Näytetään tekstit, joissa on tunniste aurinko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aurinko. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Miten selvitä - ja nauttia - helteestä?

Olen tehnyt kaksi päivää töitä helteisesti porottavan auringon alla. Työreissu ValMuun eli Työväen Musiikkitapahtumaan Valkeakoskelle oli hauska, mutta jopa minä – suuri lämmön ja auringon ystävä – aloin olla lämpöshalvauksen partaalla ja kyyhötin varjossa.

Vaikka join koko ajan, silti lähemmäs 30C + työnteko (hymyily, ihmisten innostaminen jne.) ei ole ihan paras kombo.

Lähdemme ensi tiistaina poikaystävän kanssa Kreikkaan parin viikon saarihyppelylle (toinen pätkä lomasta alkoi NYT, jees!), joten aloin pohtia helteen syvintä olemusta.

Olen asunut pari vuotta Espanjassa ja matkustellut kuumissa ilmastoissa, mutta silti tuntuu että, Suomessa syntyneenä, helle-osaamiseni ei ole lainkaan pakkasosaamiseni tasolla. Ikävä kyllä.

Kun helteestä on kyse, suuntasin etsimään vinkkejä maailmalta. Suomen "helle" kun ei oikeastaan ole helle ollenkaan...

Eipä pikku googlauksella mitään mullistavia selviytymisvinkkejä löytynyt, mutta jotain kuitenkin. Ja toistohan on opintojen äiti!


Kuva: Washington Post
1. Juo, juo, juo – vettä!

Ei mitään uutta, mutta olennaista on juoda enemmän kuin mitä ajattelet tarvitsevasi. Kun on jano, "on jo liian myöhäistä" siinä suhteessa, että jano on nestehukan merkkejä.

Parempi juoda pieniä määriä jatkuvalla syötöllä kuin kulauttaa litra kerralla, sellainen saattaa aiheuttaa kramppeja. 

Vettä on hyvä juoda kylmänä, muttei jääkylmänä.

Vesi virkistää monissa muodoissa. Mikä sen parempaa hellepäivänä kuin järvi, meri tai uima-allas. Tai suihkepullo, josta voi ruiskutella vettä päälle. Näitä porukka käyttää paljon kuumissa maissa.

Kylmä olut tai jääkahvi on (myös) hellepäivän herkkuja, mutta niidenkin kanssa pitää muistaa juoda puhdasta vettä. Alkoholi ja kofeiini kiihdyttävät verenkiertoa munuaisiin ja hidastavat suolan imeytymistä, mikä voi johtaa nestehukkaan. Toisaalta oluesta ja kokiksesta suurin osa on vettä, joten ei hätää – jollei mene överiksi.


2. Muista syödä, mutta kevyesti (ja suolaa kanssa)

Helteellä tekee harvoin mieli syödä raskaasti. Kyllä elimistö tietää. Kuumalla kannattaa nauttia viilentäviä, kevyitä herkkuja: hedelmiä (oma suosikkini on vesimeloni, jonka voisin nauttia vaikka kokonaisena!), kylmiä salaatteja jne.

Paljon kaloreita ja proteiinia sisältävä ruoka kiihdyttää aineenvaihduntaa ja samalla ruumiin lämpötilaa – ei hyvä.

Jäätelö tietenkin auttaa, mutta vielä parempia viilentäjiä ovat sorbetit ja mehujäät.

Suola on tärkeää, sillä sen puute voi aiheuttaa kramppeja. Liian vähäinen suola ja vesi (hikoilemalla menetetty) voivat yhdessä johtaa lämpöuupumukseen.

Huomio! Säännöllinen syöminen on helteellä erityisen tärkeää. Elektrolyyttipitoiset urheilujuomat ovat ok, mutta niidenkin lisäksi... vettä kiitos!

Kuva: obaz.com. Never enough: summer dresses
3. Vaaleaa & kepeää päälle

Beduiinit ja muut helleveikot sen tietävät: vaatteiden on hyvä olla vaaleita ja peittää tarpeeksi, jottei pala. Parhaita ovat löysät, keveät vaatteet, jotka on tehty pellavasta, hampusta tm. luonnonmateriaalista. Puuvillaa ei suositella, eikä varsinkaan "muovipussimaisia" polyesteriä tai flanellia. 

4. Helteeseen tottuu

Eikä hätää, keho tottuu helteeseen parissa viikossa. No juu, juuri silloin kun peruslomamatka päättyy...

Tottunut keho hikoilee enemmän ja tuottaa vähemmän suolaa. Pulssikin laskee. Viileä sää palauttaa kehon normaalitilaan, eli Suomessa ei ehtine tottua helteeseen. Ikinä. Harmi!



maanantai 24. syyskuuta 2012

Kaukokaipuuta harmaana syysmaanantaina... Tahtoo aurinkoon!


Aah haluan takaisin kesän, varsinkin kun sitä ei täällä Suomessa koskaan ollutkaan. Lämpöä ja aurinkoa, nyt heti! On se niin väärin, että täällä vaan satelee, paleltaa ja on saakelin harmaata lähes koko ajan - ja nyt on kuulemma vielä tappotalvikin luvassa, en rupee!!

Koska meitsin flunssa jatkuu ja jäin tänään pois töistä sängynpohjalle kitumaan, päätin kääntää veistä haavassa ja selailla matkakuvia kesäreissulta Sevillaan ja Madridiin. Tällaistakin voisi ihmisen elämä olla...

Suomalainen kaverini on jo pitkään asunut Torremolinoksessa. Parvekkeelta avautuva näkymä on... ei paha. Ja biitsi heti ulko-oven takana...
Palvotaan aurinkoa rakkaan espanjalaisen ystävän kanssa. Aita oli aika kuuma.
Espanjalaisen kaverini perhe peri ihanan ranta-asunnon Benalmadenassa. Tässä meidän privaatti-uima-allas. Myös allasbaari löytyi rakennuksesta, joka oli entinen hotelli. Ei hullumpaa.
Muusikkokaverillani oli keikka Madridin Fringe-festivaalilla, joka tarjosi meille majoituksen 4 tähden kylpylähotellissa Madridin keskustassa. Näkymää hotellin kattoterassilta (heti siestalta herättyä mikä näkyy, heh). Katolta löytyivät myös jacuzzit - tietenkin! ;)
Sound chekkausta - muusikko ja PR-henkilö eli minä. Oli kuuma.
Madridissa ehdittiin vierailla myös persoonallisessa Lay Down -nimisessä baarissa, jossa kaikki "pöydät" olivat valkoistakin valkoisempia sänkyjä! Siellä kelpasi levätä ja tilailla herkkudrinksuja, varsinkin kun saatiin illan aikana nauttia myös laulaja-kaverin livekeikasta.
Kaverini konsertti Fringe-festareilla oli menestys, eikä ihme!
Konserttia seuraavana päivänä oltiin urheita ja kierreltiin turisteina ympäri Madridia. Tosin jossain vaiheessa siirryimme terasseille virkistäytymään... Ah, aurinko ja loma!