Turha byrokratia ja jatkuva kokoustaminen - miksi toimistotyö ei toimi

Huh mikä olo! Eilen meni (liian) myöhään grillaillessa kaverin siirtolapuutarhamökillä Kumpulassa entisten työkavereideni loistoporukassa. Sen minkä syömiseltä, juomiselta ja nauramiselta ehdimme, juttelimme työstä. Kolme seitsemästä kaverista on äskettäin irtisanoutunut. Miksi?

Grillailua Kumpulassa: herkullisia katkarapu-lohivartaita, pekoniin käärittyä punakampelaa, feta-vesimeloni-minttu-salaattia, burmalaista kaalisalaattia, grillattuja vihanneksia ja halloumia, rapeaa leipää, pihviä ja makkaroita - sekä tietenkin riittävästi viiniä ja mansikoita. Nam ja ähky!

Kuvio on jokaisella vähän erilainen mutta perimmäinen syy sama: kavereita vaivaa liiallinen byrokratia, loputon, turhalta tuntuva kokoustaminen sekä prosessit, jotka kasvavat mammuttimaisiin mittoihin ja joiden lopputulos jää silti herneen kokoiseksi - jos edes siksi. Suurin osa irtisanoutuneista kavereista on ollut töissä kaupungilla tai valtiolla, mutteivät kaikki. Rutto tuntuu levinneen monille aloille... ainakin perinteiseen toimistotyöhön.

Joku siis tökkii ja pahasti nykyajan työelämässä, jos nuoret pätevät ihmiset jo vuoden parin jälkeen turhautuvat pahasti eivätkä koe, että heidän työstään tulisi tuloksia ja että sillä olisi juurikaan merkitystä. Toinen vakava ja ihan liian yleinen syy pahoinvointiin on työpaikan saastuneessa ilmapiirissä, johon yleensä liittyy huono johtaminen. Yhdelle tutulleni tämä oli syy lähteä työpaikastaan - onneksi, ennen kuin hän itsekin olisi sairastunut.

Lisäksi ihmiset tykkäävät jutella työpaikalla lapsistaan, lomasuunnitelmistaan, elämästä, uutisista... Mikäs siinä, mutta suurimman osan juttelusta voisi jättää työajan ulkopuolelle ja keskittyä siihen, mistä meille maksetaan.

Ei ihme, että ihmiset saavat burnoutin ja palavat loppuun! Vaikkei työtä oikeasti olisi sopiva määrä, jatkuva kaaos, säätäminen ja huono organisointi voi saada työmäärän tuntumaan liialliselta ja "päälle kaatuvalta".

Ongelma on erittäin yleinen, joten voi vaan kuvitella millainen kansantaloudellinen merkitys näillä tuhansilla "hukkaan heitetyillä" työtunneilla on.

Oma tilanteeni ei ole näin "paha", mutta olen kyllä miettinyt, että voisimme saada aikaan paljon enemmän, jos prosesseja kevennettäisiin eikä niin suuri siivu työajasta menisi kokouksissa istumiseen, pähkäilyyn ja sisäisiin prosesseihin.

Moni nyt tai aiemmin irtisanoituneista tuttavistani on vaihtanut yksityiselle puolelle, jossa "asiakas pyytää jotain ja sitten se tehdään - ei sen kummempaa säätöä", kuten yksi kaveri kommentoi.

Toinen vaihtoehto on oman yrityksen perustaminen tai freelanceriksi ryhtyminen. Silloin ainakin on oman aikansa ja työnsä herra, vaikka elämä on paljon epävarmempaa ja hommaa yleensä rutkasti enemmän - pienemmällä korvauksella. Yksi kaveri lopetti juuri työnsä isossa organisaatiossa saatuaan ylennyksen esimieheksi, koska ei enää kestänyt koko ajan kasvavaa byrokratiaa. Sen sijaan hän perusti pikku yrityksen kaverinsa kanssa, ja vaikuttaa oikein onnelliselta. Töitäkin on yllin kyllin ainakin vuodeksi eteenpäin.

Nämä kaverit ovat löytäneet itselleen sopivat ratkaisut, mutta on sääli että yhä harvempi pätevä nuori haluaa enää perinteiseen toimistotyöhön sen turhauttavuuden, jähmeyden ja tiukkojen sääntöjen vuoksi.  Suomalainen työelämä kaipaa suurremonttia - mielellään mahdollisimman pian!

Lomalla on aikaa pohtia tulevaisuutta ja työelämän kiemuroita. Ainakin jos puitteet ovat tällaiset, seura hyvää ja kädessä Corona sekä mansikoita. Näin eilen Kaivarin kallioilla.

Yrittäminen Suomessa - miksi se on niin saakelin vaikeaa?

Hui! Hyvä ystäväni on päättänyt perustaa kulttuurialan yrityksen. Eilen istuimme monta tuntia Lasipalatsin kahvilassa ja yritimme pähkäillä, riittävätkö syksyksi lupaillut projektit takaamaan hänelle riittävän toimeentulon.

Entä paljonko asiakkailta pitäisi uskaltaa veloittaa, jotta käteen jäisi edes jotain kaikkien yrittäjälle pakollisten maksujen jälkeen... Ei mikään helppo laskusuoritus mutta päädyimme siihen, että homma lyö juuri ja juuri leiville.

Ystävä saa kaiken kunnioitukseni, kuten moni muukin kaverini, joka on uskaltanut jättäytyä pois palkkatöistä ja perustaa oman pikku bisneksensä Suomeen, yrittäjiä luvattoman kaltoin kohtelevaan maahan.

Ei ihme, että Suomessa yrittäjien osuus työikäisistä on alle 5%, kun se monissa muissa Euroopan maissa on kaksinkertainen. Yrittäjät myös ovat keski-iältään selvästi vanhempia kuin palkansaajat.

Uusia yrittäjiä tarvittaisiin silti Suomeen useita kymmeniä tuhansia - pian. Muuten maastamme uhkaa hävitä suuri määrä työpaikkoja.

Kaikesta nihkeydestä huolimatta oman yrityksen perustaminen on kieltämättä käynyt mielessä, sillä  moni seikka mättää usein liian jäykässä ja tehottomassa työelämässä. No, siitä myöhemmin lisää...

Ystäväni tehdessä monimutkaisia laskutoimituksia selailin kahvilan Hesaria. Kahdessa jutussa pohdittiin nuorten yrittäjyyttä. Yksi juttu oli positiivisen kannustava ja toisessa analysoitiin, mikseivät nuoret tartu hanakammin yrittäjyyteen näinä taloudellisesti turvattuina aikoina. Hmm... ehkä se oli vitsi?!

Olen seurannut yrittäjäystäviäni sinnittelemässä pienillä tuloillaan byrokratian kourissa, burnoutin partaalla, ja maksamassa järjettömät summat veroa. Eräskin pienyrittäjä totesi, että on se kumma että vaikka yritys tekee voittoa niin käteen ei jää mitään. Voi vain ihmetellä miten maa, jonka Nokian-jälkeisen tulevaisuuden hehkutetaan olevan pienyrittäjyydessä, voi kohdella rohkeita nuoriaan näin rankasti!

Kaiken kruunaavat asenneongelmat. Yrittäjästä, vaikka kuinka pienestä, tulee monien silmissä saman tien ilkeä kapitalisti, jota saakin höykyttää miten tahtoo.

Epäluuloa ilmenee myös viranomaisten taholla. Kyseistä yritystään suunnittelevaa ystävääni kohdeltiin kaltoin TE-toimistossa, kun hän meni keskustelemaan starttirahasta. Keski-ikäinen virkamies tivasi, onko ystäväni tietoinen siitä, ettei voi noin vaan saada rahaa kesälomahengailuun. No, ystäväni on vuosia tehnyt töitä freelancerina (kesät talvet), joten kysymys oli täysin asiaton. Sama tyyppi myös lopetti vastaamisen ystäväni viesteihin ja soittopyyntöihin, eikä starttiraha-asia edennyt mihinkään.

Onneksi ystäväni tajusi tehdä tyypistä valituksen. Montakohan nuorta innokasta yrittäjää hän on jo onnistunut käytöksellään lannistamaan? Onni onnettomuudessa oli, että joku kehotti ystävää perustamaan yrityksensä Helsingin sijaan Espooseen. Siellä kohtelu oli täysin toinen, asiantunteva ja ystävällinen, ja starttiraha on jo käytännössä ystävän tilillä.

Onneksi ystävät ovat sinnikkäitä, ja moni on saanut bisneksensä kukoistamaan tai ainakin pyörimään. Menestys on vaatinut järkyttävän määrän työtä ja edennyt hyvin hitaasti, mutta kuitenkin. Yksi ystäväni on jopa pystynyt palkkaamaan yhden ihmisen (työttömän nuoren huom.) yritykseensä sekä työllistämään pari nuorta harjoittelijaa. Tosin ongelmia riittää siinäkin. Ystäväni olisi mielellään maksanut minimipalkkaiselle korkeakouluharjoittelijalle pikkuisen extraa, mikä oli mahdotonta. Sääntö mikä sääntö, mutta miksi pienen joustavuuden täytyy olla sula mahdottomuus? Kun kaikki kuitenkin tietävät, että ihmisen palkkaaminen on Suomessa sairaan kallista, niin eikö pitäisi tukea niitä harvoja, jotka auttavat nuoria pois kortistosta ja uransa alkuun?