuh). Hieman yllättäen häät olivat riemukkaat, mutta siitä lisää myöhemmin. 

Nyt aurinkoa, värejä, märkien lehtien tuoksua ja iloa siitä, ettei ihminen koskaan ole liian vanha hyppiäkseen lehtikasoissa. 














ADHD-orava kävi moikkaamassa. Mahdotonta saada tyyppiä kuvaan sekä tarkkana että kokonaisena. 


lauantai 12. lokakuuta 2013

Hääpaniikki (ei onneksi oma)

On niitä (vai onko?), jotka miettivät viikkoja etukäteen mitä panna päälle häihin tai vastaaviin fiineihin tilaisuuksiin. Itse aloin miettiä asiaa tänä aamuna, kun juhlat alkavat iltapäivällä. Tämä johtuu ehkä yleisestä nihkeydestäni häitä kohtaan – varsinkin käytännössä tuntemattomien poikaystävän kaverien. Tästä tilitin jo eilisessä postauksessa...


No, kaikesta huolimatta päätin aamulla repäistä siivun omaa aikaa tästä viikonlopusta. Lähdin juoksulenkille uskomattoman kauniiseen syysaamuun! Meri oli tyyni, aurinko lämmitti naamaa ja lehdet kiiluivat upean punakeltaisina... Ah!

Oma hetki sai paremmalla tuulelle, jopa siinä määrin että kotiin tultuani hoputin poikaystävänkin lenkille. Otimme järkkärikamerat mukaan ja vaelsimme Hietsun rantoja ja hautausmaata. Kuvia otimme parisataa kun oli niin kaunista.

Äsken kävin suihkussa ja lakkasin kynteni, joten nyt ei auta möllöttää sohvalla ja kirjoittaa blogia. Päällä lökäpöksyt, naama meikittä ja tukka sotkussa. Vieressä poikaystävä fotoshoppaamassa valokuvia... No, onhan tässä vielä reilu tunti aikaa!

Onneksi sain äsken valitsemani (superryppyisen) juhlamekon silitettyä. Operaatioon liittyi pieni kriisi. Kaivoin silitysraudan kaapin pohjalta ja poikaystävä huomasi, että se valutti sikana vettä.

Jostain ihme syystä hän sai päähänsä liimata silitysraudan pohjan aukkoja liimalla. Huomautin, että liimahan sulaa todella ikävästi vaatteen päälle! Hups, ei ollut tullut mieleen...

No, jotenkin ihmeen kaupalla saimme mekon silitettyä raudan nokkaa käyttäen. Tuossa se roikkuu henkarissa odottamassa, että pukija olisi vihdoin valmis.

Seuraava kriisi koittanee parin minuutin päästä, kun lähden vaatehuoneeseen penkomaan ehjiä sukkahousuja. Tietää, miten siinä käy... tarkenisikohan tuolla vielä ilman?

No mutta, eikun iloista lauantaita itse kullekin, juhlilla tai ilman! ;)