Aikuiset elokuvanteossa: nalle- ja lintupukuja & Karhu-viinaa

Nyt vihdoin pääsin rojahtamaan (onko se edes verbi?) kotisohvalle, väsyneenä mutta tyytyväisenä. Levätä en viikonloppuna ehtinyt yhtään (tahdon yhden vapaapäivän!) mutta hauskaa oli.

Tänään jatkui videokurssimme, ja pääsimme kokeilemaan fiktion tekoa. Ryhmämme oli jo viettänyt yhdessä edellisenkin viikonlopun, joten tunnelma oli jo mukavan rento ja vapautunut. 

Nauroin/nauroimme pitkästä aikaa vedet silmissä. Yleensä nimittäin olen ihminen, jota ei hevillä naurata mikään ja ihailenkin aina spontaaneihin naurunpurskahduksiin tempautuvia kanssaihmisiä. 

Nyt nauratti. Valitsemme nimittäin aiheeksemme sen, mihin liittyi eläimiä ja hassujen eläinpukujen käyttöä: karhu, talitintti, varis (minä) sekä metsästäjä. Kyseessä oli neliödraama, sillä kaikki eläimet pettivät toisiaan – ja kaikki tämä kymmenessä minuutissa.

Leffanteon prosessi kestikin sitten useamman tunnin: lavastus, puvustus, valaistus, äänitys sekä tietenkin käsikirjoitus ja kuvasuunnitelma. Lisäksi odottelua riitti. Kärsivällisyyteni ei missään tapauksessa riittäisi näyttelijän ammattiin, huh!

Mutta vau: olen oppinut rutkasti näiden kahden viikonlopun aikana, kiitos Työväenopiston, loistavan opettajamme sekä innostavan ryhmän. Kannatti "hukata neljä vapaapäivää opiskeluun, kuten jo eilen postailin (Sohvalla möllöttäminen vs. opiskelu).

Vankkana ideanani on ostaa lähiaikoina oma videokamera ja aloittaa ihan omia pikku proggiksia... Sitä odotellessa opittuja taitoja pääsen hyödyntämään töistä, jossa on kova halu tehdä videoklippejä – kuten varmaan yrityksessä kuin yrityksessä näinä päivinä...

Sitä ennen aion kuitenkin siirtyä varis-näyttelijästä yleisön puolelle Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalilla, jota jatkuu vielä koko ensi viikon. Suosittelen!

Isoin haaste on valita kymmenien hienojen elokuvista "parhaat"... toisaalta välillä kannattaa mennä katsomaan jotain ihan outoa ja ylittää oma mukavuusalueensa. Parhaat kokemukset syntyvät monesti silloin.

PS: Making of -kuvien laatu on mitä on, siinä hässäkässä ei ehtinyt tarkennella... ;)

Sohvalla möllöttäminen vs. opiskelu – kummasta tulee parempi mieli?

Koko tämä viikonloppu, kuten viime viikonloppukin, menee videokurssilla. "Hieman" kirpaisi herätä aikaisin ja tietää, että on turha haikailla sosiaalisen elämän, kuten kavereiden näkemisen, päättömän hengailun, hesarin löysän lukemisen tai minkään muun ns. viikonloppuaktiviteetin pariin.

No, illalla menen vähäksi aikaa kaverin polttareihin. Kyseessä on muuten kaveri, joka meni naimisiin jo vuosi sitten, mutta tietty on otollista juhlia polttareita nyt, kun ovat pysyneet naimisissa ja vaikuttavat jopa onnellisilta...

Mutta se opiskelu. Eilen illalla laahustin samaiselle videokurssille rättipoikki, sillä toimistomme muutti uusiin tiloihin ja koko päivä oli mennyt hektisissä tunnelmissa. Olisi tehnyt mieli kotisohvalle kylmä olut kädessä ja pää tyhjänä.

Mitä vielä. Kun saavuin kurssille, opettaja oli rakentanut studion: kuvaisimme neljällä kameralla studiokeskusteluja, ja saimme myös kokeilla ohjaajan ja äänimiksaajan työtä. Jokainen pääsi vuorollaan jokaiseen rooliin.

Itse vedin "näyttelijöillemme" pienen taukojumpan, jota kuulemma oli haasteellista kuvata, kun kädet ja jalat heiluivat sinne tänne. Ja kuulemma ohjaajana olin "kuin ammattilainen". Jees!

Mikä tärkeintä, en ole pitkään aikaan nauranut näin paljoa. Meillä oli hauskaa! Samalla opin rutkasti lisää, sillä haluan alkaa pikkuhiljaa tehdä ihan omia videoproggiksia – pääasiassa käyn kurssia työn vuoksi (olen viestintäalalla ja videoklipit ovat nyt se juttu), mutta muutenkin homma alkaa kiinnostaa yhä enemmän.

Opetus: opiskelu ja uusien asioiden tekeminen piristää aina, vaikka olisi kuinka väsynyt! Aivot tykkää, kun saa purtavaa. Fiilis on ihan toinen, kuin jos olisin jäänyt kotisohvalle möllöttämään ja tuijottamaan hömppää (vaikka ehdin lopulta tehdä myös sitä. Morsianten sota vai mikä lie eilen tulikaan...).

Ja pitkällä tähtäimellä yksi "hukattu" viikonloppu ei ole mitään: kavereita ehtii nähdä ja baareissa käydä ihan tarpeeksi.

Eli opiskelkaa, kaikkea mikä kiinnostaa! Kursseja joka makuun ovat esim. työväenopistot pullollaan.

Unicafe & opiskelijaruoan ankeus

Käytiin tänään töistä syömässä opiskelijaruokalassa, joka sijaitsee kätevästi toimistoa vastapäätä. Ennen kesälomia kävimme paikassa usein, ja mielestäni – vaikken opiskelija-alennusta enää saa – ruoka oli "ihan ok" ja suht hintansa väärti. Varsinkin, koska salaattipöytä oli runsas, leipää monta sorttia ja ateriaan kuului jälkiruoka.

No, tänään ei tarvinnut kuin astua sisään ja tajuta että jokin oli muuttunut. Paikka vaikutti sairaalamaisen kliiniseltä, ankealta, keitto-vaihtoehtoa ei enää ollut ja leipäpöydässä oli vain muutama vaihtoehto, eikä tietenkään mitään vastaleivottua (tai no lämmitettyä).

Selitys saatiin nopeasti, sillä työkaveri tiesi että ravintoloitsija oli vaihtunut: Unicafe oli voittanut Metropolian tarjouskilpailun ja korvannut Palmian, joka ennen vastasi kaikista Metropolian ruokaloista.

Ankeahkon ruokailun aikana juttelimme lisää asiasta. Opiskelijat ovat kuulemma nousseet kapinaan, sillä ruokaa saa liian vähän. Äsken huomasin, että aiheesta on ollut juttua esim. Metrossa otsikolla Metropolian opiskelijat saavat liian vähän ruokaa, nyt elokuun lopulla. Hyvä, ettei asiaa purematta niellä! Kirjaimellisesti...

Unicafesta kommentoidaan tiukkoja "vain yksi XX / henkilö" -rajoituksia sillä, että lounaan tulee koostua useista osista, ei pelkästä lämpimästä ruoasta. Toki, mutta mitä jos salaatit ja leivät eivät esim. sisällä mitään kunnon proteiineja, kuten tänään (lehtisalaattia, kaalia ja porkkanaraastetta ja no juu: herneitä).

Ruokalassa vastaan iskevät isot julisteet, jotka vievät lopunkin ilon ruokailuhetkestä: niissä komeilee se peruslautasmalli, jossa on puolet vihanneksia, 1/3 lihaa/kalaa/kasviksia ja 1/3 energialisää.

Energialisäke, hyi hitto! Kuka viitsii kutsua ruokaa tuollaisella nimellä, varsinkin kun yleensä kyse on "tyhjästä energiasta" eli valkoisesta riisistä tai pastasta, jota en lautaselleni halua.

Summa summarum: ruoan taso on kaikkiaan laskenut, ja jopa kahvikupit pienentyneet! (Eikä niihin saa enää kansia, minkä vuoksi työkaveri läikytti omansa liukkaissa portaissa...)

Harmillinen juttu myös Palmialle, jonka kaikki entiset työntekijät ovat ilmeisesti lentäneet pihalle. Ainakin sen verran amatöörimäiseltä palvelu vaikutti tänään. Alkukankeutta, ehkä.

Opiskelijat: jatkakaa kapinaa: hyvä, ravitseva ja kauniisti tarjottu ruoka on tärkeää köyhälle opiskelijalle – sekä henkisesti että fyysisesti. Olen puolellanne, vaikken enää opiskelija olekaan!