Ystävät – paras apu joka vaivaan

Ensimmäinen työviikko on selätetty kunnialla! Paluu arkeen ei toden totta ollut (tälläkään kertaa) helppo, vaikka työstä tykkäänkin.

Lisäksi olen ollut ihan poikki joka ilta, maannut sohvalla ja surkeillut elämääni joka on "täynnä puuduttavaa rutiinia tästä hamaan tappiin". Kohta vielä kylmyyden ja pimeyden keskellä... oivoivoi.

Eilen onneksi tajusin, mikä on paras lääke murheeseen kuin murheeseen: ystävät! En tajua, miksi olen viettänyt viime illat yksin (tai no, poikaystävän kanssa, mutta olen yrittänyt säästää häntä jatkuvalta valitukselta ja pitänyt draaman ainakin osittain sisälläni...).

 Onneksi eilen aloitimme pitkästä aikaa perjantaiset "työn jälkeen yhdelle" -sessiomme, ja mukaan pääsi liuta ihania naisia – meitä oli yhteensä seitsemän sekä seurueeseen liittynyt yhden ystävän poikaystävä kavereineen. Mukavia hekin.

Alkukankeuden jälkeen (Kalliosta on miltei mahdotonta löytää tyhjää terassipöytää kello viideltä perjantai-iltapäivällä!) tungimme itsemme Hilpeän Hauen terassille Vaasankadulla. Paikan vihdoin löydettyämme viihdyimme siellä tunnin jos toisenkin nauttien olusen jos toisenkin.

Ah, pikku stressit, murheet ja ärtymykset kaikkosivat saman tien, kun ne pääsi jakamaan ystävien kanssa! Ja sama toisinpäin. Tajusin taas, että eihän tässä yksin todellakaan olla synkkien ajatusten kanssa, ystävät ymmärtävät oloni puolesta sanasta ja tietävät, miten piristää tunnelmaa. Kiitos teille!

Muistakaa arvostaa hyviä tyyppejä elämässänne (ja unohtaa ne ei-hyvät-tyypit, elämä on ihan liian lyhyt sellaisten kanssa kärvistelemiseen).

Ihanaa viikonloppua kaikille! Vaikka ainakin täällä Kampissa taivaan päällä roikkuu ihan liikaa harmaata materiaalia...

Lomaltapaluupaniikki – ja vähän pakurikääpää

Palasimme eilen upealta kahden viikon saarihyppelyltä Kreikan saaristossa. Irtiotto oli täydellinen, mieli levännyt ja onnellinen.

Helsingin kolea sääkään ei haitannut, ainakaan paljoa, sillä olen suuri lämmön ja auringon ystävä. Oli ihanaa olla kotona, ottaa rauhassa suihku, pestä pyykkiä, täyttää jääkaappi omalla ruualla ja maata puolikuolleena sohvalla käyden läpi satoja kahden viikon aikana otettuja toinen toistaan aurinkoisempia kuvia.

Tänä aamuna avasin silmäni, mietin pari sekuntia missä olen ja kun tajusin että omassa sängyssähän tässä, niin ahdistuksen aalto kävi päästä jalkoihin. Aamukahvia join melkein kyyneleet silmissä. Ajattelin, että tämä oli nyt tässä.

Hyvästi vapaus, rento elo, matkustelu, lämpö ja aurinko. Edessä on vain syksy, kylmyys, pimeys, pitkät työpäivät toimistolla (vaikka työstäni tykkäänkin) sekä ylipäänsä loputtomat päivät, jotka seuraavat samanlaisina toisiaan. Inhoan rutiinia, ajattelin. On pakko keksiä jotain muuta sisältöä elämään! Ja äkkiä!

Elämänmuutos ja muutto paratiisisaarelle ei tietty tapahdu noin vain. Varsinkaan kun en edes tarkkaan tiedä, mitä haluan. Fakta tuntui lisäävän angstiani.

Onneksi viisas poikaystävä tuntee taipumukseni dramatisointiin ja "tyhjästä" ilmestyviin surkeilukohtauksiin ja tiesi, mitä tehdä. Hän vei minut kävelylle. Onneksi reittimme varrelle osui paljon ihmisiä, sillä mikään ei ole ankeampaa kuin tyhjä kaupunki sunnuntai-aamuna.

Hietsun kirppis nostattaa aina mielialaa, kodikas tunnelma ja värikäs joukko hymyileviä ihmisiä piristää.  Varsinkin kun aurinko paistoi niin lämpimästi, etten edes minä voinut sadatella säätä ja verrata sitä Kreikan ihanaan aurinkoon.

Toinen piristävä asia ovat ihmisten spontaanit viritelmät ottaa kaupunkitilaa haltuun. Tänään törmäsimme Ruttopuiston kulmalla Bulevardin asfaltiin raapustettuun kauniiseen hyvästelyyn. Hyvää matkaa tuntematon, minne menetkin! Ja tervetuloa takaisin, sanoisi Helsinki jos voisi.

Kolmas ilostuttava seikka ovat yllättävät tapahtumat, johon törmää ihan sattumalta. Ne saavat tuntemaan, että kaupunki on elossa. Tänään bongasimme isot kansainväliset markkinat Kampista, jossa myytiin herkkuja eri puolilta maailmaa. No, lähinnä Suomesta, Saksasta, Italiasta... Ja väkeä riitti.

Neljäs itseäni piristävä asia ovat kaikenmoiset terveystuotteet, joiden ostamisesta tulee hyvä mieli. Lumetta tai mitä lie, ei haittaa! 

Tänään ostin jo pitkään pohtimaani ja usean ystävän suosittelemaa pakurikääpärouhetta lappilaiselta nuorelta naiselta. Hän luetteli minulle uudestaan tuotteen terveyshyödyt, ja jos osakin niistä on totta niin 20 euroa 73 grammasta on sen väärti. 

Sitä paitsi purut voi keittää moneen kertaan ja vielä syödäkin tai levittää iholle esim. oliiviöljyn joukossa! Saa nähdä, keittiössä pakuri kiehuu parhaillaan – jo kolmatta tuntia. Myöhemmin lisää kokemuksistani. 

Oletteko päässeet pakurin makuun ja jos juu, niin huomaatteko terveysvaikutuksia?