Mälsä maanantai, apuna vanha kunnon señorío de los llanos

Jaahas. Se on (taas) inhokkipäiväni maanantai. Töissä riitti kaikenlaista säätöä viime perjantaisen toimiston muuton jäljiltä, ja uusi työpaikkaruokalamme oli lannistava kokemus ("kalaa eli pakasteseitiä tomaattimozzarella-kastikkeessa, raakoja herkkusieniä ja vihreää salaattia sekä puoliraakoja tomaatinsiivuja = 9 euroa).

Ulkona jylläsi kolea syyssää. Jouduin aamulla vaihtamaan rakkaan pyöräilyni ratikkaan, koska työmatkalla ei ole kiva kastua. Pelkään, että joudun tekemään saman yhä useammin lähipäivinä...

Töiden jälkeen riensin hakemaan guest-passini Rakkautta ja anarkiaa -festarille, jonka sain kiitokseksi heille tekemistäni hommista. Luonnollisesti liput lähes kaikkiin haluamiini leffoihin olivat jo tältä päivältä loppuneet.

Otin silti liput muutamaan leffaan, joista en tiennyt juuri mitään. Tosin kotona iski totaalinen väsymys, ja samoilla sijoillani sohvalla sijaitsen edelleen. Silmäilen kelloa, sillä mieli hinkuu nukkumaan. Mutta poikaystävä (se tiukkis!) kielsi menemästä ennen kymppiä...

Syy väsymykseen on, että olen edelleen hieman vilustunut, vaikka olen kiltisti nauttinut sekä spirulinaa, propolistippoja sekä sinkkiä. Saa nähdä, kumpi tämän väsytystaistelun voittaa...

No, kaikesta edellämainitusta johtuen päätin muuttaa maanantain suuntaa ja avata pari viikkoa sitten Tallinnasta roudaamani viinipullon, Señorío de los Llanos (reserva). Suosittelen!

Hieman viintä lämmitti viluisen kroppani ja ilostutti mielen. Niinpä! Maanantainakin voi juoda viiniä, eikä se tietenkään tarkoita että vetäisi kännit. Jo lasillinen toimii, reilu sellainen. Tämänhän tiesivät jo antiikin kreikkalaiset jne. 

Maanantaista ja siitä, että vierellä on joku joka ymmärtää

Nyt on ehdottomasti yksi niistä päivistä. Aika usein nämä nihkeät päivät ovat minulle maanantaita. Sattumaa? Ei tietenkään! Jo Karvinen tiesi, ettei maanantai ole mikään hyvä juttu.



Viime viikkokaan ei ollut kaikista hohdokkain, sillä kävin koko viikon puolikuntoisena nuhaisena töissä ja lisäksi vietin koko viikonlopun intensiivisellä videokurssilla. Tosi mielenkiintoista juu, mutta tässä vaiheessa antaisin aika paljon edes yhdestä vapaapäivästä! Viikonloppuja ei ole annettu meille poloisille työmyyrille vapaaksi ihan syyttä... ihmisen on pakko välillä levätä.

Kaiken kukkuraksi poikaystäväkin sairastui flunssaan, joten vähät vapaat viikonlopun tunnit makasimme sohvalla olo ankeana. Sama tuntuu jatkuvan edelleen, töissä jaksaa jotenkuten käydä, kiirettä riittää, mutta siinä se sittenkin onkin. Toimistolta suoraan kotiin ja sohvalle katsomaan mömmöä telkkarista. Ilta "huipentuu" kymmenen uutisiin, joiden jälkeen kaadutaan sänkyyn. Ja sitten sama uudelleen...

Tietty nämä ovat pieniä murheita ihmiskunnan mittakaavassa jne., mutta lannistavat mielialaa.

Toisaalta näinä hetkinä tajuaa kiittää siitä, että vierellä on joku, joka jaksaa kuunnella jatkuvaa voivottelua ja valitusta ja vielä sympatiseeratakin. Ainakin suurimman osan ajasta.

Jokaisella meistä on huonot hetkensä, On hienoa, kun uskaltaa olla se mikä on, valittaa kun on tarvetta – ja pitää myös suunsa kiinni. On hienoa tajuta, ettei tarvitse olla täydellinen, ja että täydellisyys on turhaa ja tylsää! Kaikkein parasta on tajuta, että vierellä kulkee toinen ihan samanmoinen.

Olen tänään kuunnellut ihanan ranskalaisella aksentilla laulavan Mina Tindlen biisiä. Se kertoo kaikista niistä pienistä asioista, joita kannamme mukanamme. Jokaisella on taakkansa, niinpä. Ja taakkaa keventävät myös videolla tanssivat komeat ranskalaismiehet...

Kolme asiaa jotka pelastivat maanantain

Maanantai ei toden totta ole minun päiväni, kuten ei varmasti monen muunkaan... liekö kenenkään?! 

Jo Karvinen-kissa ja varmasti myös antiikin kreikkalaiset tiesivät, ettei viikonlopun päälle heitetystä arkisesta möykystä hyvää seuraa. 

Tänään maanantain kohtaamista ei auttanut, että olin nukkunut huonosti (kuten niin usein sunnuntain ja maanantain välisenä yönä), niskat olivat taas jumissa ja lisäksi se aika kuusta pukkaa päälle.

Minulle maanantai näyttäytyy pahimpana aina sunnuntaisin, ennakoiva ihminen kun olen. Jo lapsena, ainakin koululaisena, aloin inhota sunnuntai-iltapäiviä. Hyi. Kello kolmesta kuuteen alkaa tuntua, ettei oikeasti ole enää vapaalla ja miettiä tulevan viikon hommia. 

Onneksi aina illalla olo helpottuu, täysin mystisistä syistä. Olen kuullut, että tosi monella on vastaavia kokemuksia, joten en ole tämän(kään) angstin kanssa yksin.

Tämä maanantai onneksi – ja ihmeen kaupalla – pelastui, kiitos seuraavan kolmen hyvän asian.

1. Hauskat työkaverit. Mikään ei piristä maanantai-murjotusta yhtä tehokkaasti kuin hyvät, enemmän tai vähemmän päättömät jutut, vitsit jotka syntyvät vain maanantain puolikoomassa, kun ei ole vielä saanut tarpeeksi kahvia. Mikäs sen parempi arjen elävöittäjä kuin joukkohysterian poikanen.

2. Juoksulenkki auringossa, joka tuntui hyvältä ja jota olisi voinut vain jatkaa ja jatkaa hyvän musiikin soidessa täysillä korvissa. Juoksu ei suinkaan aina kulje, enkä tänään odottanut että nauttisin lenkistä ja auringonpaisteesta kasvoillani näin täysin rinnoin. Ehkä juuri siksi jaksoin juosta itselleni yllättävän pitkään, yleensä vedän puolen tunnin lenkin mutta tänään 45 minuuttia lähti kevyesti. Kuten tunnettua, lenkin jälkeen olo oli euforinen! Liikunta ei petä koskaan, pitäisi vain muistaa se...

3. Uusi leuanvetotanko vaatehuoneen ovessa, jonka poikaystävä osti äsken salaa lahjaksi "muuten vaan". Parhautta, meille molemmille niskajumittaja-paroille. Tangon hankkimisesta on puhuttu ainakin vuoden verran, mutta asia oli jo tyystin unohtunut, ainakin minulta. Yllätys oli siis täydellinen, kun käänsin hetkeksi selkäni Forumin Intersportissa, jonne olimme menneet ostamaan pingismailoja (läheisellä Baanalla pelaamista varten, nyt kun kesäkin on "hyvässä vaiheessa"...). Mailatkin löytyivät, joten sitten vaan harjoittelemaan – leuanvetoa ja pingistä.

Kiitos näistä. Mutta kaikista parasta tässä maanantaissa on, että ihan kohta se on ohitse – kokonaiseksi viikoksi! 

Millaisia maanantain selätyskeinoja olette keksineet?

Kun kaikki ärsyttää - olekin kiva ja tee suklaakeksejä!

Maanantailla ja minulla on viha-viha-suhde, eikä marraskuun pimeys ja kylmyys auta lämmittämään jäistä suhdetta.

Tänään raahauduin töihin, ja tuntui että aloin (pikkuisen) heräillä vasta viidennen kahvikupin jälkeen puoliltapäivin. Lounaalla ruoka ei maistunut, fiilis oli kuin herätettäisiin kesken makeimpien unien syömään ruokalan ankeahkoa borsch-soppaa ja nahkeita kasviksia. Ja niinhän se olikin. Jätin puolet ja palasin pitkin hampain iltapäiväksi nuokkumaan tietokoneen ääreen.

Mitään en ollut saanut aikaiseksi, paitsi yltyvää valitusta ja murjotusta, kun kello viisi annoin olla ja leimasin itseni ulos - eikun pimeyteen ja kylmyyteen. Tupakalle samaan aikaan ilmestynyt työkaveri selitti vielä jotain, mutta totesin että nyt on pikkuisen kiire... ja soitin poikaystävälle, koska pitäähän kaikelle tälle valitukselle saada äkkiä kuuntelija, joka ei muutakaan voi. Tapasimme Kampin keskuksessa, jossa pyörimme kehää ja keskustelimme tätä rataa:

- Ärsyttää, väsyttää, mikään ei huvita, tahdon tehdä jotain kivaa...
- No mitä sä oikein haluaisit, mennäänkö leffaan?
- Äh en mä tiedä, ei siellä kuitenkaan mitään mene.
- No mennäänkö glögille?
- Njää ei tee mieli.
- Menntäiskö kävelylle?
- Eikä, liian kylmä.
- Kotiin?
- Äh, liian tylsää. Mä haluan seikkailuja! Siis tää elämä ylipäänsä on yhtä tylsää rutiinia! Ihan kauheeta! Miten me ollaan tähän tultu!?!

Poikaystävä-parka, mutta tämä on sen osa - ainakin kerran kuussa.

Päädyimme ostamaan luomuviiniä Alkosta, kahdet lohdutuskorvikset Kampin keskuksen Bijou Brigittestä, lottokupongin R-kioskista (aina pitää olla toivoa) sekä suklaapatukan, jonka söin kokonaan ihan itse.

Voi poikaystävää. Sääli iski ja lupailin leipoa hänelle suklaahippukeksejä - ja sen teinkin. Idea oli jostain ihme syystä lentänyt mieleen tänään töissä, jossa selailin reseptejä ja tulostin sen, jonka kommenteista löytyi eniten hehkutusta - siis niistä muutamista, jotka kävin läpi. Resepti löytyi Leivontamatka-blogista. Kieltämättä keksit onnistuivat ihan ok ekaksi kerraksi - ja kävivät kiitettävästi kaupaksi, tosin ilman vertailukohtaa... No, eihän nämä mitään muotovalioita ole, mutta mitä väliä. Poikaystävä ripotteli vielä kuumien keksien päälle ekstra-fazerin-marjasuklaat niin voilà.

Suklaakeksejä ankeaan maanantaihin. Toimii ja koti tuoksuu niin makealta jälkeenpäin.

Keksejä voi nauttia kaakaon kanssa. Tämän pussin toin Nicaraguasta - maissista valmistettua kaakaojauhetta, erityisen makuista.

Päivän opetus: jos on paska päivä, niin sen sijaan että että rypisi itsesäälissä kannattaakin (yrittää) kääntää katse läheisiin, olla kiva ja unohtaa samalla oma kurja olo. Tänään, aikani valitettuani, ilmoitin yllättyneelle poikaystävälle, että itse asiassa tänään on hänen päivänsä! Suklaakeksien lisäksi annoin hänen valita elokuvan katsottavaksi (vaikka se lopulta jäikin tekemättä) ja yritin hemmotella kaikin tavoin. Ja tadaa, oma olo parantui kuin ihmeen kaupalla! Enää ei ärsytä - ainakaan ihan yhtä paljoa.