Milos – rakkauden saari (ja aika paljon muunkin)

Poikaystävä lähti eilen Kreikkaan työmatkalle – se onnekas xx... Ateenassa on vielä +30C ja me täällä kärvistellään sateessa, luvattu jo räntääkin. Pah! No, pää pystyyn ja menneitä Kreikan ihanuuksia muistelemaan.

Elokuussa vietimme ihanat vajaat kaksi viikkoa Kreikassa saarihyppelemässä. Pääsin jo muistelun alkuun Sifnos-postauksella. Onneksi näihin kuviin kelpaa palata syksyn aikana... huh, jo ajatus talvesta kauhistuttaa auringonpalvojaa.

Toinen saaremme oli Milos, saari jolta mm. se kuuluisa maalaus Milon Venus tulee. :) Ei ihme, että saari on täynnä rakkautta, romantiikkaa ja pariskuntia. Hah! En ole koskaan nähnyt yhtä paljon nuoria nättejä pariskuntia eri puolilta maailmaa ihailemassa auringonlaskua, illallistamassa rantaravintoloissa, makaamassa rannalla ja huristelemalla moottoripyörällä saarta ympäri – juuri kuten poikaystäväni ja minä. Täytyy sanoa, ettei ollut hirmu spesiaali fiilis. Massaromantiikkaa.

Tuliperäiseltä saarelta löytyi pariskuntien ja upean auringonlaskun (jolloin otimme toisistamme romanttisia valokuvia) lisäksi muutakin mielenkiintoista! Paras kokemus oli Kleftiko, valkoinen ranta luolineen on kuin toiselta planeetalta! Uskomaton paikka, jossa voi myös uida.

Eikä turisteja ollut täällä – kuten koko saarella – liikaa. Jos kotimaassa näkee liikaa suomalaisia, niin Milos on hyvä vaihtoehto: en törmännyt yhteenkään. Ranskalaisia, italialaisia ja jenkkejä lähinnä.

Perinteisiä kalastajakyliä riitti. Kannattaa vierailla myös Klimassa, pikkuruinen hippikylä, jossa talot rikkovat Kreikan valkoinen-sininen-arkkitehtuurin kaavaa ja on maalattu kaikilla sateenkaaren väreillä! 

Klimassa kannattaa vierailla illansuussa juuri ennen auringonlaskua, ja huristella sitten vuokramopolla (ehdoton kapine saarilla!) ylhäällä kukkulan päällä sijaitsevaan Plakaan, jossa näkee sen kuuluisan auringonlaskun (kymmenien muiden kanssa, tietenkin). 

Aurinkokuivattua mustekalaa, valkosipulin ja paikallisen oliiviöljyn kanssa. Nam!

Milokselta löytyi useita suht rauhaisia rantoja, joilla ei tarvinnut tapella pyyhepaikasta kanssalomalaisten kanssa. Vesi oli kristallinkirkasta ja täydellistä; sopivan vilpoista eikä mitään kissanpissaa.

Kenelle Milos sitten ei sovi? Anti-romantikoille, tuulen vihaajille (täällä tuntuu tuulevan aina!), bilettäjille ja shoppaajille (kaupat ja yökerhot voi laskea yhden käden sormilla.) Rauhaa riittää. Tykkäsin!

Seuraavaksi vuorossa kolmas saaremme: Santorini...

Tapaksia kolmesta maasta, sulassa sovussa

Meillä oli eilen todella pitkästä aikaa illallisvieras, vieläpä kreikkalainen.

Tämä poikaystäväni työkaveri oli nimittäin nähnyt (ihan liian) suuren vaivan ja auttanut meitä upean Kreikan saarihyppely-matkamme järjestelyissä.

Hyppely meni putkeen, ja suuri kiitos siitä kuuluu tälle ystävälle. Hän valitsi meille "parhaat" saaret, suunnitteli fiksuimmat laivareitit ja olisi varmaan vielä varannut majoituksetkin ja luonnostellut päiväohjelman, jos olisimme antaneet!

Pisteeksi iin päälle saimme matkalle mukaan henkilökohtaisen kuvitetun matkaoppaan, jonka kaveri oli antaumuksella kyhännyt: pdf sisälsi joka saaren "pakko nähdä" -paikat, gastronomiset erikoisuudet sekä kiinnostavat faktat – kuvien kera tietenkin!

Suuren kiitollisuutemme osoitukseksi kutsuimme eilen kaverin illalliselle. Alun perin ideanamme oli kokata jotakin kreikkalaista, koska kuvittelimme hänen taatusti kaipaavan kotimaansa herkkuja täällä kaukana pohjolassa.

Hyvä ajatus, mutta käytännössä homma osoittautui hankalaksi kolmesta syystä: 1) täältä ei saa kaikkia tarvittavia raaka-aineita, kuten auringossa kuivatettua Välimeren mustekalaa, 2) minun moussakani ei taatusti olisi ollut yhtä maukasta kuin hänen mammansa ja 3) missä ihme välissä ylipäänsä kokkaamme, kun päivät ovat täynnä ohjelmaa?!

Kompromissiratkaisuna teimme / ostimme tapaksia kolmesta maasta: Kreikasta. Suomesta ja Espanjasta. Tapaslajitelma toimii aina, valmistuu helposti ja maistuu kylmänäkin (seuraavana päivänä). Mikä tärkeintä, tapaksilla saa pöydän helposti notkumaan. Antaa vaikutelman, että tarjolla on montaa sorttia ja että vaivaa on nähty.

Määrällisesti löimme tarjoilut hieman överiksi, kuten tapana on, joten näitä tapaksia nautitaan useampi päivä.

Pöydästämme löytyi ilmakuivattua kinkkua, manchegojuustoa,  pullo hyvää punaviiniä sekä perunamunakas (=espanjalainen osuus), oliiveja, Kampin K-marketista ostettuja viininlehtikääryleitä sekä tietenkin ouzo-anisviinaa (=kreikkalainen osuus).

Huh, ouzo taisi muistutella itsestään vielä tänään (tai sitten se hyvä punaviini, jota "jouduin" seuraksi nauttimaan"), siihen malliin kivisteli päätä töissä...

Suomalainen tapaksemme oli kylmäsavulohirullat. Näistä yleensä tykätään maamme rajojenkin ulkopuolella, suht "normaali" ruoka kun on. 

Tein rullaset suurin piirtein Vastaleivottua-blogista löytämälläni reseptillä. 

Mielenkiintoista muuten – tämän ja lähes kaikkien muiden reseptien kohdalla – kuinka älyttömän paljon variaatioita jokaisesta simppelistäkin reseptistä löytyy netin avarasta maailmasta! 

Mistä sitä ikinä voi tietää, mikä on paras tai edes hyvä... tässäpä syy, miksi leivontaintoni yleensä lopahtaa surffailtuani tunnin pari tietyn reseptin perässä. Tai sitten päätän tehdä jotain ihan muuta kuin mitä piti... Leivonnan luovuutta kai.

Joka tapauksessa, tämä resepti toimi. Ainoa "ongelma" oli, että täytteet tursuilivat Fazerin rullarieskalevyn reiästä ulos ja rieska myös repeili huolestuttavasti. Mutta pysyi kuitenkin suurin piirtein koossa, ja maukasta oli. Ja on vielä tänäänkin, näitähän riittää...

Tarinan opetus? Illallisvieraat ovat kivoja, piristävät arkea, ja voivat hoitua myös vähällä vaivalla. 

Toinen opetus: olkaa varovaisia ouzon kanssa!