Yrittäminen Suomessa - miksi se on niin saakelin vaikeaa?

Hui! Hyvä ystäväni on päättänyt perustaa kulttuurialan yrityksen. Eilen istuimme monta tuntia Lasipalatsin kahvilassa ja yritimme pähkäillä, riittävätkö syksyksi lupaillut projektit takaamaan hänelle riittävän toimeentulon.

Entä paljonko asiakkailta pitäisi uskaltaa veloittaa, jotta käteen jäisi edes jotain kaikkien yrittäjälle pakollisten maksujen jälkeen... Ei mikään helppo laskusuoritus mutta päädyimme siihen, että homma lyö juuri ja juuri leiville.

Ystävä saa kaiken kunnioitukseni, kuten moni muukin kaverini, joka on uskaltanut jättäytyä pois palkkatöistä ja perustaa oman pikku bisneksensä Suomeen, yrittäjiä luvattoman kaltoin kohtelevaan maahan.

Ei ihme, että Suomessa yrittäjien osuus työikäisistä on alle 5%, kun se monissa muissa Euroopan maissa on kaksinkertainen. Yrittäjät myös ovat keski-iältään selvästi vanhempia kuin palkansaajat.

Uusia yrittäjiä tarvittaisiin silti Suomeen useita kymmeniä tuhansia - pian. Muuten maastamme uhkaa hävitä suuri määrä työpaikkoja.

Kaikesta nihkeydestä huolimatta oman yrityksen perustaminen on kieltämättä käynyt mielessä, sillä  moni seikka mättää usein liian jäykässä ja tehottomassa työelämässä. No, siitä myöhemmin lisää...

Ystäväni tehdessä monimutkaisia laskutoimituksia selailin kahvilan Hesaria. Kahdessa jutussa pohdittiin nuorten yrittäjyyttä. Yksi juttu oli positiivisen kannustava ja toisessa analysoitiin, mikseivät nuoret tartu hanakammin yrittäjyyteen näinä taloudellisesti turvattuina aikoina. Hmm... ehkä se oli vitsi?!

Olen seurannut yrittäjäystäviäni sinnittelemässä pienillä tuloillaan byrokratian kourissa, burnoutin partaalla, ja maksamassa järjettömät summat veroa. Eräskin pienyrittäjä totesi, että on se kumma että vaikka yritys tekee voittoa niin käteen ei jää mitään. Voi vain ihmetellä miten maa, jonka Nokian-jälkeisen tulevaisuuden hehkutetaan olevan pienyrittäjyydessä, voi kohdella rohkeita nuoriaan näin rankasti!

Kaiken kruunaavat asenneongelmat. Yrittäjästä, vaikka kuinka pienestä, tulee monien silmissä saman tien ilkeä kapitalisti, jota saakin höykyttää miten tahtoo.

Epäluuloa ilmenee myös viranomaisten taholla. Kyseistä yritystään suunnittelevaa ystävääni kohdeltiin kaltoin TE-toimistossa, kun hän meni keskustelemaan starttirahasta. Keski-ikäinen virkamies tivasi, onko ystäväni tietoinen siitä, ettei voi noin vaan saada rahaa kesälomahengailuun. No, ystäväni on vuosia tehnyt töitä freelancerina (kesät talvet), joten kysymys oli täysin asiaton. Sama tyyppi myös lopetti vastaamisen ystäväni viesteihin ja soittopyyntöihin, eikä starttiraha-asia edennyt mihinkään.

Onneksi ystäväni tajusi tehdä tyypistä valituksen. Montakohan nuorta innokasta yrittäjää hän on jo onnistunut käytöksellään lannistamaan? Onni onnettomuudessa oli, että joku kehotti ystävää perustamaan yrityksensä Helsingin sijaan Espooseen. Siellä kohtelu oli täysin toinen, asiantunteva ja ystävällinen, ja starttiraha on jo käytännössä ystävän tilillä.

Onneksi ystävät ovat sinnikkäitä, ja moni on saanut bisneksensä kukoistamaan tai ainakin pyörimään. Menestys on vaatinut järkyttävän määrän työtä ja edennyt hyvin hitaasti, mutta kuitenkin. Yksi ystäväni on jopa pystynyt palkkaamaan yhden ihmisen (työttömän nuoren huom.) yritykseensä sekä työllistämään pari nuorta harjoittelijaa. Tosin ongelmia riittää siinäkin. Ystäväni olisi mielellään maksanut minimipalkkaiselle korkeakouluharjoittelijalle pikkuisen extraa, mikä oli mahdotonta. Sääntö mikä sääntö, mutta miksi pienen joustavuuden täytyy olla sula mahdottomuus? Kun kaikki kuitenkin tietävät, että ihmisen palkkaaminen on Suomessa sairaan kallista, niin eikö pitäisi tukea niitä harvoja, jotka auttavat nuoria pois kortistosta ja uransa alkuun?