Onko vehnän syöminen hyvä vai paha juttu?

Onko valkoinen vehnä kaiken pahan alku ja juuri vai välttämätöntä ravintoa? Eilisen leivänmussutus-postauksen innoittamana päätin sukeltaa vähän lisää vehnänsyönnin ihmeelliseen maailmaan. Teemaan sopii, että poikaystävä nauttii tuossa vieressä aamiaiseksi pain au chocolat, jotka jäivät yli eilisiltä synttäreiltä...

Tosiaan oloni on nyt valkoisen viljan syönnin (lähes) totaalisen lopettamisen jälkeen paljon parempi ja energisempi. Vatsa on litteä, eikä turvonnut ja ilmavaivainen kuten vehnää mässäillessäni. Myös aineenvaihdunta toimii kiitettävän ripeästi. Silloin tällöin syön kyllä rakasta ruisleipää, mutta sitäkin hillitysti.

"Wheat belly"eli vehnävatsa taitaa siis olla tosiasia. Makuja.fi-sivustolla kerrotaan tohtori William Davisin kirjasta Lose Wheat, Lose Weight, joka nimensä mukaan tyrmää täysin nykyisen kaltaisen vehnän käytön ruokavaliossamme. Vehnä ei vain kerrytä kiloja, vaan on myös pahaksi sydämelle.

"Kutsun ilmiötä vehnävatsaksi, vaikka voisin vallan hyvin kutsua vehnänsyöjiä myös rinkeliaivoksi tai keksinaamoiksi, sillä vehnä vaikuttaa kokonaisvaltaisesti ihmisten terveyteen", Davis kommentoi.

Heh. Ja kappas, Davis päätyy samaan huomioon kuin minäkin – ja varmasti moni muu. Eli jos rakkaan leivän, pizzan ym. vehnämässyn unhoittaminen tuntuu kovin rankalta, kannattaa aloittaa varovasti "kokeilujaksolla". Nopeasti huomaa, ettei mieli edes tee kyseisiä tuotteita. Uskomatonta, mutta totta! 

En olisi vielä pari vuotta sitten voinut kuvitellakaan, että kävelisin tyynenä ja tyytyväisenä lähikaupan paistopisteen ohi. No juu, hieman sinne vilkuilen ja tuoksuuhan vastapaistettu leipä edelleen taivaalliselta. Mutta kun ajattelee omaa oloa ja hyvinvointia, niin päätös on helppo.

Tohtori Davisin Wheat Belly -blogissa voi tutustua lisää herran ajatuksiin. Eikä Davis suinkaan ole yksin, jo pienellä googletuksella löytyy isot määrät keskustelua, kokemuksia ja tutkimusta vehnästä ravintona. 

Paras on kuitenkin kokeilla itse ja luottaa omiin tuntemuksiinsa. Jokainen meistä kun toimii pikkuisen eri tavalla. 

Etenkin vehnättömän ruokavalion alussa voi joistakin tuntua karsealta. Davisin mukaan tämä on vaan vierottautumisoire, samoin kuin mistä tahansa "pahasta". Kannattaa siis odottaa hetki eikä heti vetää johtopäätöstä, että ehkä minä tarvitsen vehnää. Tuskinpa...

Miten onnistuin vähentämään leivän mussutusta?

Ennen rakastin leipää. En tiennyt montaa herkullisempaa asiaa kuin juuri uunista tullut, tuoksuva ja rapeakuorinen iso vaalea leipä tai rapea, sisältä nihkeä ruisleipä jonka päälle voi melkein sulaa... aah, täytyy sanoa että tällaisia muistellessa vesi nousee edelleen kielelle. Silti, jos joku laittaisi nyt eteeni leivän, en varmaankaan söisi sitä. No, ehkä maistaisin.

Aloin nimittäin jossain vaiheessa pari vuotta sitten huomata, että valkoisesta viljasta tuli heti pömpöttävä, pöhnäinen ja nuutunut olo. Päätin siis kokeilla eloa ilman pullamössöä, epäilemättä  vähähiilari-buumin innoittamana (vaikken sitä tietenkään myöntäisi, koska en halua olla mikään trendipelle ;).

Viljaton elo oli alussa haastavaa, mutta silti yllättävän helppoa! Lounasravintolan buffetissa ei tehnyt yhtään tiukkaa jättää tahmeat pastanriekaleet ja valkoinen riisihöttö muiden iloksi (sillä en aiemminkaan nauttinut niistä), ja keskittyä täyttämään lautanen vihanneksilla, salaatilla ja kasvisruoalla tai kalalla. Oikealla ravinteikkaalla ruualla, kuten ajattelin.

Vaikeampaa oli jättää leipä, enkä ole sitä kokonaan unohtanutkaan ruokavaliostani. Nykyään syön lähinnä iltaisin vähän hapankorppua, spelttinäkkäriä ja kuivattua ruisleipää, vaikken niitäkään himoitse.

Lähinnä syön leipää, koska se on sopiva alusta avokadolle, juustolle ym. lisukkeille. Niin helppoa ja kätevää. Jollei ole aikaa, halua eikä inspiraatiota miettiä mitä söisi, niin leipä pitää naisen tiellä.

Yleensä aina kaapista löytyy myös vaihtoehtoja, kunhan niitä hommaa sinne varastoon. Usein nautin leivän sijaan aimo kasan kasviksia ja vihanneksia lautaselle pilkottuina. Etenkin porkkana on suurta herkkua, voisin napsia niitä loputtomasti!

Miten siis onnistuin vierottautumaan leivästä?

Kuin itsestään, ajan kanssa! No, alussa piti käyttää tahdonvoimaa ja kieltäytyä tieten tahtoen leivästä (mikä oli välillä tietty kurjaa), mutta se vaihe meni todella nopeasti ohi ja vaihtui siihen, etten enää haikaillutkaan leivän perään! Olo oli vaan niin paljon parempi ilman.

Psykologisesti tärkeää on, ettei kiellä mitään itseltään täysin. Jos tekee mieli leipää, niin syö vähän sitä, älä ahmi valtavaa määrää.

Nykyään tekee tosi harvoin mieli leipää, ja jos niin syön sitä palasen. (Asiaa auttaa leipää rakastava poikaystävä, jonka supervoileipiä voin haukkailla, kun tekee mieli). Ruisleipää en periaatteessa edes halunnut jättää, mutta senkin käyttö on vähentynyt kuin itsestään.

Mikä parasta, valkoisen viljan vähentäminen on toden totta kannattanut. Nykyään vatsa ei juuri ikinä turvota enkä kärsi ilmavaivoista, ja vatsa myös toimii varmasti & ripeästi. Olo on vaan kaikin puolin hyvä ja energinen, eikä ollenkaan niin nuutunut kuin pullamössöaikoina. Suosittelen kokeilemaan, omaan tahtiin ja vaikka ensiksi viikon verran... Kertokaa, miten kävi! :)