Sohvalla möllöttäminen vs. opiskelu – kummasta tulee parempi mieli?

Koko tämä viikonloppu, kuten viime viikonloppukin, menee videokurssilla. "Hieman" kirpaisi herätä aikaisin ja tietää, että on turha haikailla sosiaalisen elämän, kuten kavereiden näkemisen, päättömän hengailun, hesarin löysän lukemisen tai minkään muun ns. viikonloppuaktiviteetin pariin.

No, illalla menen vähäksi aikaa kaverin polttareihin. Kyseessä on muuten kaveri, joka meni naimisiin jo vuosi sitten, mutta tietty on otollista juhlia polttareita nyt, kun ovat pysyneet naimisissa ja vaikuttavat jopa onnellisilta...

Mutta se opiskelu. Eilen illalla laahustin samaiselle videokurssille rättipoikki, sillä toimistomme muutti uusiin tiloihin ja koko päivä oli mennyt hektisissä tunnelmissa. Olisi tehnyt mieli kotisohvalle kylmä olut kädessä ja pää tyhjänä.

Mitä vielä. Kun saavuin kurssille, opettaja oli rakentanut studion: kuvaisimme neljällä kameralla studiokeskusteluja, ja saimme myös kokeilla ohjaajan ja äänimiksaajan työtä. Jokainen pääsi vuorollaan jokaiseen rooliin.

Itse vedin "näyttelijöillemme" pienen taukojumpan, jota kuulemma oli haasteellista kuvata, kun kädet ja jalat heiluivat sinne tänne. Ja kuulemma ohjaajana olin "kuin ammattilainen". Jees!

Mikä tärkeintä, en ole pitkään aikaan nauranut näin paljoa. Meillä oli hauskaa! Samalla opin rutkasti lisää, sillä haluan alkaa pikkuhiljaa tehdä ihan omia videoproggiksia – pääasiassa käyn kurssia työn vuoksi (olen viestintäalalla ja videoklipit ovat nyt se juttu), mutta muutenkin homma alkaa kiinnostaa yhä enemmän.

Opetus: opiskelu ja uusien asioiden tekeminen piristää aina, vaikka olisi kuinka väsynyt! Aivot tykkää, kun saa purtavaa. Fiilis on ihan toinen, kuin jos olisin jäänyt kotisohvalle möllöttämään ja tuijottamaan hömppää (vaikka ehdin lopulta tehdä myös sitä. Morsianten sota vai mikä lie eilen tulikaan...).

Ja pitkällä tähtäimellä yksi "hukattu" viikonloppu ei ole mitään: kavereita ehtii nähdä ja baareissa käydä ihan tarpeeksi.

Eli opiskelkaa, kaikkea mikä kiinnostaa! Kursseja joka makuun ovat esim. työväenopistot pullollaan.

Hetkiä & tunnelmia Helsingin kaduilta - katukuvauskurssin satoa

Rakastan valokuvaamista! Erityisesti tykkään haahuilla kaduilla, Helsingissä tai matkoillani, ja kuvata ihmisten "tylsiä" arkisia toimia, hetkiä ja sattumuksia jotka muuten jäisivät huomaamatta tai olisivat ohi sekunnissa. Intoa ja näkemystä löytyy, mutta tekninen osaaminen on, krhm, hieman vajavaista...

Niinpä viime keväänä osallistuin Helsingin Kameraseuran katukuvaus-viikonloppukurssille. Suosittelen! Kurssi oli erinomainen, opimme katukuvauksen historiaa, teoriaa, eri maiden lainsäädäntöä (mikä onkin kinkkinen juttu) ja lauantai-iltana jalkaannuimme Helsingin kadulla kuvaamaan. Oli jännä tajuta, että yleensä itsekin kävelen kaupungilla laput silmillä, sillä heti kun alkoi vähän tarkkailla ympärilleen huomasi niin paljon kaikkea jännittävää, kaunista, kiinnostavaa... Alla muutamia kurssilla ottamia otoksia nykyisen kotikaupunkini kaduilta.

Jalkapallon MM-kisojen aikaan kaupungilla liikkui tällaisia pareja.
Hellyttävät isä ja pappa Slovakiasta. Samikset.

Lehdenlukija City-Centerissä.
Yllättävä kuvakulma, niin näennäisesti tylsästäkin tilanteesta syntyy kiinnostavaa matskua. 

Lisää jalkapalloa. Yhtenä kuvauskurssin aiheistamme oli heijastus. Voilà!

"Innokas" jalkapallokatsomo - suomalaisittain.

Kuva ei ole niin erityinen, mutta tilanne liikutti.
Nuori romanialainen (kerjäläis?)nainen oli saanut ilmapallon.

Tytöt olivat asettuneet osuvasti riviin kisastudio-mainoksen alle Vanhan edessä. 

Lisää heijastuksia... Näyteikkuna ja ohikulkija.

Toinen, hiukan haastavampi aihe oli toistuvat värit,
vaikea löytää Helsingin harmaahkosta katukuvasta.
Onneksi jotkut uskaltavat laittaa väriä päälle.

Tästä oli pakko ottaa kuva.
Ei hyvin mene, kun "Viimeinen toivo" on pannut pillit pussiin...

Harjoitusta kyllä tarvitsen rutkasti lisää. Valokuvaus on siitä erikoinen taiteen laji, ettei pelkkä näkemys ja visuaalinen taito riitä. Tarvitaan rutkasti teknistä osaamista, joka itselläni on vielä aika/tosi vaiheessa. Kotiläksyksi sainkin tarkennusharjoituksia (joita en ole kyllä vielä tehnyt, sori opettaja!). 

Mahtavinkaan otos kun ei ole minkään arvoinen, jos se on epätarkka. Ja se on sääli se. Tosin kurssilla oli myös porukkaa monta tonnia maksavina kameroineen, ja epätarkkoja heidänkin kuvistaan tuli. Joten vaatimaton Sonyni riittänee oikein hyvin, jos vain omistajalla riittää kärsivällisyyttä opetella käyttämään sitä kunnolla. Aika huvittava ilmiö tosiaan se, kuinka ihmiset ostavat sairaan kalliita kameroita mutteivät osaa yhtään käyttää niitä...

Mutta lupaan nyt syksyn aikana jalkaantua kuvaamaan kaduille. Tänään sää olisi hommaan vallan mainio, mutta olo on vielä sen verran riutunut poskiontelontulehduksen jäljiltä, että taidan odottaa huomiseen, mañana... ja ehkä saan houkuteltua poikaystävän kuvauskaveriksi. Tosin Helsingin säätä yhtään ennustaen huomenna sataa, perskule.