Matkakuume iski! Ideoita kesämatkaksi?

Heti kun ulkona näkyy vähäisiäkin kevään merkkejä, niin minuun iskee kova matkakuume. Kuten tänään. Ilta on vierähtänyt (oho kello on jo yli kymmenen!) läppärin edessä sohvalla poikaystävän kanssa.

Sinänsä ei mitään ihmeellistä siis, mutta tänään molemmilla on sama, haastava tavoite: löytää mahdollisimman ihana ja edullinen matka jonnekin jännittävään eksoottiseen kohteeseen. Hajuakaan ei ole siitä, minne.

Tai no, onhan meillä muutamia ideoita. Tekisi mieli New Yorkiin tai mieluiten länsirannikolle, San Franciscoon ja Los Angelesiin...

Tai sitten voisimme vihdoin tehdä vuosikausia suunnitelmissa olleen Transsiberia-junamatkan! Aika kalliiksi se tosin taitaisi tulla.

Thaimaa, Etelä-Amerikka... tosin ne taitavat olla enemmän talvikohteita. Samoin kuin Australia, jossa on jopa kylmä kesäkuussa. Ei kiitos, koleutta täällä on kyllä ihan riittämiin!

Itse tekisi mieli matkustaa Afrikkaan, jonnekin tosi erilaiseen ja kiinnostavaan paikkaan. Esimerkiksi Addis Abebaan! Poikaystävä torppaa idean ja sanoo, että siellä on kesällä ihan liian kuuma. Hän saattaa olla oikeassa. Vaikka lämpöä rakastankin, niin rajansa kaikella.

Viime kesänä olimme saarihyppelemässä Kreikassa. Se oli ihanaa, mutta nyt kaipaan jotakin eksoottisempaa, pois Euroopasta... Mutta minne, kas siinä – erittäin positiivinen – pulma!

No, onneksi matkasta unelmoiminen on ainakin yhtä tärkeä osa elämystä kuin itse matka.

Ideoita, minne jännittävään paikkaan kannattaisi kesällä matkustaa?

Avartavaa kotimaanmatkailua Imatralla

Huh, mikä viime viikko! Odotettavasti hullunmylly huipentui syysflunssaan. Ei ihme, että elimistö pisti stopin moiselle menolle.

Leipätöiden ohessa tein nimittäin pariakin muuta (stressaavaa) proggista ja aika monta juttua odotteli kirjoittamistaan... taisin vaihteeksi hieman yliarvioida vuorokauden tuntien riittävyyden. Toisaalta on hienoa tietty, että mielenkiintoisia hommia riittää.

No, nyt vihdoin ehtii ja täytyy pysähtyä ja levätä. Olen nukkunut kaksi päivää putkeen, ja pahin räkiminen alkaa onneksi olla ohitse.

Heräilläoloaikana olen kolunnut keittiön kaappien perukoita etsien edes jotain, mitä tekisi mieli. Itselläni sairastaminen vie tosi tehokkaasti ruokahalun, ihan kaipaan normaalia nälän tunnetta. Toisaalta kulutuskin taitaa olla aika nollissa, kun vaan nukun.

Flunssa alkoi jo viime viikonloppuna, mutta kroppa antoi minun onneksi ensin nauttia ex tempore -matkastamme Imatralle ja Lappeenrantaan! Oli nimittäin synttäriviikonloppuni ja halusin tehdä jotain erityistä.

Pitkähkön pähkäilyn jälkeen päädyimme Imatraan, en kyllä muista miksi. No, kumpikaan, poikaystävä tai minä, emme olleet koskaan käyneet siellä.

Hauskaa oli, ja stressi unohtui. Tosiaan suosittelen vaihtamaan maisemaa mahdollisimman usein, eikä aina tarvitsi lähteä muille maille! Kotimaan matkailu jos mikä avartaa, sitä paitsi Imatra oli niin täynnä venäläisiä, että fiilis oli sama kuin jos olisi vierailulla naapurimaassamme.

 

Imatran uljas Valtionhotelli.

 

Poikaystävä maistoi kuuluisan Vedyn Imatran markkinoilla. Itse nautin tuoreesta kaalipiirakasta, jota en vaihteeksi ehtinyt kuvata ennen syöntiä. Täytyy panostaa tähän. ;)

Pikavisiitti Lappeenrannan Linnoitukseen - hieno paikka, josta en ennen tiennytkään!

Pikku pettymys oli itse Imatrankoski, joka kuulemma virtaa vapaana vain parin kuukauden ajan kesäisin ja silloinkin vain noin 17 minuuttia klo 18. Plääh!

Olin niin ajatellut tuijottavani jokea vakavana syntymäpäivänäni ja pohtivani ajan ja elämän virtaamista ja muuta syvällistä... ei sitten.

Toisaalta vain hetkittäin vapaana virtaava joki on juurikin kuin elämä: eihän sekään mitenkään tasaisesti virtaa ja mieleen jää vain hetkiä sieltä ja täältä. Siksikin kannattaa jättää kodin mukavuus taakseen ja kokea maailmaa, ne hetket yleensä jäävät mieleen!

Milos – rakkauden saari (ja aika paljon muunkin)

Poikaystävä lähti eilen Kreikkaan työmatkalle – se onnekas xx... Ateenassa on vielä +30C ja me täällä kärvistellään sateessa, luvattu jo räntääkin. Pah! No, pää pystyyn ja menneitä Kreikan ihanuuksia muistelemaan.

Elokuussa vietimme ihanat vajaat kaksi viikkoa Kreikassa saarihyppelemässä. Pääsin jo muistelun alkuun Sifnos-postauksella. Onneksi näihin kuviin kelpaa palata syksyn aikana... huh, jo ajatus talvesta kauhistuttaa auringonpalvojaa.

Toinen saaremme oli Milos, saari jolta mm. se kuuluisa maalaus Milon Venus tulee. :) Ei ihme, että saari on täynnä rakkautta, romantiikkaa ja pariskuntia. Hah! En ole koskaan nähnyt yhtä paljon nuoria nättejä pariskuntia eri puolilta maailmaa ihailemassa auringonlaskua, illallistamassa rantaravintoloissa, makaamassa rannalla ja huristelemalla moottoripyörällä saarta ympäri – juuri kuten poikaystäväni ja minä. Täytyy sanoa, ettei ollut hirmu spesiaali fiilis. Massaromantiikkaa.

Tuliperäiseltä saarelta löytyi pariskuntien ja upean auringonlaskun (jolloin otimme toisistamme romanttisia valokuvia) lisäksi muutakin mielenkiintoista! Paras kokemus oli Kleftiko, valkoinen ranta luolineen on kuin toiselta planeetalta! Uskomaton paikka, jossa voi myös uida.

Eikä turisteja ollut täällä – kuten koko saarella – liikaa. Jos kotimaassa näkee liikaa suomalaisia, niin Milos on hyvä vaihtoehto: en törmännyt yhteenkään. Ranskalaisia, italialaisia ja jenkkejä lähinnä.

Perinteisiä kalastajakyliä riitti. Kannattaa vierailla myös Klimassa, pikkuruinen hippikylä, jossa talot rikkovat Kreikan valkoinen-sininen-arkkitehtuurin kaavaa ja on maalattu kaikilla sateenkaaren väreillä! 

Klimassa kannattaa vierailla illansuussa juuri ennen auringonlaskua, ja huristella sitten vuokramopolla (ehdoton kapine saarilla!) ylhäällä kukkulan päällä sijaitsevaan Plakaan, jossa näkee sen kuuluisan auringonlaskun (kymmenien muiden kanssa, tietenkin). 

Aurinkokuivattua mustekalaa, valkosipulin ja paikallisen oliiviöljyn kanssa. Nam!

Milokselta löytyi useita suht rauhaisia rantoja, joilla ei tarvinnut tapella pyyhepaikasta kanssalomalaisten kanssa. Vesi oli kristallinkirkasta ja täydellistä; sopivan vilpoista eikä mitään kissanpissaa.

Kenelle Milos sitten ei sovi? Anti-romantikoille, tuulen vihaajille (täällä tuntuu tuulevan aina!), bilettäjille ja shoppaajille (kaupat ja yökerhot voi laskea yhden käden sormilla.) Rauhaa riittää. Tykkäsin!

Seuraavaksi vuorossa kolmas saaremme: Santorini...

Tallinna on ihana – ja paljon muutakin kuin vanhakaupunki

Vietimme viime viikonlopun Tallinnassa. Maisemanvaihdos tekee poikkeuksetta hyvää ihmiselle. Monesti viikonloput menevät kotona ihan liian rutiininomaisesti, eikä tunnu siltä että olisi tehnyt jotakin erityistä. Täytyisi useammin muistaa ottaa itseään (ja poikaystävää) niskasta kiinni ja lähteä! Minne vain!

Takaisku: päälle pukkasi flunssaa. Olisin jo peruuttanut matkan, mutta perjantaina oli liian myöhäistä. Eikun troppia naamaan ja lauantai-aamuna reippaana Eckerö Linelle pällistelemään, kuinka baari täyttyy alkoholia kittaavista suomalaisista & humppaorkesteri pistää bileet pystyyn klo 9. Uhhuh.

Alle koottujen troppien avulla pöpöt pysyivät kurissa matkan ajan (nyt olo onkin sitten aikas kurja ja flunssainen, mutta se on toinen juttu). Iso kiitos kuuluu myös auringolle, joka jaksoi lämmittää meitä koko ajan!

Tällä kertaa päätimme ottaa rennosti ja tehdä erilaisia asioita = poistua vanhastakaupungista. Apuna toimi pätevä Like a Local Guide – Tallinn, joka paljastaa mitä paikalliset näyttäisivät turistille.

Ensimmäinen suositus oli suuri Balti Jaam -tori rautatieaseman kupeessa. Sinne siis. Torilla saattoi "shoppailla neuvostotyyliin". Herttaiset mummot myivät (halvalla) omppuja, puolukoita ym. ja vaatteita sai 0,5-1 eurolla. Lisäksi torilta voi tehdä löytöjä neuvostoleluista sotilaskamaan ja vanhoihin radioihin – sekä kissanpentuihin, joita joku lahjoitti halukkaille! Itse ostin vain omemoita evääksi, mutta tori oli kyllä elämys!

Kuva: likealocalguide.com

Kävimme syömässä Balti Jaamin paikallisessa mestassa, jossa ateriat saattoi valita "kätevästi" vitriinistä. Söin keiton, joka lämmitettiin mikrossa. Ihan ok se oli, ainakin 1,3 euron hintansa väärti. Poikaystävä tosin jätti puolet ateriansa lihoista, jotka kuulemma näyttivät epäilyttäviltä. No, kumpikaan ei sairastunut, eli ei valittamista.

Tietty hengasimme vanhassakaupungissa myös, on se vaan tunnelmallinen. Oi kunpa Helsingissäkin olisi jotain vastaavaa, historiallista ja kaunista.

Yövyimme edukkaassa Monk's Bunk -hostellissa (lähes kaikki Tallinnan hotellit olivat täynnä, syy alla). Saimme kivan huoneen ullakolta, joten parikymppisten reppureissaajien biletys alakerrassa ei härinnyt. Taisivat pitää meitä tylsinä, kun skippasimme pub crowl -kierroksen ja jäimme juomaan kamomillateetä ja spirulinaa keittiöön lauantai-iltana. No, minkäs teet kun olet kipeä ja vähän "kypsempi" tyyppi...

Hostellin seinälle oli koottu viron tärkeimmät fraasit.

Kiinnostava paikka on anti-KUMU, Tallinnan nykytaiteen keskus Eesti Kaasaegse Kunsti Muuseum EKKM. Keskus sijaitsee vanhankaupungin "päässä" lähellä satamaa, ja sen tunnistaa korkeasta tehtaanpiipusta ja rakennustyömaasta. Kiinnostavia näyttelyitä ihan ilmaiseksi ja bonuksena jännitysmomentti: romahtaako putki, jossa osa näyttelyistä järjestetään...?

Tallinnassa juostiin sunnuntaina maraton! Syy, miksi hotellit olivat täynnä. Juoksijoita oli valtava joukko! Vaikka yleensä olen erakko-juoksija, nyt alkoi hieman innostaa ajatus 10 kilometrin vetämisestä Tallinnassa ensi syksynä. Sen kyllä jaksaisi, ja olisihan tässä vuosi aikaa harjoitella...

En tiedä onko Tallinnassa aina konsertteja ja tanssiesityksiä, joihin sattumalta törmää siellä täällä ympäri kaupunkia, mutta jään elämään siihen illuusioon. Kiitos! Toivottavasti näemme taas pian, rakas naapuri.

Mukava yllätys oli myös Paksun Margareetan huipulla sijaitseva jätskibaari, jonne kivutaan portaita Meremuuseumin läpi. Rauhallinen paikka ihailla kaupunkia kattojen yllä – ja nauttia gelatot (tai vaikka olunen).

Liesjärven kansallispuisto, "kaukana" kaikesta (Helsingistä)

Pari viikkoa sitten pohdimme, mitä ihmettä tehdä viikonloppuna. Oli perjantai-iltapäivä, puolipilvistä ja +19C Helsingissä, ja samanmoista luvattu viikonlopuksi. Ei mikään ideaali kesäsää, mutta olisi voinut olla pahemminkin... kuten täällä aina jaksetaan muistuttaa.

Poikaystävä on hinkunut pitkään telttailemaan. Mikäs siinä. Itsekin olen telttailun ystävä, kunhan aurinko paistaa eikä lämpötila laske yölläkään alle +20C. Ja jollei ole hyttysiä. Taidan olla trooppinen telttailija.

No, aloin googletella läheisiä kansallispuistoja. Nuuksio on nähty ja siellä on yleensä liikaa porukkaa erakoitumista halajavalle, Sipoonkorvessakin olimme käyneet. Kolmas, suht läheinen vaihtoehto oli Liesjärven kansallispuisto. Kiitokset Luontoon.fi-sivustolle, josta löytyy loistavasti tietoa luonnoon helmaan tahtoville!

Telttailu epäilytti, joten testasin olisiko pikkuinen Metsähallituksen vuokramökki Peukaloinen vapaana. Ja olihan se, Hämeen luontokeskuksesta vastattiin. Hienoa! Ilmeisesti sähkötön ja vedetön mökki 55 euron vuorokausihintaan ei ole turistivetonaula.

Mutta hauskaa meillä oli. Tehtiin nuotio jos toinenkin ulos ja sytytettiin tuli kamiinaan (jonka "ansiosta" mökki kuumeni saunamaisiin lämpötiloihin - amatöörit...). Vaelsimme lähimaastossa ja mustikoita löytyi hurjat määrät. Lähes kaikki päätyivät saman tien suuhun.

Vierailimme myös kansallispuistossa sijaitsevalla Korteniemen perinnetilalla, jolla eleltiin 1910-luvun malliin. Charmantti vanha herra esitteli meille maatilaa ja tutustuimme pihapiirin asukkaisiin, lampaisiin ja kanoihin. Nekin edustivat viime vuosisadan tyyliä.

Johtopäätös: sadan kilometrin päässä Helsingistä pääsee erinomaisesti eroon sivistyksestä, nauttimaan luonnosta ja mikä parasta – reissun suunnitteluun meni noin vartti!

Tyypillisin asentoni viikonloppuna, persus pystyssä pää puskassa. Mustikat!

Korteniemen perinnetila – hieno minimatka menneisyyteen.

Valencia ja Benidorm - merta ja aurinkoa

Palasin Espanjasta Helsinkiin (ja töihin!) viime sunnuntaina. Matka oli kaikin puolin ihana – kuten aina. 

Espanjassa asuneena vierailu on vähän kuin kakkoskotiin menisi. Tässä sekalaisia tunnelmia viime viikolta. Vaikka paikat ovat tuttuja, onnistun aina napsimaan ainakin parisataa valokuvaa. Digiajan "iloja" kai...

Tällä kertaa vietimme muutaman päivän "sisämaassa" Albacetessa poikaystävän vanhempien kesäasunnolla, etenkin sen uima-altaalla, ja jatkoimme sitten kolmeksi päiväksi autolla Valenciaan ja rannikolle, jota pitkin ajoimme Alicanteen asti vieraillen kivoilta näyttävissä merenrantakylissä. Alicantesta lensin tyylikkäästi Ryanairilla Tampereelle.

Meri ja aurinko, ei ihminen juuri muuta tarvitse, eli kyllä rantalomalla kelpaa – varsinkin niinä hetkinä, joina onnistuimme välttämään täyteen pakatut "lihatiskirannat", joilla joutui tappelemaan pienestä hiekkapläntistä pyyhkeensä alustaksi. Huhhuh. En ihan ymmärrä, miksi ihmiset haluavat olla siellä missä kaikki muutkin. Varsinkin, jos ihan vierestä löytyy mahtava, puolityhjä ranta.

Kiipesimme härälle! Kyseessä on kuuluisa Osbornen härkä, joita seisoo ympäri Espanjaa valtateiden varsilla. Onnistunut mainoskampanja toteutettiin jo vuosia sitten, mutta härät saivat jäädä paikoilleen (ja kansainvälistä kuuluisuutta!), kun kansa ihastui niihin.

Härälle kiipeäminen puskia pitkin olikin haastavampi juttu, varsinkin +35C helteessä. Vaivan arvoinen kuitenkin, sillä saatiin aimo annos hienoja otoksia. Tässä kuvassa roikun härän hännässä... kertoo mittasuhteista.

Valencian tiedekaupunki (Ciudad de las Artes y las Ciencias) on näkemisen arvoinen, hienoja arkkitehtonisia luomuksia vieri vieressä. Ei ihme, että Valencia on Espanjan velkaantunein kaupunki, ehheh. No, toisaalta tällaiset helmet houkuttelevat paikalle rutkain määrin turisteja, kuten kuvassa poseeraavan sellaisen.



Valencian kaunis ja avara kauppahalli.

Yllä järvi Valencian läheltä, El Palmarin kannaksen läheltä. Myös Espanjassa on järviä! No, muutama ainakin. Oheisen järven ansiosta alueella onnistuu riisinviljely, mistä saadaan materiaalia Valencian maailmankuuluun paellaan...

Visiitti turistiparatiisi/helvettiin Benidormiin kiinnosti erityisesti. Paikka oli jokseenkin sitä mitä odotin eli täyteenpakattuja rantoja, rumia pilvenpiirtäjiä ja kännisiä brittituristeja, mutta myös allaolevaa paratiisin palasta. Meille esiteltiin tämä upea laguuna, jossa snorklailtiin ja ihailtiin kaloja ja koralleja kristallinkirkkaan veden läpi. Ja kaikki tämä vain kivenheiton päässä massaturismista!

Yllä näkymä ystävän äidin asunnosta Benidormissa, kerros taisi olla 17.  Talon uima-altaan palveluita käytimme ahkerasti. Ei hullumpaa.

Lempipuuhaani pääsin harjoittamaan myös Benidormin biitsillä: halailemaan palmuja.

Vierailimme muissakin rannikkokylissä: Gandía, Altea, Cullera... niistä juttua erikseen, ovat sen arvoisia! Varsinkin Altea...