Lisäksi olen ollut ihan poikki joka ilta, maannut sohvalla ja surkeillut elämääni joka on "täynnä puuduttavaa rutiinia tästä hamaan tappiin". Kohta vielä kylmyyden ja pimeyden keskellä... oivoivoi.
Eilen onneksi tajusin, mikä on paras lääke murheeseen kuin murheeseen: ystävät! En tajua, miksi olen viettänyt viime illat yksin (tai no, poikaystävän kanssa, mutta olen yrittänyt säästää häntä jatkuvalta valitukselta ja pitänyt draaman ainakin osittain sisälläni...).
Onneksi eilen aloitimme pitkästä aikaa perjantaiset "työn jälkeen yhdelle" -sessiomme, ja mukaan pääsi liuta ihania naisia – meitä oli yhteensä seitsemän sekä seurueeseen liittynyt yhden ystävän poikaystävä kavereineen. Mukavia hekin.
Alkukankeuden jälkeen (Kalliosta on miltei mahdotonta löytää tyhjää terassipöytää kello viideltä perjantai-iltapäivällä!) tungimme itsemme Hilpeän Hauen terassille Vaasankadulla. Paikan vihdoin löydettyämme viihdyimme siellä tunnin jos toisenkin nauttien olusen jos toisenkin.
Ah, pikku stressit, murheet ja ärtymykset kaikkosivat saman tien, kun ne pääsi jakamaan ystävien kanssa! Ja sama toisinpäin. Tajusin taas, että eihän tässä yksin todellakaan olla synkkien ajatusten kanssa, ystävät ymmärtävät oloni puolesta sanasta ja tietävät, miten piristää tunnelmaa. Kiitos teille!
Ihanaa viikonloppua kaikille! Vaikka ainakin täällä Kampissa taivaan päällä roikkuu ihan liikaa harmaata materiaalia...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti