"Yllättävä" tutkimustulokseni: ulkoilu ilostuttaa!

Viikko alkoi jotenkin nihkeästi. Jo herääminen oli vaikeaa ja koko ajan on tuntunut, ettei päivä oikeastaan ole "alkanut" ollenkaan. Kuin sumussa olisi taivaltanut toimiston käytäviä...

Toimistolla en löytänyt suurta inspiraatiota, ja päätin lähteä aikaisin kotiin. Olin aamulla pakannut nyrkkeilykassin valmiiksi, mutta aurinko paisteli sen verran nätisti että päätin vaihtaa hikisessä salissa pomppimisen raittiiseen ulkoilmaan ja merenrantoja pitkin juoksenteluun. Hyvä valinta!

Kotimatkalla tajusin, että avain oli jäänyt aamulla kotiin. Eikun soittelemaan poikaystävälle, joka oli juuri kokousputkessa... Hengailtuani kaupungilla (=Punnitse&Säästä -kaupassa ostamassa herkkuja) sain hänet vihdoin kiinni ja avaimet käteen.

Kävin kotona vaihtamassa vaatteet, ja lähdin saman tien juoksemaan. Jostain syystä juoksu kulki kuin unelma, Hietsun poluilla oli älyttömän kaunista kun lehdet värjäytyivät superpunaisiksi auringonlaskun ansiosta, ja spotifyn tarjonta tahditti täydellisesti askelia.

Päivän läksy: ulkoilma (ja ruumiinsa liikuttaminen!) tekee aina ja ikuisesti ihmiselle hyvää ja ilostuttaa. Onnekkaita olemme, kun saamme elää näin nättiä syksyä! Ja muutenkin: kaikkea on meillä täällä niin paljon, ettei paremmasta väliä!

Aikuiset elokuvanteossa: nalle- ja lintupukuja & Karhu-viinaa

Nyt vihdoin pääsin rojahtamaan (onko se edes verbi?) kotisohvalle, väsyneenä mutta tyytyväisenä. Levätä en viikonloppuna ehtinyt yhtään (tahdon yhden vapaapäivän!) mutta hauskaa oli.

Tänään jatkui videokurssimme, ja pääsimme kokeilemaan fiktion tekoa. Ryhmämme oli jo viettänyt yhdessä edellisenkin viikonlopun, joten tunnelma oli jo mukavan rento ja vapautunut. 

Nauroin/nauroimme pitkästä aikaa vedet silmissä. Yleensä nimittäin olen ihminen, jota ei hevillä naurata mikään ja ihailenkin aina spontaaneihin naurunpurskahduksiin tempautuvia kanssaihmisiä. 

Nyt nauratti. Valitsemme nimittäin aiheeksemme sen, mihin liittyi eläimiä ja hassujen eläinpukujen käyttöä: karhu, talitintti, varis (minä) sekä metsästäjä. Kyseessä oli neliödraama, sillä kaikki eläimet pettivät toisiaan – ja kaikki tämä kymmenessä minuutissa.

Leffanteon prosessi kestikin sitten useamman tunnin: lavastus, puvustus, valaistus, äänitys sekä tietenkin käsikirjoitus ja kuvasuunnitelma. Lisäksi odottelua riitti. Kärsivällisyyteni ei missään tapauksessa riittäisi näyttelijän ammattiin, huh!

Mutta vau: olen oppinut rutkasti näiden kahden viikonlopun aikana, kiitos Työväenopiston, loistavan opettajamme sekä innostavan ryhmän. Kannatti "hukata neljä vapaapäivää opiskeluun, kuten jo eilen postailin (Sohvalla möllöttäminen vs. opiskelu).

Vankkana ideanani on ostaa lähiaikoina oma videokamera ja aloittaa ihan omia pikku proggiksia... Sitä odotellessa opittuja taitoja pääsen hyödyntämään töistä, jossa on kova halu tehdä videoklippejä – kuten varmaan yrityksessä kuin yrityksessä näinä päivinä...

Sitä ennen aion kuitenkin siirtyä varis-näyttelijästä yleisön puolelle Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalilla, jota jatkuu vielä koko ensi viikon. Suosittelen!

Isoin haaste on valita kymmenien hienojen elokuvista "parhaat"... toisaalta välillä kannattaa mennä katsomaan jotain ihan outoa ja ylittää oma mukavuusalueensa. Parhaat kokemukset syntyvät monesti silloin.

PS: Making of -kuvien laatu on mitä on, siinä hässäkässä ei ehtinyt tarkennella... ;)

Sohvalla möllöttäminen vs. opiskelu – kummasta tulee parempi mieli?

Koko tämä viikonloppu, kuten viime viikonloppukin, menee videokurssilla. "Hieman" kirpaisi herätä aikaisin ja tietää, että on turha haikailla sosiaalisen elämän, kuten kavereiden näkemisen, päättömän hengailun, hesarin löysän lukemisen tai minkään muun ns. viikonloppuaktiviteetin pariin.

No, illalla menen vähäksi aikaa kaverin polttareihin. Kyseessä on muuten kaveri, joka meni naimisiin jo vuosi sitten, mutta tietty on otollista juhlia polttareita nyt, kun ovat pysyneet naimisissa ja vaikuttavat jopa onnellisilta...

Mutta se opiskelu. Eilen illalla laahustin samaiselle videokurssille rättipoikki, sillä toimistomme muutti uusiin tiloihin ja koko päivä oli mennyt hektisissä tunnelmissa. Olisi tehnyt mieli kotisohvalle kylmä olut kädessä ja pää tyhjänä.

Mitä vielä. Kun saavuin kurssille, opettaja oli rakentanut studion: kuvaisimme neljällä kameralla studiokeskusteluja, ja saimme myös kokeilla ohjaajan ja äänimiksaajan työtä. Jokainen pääsi vuorollaan jokaiseen rooliin.

Itse vedin "näyttelijöillemme" pienen taukojumpan, jota kuulemma oli haasteellista kuvata, kun kädet ja jalat heiluivat sinne tänne. Ja kuulemma ohjaajana olin "kuin ammattilainen". Jees!

Mikä tärkeintä, en ole pitkään aikaan nauranut näin paljoa. Meillä oli hauskaa! Samalla opin rutkasti lisää, sillä haluan alkaa pikkuhiljaa tehdä ihan omia videoproggiksia – pääasiassa käyn kurssia työn vuoksi (olen viestintäalalla ja videoklipit ovat nyt se juttu), mutta muutenkin homma alkaa kiinnostaa yhä enemmän.

Opetus: opiskelu ja uusien asioiden tekeminen piristää aina, vaikka olisi kuinka väsynyt! Aivot tykkää, kun saa purtavaa. Fiilis on ihan toinen, kuin jos olisin jäänyt kotisohvalle möllöttämään ja tuijottamaan hömppää (vaikka ehdin lopulta tehdä myös sitä. Morsianten sota vai mikä lie eilen tulikaan...).

Ja pitkällä tähtäimellä yksi "hukattu" viikonloppu ei ole mitään: kavereita ehtii nähdä ja baareissa käydä ihan tarpeeksi.

Eli opiskelkaa, kaikkea mikä kiinnostaa! Kursseja joka makuun ovat esim. työväenopistot pullollaan.

Lumimyrskypäivä - hyvää aikaa venytellä

Huhhuh mikä sää! Kun makaa sohvalla yöpaidassa höyryävä kahvikuppi kädessä ja uunituore Hesari edessä, niin ei ihan ensimmäisenä tule mieleen pukea päälle ja sännätä ulos venyttelytunnille.

Thomas Hoepker. Old woman in a snowstorm. 1954.

Mutta tuska - kuukausia kestäneen stressin ja raatamisen lukkoon jumiuttamat jäsenet - ajavat ihmisen epätoivoisiin tekoihin.

Vaikka kuinka yrittää vakuuttaa itselleen, että sää on asennekysymys niin EIKÄ OLE. Sää voi olla kiva ja kannustaa tekemään juttuja, kuten esimerkiksi Espanjassa, tai surkea kuten Suomessa ihan liian usein.

Kas näin Montrealissa vuonna 1939. Suojuksia lumimyrskyä vastaan. Kelpaisi mullekin. Ja onnitelkaa itseänne, kaikki rillipäät, jotka eivät joudu kärsimään silmiin täysillä iskevistä jäisistä piikeistä. Aarg.

Mutta selvisin venyttelytunnille kuntonyrkkeilykouluuni, Sörnäisten Savate Clubille, ja hyväähän se teki.

Eli jos olette jumiutuneet sisälle tietokoneen tai telkun ääreen, niin muistakaa välillä venytellä! Tässä muutama fysioterapeuttini suosittelema liike jumiutuneita niskoja ja hartioita vetreyttämään - yleisimmät jumit ainakin meikäläisellä. Maailman yksinkertaisimpia, mutta toimii kun jaksaa toistaa.. ja jaksaa hetkeksi kammeta itsensä ylös sohvalta! Nämä kuvitukset poimin Fysikaalinen hoitolaitos Sillanpään verkkosivuilta.

Liikuta päätä puolelta toiselle. Kädellä voi tehostaa liikettä. 

Kallista pääsi oikealle sivulle, nosta leukaasi hiukan ylöspäin, että tunnet venytyksen kaulan etupuolen lihaksissa. Voit tehostaa venytystä vielä painamalla oikealla kädellä vasempaa solisluuta alaspäin. Pidä venytys taas 20 sek. Sama toisinpäin.

Sormet ristikkäin pään takana/niskassa: Taivuta päätäsi eteenpäin, kunnes tunnet venytyksen niskassa. Anna venytyksen tuntua noin 20 sek. Palauta hitaasti.

Kallista pääsi oikeaa kainaloa kohti viistoon. Tehosta venytystä painamalla oikealla kädellä päätäsi alaviistoon. Pidä venytys 20 sek. Palauta hitaasti ja tee sama toisinpäin.

Netti on pullollaan helppoja venytysohjeita, muun muassa Hesarin sivuilta löytyy perinpohjaiset niskan venyttelyohjeet ja UKK-instituutin sivuilla on lisää venytyksiä muillekin osillemme...

Mikä järki on laittaa kaksi täysin erilaista päivää vierekkäin?

Eilen oli ihana sunnuntai, tänään naamaan iski karsea maanantai - ihan turha väittää, että vastakohdat täydentävät toisiaan. Sää on samaa mieltä: eilen ihanaa auringonpaistetta ja syksyn kuulautta, tänään pelkkää koleaa harmautta. 

Viikonloppu oli rauhallinen, eilen jopa tylsistymiseen asti. Ja se tunne, jos mikä, tekee ihmiselle hyvää. Istua alas keskelle hiljaista (ja mikä parasta vastasiivottua) kotia ja miettiä, mitä sitä nyt tekisi. Päädyin keittämään ison kannun teetä ja selailemaan sunnuntai-Hesaria - kerrankin melkein kannesta kanteen, skippasin vain urheilun. Heh, vaikkei meillä lapsia olekaan niin silti lehden rauhassa lukeminen tuntuu luksukselta... liekö syynä huomionkipeä poikaystävä? ;)

Iltapäivällä lähdin kävelylle - pitkästä aikaa yksin vain kamera seuranani! Olin erityisen ylpeä itsestäni, sille olin aikaa sitten luvannut harjoitella valokuvaamista nyt syksyllä. Ja arvatkaa vaan, oliko eilinen eka kerta...

Eilen myös muistin tärkeän säännön. Ikinä ei ole liian kiire tai liikaa murehdittavia asioita, etteikö ehtisi pysähtyä (tai ainakin löntystellä) ja havainnoida silmät ja korvat tarkkana ympäristöä. Ihan kotikulmiltakin löytyy paljon sellaista, mikä muuten jäisi takuulla huomaamatta. Ainakin itseäni kamera auttaa tässä. Hyviä kuvakulmia ja paikkoja etsiessä kun törmää usein yllättäviin, kauniisiin ja jänniin juttuihin. Tässä tunnelmia.

Ja nyt jatkan rypemistä maanantaissa, hyi. Onneksi päivä on ihan pian selätetty! No juu, vastassa on tietty vasta tiistai...

Kotikulmilla Hietsun kupeessa. En ollut ikinä huomannut näitä keskustaan johtavia portaita!

asfalttiruusu

Eirakin on saanut oman Baanan, mahtavaa!

Meri & laivat... tykkään.

Tällainen ihanuus on myytävänä Hietsussa. Vain rahat ja merenkävijän tutkinto puuttuvat...

Okei, itsestään ei kannata ottaa kuvaa alaspäin. (En ole raskaana, ainakaan tietääkseni.)

Meri ja meri - vai vesiallas?

Kävely päättyi iltapäivä-cappuccinolle Ursulaan. Olen aina tykännyt paikasta.

Muutkin saivat syödäkseen.

Hetkiä & tunnelmia Helsingin kaduilta - katukuvauskurssin satoa

Rakastan valokuvaamista! Erityisesti tykkään haahuilla kaduilla, Helsingissä tai matkoillani, ja kuvata ihmisten "tylsiä" arkisia toimia, hetkiä ja sattumuksia jotka muuten jäisivät huomaamatta tai olisivat ohi sekunnissa. Intoa ja näkemystä löytyy, mutta tekninen osaaminen on, krhm, hieman vajavaista...

Niinpä viime keväänä osallistuin Helsingin Kameraseuran katukuvaus-viikonloppukurssille. Suosittelen! Kurssi oli erinomainen, opimme katukuvauksen historiaa, teoriaa, eri maiden lainsäädäntöä (mikä onkin kinkkinen juttu) ja lauantai-iltana jalkaannuimme Helsingin kadulla kuvaamaan. Oli jännä tajuta, että yleensä itsekin kävelen kaupungilla laput silmillä, sillä heti kun alkoi vähän tarkkailla ympärilleen huomasi niin paljon kaikkea jännittävää, kaunista, kiinnostavaa... Alla muutamia kurssilla ottamia otoksia nykyisen kotikaupunkini kaduilta.

Jalkapallon MM-kisojen aikaan kaupungilla liikkui tällaisia pareja.
Hellyttävät isä ja pappa Slovakiasta. Samikset.

Lehdenlukija City-Centerissä.
Yllättävä kuvakulma, niin näennäisesti tylsästäkin tilanteesta syntyy kiinnostavaa matskua. 

Lisää jalkapalloa. Yhtenä kuvauskurssin aiheistamme oli heijastus. Voilà!

"Innokas" jalkapallokatsomo - suomalaisittain.

Kuva ei ole niin erityinen, mutta tilanne liikutti.
Nuori romanialainen (kerjäläis?)nainen oli saanut ilmapallon.

Tytöt olivat asettuneet osuvasti riviin kisastudio-mainoksen alle Vanhan edessä. 

Lisää heijastuksia... Näyteikkuna ja ohikulkija.

Toinen, hiukan haastavampi aihe oli toistuvat värit,
vaikea löytää Helsingin harmaahkosta katukuvasta.
Onneksi jotkut uskaltavat laittaa väriä päälle.

Tästä oli pakko ottaa kuva.
Ei hyvin mene, kun "Viimeinen toivo" on pannut pillit pussiin...

Harjoitusta kyllä tarvitsen rutkasti lisää. Valokuvaus on siitä erikoinen taiteen laji, ettei pelkkä näkemys ja visuaalinen taito riitä. Tarvitaan rutkasti teknistä osaamista, joka itselläni on vielä aika/tosi vaiheessa. Kotiläksyksi sainkin tarkennusharjoituksia (joita en ole kyllä vielä tehnyt, sori opettaja!). 

Mahtavinkaan otos kun ei ole minkään arvoinen, jos se on epätarkka. Ja se on sääli se. Tosin kurssilla oli myös porukkaa monta tonnia maksavina kameroineen, ja epätarkkoja heidänkin kuvistaan tuli. Joten vaatimaton Sonyni riittänee oikein hyvin, jos vain omistajalla riittää kärsivällisyyttä opetella käyttämään sitä kunnolla. Aika huvittava ilmiö tosiaan se, kuinka ihmiset ostavat sairaan kalliita kameroita mutteivät osaa yhtään käyttää niitä...

Mutta lupaan nyt syksyn aikana jalkaantua kuvaamaan kaduille. Tänään sää olisi hommaan vallan mainio, mutta olo on vielä sen verran riutunut poskiontelontulehduksen jäljiltä, että taidan odottaa huomiseen, mañana... ja ehkä saan houkuteltua poikaystävän kuvauskaveriksi. Tosin Helsingin säätä yhtään ennustaen huomenna sataa, perskule.