Poikaystävän outo iltapala – migas de pan

Jälleen yksi maanantai onnellisesti takanapäin, ja vaikka päivässä oli kaikki katastrofin ainekset (tietotekninen oikosulku kun saavuin aamulla toimistolle ja ihan liikaa tehtävää) niin siitä kehkeytyikin aika hyvä. Sinnikkäästi vaan hymyä huuleen ja huulta purren, niin pahinkin päivä muuttaa suuntaansa iloa kohti.

Töiden jälkeen kävin Sandbell-treenissä. Kuten opettaja totesi, "tänään vedetään sen verran rankka treeni, että jokainen varmasti edistyy omassa segmentissään". Heh. Nyt edistys tuntuu joka lihaksessa, mutta olo on tietenkin mahtava.

Katsoin juuri kelloa, joka on kymmenen. Hullua, mihin illat katoavat!

Meidän taloudessa ei näinä päivinä vaan ole aikaa esimerkiksi siivoamiseen. Viikonloppuna päästiin lähelle, kun poikaystävä kiskoi imurin ulos komerosta. No, siinä se nökötti hylättynä keskellä olohuonetta iltaan asti, kunnes hän työnsi sen takaisin. "Imuroin huomenna." Siis tänään. No ei tainnut tapahtua...

Mutta asiaan. Illan huipensi äsken poikaystävän mielenkiintoinen kokkausviritelmä, joka sai inspiraationsa eilisestä, korpuksi kuivuneesta patongista.

Tämän espanjalaisen erikoisuuden nimi on migas de pan eli leivänpalat. Asuessani Espanjassa sitä nautittiin erilaisissa muodoissa.

Kyse on "köyhän miehen ruoasta", jota Espanjan paimentolaiset ennen vanhaan nauttivat yksinäisyyydessään kuivilla aroilla, kaukana tuoreista raaka-aineista. Migas keksittiin vaatimattomissa oloissa. Perustana ovat kuivuneet leivänpalaset, jotka kostutetaan vedellä ja kuumennetaan oliiviöljyssä valkosipulin kanssa. Perinteisesti mukaan lisätään chorizoa, kuten poikaystävä teki, sekä vihreää paprikaa – jota emme taaskaan löytäneet suomalaisesta ruokakaupasta. Vaikka tällä kertaa kävimme oikein Ruoholahden Citymarketissa asti iltakävelyllä...

Annoksen kruunaavat appelsiininlohkot – itsestäni aika outo yhdistelmä, mutta kuulemma makea hedelmä raikastaa ja virkistää kivasti muuten tuhtia kokonaisuutta.

Jos joku haluaa kokeilla ja kaapissa makaa kuivunutta leipää niin muun muassa Spanishfood-sivustolta löytyy resepti englanniksi. 

Bon appetit!

Tapaksia kolmesta maasta, sulassa sovussa

Meillä oli eilen todella pitkästä aikaa illallisvieras, vieläpä kreikkalainen.

Tämä poikaystäväni työkaveri oli nimittäin nähnyt (ihan liian) suuren vaivan ja auttanut meitä upean Kreikan saarihyppely-matkamme järjestelyissä.

Hyppely meni putkeen, ja suuri kiitos siitä kuuluu tälle ystävälle. Hän valitsi meille "parhaat" saaret, suunnitteli fiksuimmat laivareitit ja olisi varmaan vielä varannut majoituksetkin ja luonnostellut päiväohjelman, jos olisimme antaneet!

Pisteeksi iin päälle saimme matkalle mukaan henkilökohtaisen kuvitetun matkaoppaan, jonka kaveri oli antaumuksella kyhännyt: pdf sisälsi joka saaren "pakko nähdä" -paikat, gastronomiset erikoisuudet sekä kiinnostavat faktat – kuvien kera tietenkin!

Suuren kiitollisuutemme osoitukseksi kutsuimme eilen kaverin illalliselle. Alun perin ideanamme oli kokata jotakin kreikkalaista, koska kuvittelimme hänen taatusti kaipaavan kotimaansa herkkuja täällä kaukana pohjolassa.

Hyvä ajatus, mutta käytännössä homma osoittautui hankalaksi kolmesta syystä: 1) täältä ei saa kaikkia tarvittavia raaka-aineita, kuten auringossa kuivatettua Välimeren mustekalaa, 2) minun moussakani ei taatusti olisi ollut yhtä maukasta kuin hänen mammansa ja 3) missä ihme välissä ylipäänsä kokkaamme, kun päivät ovat täynnä ohjelmaa?!

Kompromissiratkaisuna teimme / ostimme tapaksia kolmesta maasta: Kreikasta. Suomesta ja Espanjasta. Tapaslajitelma toimii aina, valmistuu helposti ja maistuu kylmänäkin (seuraavana päivänä). Mikä tärkeintä, tapaksilla saa pöydän helposti notkumaan. Antaa vaikutelman, että tarjolla on montaa sorttia ja että vaivaa on nähty.

Määrällisesti löimme tarjoilut hieman överiksi, kuten tapana on, joten näitä tapaksia nautitaan useampi päivä.

Pöydästämme löytyi ilmakuivattua kinkkua, manchegojuustoa,  pullo hyvää punaviiniä sekä perunamunakas (=espanjalainen osuus), oliiveja, Kampin K-marketista ostettuja viininlehtikääryleitä sekä tietenkin ouzo-anisviinaa (=kreikkalainen osuus).

Huh, ouzo taisi muistutella itsestään vielä tänään (tai sitten se hyvä punaviini, jota "jouduin" seuraksi nauttimaan"), siihen malliin kivisteli päätä töissä...

Suomalainen tapaksemme oli kylmäsavulohirullat. Näistä yleensä tykätään maamme rajojenkin ulkopuolella, suht "normaali" ruoka kun on. 

Tein rullaset suurin piirtein Vastaleivottua-blogista löytämälläni reseptillä. 

Mielenkiintoista muuten – tämän ja lähes kaikkien muiden reseptien kohdalla – kuinka älyttömän paljon variaatioita jokaisesta simppelistäkin reseptistä löytyy netin avarasta maailmasta! 

Mistä sitä ikinä voi tietää, mikä on paras tai edes hyvä... tässäpä syy, miksi leivontaintoni yleensä lopahtaa surffailtuani tunnin pari tietyn reseptin perässä. Tai sitten päätän tehdä jotain ihan muuta kuin mitä piti... Leivonnan luovuutta kai.

Joka tapauksessa, tämä resepti toimi. Ainoa "ongelma" oli, että täytteet tursuilivat Fazerin rullarieskalevyn reiästä ulos ja rieska myös repeili huolestuttavasti. Mutta pysyi kuitenkin suurin piirtein koossa, ja maukasta oli. Ja on vielä tänäänkin, näitähän riittää...

Tarinan opetus? Illallisvieraat ovat kivoja, piristävät arkea, ja voivat hoitua myös vähällä vaivalla. 

Toinen opetus: olkaa varovaisia ouzon kanssa!