Kurvi kukoistaa – "uusi" tapasbaari Kombo

Kurviin nousee kovaa tahtia uusia kivoja baareja ja kahviloita. Ilmiö ilostuttaa, vaikken enää Kurvissa asukaan, kun otin ja muutin pari vuotta sitten poikaystävän luo tänne porvarilliseen Kamppiin. Onneksi pääsen nauttimaan Kalliosta päivittäin, koska työpaikka sijaitsee siellä.

Kuva: stadissa.fi.

Treffasin tänään töiden kaveria Kurvin ainoassa viinibaarissa nimeltä Kombo Winebar & Kitchen, joka on vallan mainio! Arvosteluja voi lukea vaikka Eat.fi:stä ja Nyt-liitteestä. Tietty paikalla on myös Facebook-sivunsa.

Outoa on, että kuulin paikasta vasta nyt, vaikka Kombo on avattu jo neljä kuukautta sitten! Taidan vanhentua, ei tällainen olisi ennen mennyt sivu suun...

Yhtään kuvaa en ehtinyt tällä kertaa Kombossa napata, kun keskityimme kaverin kanssa vaihtamaan kuulumisia ja ideoimaan viestintäjulkaisua, jonka haluamme yhdessä toteuttaa. Olen innoissani, mutta siitä myöhemmin.

Kodikkaan ja sympaattisen pikkubaarin pisteenä iin päällä toimii Kiko-koira. Pötkö on kuulemma saapunut Madridista, kuten paikan omistajapariskunnan toinen puolisko.

Viinilistat olivat hyvät & harkitut ja hintakin siedettävä – Suomen mittapuulla. Nautin kaksi lasia proseccoa, joiden hinnaksi tuli reilut 8 euroa.

Tapakset olivat ainakin osin perinteistä tavaraa, ja niitä sai joko pienenä, keskikokoisena tai isona annoksena. Tai jopa yksitellen, sillä kaverini halusi vain palasen perunatortillaa, tortilla de patatas.

Espanjassa asuneena minua tosin hämäsi, että tapakset tarjoiltiin kaikki samalta lautaselta. Espanjassa en koskaan moista nähnyt, vaan joka tapas tuotiin omalla pikku lautasellaan. Fuusiota suomalaiseen makuun? Tiedä häntä.

Toinen pikku miinus siitä, että ainakin tänään kasvisvaihtoehdot olivat vähissä: perunamunakas (joka ei sovi vegaaneille) ja filosysteemi, jossa oli jotain mantelijuttua sisällä.

Plussaa tulee saman tien siitä, että jokainen annos on yllätys! Annokset kootaan auliisti asiakkaan nälän koon ja mieltymysten mukaan.

Toivon että Kombo selviää hyvin kylmästä talvestakin! Uskon, että Kalliosta löytyy paikkaa arvostavaa porukkaa. Ainakin tänään (tiistai-iltana!) Kombo oli täynnä ja pöytiä näytti olevan jopa varattuna. Muy bien!

Tapaksia kolmesta maasta, sulassa sovussa

Meillä oli eilen todella pitkästä aikaa illallisvieras, vieläpä kreikkalainen.

Tämä poikaystäväni työkaveri oli nimittäin nähnyt (ihan liian) suuren vaivan ja auttanut meitä upean Kreikan saarihyppely-matkamme järjestelyissä.

Hyppely meni putkeen, ja suuri kiitos siitä kuuluu tälle ystävälle. Hän valitsi meille "parhaat" saaret, suunnitteli fiksuimmat laivareitit ja olisi varmaan vielä varannut majoituksetkin ja luonnostellut päiväohjelman, jos olisimme antaneet!

Pisteeksi iin päälle saimme matkalle mukaan henkilökohtaisen kuvitetun matkaoppaan, jonka kaveri oli antaumuksella kyhännyt: pdf sisälsi joka saaren "pakko nähdä" -paikat, gastronomiset erikoisuudet sekä kiinnostavat faktat – kuvien kera tietenkin!

Suuren kiitollisuutemme osoitukseksi kutsuimme eilen kaverin illalliselle. Alun perin ideanamme oli kokata jotakin kreikkalaista, koska kuvittelimme hänen taatusti kaipaavan kotimaansa herkkuja täällä kaukana pohjolassa.

Hyvä ajatus, mutta käytännössä homma osoittautui hankalaksi kolmesta syystä: 1) täältä ei saa kaikkia tarvittavia raaka-aineita, kuten auringossa kuivatettua Välimeren mustekalaa, 2) minun moussakani ei taatusti olisi ollut yhtä maukasta kuin hänen mammansa ja 3) missä ihme välissä ylipäänsä kokkaamme, kun päivät ovat täynnä ohjelmaa?!

Kompromissiratkaisuna teimme / ostimme tapaksia kolmesta maasta: Kreikasta. Suomesta ja Espanjasta. Tapaslajitelma toimii aina, valmistuu helposti ja maistuu kylmänäkin (seuraavana päivänä). Mikä tärkeintä, tapaksilla saa pöydän helposti notkumaan. Antaa vaikutelman, että tarjolla on montaa sorttia ja että vaivaa on nähty.

Määrällisesti löimme tarjoilut hieman överiksi, kuten tapana on, joten näitä tapaksia nautitaan useampi päivä.

Pöydästämme löytyi ilmakuivattua kinkkua, manchegojuustoa,  pullo hyvää punaviiniä sekä perunamunakas (=espanjalainen osuus), oliiveja, Kampin K-marketista ostettuja viininlehtikääryleitä sekä tietenkin ouzo-anisviinaa (=kreikkalainen osuus).

Huh, ouzo taisi muistutella itsestään vielä tänään (tai sitten se hyvä punaviini, jota "jouduin" seuraksi nauttimaan"), siihen malliin kivisteli päätä töissä...

Suomalainen tapaksemme oli kylmäsavulohirullat. Näistä yleensä tykätään maamme rajojenkin ulkopuolella, suht "normaali" ruoka kun on. 

Tein rullaset suurin piirtein Vastaleivottua-blogista löytämälläni reseptillä. 

Mielenkiintoista muuten – tämän ja lähes kaikkien muiden reseptien kohdalla – kuinka älyttömän paljon variaatioita jokaisesta simppelistäkin reseptistä löytyy netin avarasta maailmasta! 

Mistä sitä ikinä voi tietää, mikä on paras tai edes hyvä... tässäpä syy, miksi leivontaintoni yleensä lopahtaa surffailtuani tunnin pari tietyn reseptin perässä. Tai sitten päätän tehdä jotain ihan muuta kuin mitä piti... Leivonnan luovuutta kai.

Joka tapauksessa, tämä resepti toimi. Ainoa "ongelma" oli, että täytteet tursuilivat Fazerin rullarieskalevyn reiästä ulos ja rieska myös repeili huolestuttavasti. Mutta pysyi kuitenkin suurin piirtein koossa, ja maukasta oli. Ja on vielä tänäänkin, näitähän riittää...

Tarinan opetus? Illallisvieraat ovat kivoja, piristävät arkea, ja voivat hoitua myös vähällä vaivalla. 

Toinen opetus: olkaa varovaisia ouzon kanssa!

Tapas, rakastan teitä!

Palasin reilu viikko sitten upealta lomalta Sevillaan, Madridiin ja Aurinkorannikolle. Matkasta riittää blogattavaa, mutta aloitan tärkeimmästä - tapaksista! Onneksi on valokuvia lohduttamassa, sillä paluuta ei helpottanut lähes 20 asteen lämpötilan pudotus, harmaus ja paluu toimistorutiineihin. No, kuulemma kolmas viikko töissä loman jälkeen on jo helpompi.

Mutta ne tapakset - kertakaikkisen upea keksintö! Joko ilmaiseksi oluen kyytipoikana tai pikkurahalla pääsee maistelemaan hyvin erilaisia herkkuja, ja jokaisesta baarista löytyy omat erikoisuutensa. Ainoa huono puoli on, että valitseminen vaikkapa 50 tapaksen listalta on erittäin haastavaa, eikä vatsaan kuitenkaan mahdu kaikki... ainakaan yhdellä kertaa.

Onneksi olen asunut Espanjassa muutamia vuosia, joiden aikana omat suosikki-tapakset ovat vakiintuneet. Suuri intohimoni ovat kalat ja kaikki muutkin merenelävät, joita voisin syödä loputtomasti! Ja Espanjasta näitä herkkupaloja löytyy valtava valikoima - joista suurimman osan nimiä en edes tunnista.

Kalaa = pescado. Oikealla taisi olla turskaa - ja kastikkeet olivat erinomaisia myös!

Camarones = minikatkarapuja, jotka napsitaan suuhun kokonaisina. Nämä oli siis tosi pikkuisia - ja herkullisia myös, luonnollisesti.

Elaboroidumpia (juppi)tapaksia vähän hienommassa ravintolassa. Edessä lautasellinen merisiiliä katkarapu-kastikkeella ja porkkanapalloja balsamicossa. Takana tonnikalan selkämystä ja oikealla pastanyyttejä (en muista mitä sisältä löytyi.)

Tiedetään, ruualla ei saa leikkiä - mutta menköön nyt, kun ollaan aikuisia! Tässä hirviö-sämpylä melva-nimisellä kalalla (mikäköhän se mahtaa olla suomeksi...). No, hyvää oli tämäkin.

Madridissa löydettiin myös erinomainen kiinalainen ravintola, jossa paikalliset kiinalaiset kävivät syömässä. En ole koskaan syönyt yhtä hyviä kiinalaisia vihanneksia. Olutkin maistui - olkoon se espanjalainen osio ruokailua...

Itse en juurikaan lihaa syö, mutta herkkuja on silläkin saralla monenlaista. Kuuluisin lienee ilmakuivattu kinkku (jamón serrano), joita roikkuu alla kelpo rivi - mutta kalliita nämä myös, hyvälaatuinen kinkku maksaa noin sata euroa.

Lihoja on siinä monenlaista - ja tässä voi suorittaa myös hintavertailua. "Taitaa" olla vähän halvempaa kuin Suomessa.

Torremolinoksessa viihdyin pari päivää siellä asuvan kaverin luona, joka tunsi suuren joukon "pikkukylän" ihmisistä. Niinpä reissumme ruokakauppaan katkesi kivasti, kun tuttu baarinomistaja halusi välttämättä tarjota kylmät oluset ja valmistaa meille erikois-mojitot. Niissä rommi oli korvattu paikallisella fino-viinalla. Ja hyvää oli, tosin sokeria oli mukana pikkuisen liian reippaasti omaan makuuni... 

Tadaa! Mojitot valmiina nautittavaksi. Ja ruokaostokset odottavat kiltisti muovipusseissaan...

Tämän sevillalaisen tapasbaarin eteen pystytetyn taulun viestiin yhdyn täydestä sydämestä:

"Pienissä" häissä Espanjassa

Loma alkoi ja ulkona sataa - epäreilua! No, nyt voi sitten löhötä sohvalla ja järjestää valokuvia. Päädyin käymään läpi kuvia poikaystäväni veljen häistä, joita juhlimme kesäkuussa Espanjassa.

Matka häihin oli hektinen. Lensimme pitkäksi viikonlopuksi Madridiin, jonka lähellä häät pidettiin - ja millaiset häät! Suomalaiset ystäväni eivät todellakaan ole naimisiinmenevää sorttia, eli ehkä olen vieraantunut todellisuudesta, mutten ihan tajunnut että häät voivat olla näinkin suureellisia. Veli meni naimisiin kaupungin suurimmassa kirkossa ja vieraita oli lähemmäs 200. En muista matkasta juuri muuta kuin jatkuvan syömisen ja juomisen...

Harvinainen vapaahetki "häämatkalla" Espanjaan. Ja silloinkin mentiin runsaille (ilmaisille!) tapaksille. Kuva: Happier Endings

Hääpäivänä lounasaikaan iso joukko sukulaisia saapui poikaystävän vanhempien kotiin nauttimaan runsaita tapaksia, ja sitten jatkettiin kirkkoon. Seremonia alkoi vasta yhdeksän maissa illalla ja kesti "aika" kauan papin luritellessa kauniita sanoja rakkaudesta. Välillä rukoiltiin, sukulaiset lukivat raamattua, sopraano lauloi ja sitten vaihdettiin sormuksia ja pussattiin (ei mielestäni tarpeeksi intohimoisesti ;). Suomalaiselle yllättävä ele oli kolikoiden vaihto! Kun kysyin mistä on kyse, poikaystävä vastasi että ele on symboli omaisuuden jakamisesta. Aika raadollista. Hääseremoniaan kuului myös ehtoollinen.

Katedraalin portailla hengaavia lapsia ennen häiden alkua. Kuva: Happier Endings

Sulhanen saapui paikalle äitinsä kanssa ja morsian isänsä kanssa. Mielenkiintoista. Kuva: Happier Endings

Keskellä morsiuspari, vasemmalla sulhasen äiti ja oikealla morsiamen isä. Hmm. Ymmärrettävää perhekeskeisessä kulttuurissa. Kuva: Happier Endings

Hääparin päälle satoi riisiä, ruusun terälehtiä - ja kikherneitä. Auts! Kuva: Happier Endings

Illan edetessä jatkoimme juhlapaikkaan, Michelin-tähden ravintolaan, jossa meille annettiin heti ovella käteen oluttuoppi (samppanjaa oli tarjolla vasta aterian päälle!) ja vähitelleen eteemme kiikutettiin kymmeniä tapastarjottimia täynnä herkkupaloja... jo niistä olisi "aloittelija" tullut täyteen!

Onneksi minua oli varoitettu. Lopulta ruokailu alkoi ja ensimmäinen herkullinen lautasellinen (jolla oli hieno pitkä ranskalainen nimi) saapui eteeni - onneksi jätin puolet, kuten seuraavasta ja sitä seuraavasta ja... noin kymmenen lautasellinen jälkeen päästiin vihdoin pääruokaan, joka oli joko pihviä halutulla tavalla tai hyvää kalaa. Huhhuh! Jaksoin pari palaa kalastani, ikävä kyllä. Viinilasit tietysti täyttyivät melkein samaa tahtia.

Suurena äyriäisfanina tämä taisi olla lempparini yli kymmenestä ruokalajista. Kuva: Happier Endings

Lopulta päästiin jälkiruokiin ja hääkakkuun, jonka kanssa kävi oudosti. Kakku kiikutettiin suurella hälinällä kaiken keskelle ja pari leikkasi sen samaan tapaan kuin Suomessa. Sitten kakku vietiin äkkiä pois ja eteemme tuotiin ihan eri kakkua! Kukaan ei tiennyt, kuinka varsinaiselle hääkakulle kävi ja miksi se vietiin pois... Oli tainnut leipurille käydä köpelösti?

Pusipusi, oi nuorta lempeä! ;)

Jälkiruoka "with special effects" 

Ruuan jälkeen minua pyydettiin toisen veljen puolison kanssa jakamaan lahjoja isosta korista kaikille häävieraille. Miehet saivat kauniisti pakatun taskulampun ja naiset huulikiilteen valitsemallaan maulla. 

Kello oli kolme yöllä, kun "virallinen" osuus päättyi. Onneksi ohjelmassa ei ollut leikkejä kuten morsiamenryöstöä tai kimpunheittoa, en perusta sellaisista. Siirryimme tanssilattialle ja avoin baari aukaistiin - baari muuten "unohtui" auki kahden tunnin sijaan yli neljäksi tunniksi. Pienen suukovun jälkeen hääpari maksoi vain sovitusta ajasta - ei kovin hyvä diili ravintolalle mutta vieraille kyllä! Kello kuusi aamulla meidän oli pakko lähteä kotiin, mutta suuri osa vieraista jäi bilettämään - kaiken ikäisistä, mikä on aina virkistävää!

Seuraavana päivänä kokoonnuimme koko suku (yli 60 henkeä) poikaystävän vanhempien kesäasunnolle. He olivat hommanneet paikalle valtavia juustoja ja kokonaisen ilmakuivatun kinkun sekä kinkunleikkaajan. Kinkun leikkaaminen on Espanjassa tärkeä asia, ei sitä sovi kenen tahansa aloittelijan tehdä!

Kesäasunnolle, jonne palkattiin pari tyyppiä hoitamaan tapastarjoilua ja ennen kaikkea leikkaamaan kinkkua oikeaoppisesti.

Syötyämme tapaksia tuntikaupalla haimme autolla lähistön baarin meille valmistaman valtavan gazpachon (vähän erilaisen sellaisen!) ja paellan, jotka juuri ja juuri mahtuivat yksi kerrallaan henkilöautoon. Molemmat olivat herkullisia, mutta surullisinta oli että paellasta yli puolet  päädyttiin heittämään roskiin - kaikki kun olivat jo tupaten täynnä kahden päivän syömisputkesta.

Näyttääkö gazpacholta? Kyllä vaan! Gazpacho manchegon tyyli on vähän toinen, "lihaisampi". Mukana ainakin possua, kanaa ja kania.

Oi, isoin koskaan näkemäni paella! Harmi vaan, ettei kukaan jaksanut syödä sitä.

Röyh. Summa summarum, oli tosi mielenkiintoista kokea hieman erilaiset mutta monella tapaa myös tosi samanlaiset häät kuin Suomessa. Tosin yhtään päivää enempää en olisi samaa menoa jaksanut - tai olisin voinut pyöriä kotiin, kun en olisi mahtunut lentokoneeseen.