Keltainen satumaa - ruskaa Hietsussa

Viikonloppuna on ollut niin uskomaton ilma ja väriloisto ulkona, että nyt kuvittelee ehkä selviävänsä tulevasta talvesta... katsotaan. Hesarissa kyllä povattiin (ei tällä tavalla saisi manata!), että tänään oli syksyn viimeinen lämmin päivä. Voi meitä suomalaisparkoja, odotettavissa kylmyyttä ja pimeää ja media senkun revittelee tuskallamme.

No, menneitä kelpaa muistella. Vielä eilen nautimme syksyn parhaasta annista kävelylenkillä kotikulmilla Hietsussa. 

Koska juuri nyt en pysty kirjoittamaan (toivun edelleen eilisillan 11 tuntia kestäneestä hääjuhla-sessiosta, uhhuh). Hieman yllättäen häät olivat riemukkaat, mutta siitä lisää myöhemmin. 

Nyt aurinkoa, värejä, märkien lehtien tuoksua ja iloa siitä, ettei ihminen koskaan ole liian vanha hyppiäkseen lehtikasoissa. 

ADHD-orava kävi moikkaamassa. Mahdotonta saada tyyppiä kuvaan sekä tarkkana että kokonaisena. 

Lomaltapaluupaniikki – ja vähän pakurikääpää

Palasimme eilen upealta kahden viikon saarihyppelyltä Kreikan saaristossa. Irtiotto oli täydellinen, mieli levännyt ja onnellinen.

Helsingin kolea sääkään ei haitannut, ainakaan paljoa, sillä olen suuri lämmön ja auringon ystävä. Oli ihanaa olla kotona, ottaa rauhassa suihku, pestä pyykkiä, täyttää jääkaappi omalla ruualla ja maata puolikuolleena sohvalla käyden läpi satoja kahden viikon aikana otettuja toinen toistaan aurinkoisempia kuvia.

Tänä aamuna avasin silmäni, mietin pari sekuntia missä olen ja kun tajusin että omassa sängyssähän tässä, niin ahdistuksen aalto kävi päästä jalkoihin. Aamukahvia join melkein kyyneleet silmissä. Ajattelin, että tämä oli nyt tässä.

Hyvästi vapaus, rento elo, matkustelu, lämpö ja aurinko. Edessä on vain syksy, kylmyys, pimeys, pitkät työpäivät toimistolla (vaikka työstäni tykkäänkin) sekä ylipäänsä loputtomat päivät, jotka seuraavat samanlaisina toisiaan. Inhoan rutiinia, ajattelin. On pakko keksiä jotain muuta sisältöä elämään! Ja äkkiä!

Elämänmuutos ja muutto paratiisisaarelle ei tietty tapahdu noin vain. Varsinkaan kun en edes tarkkaan tiedä, mitä haluan. Fakta tuntui lisäävän angstiani.

Onneksi viisas poikaystävä tuntee taipumukseni dramatisointiin ja "tyhjästä" ilmestyviin surkeilukohtauksiin ja tiesi, mitä tehdä. Hän vei minut kävelylle. Onneksi reittimme varrelle osui paljon ihmisiä, sillä mikään ei ole ankeampaa kuin tyhjä kaupunki sunnuntai-aamuna.

Hietsun kirppis nostattaa aina mielialaa, kodikas tunnelma ja värikäs joukko hymyileviä ihmisiä piristää.  Varsinkin kun aurinko paistoi niin lämpimästi, etten edes minä voinut sadatella säätä ja verrata sitä Kreikan ihanaan aurinkoon.

Toinen piristävä asia ovat ihmisten spontaanit viritelmät ottaa kaupunkitilaa haltuun. Tänään törmäsimme Ruttopuiston kulmalla Bulevardin asfaltiin raapustettuun kauniiseen hyvästelyyn. Hyvää matkaa tuntematon, minne menetkin! Ja tervetuloa takaisin, sanoisi Helsinki jos voisi.

Kolmas ilostuttava seikka ovat yllättävät tapahtumat, johon törmää ihan sattumalta. Ne saavat tuntemaan, että kaupunki on elossa. Tänään bongasimme isot kansainväliset markkinat Kampista, jossa myytiin herkkuja eri puolilta maailmaa. No, lähinnä Suomesta, Saksasta, Italiasta... Ja väkeä riitti.

Neljäs itseäni piristävä asia ovat kaikenmoiset terveystuotteet, joiden ostamisesta tulee hyvä mieli. Lumetta tai mitä lie, ei haittaa! 

Tänään ostin jo pitkään pohtimaani ja usean ystävän suosittelemaa pakurikääpärouhetta lappilaiselta nuorelta naiselta. Hän luetteli minulle uudestaan tuotteen terveyshyödyt, ja jos osakin niistä on totta niin 20 euroa 73 grammasta on sen väärti. 

Sitä paitsi purut voi keittää moneen kertaan ja vielä syödäkin tai levittää iholle esim. oliiviöljyn joukossa! Saa nähdä, keittiössä pakuri kiehuu parhaillaan – jo kolmatta tuntia. Myöhemmin lisää kokemuksistani. 

Oletteko päässeet pakurin makuun ja jos juu, niin huomaatteko terveysvaikutuksia?

Helsinki näyttää parhaat puolensa - kesä!

Taas se on todistettu. Ihminen pystyy juuri ja juuri sinnittelemään läpi loskan ja pimeyden (ihan liian monta kuukautta), jos vaan sen selätettyään saa nauttia tästä (tosin ihan liian lyhyen aikaa). Kesä! Pakko se on uskoa, kun tänään alkoi kesäkuu - sateisestikin.

Tällä viikolla olen vahdannut kelloa ja sännännyt heti kun mahdollista ulos toimistolta ja aurinkoon. Olen nimittäin aurinkohullu. Mielestäni on surkeutta "pakottaa" ihminen istumaan sisällä koneen ääressä, kun aurinko möllöttää lämpimän kutsuvasti ulkona. 

Aurinkoisen iltapäivän kaavani on ollut seuraava. Fillaroin töistä kotiin, haukkaan puolikkaan banaanin (vinkki: ainoa herkku jota voi syödä juuri ennen liikuntasuoritusta ilman pelkoa pahoinvoinnista), vaihdan vaatteet ja kipitän äkkiä ulos juoksemaan! Näihin maisemiin...

Kiitän joka päivä onneani asuinpaikastamme, sillä vaikka asumme ydinkeskustassa niin ihania lenkkeilymaastoja riittää! Yleensä teen fiiliksen mukaan joko "Ruoholahden lenkin", eli kierrän kanaalin yhtä puolta Jätkäsaaren sillalle ja hölkkään toista puolta takaisin, tai suuntaan Hietsun upealle merenrantapolulle - joko Lapinlahden sairaalan taakse aina Lauttasaaren sillalle asti tai sitten kohti Hietsun uimarantaa. Mielettömät mestat, totta tosiaan!

Ei ihminen paljoa onneen kaipaa: aurinkoa, lämpöä, vihreyttä ja sopivasti fyysistä rasitusta - jonka jälkeen pääsee vilpoiseen suihkuun ja herkuttelemaan hyvällä omallatunnolla - sekä nauttimaan euforisesta olosta.

Juoksijana pidän tosin itseäni noviisina, vaikka nyt taitaa alkaa kolmas kesä, kun enemmän tai vähemmän epäsäännöllisesti juoksua harrastan. Kerron lisää juoksuharrastuksestani ja siihen liittyvistä pohdinnoista ihan pian! Olisi kiva kuulla muiden vinkkejä ja kokemuksia, vaikka tietty nettikin on kaikenlaista juoksuinfoa pullollaan. Trendijuttu tuntuu olevan - ja hyvä niin, tietty.

Mutta eipä muuta kuin ihanaa kesäkuun ensimmäistä kaikille ja onneksi olkoon koko talven selättäneelle Suomen kansalle. Kyllä tämä tästä! :)

Okei, Kaivopuiston Mattolaituri ei kuulu lenkkikuvasarjaan, mutta täällä nautimme pari iltaa sitten kaksi lasia (erinomaisen kallista) rieslingiä ystäväni kanssa. Lenkkeilystä puheen ollen, bongasimme baarista miehen, joka pysähtyi nauttimaan oluen kesken juoksulenkin ja jatkoi sitten hölkkäystään. Olisiko tämä lenkkeilyn seuraava aste? Hieman kyllä epäilyttää, pysyisikö olut sisällä...?