lauantai 9. huhtikuuta 2016

Vauva ja bloggaaminen – miten aika riittää?

Raskaana ollessani lueskelin unettomina yön tunteina äitiysblogeja ja mietin, kuinka itsekin sitten bloggailisin kaikesta sitten, kun vauva on syntynyt ja on aikaa. Hah hah.



En käsitä, miten jotkut ehtivät bloggailla pienen vauvan kanssa, kaikki kunnioitus vaan heille! Meillä se ei onnistuisi ollenkaan, sillä nyt jo puolivuotias poika vaatii kaiken äitinsä ja isänsäkin huomion.

Vauvamme ei esimerkiksi nuku päikkäreitä sisällä, joten vaunulenkkeilemme joka päivä sellaiset 3-4 tuntia pariin otteeseen. No, olenpahan ainakin kesäkunnossa tätä menoa!

Lisäksi ei tulisi kysymykseen jättää vauvaa yksinään lattialle leikkimään, sen verran sosiaalinen tyyppi tämä on. Äidin pitää olla vieressä ja vähintäänkin katsella. Ihan oikeassa vauva tietenkin on, olisihan se tylyä tuijottaa tietokoneen ruutua kenen tahansa muunkin ihmisen seurassa.

Nyt kirjoitan ensimmäistä kertaa kuukausiin, koska kaverini vei pikkuisen pariksi tunniksi vaunulenkille (loistava nimiäislahjaidea muuten!). Tästä tämä taas alkaa, sillä aion ottaa aikaa itselleni ja bloggaushan on omien hajanaisten ajatusten järjestelemiseen mitä parhain alusta.

Onneksi mies sai vihdoinkin valmiiksi työnsä ohessa suorittamansa opinnot, joten sopimuksemme mukaan nyt on meitsin vuoro tehdä kaikkea muutakin kuin vauvaa! Edes ihan vähän...

Pienikin oma aika kyllä tulee todella tarpeeseen, sillä päätimme että jatkan äitiyslomaa vuoden loppuun asti. Alun perin suunnittelin palaavani töihin heinäkuun jälkeen, mutta nyt tuntuu liian rajulta laittaa alle yksivuotias pikkuinen päiväkotiin. :(

Niin ne ajatukset muuttuvat. Vähän jännittää syksy, sillä nyt jo tulee hetkiä jolloin tekisi todella paljon mieli mennä töihin... lepäämään. Vaikka tiedän että oman lapsen kasvattaminen on parasta ikinä, hetkittäin ahdistaa. Tuntuu, että muut tekevät kaikenlaista kiinnostavaa koko ajan sillä välin, kun itse istuu kotona heiluttamassa helistintä. Niinä hetkinä koittaa vain toistaa itselleen, että aika aikaansa kutakin, töitä ehtii kyllä tehdä tässä elämässä, ihan liikaakin. Onneksi vauvan hymy pyyhkii kaikki tuollaiset ajatukset hetkessä pois. <3