Pötköttelyä, vuokralaiskandidaatteja ja tavallista parempi maanantai

Vietin viime viikonlopun Tampereella tekemättä mitään, mikä teki erittäin hyvää. Viime viikot kun ovat olleet tosi kiireisiä. Päivätyötä, friikkuprojekteja sekä vanhan Kallion-kotini vuokralaiset, jotka ilmoittivat muuttavansa muualle. Puff. Uusien vuokralaisten rekrytointi on aina yllättävän rankkaa puuhaa.

Viikonlopun vietin kuitenkin vanhempien luona, nautin upeasta syyssäästä ja lämmöstä (otin jopa bikineissä aurinkoa pihalla!) sekä pitkistä kävelyistä ja yhdestä lyhyestä juoksulenkistäkin Pispalan idyllissä. On se vaan upea paikka!





Kenties parin päivän täyslepo antoi voimaa maanantaihin, joka ei ns. ole lempparipäiväni. Varsinkin, kun vietän tämän viikon yksin kotona poikaystävän lomaillessa Espanjassa. KYLLÄ, olen kateellinen!! No, onneksi täälläkin paistaa aurinko. Ja onhan yksinolo aina välillä ihanaa myös...

Voisin tosin nauttia laatuajasta itseni kanssa enemmän, jos se olisi vapaata aikaa. Töitä nimittäin riittää, ja tänään olin lisäksi lupautunut esittelemään Kallion asuntoa muutamalle kiinnostavalle.

Jos asuntonäyttöön tulevia jännittää, niin vuokranantajaa vasta jännittääkin, ainakin tätä! Millaista porukkaa sieltä lappaa sisään... mitä jos vaikka joku psykopaatti?! Onko kukaan heistä se oikea? Ja mikä tärkeintä: miten ihmeessä muodostaa oikea kuva ihmisestä lyhyen näytön aikana?

Tällä kertaa minulla todellakin kävi tuuri! Yksi ehdokkaista oli supermukava, luotettavan oloinen jne. jne. Sain vahvan fiiliksen, että tässä tämä nyt on. Onneksi tunne oli molemminpuolinen.

Jäimme asunnolle rupattelemaan niitä näitä opiskelu- ja ulkomailla-asumiskokemuksistamme, kunnes kaverini soitti ja tiedusteli, missä mahdan olla. En ollut tajunnut katsoa kelloa. Päiväni nimittäin kruunasi treffit rakkaan vanhan ystävän kanssa, jota en ollut nähnyt ihan liian pitkiin aikoihin.

Jatkoin juoksuaskelin letkeään Fafasiin. Ihanaa, että Sörnäisistä löytyy nykyään tällaisia(kin) paikkoja, yhä enemmän! Olisi pitänyt mainita se yhtenä asunnon plussista.

Mutta niin, viime viikkojen asuntoasioista (jälleen ehkä vähän) viisastuneena, pari vihjettä vuokra-asuntoa etsiville. Heh, nämä samat vinkit pätevät varmaan hakuun kuin hakuun! ;)

• Älä jankkaa: jos vuokranantaja lupaa ilmoittaa valinnan kohdistuessa sinuun, niin ei kannata meilata ainakaan ihan joka päivä ja tiedustella missä mennään.
• Jos etukäteen jo tietää että asunto on liian kallis tai muulla tavalla itselle sopimaton, niin ei varmaan kannata tulla paikan päälle toteamaan sitä. Jollei satu olemaan ihan sikana luppoaikaa.
• Jos pyydetään yhteydenottoja meilitse, älä soita. Ainakaan keskellä työpäivää. 
• Jos lupaat innostuneena tulla henkilökohtaiseen näyttöön, niin älä jätä tulematta ilmoittamatta mitään. Tai ainakaan ilmoita jälkikäteen, että olisit edelleen kiinnostunut.
• Älä ala tinkiä vuokrasta, jolle on yleensä syynsä. (Vaikka osa Helsingin vuokrista onkin ihan naurettavia!)
• Jos ilmoitat olevasi tosi kiinnostunut asunnosta sen nähtyäsi ja vuokranantaja on jopa valmis antamaan sen sinulle, niin olisi korrektia ilmoittaa, jos ehditkin saada toisen asunnon. Eikä vain jättää vastaamatta = suomalainen tapa reagoida ns. hankalampiin juttuihin...?
• Jos ilmoituksessa lukee "ei lemmikkejä", se tarkoittaa myös pieniä söpöjä koiria, jotka eivät hauku.

Kurvi kukoistaa – "uusi" tapasbaari Kombo

Kurviin nousee kovaa tahtia uusia kivoja baareja ja kahviloita. Ilmiö ilostuttaa, vaikken enää Kurvissa asukaan, kun otin ja muutin pari vuotta sitten poikaystävän luo tänne porvarilliseen Kamppiin. Onneksi pääsen nauttimaan Kalliosta päivittäin, koska työpaikka sijaitsee siellä.

Kuva: stadissa.fi.

Treffasin tänään töiden kaveria Kurvin ainoassa viinibaarissa nimeltä Kombo Winebar & Kitchen, joka on vallan mainio! Arvosteluja voi lukea vaikka Eat.fi:stä ja Nyt-liitteestä. Tietty paikalla on myös Facebook-sivunsa.

Outoa on, että kuulin paikasta vasta nyt, vaikka Kombo on avattu jo neljä kuukautta sitten! Taidan vanhentua, ei tällainen olisi ennen mennyt sivu suun...

Yhtään kuvaa en ehtinyt tällä kertaa Kombossa napata, kun keskityimme kaverin kanssa vaihtamaan kuulumisia ja ideoimaan viestintäjulkaisua, jonka haluamme yhdessä toteuttaa. Olen innoissani, mutta siitä myöhemmin.

Kodikkaan ja sympaattisen pikkubaarin pisteenä iin päällä toimii Kiko-koira. Pötkö on kuulemma saapunut Madridista, kuten paikan omistajapariskunnan toinen puolisko.

Viinilistat olivat hyvät & harkitut ja hintakin siedettävä – Suomen mittapuulla. Nautin kaksi lasia proseccoa, joiden hinnaksi tuli reilut 8 euroa.

Tapakset olivat ainakin osin perinteistä tavaraa, ja niitä sai joko pienenä, keskikokoisena tai isona annoksena. Tai jopa yksitellen, sillä kaverini halusi vain palasen perunatortillaa, tortilla de patatas.

Espanjassa asuneena minua tosin hämäsi, että tapakset tarjoiltiin kaikki samalta lautaselta. Espanjassa en koskaan moista nähnyt, vaan joka tapas tuotiin omalla pikku lautasellaan. Fuusiota suomalaiseen makuun? Tiedä häntä.

Toinen pikku miinus siitä, että ainakin tänään kasvisvaihtoehdot olivat vähissä: perunamunakas (joka ei sovi vegaaneille) ja filosysteemi, jossa oli jotain mantelijuttua sisällä.

Plussaa tulee saman tien siitä, että jokainen annos on yllätys! Annokset kootaan auliisti asiakkaan nälän koon ja mieltymysten mukaan.

Toivon että Kombo selviää hyvin kylmästä talvestakin! Uskon, että Kalliosta löytyy paikkaa arvostavaa porukkaa. Ainakin tänään (tiistai-iltana!) Kombo oli täynnä ja pöytiä näytti olevan jopa varattuna. Muy bien!

Siivouspäivä – toimii, sopivalla itsehillinnällä

Siivouspäivää olemme viettäneet tänään pitkän kaavan kautta, vaikka visiittimme keskittyikin Karhupuiston kulmille. Uskomaton määrä kirppismyyjiä jo heti aamusta, vau!

Aamupäiväksi pääsin jopa töihin Siivouspäivään, sillä työpaikka oli siellä edustettuna. Muutamme ensi kuussa uusiin tiloihin, joten suursiivous tuli toden totta tarpeeseen. Kauppa kävi, ja mitä erikoisin tavara löysi uuden kodin, samoin kuin työkavereiden lasten vaatteet.






Hauskaahan tuo oli ja tavarasta on aina yhtä vapauttavaa päästä eroon (jopa muiden tavarasta!), vaikka pikkuisen kirpaisi pyöräillä lauantaina(kin) aamukasilta töihin.

Työvuoron päätyttyä kierros halki Karhupuiston ja lähiympäristön tuotti hedelmää, vaikka olenkin ylpeä siitä, kuinka pienen kassin kanssa palasin kotiin. Itsehillintä taitaa kehittyä, tai sitten tarjolla ei vain ollut mitään mieletöntä oikeasti tarpeellista.

Poikaystävä sen sijaan innostui: 16 CD:tä, maissilehdistä tehty taulu Keski-Amerikasta, afrikkalainen muki ja pingismaila koteloineen. Mikäs siinä, kun tarpeeseen (ehkä) tulee. Voihan tarpeettomat sitten myydä kirppiksellä, jos vain raaskii...

Itse keskityn aina vaatteisiin, en oikein osaa edes katsella muuta kirppiksiltä, mikä on vähän harmi. Täytyy harjoitella katseen ohjaamista laajemmin.

Vaatteiden suhteen olen onneksi oppinut kriittisesti, ja yritän vältellä nukkaantunutta ja ryppyistä henkkamaukka- & ginatricot -massakamaa, vaikka joskus joukossa saattaa olla helmi.

Poikaystävä osti kotiin tällaisen taulun. "Pientä" keskustelua tullaan käymään siitä, mihin tämä esille laitetaan – siis jos laitetaan...

Itse ostin vain kaverilta eurolla Numphin t-paidan, mukavan simppeli ja yleensä tämän tanskalaismerkin vaatteista tykkään.

... sekä Cosin uudenveroisen villamekon talveksi, hinta kuusi euroa. Harmaita villamekkoja minulla riittää, mutta mihinkäs seepra pilkuistaan pääsisi. Siitä huolimatta, että olen pyhästi luvannut itselleni olla ostamatta lisää mustaa ja harmaata. Tänään ei yhtään mitään muuta sitten löytynytkään...

Vaasankadun katukirppis ja Ravintolapäivä - lisää tätä!

Tänään Helsinki oli juuri sellainen, jollaisena kaupungista tykkään: paljon hyväntuulisia ihmisiä kaduilla, rentoa tunnelmaa ja lämpötilakin siedettävä.

Olimme päättäneet (sään salliessa tietenkin) mennä myymään lähinnä vanhoja vaatteitamme Vaasankadun katukirppikselle, jota Kallio-liike hienosti meille kaikille kaupunkilaisille järjestää.

Kuinka helppoa spontaani kirppismyynti voikaan olla, kun sen oikein oivaltaa. Eikun kamojen kanssa kadunvarteen, viltti maahan ja myynti käyntiin.

Myyntitiimimme oli mitä parhain: kyläilevä äiti ja vaatteitaan puoli-ilmaiseksi (suurella suosiolla!) myynyt poikaystävä. Seuraamme liittyi myös brunssilta kotiutunut rakas ystäväni. Hauskaa oli, vaikka jatkuvasti tiimistä oli joku jäsen "tauolla" eli kiertelemässä ja tutustumassa sekä kirppiksen että Ravintolapäivän tarjontaan. Molempia riitti.

Ainoa takaisku oli, kun poikaystävä "joutui" ostamaan pizzan saadakseen vaihtorahaa. Uhrauksensa kullakin...

Mikä yllätti meidät oli myynnin määrä! Tämä oli ensimmäinen katukirppiksemme ja ajattelin, että luvassa on lähinnä rentoa hengailua. Mitä vielä, kauppa kävi kuin siimaa ja ainakin 2/3 vaatteista häipyi uusille omistajille. Oli upea tunne huomata, että kotimatkalla Ikean laukkuja oli pari vähemmän kuin aamulla.

Kaiken kukkuraksi hillitsin – ja yllätin – itseni, sillä ostin vain yhden, simppelin mustavalkoraitaisen Mangon topin 50 sentillä. Vielä on kesää jäljellä jne.

Aamulla Vaasankadulla oli vielä rauhallista. Mutta paikalle kannatti todella saapua jo klo 11 (tapahtuma alkoi klo 12), sillä tuntia ennenkin paikkoja oli enää jäljellä pari – ja asiakkaita pyöri jo ympäriinsä.

Ei hiljaista enää. Tavara vaihtaa omistajaa...

Meidän kamat. Onneksi pino hupeni päivän mittaan.

Iltapäivällä kirppiksen jälkeen olimme ihan poikki. Myyntityö vie voimat.

Kävelimme vielä Espan päästä päähän ja ihastelimme Ravintolapäivän tunnelmaa. Tosin moni paikka oli jo kuuden maissa loppuunmyynyt ruokansa. Maistelin tänään kuitenkin malesialaista soijapapurullaa katkaravuilla sekä vietnamilaista frittatan tyyppistä munakasta – kaalilla! Toimi. Kuvia näistä herkuista en ehtinyt kännykällä napsaista, katosivat sellaista vauhtia nälkäisen suuhun.

Nyt nukkumaan, mutta olipa mukava päivä. Lisää tällaista, Helsinki kiitos!

Ystävät – paras apu joka vaivaan

Ensimmäinen työviikko on selätetty kunnialla! Paluu arkeen ei toden totta ollut (tälläkään kertaa) helppo, vaikka työstä tykkäänkin.

Lisäksi olen ollut ihan poikki joka ilta, maannut sohvalla ja surkeillut elämääni joka on "täynnä puuduttavaa rutiinia tästä hamaan tappiin". Kohta vielä kylmyyden ja pimeyden keskellä... oivoivoi.

Eilen onneksi tajusin, mikä on paras lääke murheeseen kuin murheeseen: ystävät! En tajua, miksi olen viettänyt viime illat yksin (tai no, poikaystävän kanssa, mutta olen yrittänyt säästää häntä jatkuvalta valitukselta ja pitänyt draaman ainakin osittain sisälläni...).

 Onneksi eilen aloitimme pitkästä aikaa perjantaiset "työn jälkeen yhdelle" -sessiomme, ja mukaan pääsi liuta ihania naisia – meitä oli yhteensä seitsemän sekä seurueeseen liittynyt yhden ystävän poikaystävä kavereineen. Mukavia hekin.

Alkukankeuden jälkeen (Kalliosta on miltei mahdotonta löytää tyhjää terassipöytää kello viideltä perjantai-iltapäivällä!) tungimme itsemme Hilpeän Hauen terassille Vaasankadulla. Paikan vihdoin löydettyämme viihdyimme siellä tunnin jos toisenkin nauttien olusen jos toisenkin.

Ah, pikku stressit, murheet ja ärtymykset kaikkosivat saman tien, kun ne pääsi jakamaan ystävien kanssa! Ja sama toisinpäin. Tajusin taas, että eihän tässä yksin todellakaan olla synkkien ajatusten kanssa, ystävät ymmärtävät oloni puolesta sanasta ja tietävät, miten piristää tunnelmaa. Kiitos teille!

Muistakaa arvostaa hyviä tyyppejä elämässänne (ja unohtaa ne ei-hyvät-tyypit, elämä on ihan liian lyhyt sellaisten kanssa kärvistelemiseen).

Ihanaa viikonloppua kaikille! Vaikka ainakin täällä Kampissa taivaan päällä roikkuu ihan liikaa harmaata materiaalia...