sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Heräteostoksia ja leffoja Tampereella

Olipa ihana viikonloppu Tampereella! Tosin nautimme ensimmäisestä keväisestä viikonlopusta lähinnä istumalla pimeässä salissa. Mutta ei haittaa, Tampereen elokuvajuhlat tarjosivat jälleen kattavan paketin lyhytelokuvia ympäri maailmaa. Lyhytelokuva on muuten ihan loistava konsepti (myös) nykyaikaan, jona ihmisten keskittymiskyky tuppaa olemaan hyvin rajallinen...


Viikonlopun aikana ehdimme lisäksi kokkailla kaikkia jänniä espanjalais-suomalaisia juttuja poikaystävän ja äidin loistotiimillä. Niistä lisää myöhemmin...

Teimme myös perinteisen Tampereen kirpparikierroksen, paitsi että tällä kertaa suuntasimme ihan uusiin paikkoihin perinteisten Bonuskirppiksen ja Radiokirppiksen sijaan. Kävimme Jäähallin "jätti"kirppiksellä, joka osoittautui yllättävän pieneksi ja vaatimattomaksi. No, parempi kuin ei mitään.


Jatkoimme PLT-kirppikselle, josta en ollut ikinä kuullutkaan! Isolta kirppikseltä mukaamme tarttui – täysin yllättäen – allaoleva heräteostos! Eikä mikään pieni sellainen, vaan jämäkkä jalallinen arkku. Ihastuimme molemmat tähän "raflaavan rupsahtaneeseen" ilmestykseen, joka on pintaan maalatun vuosiluvun mukaan syntynyt jo 1827. 

Äsken palasimme takaisin Helsinkiin. Puhdistin paksuhkon pölykerroksen lipaston päältä, joka onneksi mahtui juuri ja juuri sille kaavailemaamme paikkaan telkkarin ja sohvan välissä. 

Lipaston päältä löysi arvoisena paikan myös aiempi heräteostos, poikaystävän Kaivarin Kanuunasta bongaama vanha karttapallo. Tosin iPhonen salamalla hämärässä olkkarissa otettu kuva ei todellakaan tee oikeutta kummallekaan kohteelleen, mutta olemme tyytyväisiä. On se jännä, miten tavara voi joskus ilostuttaa ihmistä! Varsinkin tällainen kirpputorilta hankittu löytö. 

Olisi kyllä kiinnostavaa tietää, millainen sen tarina on. Kuulemma arkku on tuotu aikoinaa Ruotsista. Tervetuloa Kamppiin! :)



Huh, mutta nyt väsymys vie voiton ja ajatus uudesta kiireisestä työviikosta hieman ahdistaa, joten keskityn hetkeksi telkkarimössöön ja sitten nukkumaan  – sekä unelmoimaan, miten arjesta voisi tehdä jotenkin jännittävämpää... Hyvää yötä kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti