Chia-puuroa naamaan – mistä löytyy herkullisia reseptejä?

Kauaksi on tultu siitä, kun lapsena joutui syömään aamupalaksi kaurapuuroa "jotta jaksaisi". En ole näemmä koskaan ollut hyvä aamusyöjä, koska lautasellinen kuumaa viljaa kello seitsemän aamulla ei houkutellut silloin eikä houkuttele nyt.

Viime vuodet olen yleensä nauttinut aamupalaksi jogurttia tai rahkaa ja hedelmiä ja marjoja. Sekaan olen heittänyt milloin mitäkin: pellavarouhetta, kauraleseitä, hamppuproteiinia, tyrni- tai karpalojauhetta...

Kesällä teki mieli kokeilla jotain uutta myös superruokarintamalla, joten ostin muodikkaasti chiasiemeniä. Ne tuntuvat tulevan vastaan ihan joka puolelta.

Ensikosketukseni chiaan ei ollut hääppöinen. Innostuin heti ekana iltana heittämään aimo annoksen chiasiemeniä jogurttini päälle ja nauttimaan satsin saman tien. Viisi minuuttia, ja piti juosta vessaan. Ja kohta toisen kerran. Huhhuh. Chiasiemenet tosiaan ovat täyttä tavaraa, joita ei kannata syödä liottamatta, jollei halua täystyhjennystä. Ainakaan oma herkkä vatsani ei niitä näytä kestävän.

Kuva: http://veja.abril.com.br

No juu, kannattaisi lukea käyttöohjeet. Se vaan ei koskaan ole ollut kärsimättömän luonteeni vahvimpia puolia. No, kantapään kautta oppii...

Nyt on liotukset selvillä ja valmistan noin kerran viikossa jääkaappiin ison pullollisen houkuttelevasti nimettyä tuotetta eli chialimaa, jota syön aamiaiseksi tai illalla tutun jogurtin tai manteli-, soija ja kauramaidon kanssa.

Ajattelin kuitenkin antaa myös aamupuurolle uuden mahdollisuuden – kaikkien näiden vuosien jälkeen! Muina vuorokaudenaikoina puurot kuitenkin maistuvat minulle, on jopa suurta herkkua.

Niinpä kokeilin yhtä netistä löytämääni chiaraakapuuroreseptiä mutta täytyy sanoa, ettei homma mennyt putkeen. En muista, mistä reseptin noukin mutta puuroon tuli chian lisäksi mm. kaurahiutaleita, hunajaa, raakakaakaojauhetta, banaania... kaikenlaista. Yksi ainesosa kuitenkin pilasi kokonaisuuden: kookosöljy.

Käytän kookosöljyä pääasiassa ihon rasvaukseen, joten jo se vieroitti öljyn nauttimisesta suun kautta. Tärkein asia kuitenkin oli, etten ilmeisesti lämmittänyt puuroa tarpeeksi. Kookosöljy nimittäin lillui seossa luotaantyöntävinä kökköinä. Harmi kyllä puuroa ei tehnyt mieli syödä aamulla, eikä kyllä muulloinkaan.

Herkullisen chiapuuron tekeminen ei siis ole yhtä simppeliä kuin minuuttipussipuuron lämmitys. Nyt kaipaisin uusia ideoita siitä, miten käyttää chiaa. Auttakaahan aloittelijaa ja linkittäkää reseptejä, oi te chiakonkarit!

Herkkuja Espanjasta: manchegolainen gazpacho

Gazpacho alkaa olla monelle suomalaiselle tuttu juttu, mutta sain kunnian tutustua täysin toisenlaiseen gazpachoon kuin se kylmä andalusialainen vihanneskeitto, jota yleensä nautitaan kesähelteitä helpottamaan.

Gazpachoja kun on moneen lähtöön, eikä tähän poikaystävän kokkaamaan versioon sisälly juuri mitään samoja aineksia kuin andalusialaiseen serkkuunsa.

Gazpachon tarina alkoi tällaisesta Espanjasta tuodusta pussista, joka sisälsi kuivia littania leivänpaloja. Kuvassa alla.

Pussi ehti lojua kaapin pohjilla noin vuoden, kunnes eräänä iltana poikaystävä sai päähänsä ruveta kokkaamaan (välillä pelkään näitä hetkiä, koska seurauksena on aika usein räjähtänyt keittiö ja melkein sydänkohtauksen aiheuttava palohälytin, joka herää henkiin kärystä.) Toisaalta hienoa tietty, että innostusta ja energiaa riittää.

Gazpacho manchegoon laitetaan yleensä puolikas jänis, mutta tällä kertaa poikaystävä päätyi helpompaan vaihtoehtoon, kanaan.

Ruoka valmistui nopsaan, ja se oli hyvää. Vaikka totesin, että ulkonäkö muistuttaa vauvalle tarjottavaa mössöä... ja kieltämättä makukin aluksi, sillä poikaystävä oli unohtanut suolan. No, ripaus suolaa mukaan, niin johan alkoi maistua!

Muuten timjami on tässä ruoassa erityisen tärkeä ja tyypillinen mauste, eli sitä ei ainakaan kannata unohtaa!

Spanishfood.org-sivustolta ainakin löytyy herkun resepti, jos joku haluaa sitä kokeilla kotona. (Kertokaa sitten, miten onnistui!)

Suosittelen tätä erilaista gazpachoa kyllä, etenkin nyt syksyn koittaessa. Lisäksi ainekset ovat helposti saatavilla ja edullisia: kanaa, paprikaa, sipulia, valkosipulia, sieniä jne. Ja nuo perinteiset leipäpalaset voi varmasti korvata esim. Polarbrödin näkkärillä... suht samalta maistuivat ainakin minun suuhuni, ja varmasti sulavat keittoon kivasti.

Ja eikun hyvää sunnuntaita kaikille, kyllä tämä tästä vaikka huomenna on maanantai (taas!)

Kun kaikki ärsyttää - olekin kiva ja tee suklaakeksejä!

Maanantailla ja minulla on viha-viha-suhde, eikä marraskuun pimeys ja kylmyys auta lämmittämään jäistä suhdetta.

Tänään raahauduin töihin, ja tuntui että aloin (pikkuisen) heräillä vasta viidennen kahvikupin jälkeen puoliltapäivin. Lounaalla ruoka ei maistunut, fiilis oli kuin herätettäisiin kesken makeimpien unien syömään ruokalan ankeahkoa borsch-soppaa ja nahkeita kasviksia. Ja niinhän se olikin. Jätin puolet ja palasin pitkin hampain iltapäiväksi nuokkumaan tietokoneen ääreen.

Mitään en ollut saanut aikaiseksi, paitsi yltyvää valitusta ja murjotusta, kun kello viisi annoin olla ja leimasin itseni ulos - eikun pimeyteen ja kylmyyteen. Tupakalle samaan aikaan ilmestynyt työkaveri selitti vielä jotain, mutta totesin että nyt on pikkuisen kiire... ja soitin poikaystävälle, koska pitäähän kaikelle tälle valitukselle saada äkkiä kuuntelija, joka ei muutakaan voi. Tapasimme Kampin keskuksessa, jossa pyörimme kehää ja keskustelimme tätä rataa:

- Ärsyttää, väsyttää, mikään ei huvita, tahdon tehdä jotain kivaa...
- No mitä sä oikein haluaisit, mennäänkö leffaan?
- Äh en mä tiedä, ei siellä kuitenkaan mitään mene.
- No mennäänkö glögille?
- Njää ei tee mieli.
- Menntäiskö kävelylle?
- Eikä, liian kylmä.
- Kotiin?
- Äh, liian tylsää. Mä haluan seikkailuja! Siis tää elämä ylipäänsä on yhtä tylsää rutiinia! Ihan kauheeta! Miten me ollaan tähän tultu!?!

Poikaystävä-parka, mutta tämä on sen osa - ainakin kerran kuussa.

Päädyimme ostamaan luomuviiniä Alkosta, kahdet lohdutuskorvikset Kampin keskuksen Bijou Brigittestä, lottokupongin R-kioskista (aina pitää olla toivoa) sekä suklaapatukan, jonka söin kokonaan ihan itse.

Voi poikaystävää. Sääli iski ja lupailin leipoa hänelle suklaahippukeksejä - ja sen teinkin. Idea oli jostain ihme syystä lentänyt mieleen tänään töissä, jossa selailin reseptejä ja tulostin sen, jonka kommenteista löytyi eniten hehkutusta - siis niistä muutamista, jotka kävin läpi. Resepti löytyi Leivontamatka-blogista. Kieltämättä keksit onnistuivat ihan ok ekaksi kerraksi - ja kävivät kiitettävästi kaupaksi, tosin ilman vertailukohtaa... No, eihän nämä mitään muotovalioita ole, mutta mitä väliä. Poikaystävä ripotteli vielä kuumien keksien päälle ekstra-fazerin-marjasuklaat niin voilà.

Suklaakeksejä ankeaan maanantaihin. Toimii ja koti tuoksuu niin makealta jälkeenpäin.

Keksejä voi nauttia kaakaon kanssa. Tämän pussin toin Nicaraguasta - maissista valmistettua kaakaojauhetta, erityisen makuista.

Päivän opetus: jos on paska päivä, niin sen sijaan että että rypisi itsesäälissä kannattaakin (yrittää) kääntää katse läheisiin, olla kiva ja unohtaa samalla oma kurja olo. Tänään, aikani valitettuani, ilmoitin yllättyneelle poikaystävälle, että itse asiassa tänään on hänen päivänsä! Suklaakeksien lisäksi annoin hänen valita elokuvan katsottavaksi (vaikka se lopulta jäikin tekemättä) ja yritin hemmotella kaikin tavoin. Ja tadaa, oma olo parantui kuin ihmeen kaupalla! Enää ei ärsytä - ainakaan ihan yhtä paljoa.

Halloumipurilainen selättää nihkeän päivän

Hyvä ruoka, parempi työpalaveri. Aamulla herätessäni olin varma, että päivästä tulee nihkeä. Kurkku oli karhea, olo yleisen ikävä ja meidän oli tarkoitus vetäytyä koko päiväksi työpaikan tiimini kanssa suunnittelemaan tulevaisuutta (en todellakaan ole abstraktin palaveeraamisen suurin fani). Onneksi kollega oli saanut idean, että grillaamme yhdessä hänen luonaan halloumipurilaisia. Jälkkäriksi vielä omenahyvettä ja vaniljajäätelöä, voilà!

Tässä Yhteishyvän resepti, jota uskoisin tänään maistaneemme. Harmi kyllä en viitsinyt napsia valokuvia kesken session. Etenkin munakoiso-seesaminsiementahna oli tosi jees. Itse olisin (terveysintoilijana) vaihtanut valkoisen ciapattan ruisleipään. Seuraavalla kerralla sitten, jos kokeilen tätä kotona...

Aika kului yllättävän joutuisasti, ja jatkoimme Kurvin uuteen trendibaariin nimeltä Kurvi (eikun K*rvi) - ei ole kyllä Kurvi entisensä! Osuvasti vastapäätä Hämeentiellä tönöttää "kilpailijar" Kurvitar, vähän erilainen mesta.

Baarista saa myös ruokaa. Tiistai-iltapäivällä syöjiä (ja halvan skumpan juojia) oli paikalla reilusti.

Tätä Kurvia voi suositella, tosin ruokaa emme tällä kertaa sattuneista syistä testanneet. Omistajafirma Restelin (mistä tosin miinusta paikalle) nettisivuilla paikkaa mainostetaan tähän tyyliin:

"Jos ennen vanhaan perusbaarikävijä saatiin tyytyväiseksi kun vain baarin ovi oli auki ja tuttu keskarituoppi nostettiin nokan alle, niin aikamme kosmopoliitille tämä ei enää riitä. Vapaa-aikaa on vähän ja sen arvostus on korkealla. Baariin lähdetään silloin kun töiden ja opiskeluiden ruuhkauttamista kalentereista löydetään kaveriporukan kesken tilaa yhteiselle irtiotolle arjesta."

No juu, tämä tietenkin maksaa eli olut oli tyyristä sijainnin huomioon ottaen, iso tuoppi 6,5 euroa. Toisaalta sää oli mitä mainioin ja Kurvilla ihan miellyttävä terassi Lidl-näköalalla, eli menkööt.

Illalla tapasin vielä vanhan ystäväni, jolla on meneillään sohvaryhmän verhoiluproggis. Näimme kangaskaupassa. Itse en näistä asioista tiedä ööö mitään, mutta asiaan perehtynyt kaverini jutteli asiantuntijan elkein kangasmyyjättären kanssa kankaiden kestävyydestä ynnä muusta mystisestä.

Mukavaksi muuttunut päivä ja huvikävelymme päättyi Stockalle, josta ostimme molemmat vartalorasvaa - itse ostin täysin ulkonäön ja huumaavan tuoksun perusteella Freemanin keltaisen sheavoi-sitruunaruohopurkin, jota olin himoinnut pidempään. 5,5, euroa ja mieliala senkun parani. Sitten kävelin yksin, hitaasti kotiin lämpimässä "kesäillassa". Onkohan nyt se lupailtu intiaanikesä?

Mitä opin tänään? Sen, että nihkeässä päivässäkin voi olla potentiaalia ja se saattaa löytyä hyvin hyvin pienistä asioista, esimerkiksi hyvästä ruuasta tai tuntemattoman hymystä. Kuulostaa kliseiseltä, mutta pakko ehkä kuitenkin uskoa... ja yrittää herätä uuteen päivään avoimena kaikelle kivalle - eikä mököttää yhtään kauempaa kuin on pakko.

Gazpacho vie kesäfiilikseen ilman hellettäkin

Tein äsken tosi pitkästä aikaa perinteistä andalusialaista gazpachoa! Olen asunut pari vuotta Espanjassa, jossa totuin yhdistämään gazpachon hellepäivien herkuksi. Niinpä sen tekeminen Suomen koleassa heinäkuussa tuntui vähän pöljältä.

Mutta hei, voihan gazpachoa nauttia myös villasukat jalassa sohvalla kuunnellen bossanovaa (kuten nyt teen). Ja odottelen, että kesäfiilis putkahtaisi esiin... Ja jollei, niin ainakin gazpacho onnistui erinomaisesti! Tuntuu, että tässä on käsillä aika idioottivarma keitto. Mokaaminen on hankalaa, jos suurin piirtein seuraa reseptiä. Ainoa kompastuskivi ovat tomaatinsiemenet - jos gazpachoa ajaa liian kauan tehosekoittimessa, siemenet hajoavat ja antavat keitolle kitkerän maun. Mutta sekin menee ok, kun on tarkkana...

Googletellessani aiemmin tänään gazpacho-reseptejä muistin jälleen kerran, miksi kokkaan niin harvoin. Alkuinnostus on aina suuri, mutta sitten alan googlettaa ja etsiä parasta mahdollista reseptiä - ja niitähän verkko on pullollaan! Pikku hiljaa sukellan niin syvälle reseptien ihmemaailmaan, että vertailutyön jälkeen joko väsähdän tai päätän kokata jotain ihan muuta kuin mitä alun perin aioin. 

Lisäksi sisäinen taiteilijani haluaa improvisoida! En ole varmaan ikinä seurannut mitään reseptiä kirjaimelleen: joko joku ainesosa puuttuu ja korvaan sen ties millä tai sitten saan idean lisätä reseptiin sitä tai tätä extraa.

Tällä kertaa hillitsin itseni, mutta yhdistelin kuitenkin kahta reseptiä. Pohjana käytin tätä Hesarin ohjetta, joka on ihanan simppeli - kuten parhaat asiat aina. Kannattaa myös muistaa, että gazpachosta tulee joka kerta vähän erilaista sekä maultaan että väriltään: vihannesten kypsyysaste ja maku vaihtelee jne. 

Gazpacho

1 punainen paprika
1/2 kurkku
1/2 valkosipulinkynsi
pieni pala chiliä
2 rkl punaviinietikka
1/2 dl oliiviöljyä
1/2 kg kypsiä tomaatteja
suolaa
mustapippuria
sokeria

gazpacho in process

Espanjassa asuneeni tajusin, että pakkohan tässä on tsekata myös pari paikallista reseptiä! Löysin Javirecetas.com-ruokablogista perinteisen andalusialaisen gazpachon reseptin, josta poimin seuraavat vinkit omaan versiooni:

• Korvasin punaviinietikan valkoviinietikalla (en tiedä, onko suurta eroa...?)
• Lisäsin ohjeeseen puolikkaan sipulin ja Golden-omenan puolikkaan - antaa kuulemma hyvän säväyksen! Epäilemättä, vaikken sitä juuri valmiissa tuotteessa maistanut.
• Heitin mukaan pari lehteä tuoretta basilikaa - sitä meillä piisaa nyt yllin kyllin ikkunalaudan minikasvitarhasta. :)

Tältä se tänään näytti. Sävy on joka kerta vähän erilainen.

Keitto kannattaa tosiaan valmistaa jo edellisenä päivänä, jotta se saa tekeytyä ja jäähtyä kunnolla. Tarjoillessa gazpachoon voi lisätä muutaman jääkuution. No, itse vedin tätä aluksi suoraan tehosekoittimesta... Hyvää on! Ja takuulla terveellistä, kevyttä ja karppaajillekin sopivaa ravintoa (jollei mukaan lisää valkoista leipää, mitä myös meidän muiden kannattaa kokeilla.)

Tykkään syödä gazpachoa lasista. Taustalla meidän "valtava" basilikaviljelmä. 

Nyt voi jatkaa sohvalla löhöilyä ja odottaa, että iltapäiväaurinko alkaa paistaa sisään. Taustalla soi edelleen brasilialainen bossanova. Ja jalassa lämmittää villasukat... voihan heinäkuu!

PS: Asiasta innostuneena päätin seuraavaksi kokeilla muita kylmiä keittoja, salmorejoa ja ajo blancoa! :)