Exiä katselemassa

Kun on tehnyt töitä ja stressannut koko päivän kaikesta tekemättömästä samalla kun työhuoneen ovelle on kirjaimellisesti muodostunut jono ihmisistä, jotka haluavat jotakin, niin mitäpä sitä ihminen muutakaan voi kello 21.30 kuin avata hyvän Bordeaux 2011 -punkkupullon. Ihan itsekseni.

Äsken meinasi tosin tulla suru puseroon, kun koko päivän olen haaveillut tästä hetkestä ja sitten tajusin, ettei mulla ole yhtään punaviinipulloa varastossa. Miten näin on voinut päästä käymään!?

Ihmissuhteen hyviä puolia on, että kun omat punkut on juotu, voi mennä matkalla olevan poikaystävän varastolle. Miehen henk. koht. varastosta löytyikin kuusi (6!!) punkkupulloa, eikä hän edes tykkää punaviinistä.

Koska rakkaus on jakamista, tiesin mitä tehdä. Olen silti huomaavainen tyttöystävä, sillä tiedustelin whatsappissa, mikä pulloista sopisi juoda... mistä minä tiedän, jos vaikka joukossa on joku supererityinen pullo viime vuosisadalta. No eipä ollut.


Kylläpä nyt pikku Bordeaux maistuu ja ilahduttaa minua parkaa, joka on ihan yksin kotona vain työvuori seuranaan koko tämän ja ensi viikon sillä välin, kun poikaystävä lomailee Espanjassa.

Mitäpä sitä nainen muutakaan voi kuin katsella exiä. Hetken mielijohteesta päätin nimittäin tsekata, mitä exille kuuluu Facebookissa. No, ei niitä nyt niin montaa siellä ole, mutta muutama. Olen edelleen ystävä lähes kaikkien exien (ja jopa joidenkin yhden yön juttujen kanssa, hih) mutta olen piilottanut heidät uutisvirrastani. Joku roti.

Silti aina joskus, ehkä kerran vuodessa, on virkistävää käydä exien sivuilla ja todeta että tyypit, joiden vuoksi olen itkenyt epätoivoisesti yötä päivää, eivät enää herätä minkäänlaista tunnereaktiota.

Korkeintaan tuntee hieman sääliä ja empatiaa sekä vahvan hyvänolon tunteen siitä, ettemme enää ole yhdessä. Samalla totesin, että eipä näytä exille mitään uutta kuuluvan. Enemmän tai vähemmän sinkkuja näyttävät vielä olevan, eikä jälkikasvuakaan ole ilmaantunut.

No mutta, eikun lycka till vaan itse kullekin & hyvää yötä kaikille tasapuolisesti!

Sekä malja meille kaikille, jotka ovat päässeet yli exästään –tai useammasta sellaisesta.

Kippis!

Mälsä maanantai, apuna vanha kunnon señorío de los llanos

Jaahas. Se on (taas) inhokkipäiväni maanantai. Töissä riitti kaikenlaista säätöä viime perjantaisen toimiston muuton jäljiltä, ja uusi työpaikkaruokalamme oli lannistava kokemus ("kalaa eli pakasteseitiä tomaattimozzarella-kastikkeessa, raakoja herkkusieniä ja vihreää salaattia sekä puoliraakoja tomaatinsiivuja = 9 euroa).

Ulkona jylläsi kolea syyssää. Jouduin aamulla vaihtamaan rakkaan pyöräilyni ratikkaan, koska työmatkalla ei ole kiva kastua. Pelkään, että joudun tekemään saman yhä useammin lähipäivinä...

Töiden jälkeen riensin hakemaan guest-passini Rakkautta ja anarkiaa -festarille, jonka sain kiitokseksi heille tekemistäni hommista. Luonnollisesti liput lähes kaikkiin haluamiini leffoihin olivat jo tältä päivältä loppuneet.

Otin silti liput muutamaan leffaan, joista en tiennyt juuri mitään. Tosin kotona iski totaalinen väsymys, ja samoilla sijoillani sohvalla sijaitsen edelleen. Silmäilen kelloa, sillä mieli hinkuu nukkumaan. Mutta poikaystävä (se tiukkis!) kielsi menemästä ennen kymppiä...

Syy väsymykseen on, että olen edelleen hieman vilustunut, vaikka olen kiltisti nauttinut sekä spirulinaa, propolistippoja sekä sinkkiä. Saa nähdä, kumpi tämän väsytystaistelun voittaa...

No, kaikesta edellämainitusta johtuen päätin muuttaa maanantain suuntaa ja avata pari viikkoa sitten Tallinnasta roudaamani viinipullon, Señorío de los Llanos (reserva). Suosittelen!

Hieman viintä lämmitti viluisen kroppani ja ilostutti mielen. Niinpä! Maanantainakin voi juoda viiniä, eikä se tietenkään tarkoita että vetäisi kännit. Jo lasillinen toimii, reilu sellainen. Tämänhän tiesivät jo antiikin kreikkalaiset jne.