Nostetaan malja ystävyydelle!

Ystävänpäivä on varattu ystäville, eikä millekään amerikkalaisille sydämenmuotoisille hömpötyksille!

Näin päätin pyhästi, ja laitoin hyvissä ajoin ennen ystävänpäivää kutsua naiskaveriporukan salaiseen after work -ryhmään Facebookissa. "Kohottakaamme malja ystävyydelle ystävänpäivänä" -ehdotukseni sai odotetusti suuren suosion, ja kiitettävän moni ystävä pääsi mukaan.

Tapasimme eilen töiden jälkeen Kallion Oivassa, jossa siirryimme "välipalaksi" nautitun oluen jälkeen jälkkäriin eli skumppaan – jota kuluikin sitten aika monta pulloa pitkän illan mittaan... no, oli meitä myös aika monta naista messissä.

Koko alkuvuosi on mennyt kovassa kiireessä, lähinnä töitä tehden, joten oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa kaikkia hyviä tyyppejä, vaihtaa kunnolla kuulumiset, jutella syntyjä syviä ja maailmanpolitiikkaa sekä kaikenlaista pinnallisempaa mutta ah, niin tärkeää!

Tosin tuntuu, että nykyään puheenaiheemme ovat aiempaa "vakavampia". Kävimme skumpan ääressä läpi muun muassa Syyrian ja Egyptin tilanteen, tutun downin syndroomaa potevan lapsen vaikeuksia sekä työelämän aina yhtä "jännittäviä" koukeroita.

Onneksi illan mittaan siirryimme kevyempiin aiheisiin, matkakertomuksiin sieltä täältä, miehiin jne. Yksi kaverini innostui jopa laulamaan karaokea, ja hyvin hän vetikin Jenni Vartiaista ynnä muuta.

Kaiken kaikkiaan meillä oli todella mukava ilta, ja mieleni lämmin kun ajelin ratikassa pikku huppelissa kotia kohti. Kivojen ihmisten kanssa oleilu ja keskustelu vaan on parhaita tapoja kuluttaa aikaansa,  joten joka viikko pitäisi varata aikaa ystävien näkemiselle!

Poikaystävä vietti illan omien kavereidensa kanssa, kuten olimme aiemmin sopineet. Sanoin, että kaikkina muina vuoden päivinä hän saa kyllä ostella minulle kukkia ja suklaata niin paljon kuin haluaa, mutta 14.2. on varattu ystäville. No, totta kai hänkin on ystävä mutta ymmärtänette...

Olin myös ylpeä siitä, että onnistuin hieman boikotoimaan pinkin amerikkalaissöpöilyn maihinnousua. Muistan, että vielä kouluaikoina ystävänpäivään ei liittynyt sen kummempaa romantiikkaa, kunhan teimme kortteja kavereille ja todistimme ystävyyden väkevyyttä.

Samaan tyyliin olen yrittänyt vältellä Halloweenia ja keskittyä viettämään perinteistä pyhäinpäivää... vaihtelevalla menestyksellä.

Kurvi kukoistaa – "uusi" tapasbaari Kombo

Kurviin nousee kovaa tahtia uusia kivoja baareja ja kahviloita. Ilmiö ilostuttaa, vaikken enää Kurvissa asukaan, kun otin ja muutin pari vuotta sitten poikaystävän luo tänne porvarilliseen Kamppiin. Onneksi pääsen nauttimaan Kalliosta päivittäin, koska työpaikka sijaitsee siellä.

Kuva: stadissa.fi.

Treffasin tänään töiden kaveria Kurvin ainoassa viinibaarissa nimeltä Kombo Winebar & Kitchen, joka on vallan mainio! Arvosteluja voi lukea vaikka Eat.fi:stä ja Nyt-liitteestä. Tietty paikalla on myös Facebook-sivunsa.

Outoa on, että kuulin paikasta vasta nyt, vaikka Kombo on avattu jo neljä kuukautta sitten! Taidan vanhentua, ei tällainen olisi ennen mennyt sivu suun...

Yhtään kuvaa en ehtinyt tällä kertaa Kombossa napata, kun keskityimme kaverin kanssa vaihtamaan kuulumisia ja ideoimaan viestintäjulkaisua, jonka haluamme yhdessä toteuttaa. Olen innoissani, mutta siitä myöhemmin.

Kodikkaan ja sympaattisen pikkubaarin pisteenä iin päällä toimii Kiko-koira. Pötkö on kuulemma saapunut Madridista, kuten paikan omistajapariskunnan toinen puolisko.

Viinilistat olivat hyvät & harkitut ja hintakin siedettävä – Suomen mittapuulla. Nautin kaksi lasia proseccoa, joiden hinnaksi tuli reilut 8 euroa.

Tapakset olivat ainakin osin perinteistä tavaraa, ja niitä sai joko pienenä, keskikokoisena tai isona annoksena. Tai jopa yksitellen, sillä kaverini halusi vain palasen perunatortillaa, tortilla de patatas.

Espanjassa asuneena minua tosin hämäsi, että tapakset tarjoiltiin kaikki samalta lautaselta. Espanjassa en koskaan moista nähnyt, vaan joka tapas tuotiin omalla pikku lautasellaan. Fuusiota suomalaiseen makuun? Tiedä häntä.

Toinen pikku miinus siitä, että ainakin tänään kasvisvaihtoehdot olivat vähissä: perunamunakas (joka ei sovi vegaaneille) ja filosysteemi, jossa oli jotain mantelijuttua sisällä.

Plussaa tulee saman tien siitä, että jokainen annos on yllätys! Annokset kootaan auliisti asiakkaan nälän koon ja mieltymysten mukaan.

Toivon että Kombo selviää hyvin kylmästä talvestakin! Uskon, että Kalliosta löytyy paikkaa arvostavaa porukkaa. Ainakin tänään (tiistai-iltana!) Kombo oli täynnä ja pöytiä näytti olevan jopa varattuna. Muy bien!

Ystävät – paras apu joka vaivaan

Ensimmäinen työviikko on selätetty kunnialla! Paluu arkeen ei toden totta ollut (tälläkään kertaa) helppo, vaikka työstä tykkäänkin.

Lisäksi olen ollut ihan poikki joka ilta, maannut sohvalla ja surkeillut elämääni joka on "täynnä puuduttavaa rutiinia tästä hamaan tappiin". Kohta vielä kylmyyden ja pimeyden keskellä... oivoivoi.

Eilen onneksi tajusin, mikä on paras lääke murheeseen kuin murheeseen: ystävät! En tajua, miksi olen viettänyt viime illat yksin (tai no, poikaystävän kanssa, mutta olen yrittänyt säästää häntä jatkuvalta valitukselta ja pitänyt draaman ainakin osittain sisälläni...).

 Onneksi eilen aloitimme pitkästä aikaa perjantaiset "työn jälkeen yhdelle" -sessiomme, ja mukaan pääsi liuta ihania naisia – meitä oli yhteensä seitsemän sekä seurueeseen liittynyt yhden ystävän poikaystävä kavereineen. Mukavia hekin.

Alkukankeuden jälkeen (Kalliosta on miltei mahdotonta löytää tyhjää terassipöytää kello viideltä perjantai-iltapäivällä!) tungimme itsemme Hilpeän Hauen terassille Vaasankadulla. Paikan vihdoin löydettyämme viihdyimme siellä tunnin jos toisenkin nauttien olusen jos toisenkin.

Ah, pikku stressit, murheet ja ärtymykset kaikkosivat saman tien, kun ne pääsi jakamaan ystävien kanssa! Ja sama toisinpäin. Tajusin taas, että eihän tässä yksin todellakaan olla synkkien ajatusten kanssa, ystävät ymmärtävät oloni puolesta sanasta ja tietävät, miten piristää tunnelmaa. Kiitos teille!

Muistakaa arvostaa hyviä tyyppejä elämässänne (ja unohtaa ne ei-hyvät-tyypit, elämä on ihan liian lyhyt sellaisten kanssa kärvistelemiseen).

Ihanaa viikonloppua kaikille! Vaikka ainakin täällä Kampissa taivaan päällä roikkuu ihan liikaa harmaata materiaalia...

Ystävä ja olut - ankean päivän pelastus

Sataa ja tuulee, karsea sää Helsingissä! Aamulla uhmasin sadetta ja raahauduin työkaverin kanssa herkulliselle (työ)brunssille Hotelli Helkaan, ei hullumpaa. Sen jälkeen takaisin kotiin etätöihin kuivattelemaan.

Hyvästä alusta huolimatta olo oli koko päivän yhtä nihkeä kuin sää, vaikka olikin perjantai. Join liikaa kahvia ja etsin epätoivoisesti herkkuja jääkaapista, mikään ei napannut ja kehitin hyvin huonon tuulen - ilman selkeää syytä. Tai no, luultavasti siksi että olen nyt toista viikkoa antibioottikuurilla poskiontelontulehduksen takia, eikä olo edelleenkään ole terve. Jo riittäisi nuutunut olo!

Sosiaalinen elämä on kuihtunut minimiin, kun vaan raahaudun töihin ja takaisin sohvalle makaamaan. Poikaystävä-parka on joutunut kärsimään jatkuvasta valituksesta, kun yhtään mikään ei nappaa...

Paitsi yksi juttu, jota onneksi tajusin kokeilla tänään. Iltapäivällä soitin hyvälle ystävälle, jota en ollut nähnyt vähään aikaan. Hän sattui olemaan samanlaisissa fiiliksissä eli huonolla tuulella - loistavaa seuraa siis! Teimme treffit Llamasiin. Talsittuani viluisena ihan liian pitkän matkan Kampista Iso-Roballe keskellä tuulen ja sateen katalaa yhdistelmää, löysin Llamasin ovesta lapun: ongelmia putkien kanssa, baari on kiinni. Onneksi kehitimme nopean B-suunnitelman ja siirryimme Punavuoren Ahveneen. Kotoinen tunnelma, pehmeä sohva, hyvä olutvalikoima ja vielä kynttilä pöydässä. Toimii.

Istuimme baarissa useamman tunnin jutellen elämästämme, työstä ja miehistä, ja mieliala kohosi minuutti minuutilta. Asiaa auttoi herkullinen luomu-kirsikkaolut, olen suuri Kriekin ytävä - erityisesti, koska pari viikkoa on mennyt lääkityksen vuoksi absolutistina. Kyllä nyt maistui, vaikka en vieläkään uskaltanut useampaa juoda...

Kiitos, ystävät! Ilman teitä marraskuu olisi sata kertaa pahempi (vaikka on se aika paha siltikin...)

Namia luomu-kirsikkaolutta Punavuoren Ahvenessa.

Halloumipurilainen selättää nihkeän päivän

Hyvä ruoka, parempi työpalaveri. Aamulla herätessäni olin varma, että päivästä tulee nihkeä. Kurkku oli karhea, olo yleisen ikävä ja meidän oli tarkoitus vetäytyä koko päiväksi työpaikan tiimini kanssa suunnittelemaan tulevaisuutta (en todellakaan ole abstraktin palaveeraamisen suurin fani). Onneksi kollega oli saanut idean, että grillaamme yhdessä hänen luonaan halloumipurilaisia. Jälkkäriksi vielä omenahyvettä ja vaniljajäätelöä, voilà!

Tässä Yhteishyvän resepti, jota uskoisin tänään maistaneemme. Harmi kyllä en viitsinyt napsia valokuvia kesken session. Etenkin munakoiso-seesaminsiementahna oli tosi jees. Itse olisin (terveysintoilijana) vaihtanut valkoisen ciapattan ruisleipään. Seuraavalla kerralla sitten, jos kokeilen tätä kotona...

Aika kului yllättävän joutuisasti, ja jatkoimme Kurvin uuteen trendibaariin nimeltä Kurvi (eikun K*rvi) - ei ole kyllä Kurvi entisensä! Osuvasti vastapäätä Hämeentiellä tönöttää "kilpailijar" Kurvitar, vähän erilainen mesta.

Baarista saa myös ruokaa. Tiistai-iltapäivällä syöjiä (ja halvan skumpan juojia) oli paikalla reilusti.

Tätä Kurvia voi suositella, tosin ruokaa emme tällä kertaa sattuneista syistä testanneet. Omistajafirma Restelin (mistä tosin miinusta paikalle) nettisivuilla paikkaa mainostetaan tähän tyyliin:

"Jos ennen vanhaan perusbaarikävijä saatiin tyytyväiseksi kun vain baarin ovi oli auki ja tuttu keskarituoppi nostettiin nokan alle, niin aikamme kosmopoliitille tämä ei enää riitä. Vapaa-aikaa on vähän ja sen arvostus on korkealla. Baariin lähdetään silloin kun töiden ja opiskeluiden ruuhkauttamista kalentereista löydetään kaveriporukan kesken tilaa yhteiselle irtiotolle arjesta."

No juu, tämä tietenkin maksaa eli olut oli tyyristä sijainnin huomioon ottaen, iso tuoppi 6,5 euroa. Toisaalta sää oli mitä mainioin ja Kurvilla ihan miellyttävä terassi Lidl-näköalalla, eli menkööt.

Illalla tapasin vielä vanhan ystäväni, jolla on meneillään sohvaryhmän verhoiluproggis. Näimme kangaskaupassa. Itse en näistä asioista tiedä ööö mitään, mutta asiaan perehtynyt kaverini jutteli asiantuntijan elkein kangasmyyjättären kanssa kankaiden kestävyydestä ynnä muusta mystisestä.

Mukavaksi muuttunut päivä ja huvikävelymme päättyi Stockalle, josta ostimme molemmat vartalorasvaa - itse ostin täysin ulkonäön ja huumaavan tuoksun perusteella Freemanin keltaisen sheavoi-sitruunaruohopurkin, jota olin himoinnut pidempään. 5,5, euroa ja mieliala senkun parani. Sitten kävelin yksin, hitaasti kotiin lämpimässä "kesäillassa". Onkohan nyt se lupailtu intiaanikesä?

Mitä opin tänään? Sen, että nihkeässä päivässäkin voi olla potentiaalia ja se saattaa löytyä hyvin hyvin pienistä asioista, esimerkiksi hyvästä ruuasta tai tuntemattoman hymystä. Kuulostaa kliseiseltä, mutta pakko ehkä kuitenkin uskoa... ja yrittää herätä uuteen päivään avoimena kaikelle kivalle - eikä mököttää yhtään kauempaa kuin on pakko.