Aikuiset elokuvanteossa: nalle- ja lintupukuja & Karhu-viinaa

Nyt vihdoin pääsin rojahtamaan (onko se edes verbi?) kotisohvalle, väsyneenä mutta tyytyväisenä. Levätä en viikonloppuna ehtinyt yhtään (tahdon yhden vapaapäivän!) mutta hauskaa oli.

Tänään jatkui videokurssimme, ja pääsimme kokeilemaan fiktion tekoa. Ryhmämme oli jo viettänyt yhdessä edellisenkin viikonlopun, joten tunnelma oli jo mukavan rento ja vapautunut. 

Nauroin/nauroimme pitkästä aikaa vedet silmissä. Yleensä nimittäin olen ihminen, jota ei hevillä naurata mikään ja ihailenkin aina spontaaneihin naurunpurskahduksiin tempautuvia kanssaihmisiä. 

Nyt nauratti. Valitsemme nimittäin aiheeksemme sen, mihin liittyi eläimiä ja hassujen eläinpukujen käyttöä: karhu, talitintti, varis (minä) sekä metsästäjä. Kyseessä oli neliödraama, sillä kaikki eläimet pettivät toisiaan – ja kaikki tämä kymmenessä minuutissa.

Leffanteon prosessi kestikin sitten useamman tunnin: lavastus, puvustus, valaistus, äänitys sekä tietenkin käsikirjoitus ja kuvasuunnitelma. Lisäksi odottelua riitti. Kärsivällisyyteni ei missään tapauksessa riittäisi näyttelijän ammattiin, huh!

Mutta vau: olen oppinut rutkasti näiden kahden viikonlopun aikana, kiitos Työväenopiston, loistavan opettajamme sekä innostavan ryhmän. Kannatti "hukata neljä vapaapäivää opiskeluun, kuten jo eilen postailin (Sohvalla möllöttäminen vs. opiskelu).

Vankkana ideanani on ostaa lähiaikoina oma videokamera ja aloittaa ihan omia pikku proggiksia... Sitä odotellessa opittuja taitoja pääsen hyödyntämään töistä, jossa on kova halu tehdä videoklippejä – kuten varmaan yrityksessä kuin yrityksessä näinä päivinä...

Sitä ennen aion kuitenkin siirtyä varis-näyttelijästä yleisön puolelle Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalilla, jota jatkuu vielä koko ensi viikon. Suosittelen!

Isoin haaste on valita kymmenien hienojen elokuvista "parhaat"... toisaalta välillä kannattaa mennä katsomaan jotain ihan outoa ja ylittää oma mukavuusalueensa. Parhaat kokemukset syntyvät monesti silloin.

PS: Making of -kuvien laatu on mitä on, siinä hässäkässä ei ehtinyt tarkennella... ;)

Sohvalla möllöttäminen vs. opiskelu – kummasta tulee parempi mieli?

Koko tämä viikonloppu, kuten viime viikonloppukin, menee videokurssilla. "Hieman" kirpaisi herätä aikaisin ja tietää, että on turha haikailla sosiaalisen elämän, kuten kavereiden näkemisen, päättömän hengailun, hesarin löysän lukemisen tai minkään muun ns. viikonloppuaktiviteetin pariin.

No, illalla menen vähäksi aikaa kaverin polttareihin. Kyseessä on muuten kaveri, joka meni naimisiin jo vuosi sitten, mutta tietty on otollista juhlia polttareita nyt, kun ovat pysyneet naimisissa ja vaikuttavat jopa onnellisilta...

Mutta se opiskelu. Eilen illalla laahustin samaiselle videokurssille rättipoikki, sillä toimistomme muutti uusiin tiloihin ja koko päivä oli mennyt hektisissä tunnelmissa. Olisi tehnyt mieli kotisohvalle kylmä olut kädessä ja pää tyhjänä.

Mitä vielä. Kun saavuin kurssille, opettaja oli rakentanut studion: kuvaisimme neljällä kameralla studiokeskusteluja, ja saimme myös kokeilla ohjaajan ja äänimiksaajan työtä. Jokainen pääsi vuorollaan jokaiseen rooliin.

Itse vedin "näyttelijöillemme" pienen taukojumpan, jota kuulemma oli haasteellista kuvata, kun kädet ja jalat heiluivat sinne tänne. Ja kuulemma ohjaajana olin "kuin ammattilainen". Jees!

Mikä tärkeintä, en ole pitkään aikaan nauranut näin paljoa. Meillä oli hauskaa! Samalla opin rutkasti lisää, sillä haluan alkaa pikkuhiljaa tehdä ihan omia videoproggiksia – pääasiassa käyn kurssia työn vuoksi (olen viestintäalalla ja videoklipit ovat nyt se juttu), mutta muutenkin homma alkaa kiinnostaa yhä enemmän.

Opetus: opiskelu ja uusien asioiden tekeminen piristää aina, vaikka olisi kuinka väsynyt! Aivot tykkää, kun saa purtavaa. Fiilis on ihan toinen, kuin jos olisin jäänyt kotisohvalle möllöttämään ja tuijottamaan hömppää (vaikka ehdin lopulta tehdä myös sitä. Morsianten sota vai mikä lie eilen tulikaan...).

Ja pitkällä tähtäimellä yksi "hukattu" viikonloppu ei ole mitään: kavereita ehtii nähdä ja baareissa käydä ihan tarpeeksi.

Eli opiskelkaa, kaikkea mikä kiinnostaa! Kursseja joka makuun ovat esim. työväenopistot pullollaan.

Naiset seksituristeina Keniassa - kuka on paratiisin käärme?

Photos: Paradise: Liebe

Hurautimme illalla katsomaan lauantai-illan "iloksi" Paradise: Liebe -leffan Espoo Cinessä. Aihe oli rankka: itävaltalaisnaisten seksiturismi Keniassa. "Elokuva on poikkeuksellisen säälimätön kuvaus molemminpuolisesta hyväksikäytöstä ja eriarvoisuudesta", festivaalin nettisivuilla kuvaillaan. Juuri näin.

Jossain vaiheessa poikaystävä varmaan älähtää, miksi aina vien sitä katsomaan tällaisia "romanttisia" leffoja. No, pursusihan elokuva seksiä ja paljasta pintaa, mutta niin raadollisesti ja ihan kaiken paljastavasti, ettei kuvista todellakaan mitään kicksejä irronnut... Lähinnä surullinen ja ahdistunut tunne.

Ohjaaja Ulrich Seidlin on onnistunut tekemään erittäin todentuntuisen elokuvan (poikaystävä luuli alussa dokumentiksi) tavallisesta keski-ikäisestä itävaltalaisnaisesta, joka lähtee kauan odotetulle lomamatkalle Keniaan. Kotiin jäävät teinitytär, kissa ja hillityn lähiöarjen tylsyys. Edessä odottavat paratiisin hiekkarannat, himokkaat miehet ja sensuellit hetket tropiikin yössä... näin ainakin voi itselleen uskotella.

Lomakeskuksessa riittääkin luksusta ja merinäköalaa, söpöt apinat syövät kädestä ja kaikki on vaan niin erilaista kuin kotona, kuten nainen selvittää kohtalotoverilleen hotellibaarissa. Taustalla hymyilee kaunis baarimikko, jota naiset jaksavat (myös) vikitellä.

Safariakaan ei tarvita, kun norsujen sijaan voi bongata salskeita ja auliita kenialaispoikia. Heti hotellin porttien ulkopuolella kadut kuhisevat elämää ja epätoivoisia nuoria miehiä, joille valkoinen nainen on kovaa valuuttaa.

Välillä voi hengähtää ja pulikoida luksus-lomakeskuksen uima-altaassa, ottaa aurinkoa vartijoiden silmien alla ja leikkiä typeriä turistileikkejä muiden naisten ja afrikkalaisten ohjaajien kanssa.

Sitten taas uskaltaa jättää hotellin turvan taakse ja syöksyä seikkailemaan - käsi kädessä paikallisen rakastajan kanssa - pikkukujille ja vaatimattomiin baareihin, joissa paikalliset kuluttavat aikaa. Olutta ja drinksuja kuluu, välillä pössytellään ja sitten rakastellaan poikien kurjissa kämpissä tai motellihuoneissa. Kikatetaan ja paljastetaan kaikki, löllyvä valkoinen liha ja kiinteän lihaksikkaat mustat miehet.

Päähenkilö-ladylle uusi maailma on jännittävä - ja täydellisen erilainen kuin oma harmaa yksinhuoltajan arki. On kivaa olla kerrankin himoittu, opetella yhdessä afrikkalaisten tanssien askeleita ja puhua kestävästä rakkaudesta (jolla paikalliset taitavat tarkoittaa pelkästään seksiä). Niinpä, "I give you lot of love tonight..."

Jossain vaiheessa - joka ainoa kerta - todellisuus iskee päin naamaa, kun ilmoille karkaa r-sana. Rahan vuoksihan tätä tehdään. Aina löytyy sairas isä, siskon vauva, serkku tai hetki sitten mopollaan kaatunut veli. Anna rahaa, lisää rahaa, miehet toistelevat yhä vaativammin ja naisten illuusiot aidosta läheisyydestä särkyvät pala palalta. Vaikka lopulta kaikki kyllä tietävät, mikä on homman nimi. Ja käyttävät toisiaan hyväkseen minkä ehtivät.

Kaksi maailmaa törmäävät rajusti: luksus-lomakeskuksessa kelpaa vitsailla, mutta kadulla odottaa paikallisten köyhyys, henkiinjäämiskamppailu ja repaleiset haaveet paremmasta tulevaisuudesta. 

Elokuva pistää miettimään seksiturismin monia puolia. Kaikki hyötyvät omalla tavallaan ilmiöstä, joka tuntuu yksinkertaisesti ällöttävältä. Kuinka ankeaa ja yksinäistä elo länsimaissa voi olla, kun sekä miehet että naiset ajautuvat etsimään kuvitteellista lämpöä toiselta puolelta maailmaa? Ja elämään illuusiossa, että paikallinen rakastaja oikeasti tuntee jotain muutakin kuin kohta käteen lykättävien setelien luoman turvallisuuden tunteen.

Paikallisille oman kehon myyminen ja ignoranttien rikkaiden miellyttäminen on takuulla yhtä viheliäistä kuin länsimaisille asiakkaille oman elämän tyhjyyden tajuaminen. Kuitenkin seksiturismi kasvaa maailmassa kovaa vauhtia, eli tarvetta on - sekä rahalle että seksille. Eikä siinä mitään uutta, maailman vanhimmasta ammatista kun on kyse...