Tämä on tositarina, jonka vuoksi viime viikko meni erittäin oudoissa ja stressaavisssa tunnelmissa.
Kaikki alkoi ennen joulua, kun päätin lähettää työhakemukseni kiinnostavalta kuulostavaan paikkaan. Itse asiassa avoimessa haussa oli kaksi saman yrityksen oman alan paikkaa, hieman eri profiilein. Valitsin itselleni kiinnostavamman, päivitin CV:n ja hakemuksen, painoin meilin send-nappulaa ja jäin odottamaan kutsua haastatteluun.
Olin aika itsevarma kutsun suhteen, sillä täytin kaikki työpaikan kriteerit. Oikeassa olin, sillä haastattelukutsu tupsahti meiliini juuri joulun alla. Hieman oudolta lähestyminen sähköpostitse kyllä tuntui, yleensä kun haastatteluun pyydetään soittamalla. No, firmassa firman tavalla.
Tämä vuosi alkoi karseassa flunssassa, ja haastattelua edeltävänä päivänä makasin pedissä pää täynnä räkää. Jossain vaiheessa sumentuneet aivoni tajusivat, että ex-työkaverini on töissä kyseisessä lafkassa - hyvin samanlaisisssa hommissa. Hän voisi varmaan antaa vinkkejä haastatteluun! Soitin tyypille.
Itse asiassa kaverini oli liiankin samassa hommassa. Hän kertoi, että itse asiassa olen hakenut hänen paikkaansa, joka oli yllättäen pantu avoimeen hakuun! Ei hyvä sylvi!! Jäin sanattomaksi. En missään vaiheessa ollut tajunnut tilanteen olevan moinen enkä todellakaan halunnut olla viemässä kenenkään työpaikkaa - vähiten kaverini!
Onni onnettomuudessa, että kaveri oli hakenut sitä toista avointa työpaikkaa vähän eri profiililla - hänen kollegansa (samassa kurjassa tilanteessa) oli sen sijaan hakenut minunkin hakemaani (omaa) paikkaansa.
Motivaationi oli tässä vaiheessa täysin mennyt, mutta haastattelua ei voinut enää peruuttaa. Flunssaisena istuin seuraavana aamuna kuulusteltavaksi. En yllättynyt, kun haastattelu alkoi sanoin "vedetäänpä tämä mahdollisimman nopeasti läpi, meillä on päivä täynnä haastatteluja".
"Sopii mulle", vastasin. Kysymys - vastaus - kysymys - ja 20 minuutissa ulos. Ei jäänyt erityisen hyvä fiilis.
Kului viikko, kun puhelimeeni oli tullut soitto seiskan maissa illalla. Saavuttuani kotiin pitkän työpäivän jälkeen klo 20.30 huomasin tekstiviestin firmasta: "Yritetään tavoitella sua, vastaisitko?". Kun vastasin olevani nyt kotona, puhelin soi saman tien. Aika myöhäinen ajankohta kontaktoida tuleva työntekijä?
Olin kuin olinkin saanut työpaikan. Tosin minulle ei tarjottukaan hakemaani paikkaa, vaan sitä toista (kaverini paikkaa). Ei voi olla totta!, ajattelin. Hämmentyneenä en tiennyt mitä vastata, enhän edes tarkkaan muistanut missä toisessa paikassa oli kyse - kun en ollut sitä hakenut. Huhhuh. Sain armeliaasti miettimisaikaa seuraavaan aamuun...
Olin jo ihan sekaisin, joten soitin saman tien kaverilleni. Ehkä sitä minun hakemaani paikkaa oli tarjottu hänelle?! Mutta ei - kun kerroin tilanteesta, kaverini meni shokkiin. Hänelle ei oltu kerrottu yhtään mitään, lupailtu vain että kaikki jatkuu ok ja ettei tarvitse olla huolissaan oman työnsä puolesta - samaan aikaan, kun paikkaa tarjottiin hänen selän takanaan toiselle. Ai niin: eihän meidän kahden olisi "kuulunut" tietää tilanteesta mitään. Onneksi Suomi on tuppukylä!
Kun aamulla firmasta soitettiin, tiesin mitä tehdä. Vastasin nätisti, että asiaa pohdittuani on pakko kieltäytyä, koska tämä ei ollut se paikka jota hain ja toinen teema kiinnostaa enemmän. Toisessa päässä ei kuitenkaan jääty sanattomaksi, vaan saatiin minut jälleen pasmat sekaisin: "no me tarjotaan sitten sulle sitä toista paikkaa, jota haitkin!" Nyt jäin täydellisen sanattomaksi.
Sain jälleen hieman pähkäilyaikaa. Kyseessä kun oli määräaikainen sopimus, jonka vuoksi en halunnut irtisanoutua nykyisestä (vaki)paikastani. Olisin pyytänyt työvapaata. Motivaationi vaan oli tässä vaiheessa suht pohjamudissa ja kaverini (ja varmaan myös hänen kollegansa) paskana. Soitin pomolleni ja pyysin työlupaa. Hän kuitenkin luetteli listan syitä, miksi sellaista ei voitu minulle nyt myöntää. Loppu hyvin kaikki... Kieltäydyin siis perustellusti paikasta, jonka jälkeen toista (ei-hakemaani) työtä oli tarjottu kaverilleni - kuulemma pitkin hampain.
Voin kuvitella, kuinka motivoituneita työntekijöitä tällä firmalla nyt on. Ja millainen mielikuva itselleni koko prosessista jäi. Huh, mitä meininkiä!
Onneksi Suomi on pieni paikka, jossa ihmiset usein tuntevat toisensa ja puhuvat asioista - sana vaan kiertämään tällaisista mestoista! Me työnhakijat olemme vain pelinappuloita, mutta yhdessä voimme ainakin yrittää taistella epäoikeudenmukaisia käytäntöjä vastaan.
Tällä kertaa verkosto pelasti minut hyppäämästä suin päin keskelle tulehtunutta ilmapiiria. Kuinka yleistä tällainen meno mahtaa olla, kokemuksia...?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti