perjantai 29. elokuuta 2014

Syksyn uudet tuulet – muttei ihan vielä, kiitos


Hola el mundo! Tuntuupa hyvältä kirjoittaa jälleen vanhaan kunnon blogiini. Elämä on ns. palannut raiteilleen, rutiiniin ja ihan liian sateiseen (yök!) Helsinkiin.

Viimeisin blogipäivitykseni näkyy olevan maaliskuulta ja otsikoitu Apua, en osaa rentoutua!. Kuvaavaa. Sen jälkeen elämä onkin ollut ns. hullunmyllyä.

Kevääksi olin onnistunut ujuttamaan lusikkani päivätyön lisäksi aikas moneen soppaan, mikä aiheutti sen, että vapaa-aikaa ei vaan ollut yhtään. Tai no, sen vähän mikä oli yritin käyttää tehokkaasti kaikkeen onnellisuutta lisäävään toimintaan kuten ihmissuhteen varjeluun, liikkumiseen, syömiseen ja nukkumiseen.

Kesäloma meni lähes kokonaan matkustaessa, ihanaa! Ensin köröttelimme junalla Kiinaan ja vietimme viikon Pekingissä – upea matka josta lisää myöhemmin. Sen jälkeen kävimme vielä perhematkalla Prahassa ja avomiehen kanssa Tallinnassa sekä iki-ihanassa kotikaupungissani Tampereella ottamassa arskaa ja uimassa Pyhäjärvessä.


Viime viikolla palasin takaisin töihin, ja pikkuhiljaa tähän kaikkeen alkaa taas tottua. Vaikka vähän kyllä kirpaisee. Tykkään edelleen työstäni mutta huomaan, että alan kaivata uusia haasteita ja tuulia. Ja onhan mulla jo joitakin uusia, haastavia viritelmiä, saa nähdä. Ihmiset: aina pitää yrittää, varsinkin meidän naisten, jotka liian monesti aliarvioimme kykymme!

No, nyt sitten onnistuin saamaan jonkun syysflunssapöpön, pöh! Juuri viime viikolla kehuskelin sillä, etten kyllä ole ollut tosi pitkään aikaan kipeänä. Kohtalon ivaa, näin on meinaan käynyt ennenkin.

Eli tämän päivän vietän toipilaana sängyn pohjalla ja teen listaa kaikista niistä kymmenistä asioista, joista haluan blogiini nyt kirjoittaa! Päivitettävää on. Ehkä tauti katoaa viikonlopuksi, kun on luvattu aurinkoakin. Vihdoin!

Ihanaa perjantaita teille, älkää kastuko ja pysytelkäähän terveinä niin pääsette puolukkametsään viikonloppuna! Tai baariin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti