Vaaleista, polkupyöristä ja parisuhteen koukeroista

Tänään kävin äänestämässä fiksua ja rohkeaa naista, jonka löysin viime metreillä.

Äsken avasin telkkarin valmiina jännittämään, tuohtumaan ja toivottavasti myös ilostumaan. Jännittää kyllä ihan tosissaan. Olisi muuten mahtavaa, jos tällä sohvalla istuisi poikaystävän lisäksi ainakin muutama samanhenkinen kaveri lisää. No, olisinpa tajunnut järjestää vaalivalvojaiset hieman aiemmin kuin tänä aamuna...

Tämä päivä alkoi hyvin, tavallisesti mutta tehokkaasti. Siivottiin, kävin pienellä juoksulenkillä, äänestin ja iltapäivällä körötimme metrolla Itikseen ostamaan mulle uutta kevätpyörää.

Oma, nelisen vuotta sitten käytettynä ostamani fillari nimittäin vetelee viimeisiään. Haaveissani on citypyörä, jonka selässä voisi ylväänä körötellä Helsingin katuja pitkin. Tosin pyörän tärkein kriteeri on, ettei se saa olla "liian hieno". Meillä ei ole suljettua sisäpihaa, joten fillari ei todellakaan saa houkutella varkaita.

Eilen illalla halpoja citypyöriä googletellessani päädyin Occano-citypyörään. Occano on Stadiumin hiljattain lanseeraama merkki, joka näyttää tältä (tosin itse valitsisin pyörän punaisena, jonka kuvaa en nyt löytänyt):

Tällä kertaa pyörä jäi kuitenkin ostamatta, sillä Stadiumissa ei ollut valmiina koottuja kappaleita. Kehottivat tulemaan ensi viikolla uudestaan. Kattellaan, tässä ehtii ehkä vielä mieli muuttua. Kaikki pyörävinkit ovat erittäin tervetulleita!

Pyörän oston sijaan onnistuimme kehittämään Itiksessä riidanpoikasen poikaystävän kanssa. Olin kaavaillut, että tästä harvinaisesta vapaapäivästä tulisi hauska. Haaveilin, että käyn lenkillä (kävinkin), äänestämässä ja vaalikahveilla ja sitten ostamassa polkupyörän, josta olen puhunut... no, viime keväästä lähtien!

Asiat alkoivat mennä väärin, kun poikaystävä ei halunnutkaan kahville ja toivoi lisäksi, että Itis-vierailumme olisi mahdollisimman lyhyt. Itse olin ajatellut, että hengattaisiin siellä ja ostaisin mm. kuorintavoidetta sekä raakakaakaojauhetta Ruohonjuuresta. Kauppa, jossa voisin viettää tuntikausia ja jonka poikaystävä kiertää kaukaa.

Heitettyäni ilmoille perinteiset "no lähde sitten kotiin jollei kiinnosta" -kommentit ja murjotettuani Itiksen käytävän päästä päähän aloin pikkuhiljaa tajuta, etten ehkä voi olettaa, että toinen haluaa viettää hauskan päivän juuri minun kaavailemallani tavalla. Varsinkin, jollen ole edes ilmaissut hänelle, mitä olen kaavaillut.

Vedin henkeä ja kerroin (rauhallisesti) suunnitelmastani ja toiveistani. Totesin myös, että voidaan tehdä kompromissi ja lähteä kohta kotiin. Silloin poikaystävä tuli vastaan, ehdotti että mennään jäätelölle ja kannusti vielä ostamaan sen kuorintavoiteenkin.

Molemmat taisivat olla tyytyväisiä, ja tärkeintä oli – jälleen kerran – jakaa omat ajatuksensa. Niin simppeliä, niin vaikeaa. Ollaan me ihmiset kyllä aika jänniä olentoja.

Apua, en osaa rentoutua!

Takana on hektinen viikko, edessä (suht) vapaa viikonloppu. Tätä hetkeä olen odottanut koko viikon, mutta juuri nyt vapaa-aika onkin yllättävän vaikea pala purtavaksi. Jarruttaminen sadasta nollaan ei onnistu käden käänteessä.

Varsinkaan, jos ulkona sataa räntää, poikaystävä linnoittautuu työhuoneeseen opiskelemaan ja villakoirat vipeltävät ympäri asuntoa. Kiireen keskellä ei onneksi huomannut, millainen sotku täällä vallitsee!

Heräsin seitsemältä, pyyhin pölyt koko asunnosta, täytin astian- ja pyykinpesukoneen, maksoin laskuja, vastasin rästimeileihin, siivosin papereita. Siinä sivussa kuuntelin myös pari luentotallennetta palvelujen markkinointia ja lisäsin vuokra-asuntoilmoituksen Oikotielle, koska ihana vanha kotini kaipaa jälleen uusia asukkaita. Ja niin edelleen. Huh!

Lisäksi olen nyt pari tuntia pähkäillyt, kiiruhtaako vielä ennen klo 15 hierojatapaamista nyrkkeilytunnille, vai uskaltautuako jopa lenkille tuonne märkään maailmaan... Vai pitäisikö sittenkin vaan venytellä kotona. Nettihän on täynnä videoita sitä varten.

Ei mutta oikeastaan pitäisi opiskella lisää markkinointia. On kolme paksua kirjaa lukematta ja kaksi tenttiä tulossa ihan liian pian.

Eikun sittenkin pitäisi pestä kylppäri ja vessa... ja käydä suihkussakin. Ja keittiön kaappien sisältö olisi myös korkea aika inventoida. Saati sitten jääkaapin...

Pitäisi sitä ja pitäisi tätä... apua!

Kertokaa te viisaammat, kuinka on mahdollista rentoutua ja olla tekemättä mitään – tai tehdä vain kivoja juttuja – tässä niin keskeneräisessä maailmassa?!

Heräteostoksia ja leffoja Tampereella

Olipa ihana viikonloppu Tampereella! Tosin nautimme ensimmäisestä keväisestä viikonlopusta lähinnä istumalla pimeässä salissa. Mutta ei haittaa, Tampereen elokuvajuhlat tarjosivat jälleen kattavan paketin lyhytelokuvia ympäri maailmaa. Lyhytelokuva on muuten ihan loistava konsepti (myös) nykyaikaan, jona ihmisten keskittymiskyky tuppaa olemaan hyvin rajallinen...

Viikonlopun aikana ehdimme lisäksi kokkailla kaikkia jänniä espanjalais-suomalaisia juttuja poikaystävän ja äidin loistotiimillä. Niistä lisää myöhemmin...

Teimme myös perinteisen Tampereen kirpparikierroksen, paitsi että tällä kertaa suuntasimme ihan uusiin paikkoihin perinteisten Bonuskirppiksen ja Radiokirppiksen sijaan. Kävimme Jäähallin "jätti"kirppiksellä, joka osoittautui yllättävän pieneksi ja vaatimattomaksi. No, parempi kuin ei mitään.

Jatkoimme PLT-kirppikselle, josta en ollut ikinä kuullutkaan! Isolta kirppikseltä mukaamme tarttui – täysin yllättäen – allaoleva heräteostos! Eikä mikään pieni sellainen, vaan jämäkkä jalallinen arkku. Ihastuimme molemmat tähän "raflaavan rupsahtaneeseen" ilmestykseen, joka on pintaan maalatun vuosiluvun mukaan syntynyt jo 1827. 

Äsken palasimme takaisin Helsinkiin. Puhdistin paksuhkon pölykerroksen lipaston päältä, joka onneksi mahtui juuri ja juuri sille kaavailemaamme paikkaan telkkarin ja sohvan välissä. 

Lipaston päältä löysi arvoisena paikan myös aiempi heräteostos, poikaystävän Kaivarin Kanuunasta bongaama vanha karttapallo. Tosin iPhonen salamalla hämärässä olkkarissa otettu kuva ei todellakaan tee oikeutta kummallekaan kohteelleen, mutta olemme tyytyväisiä. On se jännä, miten tavara voi joskus ilostuttaa ihmistä! Varsinkin tällainen kirpputorilta hankittu löytö. 

Olisi kyllä kiinnostavaa tietää, millainen sen tarina on. Kuulemma arkku on tuotu aikoinaa Ruotsista. Tervetuloa Kamppiin! :)

Huh, mutta nyt väsymys vie voiton ja ajatus uudesta kiireisestä työviikosta hieman ahdistaa, joten keskityn hetkeksi telkkarimössöön ja sitten nukkumaan  – sekä unelmoimaan, miten arjesta voisi tehdä jotenkin jännittävämpää... Hyvää yötä kaikille!

Viikonloppu Matkamessuilla – töissä, kuinkas muuten

Olen viettänyt viikonlopun hommissa Matkamessuilla. Tällä kertaa en päivätyön vuoksi vaan auttelin yhden tuttavan yhdistyksessä. Erittäin hauskaa oli, varsinkin kun sain mennä "valmiisen pöytään" ja keskittyä hymyilemiseen (nyt tosin on naama krampissa) ja mukavien juttelemiseen messuvieraiden kanssa.

Vertaisin messuesittelijän hommaa jollakin tasolla mindfulnessiin – sitä on kerrankin tilanteessa läsnä ja keskittyy ihmiseen, ei mihinkään muuhun. Lisäksi hommasta tulee hyvä mieli.

Samalla messuesittely vie kaikki voimat, illalla ei hymyä enää irronnut eikä juuri juttuakaan. Nyt sunnuntai-iltana ei todellakaan ole virkeä olo uutta viikkoa varten. Toisaalta eipä sellainen ole ikinä, eli tällä mennään...

Matkamessuilla aloin tosin miettiä koko tämän valtavan tapahtuman mielekkyyttä ja järkeä. Miksi ihmiset maksavat 16 euroa (opiskelijat 10 euroa) siitä, että pääsevät katselemaan ja mahdollisesti ostamaan jotakin? Harvoin paikan päältä saa mitään, mitä ei netistä löytäisi. Kävijöitä oli kuitenkin yli 50 000!! En ihan voi ymmärtää, mutta tietty hyvähän asia se on meidän näytteilleasettajien kannalta että porukkaa ja kiinnostusta riittää.

Tosin tänä vuonna havaitsimme taantuman merkkejä messuilla. Osastoja oli vähemmän, välissä oli tyhjiä paikkoja ja kaiken kaikkiaan osastot näyttivät jotenkin vaatimattomammilta. Tosin oma kiertely messuilla keskittyi... karjalanpiirakoihin!

Ruokaosasto näyttää senkun laajenevan. Ehkä ihmiset ostavat näinä tiukkoina aikoina Karibian matkan sijaan karjalanpiirakoita? Aivan herkullisiahan ne ovat, paistettu paikan päällä ja kunnolla voisulalla voideltu... Vaikka yritän elellä vähähiilarisella ruokavaliolla niin karjiksien suhteen teen iloisesti poikkeuksen.

Tulipa tästä asiapitoinen teksti, ehheh. Aivotoiminta ei nyt riitä syvempään maailman pohdintaan. Sukellan sohvan syövereihin, adiós ja reippaampaa huomista odotellessa!

Mikä järki on laittaa kaksi täysin erilaista päivää vierekkäin?

Eilen oli ihana sunnuntai, tänään naamaan iski karsea maanantai - ihan turha väittää, että vastakohdat täydentävät toisiaan. Sää on samaa mieltä: eilen ihanaa auringonpaistetta ja syksyn kuulautta, tänään pelkkää koleaa harmautta. 

Viikonloppu oli rauhallinen, eilen jopa tylsistymiseen asti. Ja se tunne, jos mikä, tekee ihmiselle hyvää. Istua alas keskelle hiljaista (ja mikä parasta vastasiivottua) kotia ja miettiä, mitä sitä nyt tekisi. Päädyin keittämään ison kannun teetä ja selailemaan sunnuntai-Hesaria - kerrankin melkein kannesta kanteen, skippasin vain urheilun. Heh, vaikkei meillä lapsia olekaan niin silti lehden rauhassa lukeminen tuntuu luksukselta... liekö syynä huomionkipeä poikaystävä? ;)

Iltapäivällä lähdin kävelylle - pitkästä aikaa yksin vain kamera seuranani! Olin erityisen ylpeä itsestäni, sille olin aikaa sitten luvannut harjoitella valokuvaamista nyt syksyllä. Ja arvatkaa vaan, oliko eilinen eka kerta...

Eilen myös muistin tärkeän säännön. Ikinä ei ole liian kiire tai liikaa murehdittavia asioita, etteikö ehtisi pysähtyä (tai ainakin löntystellä) ja havainnoida silmät ja korvat tarkkana ympäristöä. Ihan kotikulmiltakin löytyy paljon sellaista, mikä muuten jäisi takuulla huomaamatta. Ainakin itseäni kamera auttaa tässä. Hyviä kuvakulmia ja paikkoja etsiessä kun törmää usein yllättäviin, kauniisiin ja jänniin juttuihin. Tässä tunnelmia.

Ja nyt jatkan rypemistä maanantaissa, hyi. Onneksi päivä on ihan pian selätetty! No juu, vastassa on tietty vasta tiistai...

Kotikulmilla Hietsun kupeessa. En ollut ikinä huomannut näitä keskustaan johtavia portaita!

asfalttiruusu

Eirakin on saanut oman Baanan, mahtavaa!

Meri & laivat... tykkään.

Tällainen ihanuus on myytävänä Hietsussa. Vain rahat ja merenkävijän tutkinto puuttuvat...

Okei, itsestään ei kannata ottaa kuvaa alaspäin. (En ole raskaana, ainakaan tietääkseni.)

Meri ja meri - vai vesiallas?

Kävely päättyi iltapäivä-cappuccinolle Ursulaan. Olen aina tykännyt paikasta.

Muutkin saivat syödäkseen.

Kaikkeen ei tarvitse revetä - opiskelen sanomaan EI

Ei tarvitse, eikä saa! Kauan siinä kesti, ennen kuin yksi elämän perusasioista alkaa toden teolla valjeta minulle - vaikka kaikki elämänhallinta-oppaat kiljuvat "Opi sanomaan EI". 

En edes ole pitänyt itseäni erityisen kilttini ihmisenä, joka ei uskaltaisi sanoa vastaan. Uskon, että syy joka paikkaan repeämiseeni sekä työ- että vapaa-ajalla on ollut omassa hillitsemättömässä kiinnostuksessani "vähän kaikkea kohtaan" sekä siinä, että pieni mutta kunnianhimoinen uraohjus sisälläni on oppinut haalimaan kaikenlaista - niin paljon kuin mahdollista. Se on muka pakko, jotta saisi tuiki tärkeää kokemusta...

Tänä syksynä minulla on ollut pientä kriisiä töistä (epäilen olenko oikeassa paikassa, mikään ei jaksa innostaa jne.), mistä on toisaalta ollut se hyvä seuraus, että olen noussut motivaation pohjamudista opettelemalla tarkastelemaan jokaista uutta työtehtävää erittäin kriittisellä silmällä: Onko tässä mitään järkeä ja jos on, mitä minä hyödyn? Huvittaako minua tehdä tällaista? Asiat alkavat kummasti karsiutua jo ensimmäisen kysymyksen äärellä. Usein riittää, että hetkeksi pysähtyy ja ajattelee. Usein vain säntäämme töissä eteenpäin suorittaen ties mitä älyttömyyksiä miettimättä yhtään, mitä järkeä hommassa, voisiko asian tehdä toisin ja helpommin tai - mikä parasta - jättää kokonaan tekemättä.

Minimalismi rules. Vähemmän on enemmän, eikä työn raskaan raataja usein saa palkakseen edes kiitosta. Vaikka saisikin, niin eihän kissakaan kiitoksella elä. Saati aikuinen ihminen näin kalliissa maassa. 

Sitä paitsi jees-tyyppi saa ensin burnoutin ja sitten katkeroituu tai toisinpäin. Eikä ehdi nauttia kunnolla mistään. EI:n sanominen kannattaa myös siksi, että jämäköitä ja suoria ihmisiä pidetään yleensä vakuuttavina, miellyttävinä ja suosittuina.

No juu, ei EI-sanaa tiettye voi aina töissä käyttää - varsinkaan, jos sattuu olemaan tavistyöläinen kuten minä, eikä esimiesasemassa. Joskus - aika useinkin - pomon sana painaa enemmän. Silloin voi vaan ajatella, että no ainakin tästä saa palkkaa ja yrittää selvitä hommasta asap.

Työelämää ylpeämpi olen silti siitä, että alan oppia sanomaan EI myös vapaa-ajalla! Eli ns. kivoille jutuille. Jos tekee mieli löhötä sohvalle, en lähde oluelle vaikka kaveri rukoilisi. Ja kaveri aina ymmärtää - ja jollei ymmärrä, niin on huono kaveri. 

Varoituksen sana, että kieltäytymiseen ja oman itsensä kuuntelemiseen voi jäädä koukkuun. Niin minulle on käymässä. Kun kerran oppii sanomaan ei, on yhä tarkempi sen suhteen milloin ja minne lähtee mukaan ja lahjoittaa kallista aikaansa. Elämä on liian lyhyt kaikenmaailman kissanristiäisissä tuhlattavaksi.

Joskus olen jopa hypännyt ratikasta kesken matkaa ja palannut kotiin, jollei oikeasti ole huvittanutkaan mennä johonkin tilaisuuteen. Ja mikäs siinä, vaikka parempi tietty jos päätöksen osaa tehdä jo hyvissä ajoin. Opittavaa riittää, mutta tunnen suunnan olevan oikea!

Kaukokaipuuta harmaana syysmaanantaina... Tahtoo aurinkoon!

Aah haluan takaisin kesän, varsinkin kun sitä ei täällä Suomessa koskaan ollutkaan. Lämpöä ja aurinkoa, nyt heti! On se niin väärin, että täällä vaan satelee, paleltaa ja on saakelin harmaata lähes koko ajan - ja nyt on kuulemma vielä tappotalvikin luvassa, en rupee!!

Koska meitsin flunssa jatkuu ja jäin tänään pois töistä sängynpohjalle kitumaan, päätin kääntää veistä haavassa ja selailla matkakuvia kesäreissulta Sevillaan ja Madridiin. Tällaistakin voisi ihmisen elämä olla...

Suomalainen kaverini on jo pitkään asunut Torremolinoksessa. Parvekkeelta avautuva näkymä on... ei paha. Ja biitsi heti ulko-oven takana...

Palvotaan aurinkoa rakkaan espanjalaisen ystävän kanssa. Aita oli aika kuuma.

Espanjalaisen kaverini perhe peri ihanan ranta-asunnon Benalmadenassa. Tässä meidän privaatti-uima-allas. Myös allasbaari löytyi rakennuksesta, joka oli entinen hotelli. Ei hullumpaa.

Muusikkokaverillani oli keikka Madridin Fringe-festivaalilla, joka tarjosi meille majoituksen 4 tähden kylpylähotellissa Madridin keskustassa. Näkymää hotellin kattoterassilta (heti siestalta herättyä mikä näkyy, heh). Katolta löytyivät myös jacuzzit - tietenkin! ;)

Sound chekkausta - muusikko ja PR-henkilö eli minä. Oli kuuma.

Madridissa ehdittiin vierailla myös persoonallisessa Lay Down -nimisessä baarissa, jossa kaikki "pöydät" olivat valkoistakin valkoisempia sänkyjä! Siellä kelpasi levätä ja tilailla herkkudrinksuja, varsinkin kun saatiin illan aikana nauttia myös laulaja-kaverin livekeikasta.

Kaverini konsertti Fringe-festareilla oli menestys, eikä ihme!

Konserttia seuraavana päivänä oltiin urheita ja kierreltiin turisteina ympäri Madridia. Tosin jossain vaiheessa siirryimme terasseille virkistäytymään... Ah, aurinko ja loma!