Auttaako spirulina vilustumiseen?

Tänä aamuna heräsin puoliflunssaisena, missä ei tietenkään ole mitään hauskaa, varsinkin kun eilen taudinpoikasta niin antaumuksella pois manasin. Minkäs teet, ja nyt tuntuu olevan puoli Suomea pöpöjen kourissa. Syksy?

Aamulla toimistolla pari työkaveria valitteli ihan samaa kurjaa oloa. Voi meitä kunnon työntekijöitä, jotka tulevat kipeäksi heti kun viikonloppu lähestyy... aarg.

No, napsimme yhdessä aamulla inkivääriteetä, finrexiä ja hunajaa, kunnes terveempi kollega suositteli spirulinaa. Kuulemma ihmelääke flunssan ensi oireisiin, yhdistettynä vanhaan kunnon sinkkiin.

Avaruushirviö? Ektoplasmaa? Ei vaan spirulinaa!

Pakko kokeilla. Kipitin ruokatunnilla Hakaniemen Ekoloon ja ostin purkillisen spirulinajauhetta. Sekä tropolis-tippoja, kun olivat vieressä hyllyssä ja kuulemma erinomaisia kurkkukipuun. Kipeänä olen maailman helpoin markkinointikohde.

Myyjä varoitteli, että spirulinajauhe voi olla tosi tujua kamaa (ja muuttaa ruuan tai juoman maun heti merileväksi). Yleensä ihmiset suosivat tippoja, jotka olivat nyt loppu – yllätys.

No, rohkea spirulinan syö! Toimistolla valmistin itselleni ja kollegalle spirulinajuomat (1 tlk jauhetta vesilasiin). Väri oli sen verran raju, että meni pitkään ennen kuin uskallettiin maistaa – nenästä kiinni pidellen. Kollega sai yökötysreaktion, mutta lopulta joi kiltisti koko lasillisen spirua. Hyvä me!

Maku: kalanruoka potenssiin 100. Ja haju myös.

Reaktio: en tiedä oliko se spirulina vai mikä, mutta loppuiltapäivä meni paremmissa fiiliksissä. Ihmeeksemme huomasimme, että olimme spirulinaa nauttineen kollegani kanssa viimeiset ihmiset toimistolla! Muut olivat lähteneet ajat sitten viikonlopun viettoon. Ihme työbuusti.

Täytyy ehdottomasti jatkaa kokeilua, nyt kun on selvinnyt alkushokista. Tämänhän pitäisi olla superfoodien aatelia, joka auttaa vaikka mihin! Raportoin sitten, tuleeko minusta superterve.

Mutta nyt pakkaamaan, uhhuh. Huomiseksi ollaan varattu Tallinnan-matka, jota ei voi enää perua. Saa nähdä miten käy. Pahimmassa tapauksessa makaan matkan hotellilla, parhaimmassa tapauksessa hengailen kaupungilla terveenä – spirulinan voimin. :)

Vaasankadun katukirppis ja Ravintolapäivä - lisää tätä!

Tänään Helsinki oli juuri sellainen, jollaisena kaupungista tykkään: paljon hyväntuulisia ihmisiä kaduilla, rentoa tunnelmaa ja lämpötilakin siedettävä.

Olimme päättäneet (sään salliessa tietenkin) mennä myymään lähinnä vanhoja vaatteitamme Vaasankadun katukirppikselle, jota Kallio-liike hienosti meille kaikille kaupunkilaisille järjestää.

Kuinka helppoa spontaani kirppismyynti voikaan olla, kun sen oikein oivaltaa. Eikun kamojen kanssa kadunvarteen, viltti maahan ja myynti käyntiin.

Myyntitiimimme oli mitä parhain: kyläilevä äiti ja vaatteitaan puoli-ilmaiseksi (suurella suosiolla!) myynyt poikaystävä. Seuraamme liittyi myös brunssilta kotiutunut rakas ystäväni. Hauskaa oli, vaikka jatkuvasti tiimistä oli joku jäsen "tauolla" eli kiertelemässä ja tutustumassa sekä kirppiksen että Ravintolapäivän tarjontaan. Molempia riitti.

Ainoa takaisku oli, kun poikaystävä "joutui" ostamaan pizzan saadakseen vaihtorahaa. Uhrauksensa kullakin...

Mikä yllätti meidät oli myynnin määrä! Tämä oli ensimmäinen katukirppiksemme ja ajattelin, että luvassa on lähinnä rentoa hengailua. Mitä vielä, kauppa kävi kuin siimaa ja ainakin 2/3 vaatteista häipyi uusille omistajille. Oli upea tunne huomata, että kotimatkalla Ikean laukkuja oli pari vähemmän kuin aamulla.

Kaiken kukkuraksi hillitsin – ja yllätin – itseni, sillä ostin vain yhden, simppelin mustavalkoraitaisen Mangon topin 50 sentillä. Vielä on kesää jäljellä jne.

Aamulla Vaasankadulla oli vielä rauhallista. Mutta paikalle kannatti todella saapua jo klo 11 (tapahtuma alkoi klo 12), sillä tuntia ennenkin paikkoja oli enää jäljellä pari – ja asiakkaita pyöri jo ympäriinsä.

Ei hiljaista enää. Tavara vaihtaa omistajaa...

Meidän kamat. Onneksi pino hupeni päivän mittaan.

Iltapäivällä kirppiksen jälkeen olimme ihan poikki. Myyntityö vie voimat.

Kävelimme vielä Espan päästä päähän ja ihastelimme Ravintolapäivän tunnelmaa. Tosin moni paikka oli jo kuuden maissa loppuunmyynyt ruokansa. Maistelin tänään kuitenkin malesialaista soijapapurullaa katkaravuilla sekä vietnamilaista frittatan tyyppistä munakasta – kaalilla! Toimi. Kuvia näistä herkuista en ehtinyt kännykällä napsaista, katosivat sellaista vauhtia nälkäisen suuhun.

Nyt nukkumaan, mutta olipa mukava päivä. Lisää tällaista, Helsinki kiitos!

Kookosöljyä ja kookosvettä - terveellistä ja trendikästä - mutta pahaa

Kävin tänään Kampin Ruohonjuuressa ostamassa kahta ihmiselämälle välttämätöntä perustarviketta: neitsytkookosöljyä iholle (ja välillä tukkaankin, vaikka rasvaa on melkein mahdotonta pestä pois) sekä "superterveellistä ja trendikästä" kookosvettä.

Kookosöljyä olen innostunut käyttämään ruoanlaiton sijaan ihonhoidossa, joten purkki sijaitsee kylppärin eikä keittiön kaapissa. Kieltämättä poikaystävä ei riemuitse, kun tuoksun/haisen saunan jälkeen kauttaaltaan kookokselta – ja olen "niljakas" kosketettaessa. Siis hyvin kosteutettu.

Tapasin Ruohonjuuressa ystäväni, joka kannusti vaihtamaan kookosöljymerkkiä. Olen tähän asti ostanut Cocovin oranssi-etikettistä kookosöljyä, varmaan se oli joskus tarjouksessa. Kaverin mielestä parempiakin vaihtoehtoja löytyy.

Tänään ihastuin Tropical-nimisen öljyn pehmeään rakenteeseen, ja purnukka sattui vielä olemaan kuukauden tarjouksessa Ruohonjuuressa, hinta oli reilu 10 euroa 340 gramman purkista. Siitä riittää pitkään.

Ruohonjuuren verkkokaupassa öljyä suositellaan ruuanlaiton lisäksi juuri ihonhoitoon, hiusnaamioksi (mutta kuten sanottu, hiukset saa pestä tosi monta kertaa jotta rasvan irtoaa) sekä aurinkorasvaksi ja deodorantiksi! Mielenkiintoista – täytyykin kokeilla kahta viimeistä. Itselläni käyttö on rajoittunut ihonhoitoon, sillä en juuri tykkää kookoksen mausta.

Tätä kookosöljyä olen käyttänyt ihonhoitoon...

... kunnes tänään vaihdoin Tropicaliin – kriittistä vertailua luvassa!

Tästä päästäänkin seuraavaan ostokseemme: kookosveteen. Sekä kaveria että itseäni janotti, joten nappasimme hyllystä kookosvesi-tölkit. Keskustelumme oli kuin jostain sketsistä:

- Mä vihaan tätä.

- Niin mäkin!

- Maistuu ihan homehtuneelta mehulta. 

Näillä puheilla ostimme juomat ja joimme ne hampaat irvessä "että osaa olla pahaa" -lausahdusten saattelemana. 

Ihminen on outo otus. 

Kookosvesi jos mikä on trendikäs tuote, jos sitä ostavat (kalliiseen hintaan) jopa makua kammoksuvat tyypit. Miksi? Kookosvesi pulppuaa vitamiineja ja mineraaleja, kuten kalsiumia ja magnesiumia, ja pärjää loistavasti urheilujuomavertailussa virkistävien ja palauttavien vaikutustensa ansiosta. Lisäksi tuote on täyttä luonnontavaraa!

Lasillinen kookosvettä vastaa nesteyttäviltä ominaisuuksiltaan kolmea vesilasillista! Lisää voi lukea Ruohonjuuren sivuilta – tai monesta trendejä seuraavasta lehdestä ja blogista, sekä meiltä että varsinkin Jenkeistä.

Kunpa vaan tottuisin kookosveden "erilaiseen" makuun", juoma olisi oiva tykkäämisen kohde.

PS: Kävin äsken hiostavalla juoksulenkillä ja kokeilin nyt sen päälle kookosvettä. Täytyy sanoa, että olo virkistyi ja jano lähti sekunnissa. Ehkä kaikessa hypetyksessä on perää...

Olisi kiva kuulla, onko teillä kokemuksia kookosvesistä ja kookosöljyistä ja jos, niin mikä on mielestänne paras merkki? Entä mihin kaikkeen kookosta näissä muodoissa käytätte?

Ehkä kookosvettä nauttimalla pääsee tällaisiin tunnelmiin...

Kierrätystehtaalla Kaapelilla

Viikonloppu meni lähinnä työn ja flunssan rippeeksi jääneen yskän hilpeässä seurassa, mutta onneksi ehdimme käydä tsekkaamassa Kaapelitehtaan Kierrätystehtaan lauantaina - loistotapahtuma, jonka runsas kävijäjoukko yllätti iloisesti! Itse asiassa kävijöitä oli yli 10 000 viikonlopun aikana - vauvasta vaariin.

Hienoa, että yhä useampaa kiinnostaa kierrättäminen, ekologisuus, vastuullinen kuluttaminen, lähiruoka, eettisyys, tuunaaminen ja kaikki tee-se-itse-jutut.

Vähemmän kun on yleensä aina enemmän. On ihan eri juttu ostaa oikeastaan mitä tahansa kierrätettyä käsityöläiseltä (jonka leipä ei todellakaan ihan helposti irtoa). Yleensä aina rahansa vastineeksi saa jotakin paljon persoonallisempaa kuin isosta ketjusta ostaessaan. Sekä paremman mielen, tietty.

Ekologinen muotinäytös Kaapelilla.

Kaapelin toisen kerroksen työpajoissa tehtiin vaikka mitä! Käsin, ompelukoneilla, paperimassasta... Tunnelma oli iloisen keskittynyt. Mikäs sen parempaa kuin omilla käsillä tekeminen (jos vielä askartelun tuotos sattuu onnistumaan...)

Löytö nro 1. Uusix-verstaan väen tuunaamat pussukat Helsinki-teemalla. Hienoja ovat eikä hintakaan kirpaise - 5 eurolla sain kaksi pussukkaa. Näitä voi vaikka antaa lahjaksi... jos malttaa.

Poikaystävä innostui Varustelekan myymistä ammuslaatikoista. Kannustin häntä ostamaan sellaisen (huono omatunto, kun minä vain shoppailin ympäriinsä). Käyttöä tälle pohdittiin tovi jos toinenkin, kunnes keksin että olen jo pitkään halunnut säilöä koko (suuren) lääkevarastomme yhteen paikkaan. Laatikko sopii siihen täydellisesti. Ja pillerithän ovat vähän kuin ammuksia...

Tällaisen korun päädyin ostamaan, en enää yhtään muista mistä lukuisista pisteistä tosin (sori sinä mukava käsityöläisnainen, joka annoit vielä pinkin pussinkin kaupan päälle!). Joka tapauksessa, tykästyin koruun, joka sattui vielä olemaan tarjouksessa 10 eurolla. Materiaali? Vanhat vinyylilevyt. Ne kyllä repeävät moneen...

"Kyllä ne pari kuukautta kestää" - vihaksi pistää farkkuostoksilla!

Farkkujen ostaminen on vihoviimeistä hikisessä sovituskopissa äheltämistä, joten olen viivytellyt uusien farkkujen ostamista viimeiseen asti.

Pari päivää sitten tajusin oikeasti, että kaikki nykyiset farkkuni - ah, niin rakkaat ja mukaviksi muotoutuneet - lököttävät pahan kerran. Kyllä nainen tarvitsee siistitkin farkut, varsinkin kun kevät koittaa ja talvivaatteiden alta näkyy taas sitä sun tätä.

Musta on aina in, eli tajusin että tarvitsen mustat farkut. Hyvin istuvat mutta mukavat.

Tajusin myös, ettei minulla ole hajuakaan mistä farkkuja kannattaa Helsingissä ostaa - tai siis missään muuallakaan.

Modernina shoppailijana turvauduin tietenkin Facebookiin. "Mistä ostaa farkut?!?" tiedustelin ja kaverit jakoivat hetkessä keskeiset tiedot: paras paikka on JC, jossa myyjien asiantuntemus (ja kyky kuunnella asiakkaiden avautumisia farkkutraumoistaan) on vailla vertaa. Carlings on kuulemma myös ok, ja tyyriimmistä vaihtoehdoista minulle suositeltiin Acnea (joita saa mm. Yliopistonkadun Beamhillistä).

No, meitsi oli fiksu ja suunnisti rankan perjantaisen treenisession päätteeksi hortoilemaan Forumiin ja Kamppiin (nälkäisenä, väsyneenä ja hikisenä on paras hetki suunnata muutenkin niin hilpeille farkkuostoksille). Toisaalta: joskus karseuden maksimointi auttaa. Sen verran itsepäinen olen, että kun farkut haluan niin farkut on saatava. Nyt heti mulle.

Ensimmäinen pysähdys: Forumin Carlings. Keräsin vaatimattomasti kaikki löytämäni kohtuuhintaiset mustat farkut sovituskoppiin ja eikun homma käyntiin. Yhdet farkut olivat ylitse muiden, kuin toinen iho! Dr Denimin Plentyt. Aijaijai.

Olin myyty - kuten ilmeisesti aika moni muukin on ollut, minkä sain selville googlettamalla farkut pikapikaa sovituskopissa (modernia shoppailua tämäkin). Epäilin, että näin hyvissä farkuissa on jotai mätää ja löysin monta blogia, jossa ihmiset olivat menneet samaan lankaan - Dr Denimin Kissyt ja Plentyt ei kuulemma kestä mitään! Hintaa on silti 45 euroa. Ei kiitos.

Dr Denimin Plentyt. Nämä olisin halunnut...

Onneksi Carlingsilta löytyi myös Now & Then -merkkitset Super Stretch -farkut, jotka istuivat myös ihanasti. Hintaa 50 euroa. Googlettamalla ei löytynyt kritiikkiä (tai muutakaan tietoa) joten menin myyjän pakeille - jossa muuten edellinen asiakas oli valittamassa rikkimenneistä Dr Denimeistään... vahvisti päätöstäni jättää ne ostamatta. No juu.

- Mahtaako nää farkut Now&Then -farkut kestää, kun ovat niin mukavat...? Ainakin paremmin kuin dr Denimit...?
- Hm. Ei näitä ainakaan kukaan oo palauttanut. Eli kyllä ne varmaan kestää. Pari kuukautta pitäisi hyvin kestää. PARI KUUKAUTTA!? Come on! Farkut jäivät hyllyyn ja alkoi ärsyttää pahemman kerran.

Miksi ihmeessä me nielemme tällaista? Ja niin kauan kuin sen teemme, ei huonolaatuisten farkkujen valmistajalla ole mitään intressiä parantaa laatua. Näemmä aina riittää porukkaa, jotka ostavat kiltisti uudet farkut parin kuukauden välein entisten mentyä risaksi.

Jollei rahan meno haittaa, niin ainakin voisi miettiä ekologisuutta!

Tarina päättyi, kun bongasin Cubuksen ikkunassa farkkutarjouksen. Mustar farkut 20 eurolla... ei hullumpaa... ja istuivat hyvin. Ostin ja fiilis on, että tulevat kestämään kauemmin kuin puolet kalliimmat sukulaisensa.

Tästä lähin lupaan miettiä tarkemmin, mistä farkkuni ostan. Pari kaveria lähetti linkkejä eettisiin firmoihin - joista toinen on kotimainen! Nurmi Clothing -farkut on 45% hamppua ja loput LUOMUpuuvillaa. Luonto tykkää ja uskoisin, että iho myös.

Mikä farkuissa sitten usein mättää? Nurmi Clothing kertoo verkkosivullaan hiekkapuhalluksesta, että monet merkit teettävät terveydelle erittäin haitallisen homman alihankkijoilla, joiden työoloista ei ole takeita. Päivisin tai tarkastajien vieraillessa tehtaissa käsitellään farkkuja hiekkapaperilla, mutta öisin hiekkapuhallus jatkuu salassa. Se on halpa ja “helppo” menetelmä - jollei oteta huomioon työntekijöiden altistumista vaarallisille sairauksille.

Toinen ekologinen vaihtoehto on Yalo.fi. Yllätys: hinnatkaan eivät ole pahoja. Yalon vaatteita myy Nudge, "pieni töytäisy kohti oikeudenmukaisempaa maailmaa" Yrjönkadulla.

"Kuyichin huippulaadukkaat farkut on valmistettu vastuullisesti ekologisista materaaleista. Kuyichi käyttää materiaaleinaan sertifioitua luomupuuvillaa, hamppua, bambua ja erilaisia kierrätysmateriaaleja. Farkkujen kemiallinen pesu tapahtuu kahdessa luotettavassa pesulassa Veronassa tai Tunisiassa. Sovita rauhassa kotona, tuotteilla 14 päivän ilmainen palautusoikeus."
Täytyy kokeilla - ainakin sitten, kun nämä (epäeettiset?) halpisfarkut risahtavat rikki...

Credit: Nurmi Clothing

Autoista ja miehen identiteetistä

Rentouttava viikonloppu vanhempien luona Tampereella täyttyi perinteisen itsenäisyys-asuarvostelun lisäksi aika yllättävästi autoilla. Poikaystävä nimittäin sai päähänsä myydä autonsa, koska nyt olisi huutava tarve uudelle. Niinpä koko perhe pääsi käymään läpi erilaisia vaihtoehtoja, niiden hyviä ja huonoja puolia.

Itselleni, (wannabe) ekologista elämää viettävälle tyypille, sana auto merkitsee kaikkea pahaa ja saastuttavaa, hyihyi. Nykyinen poikaystäväni on ensimmäinen, joka omistaa auton, mihin on ollut vähän vaikeaa suhtautua.

Asumme keskustassa. joten yleensä auto seisoo kadulla, mutta kieltämättä siitä on ollut tosi paljon iloa retkillämme metsään "jonnekin vähän kauemmas" tai vaikkapa Tampereella vanhempia moikkaamaan - auto peittoaa aika keveästi VR:n törkeät hinnat ja jos mukana on parikin tyyppiä niin ekologinen jalanjälki pienenee kummasti... Mutta silti! Ei hyvä!

Tähän asti olen jotenkin ignoroinut auton "pahuuden", kunnes nyt yhtäkkiä minut kiskaistiin keskelle autokatalogeja ja kiiltävien menopelien maailmaa. Olen elänyt onnellisena autoummikkona periaatteella väri on tärkein, joten tietomääräni taisi vähintäänkin triplaantua viikonlopun aikana. Nyt tiedän nelivedosta, erityisvarusteiden hintatasosta (siis joku kiva värikin maksaa melkein tonnin, älytöntä?!). Ennen kaikkea tajusin, kuinka iso asia auton ostaminen voi olla - koko ihmisen identiteetille.

Merkiksi valikoitui suht helposti Audi, minkä jälkeen päädyimme punnitsemaan kahden hyvin erilaisen vaihtoehdon välillä. Tätä samaa puntaroidaan nyt öö... kolmatta päivää.

Kannustan poikaystävää tietty mihin vaan, "kuuntele vaan sydämesi ääntä jne.", mutta täytyy sanoa että käytyämme Audi-liikkeessä vaihtoehtoja ihailemassa ja kuultuani, että tämä virtaviivainen kaunokainen kuluttaa vähemmän kuin kakkosvaihtoehto, niin nyt kannustan hieman ponnekkaammin poikaystävää ostamaan Audi A5-urheiluauton. Päälle kolmikymppiselle kun kyse on selvästi jonkinlaisesta nuoruuden todistelusta tyyliin "ei me nyt vielä mitään perheautoa osteta, eihän?!" No ei helkutissa, sanon minä!

Toinen vaihtoehto on sitten Audi Q3 - jonka alussa piti olla se ainoa vaihtoehto, ennen kuin törmäsimme liikkeessä tuohon A5-hurmaajaan. Allaolevan kaltaista oranssia yksilöä tsekkailimme Tampereen Audi-kaupassa Laakkosessa. Takakontti tosin oli tässä autossa yllättävän pieni, vaikka muutoin makiina vaikutti minusta olevan kaikin puolin ok. En tosin ole vielä hiffannut, mihin ihmeeseen poikaystävä tarvitsee nelivetoa Helsingin keskustassa ajellessa, mutta poikaystävällä on selvästi joku visio tulevista retkistä "villiin luontoon" - epäilen kyllä, uskaltaisiko se roudata uuden autonsa kuoppaisille metsäpoluille...

No juu, täytyy tunnustaa että vaikka olenkin autoummikko ja ekologinen vouhkaaja, olen myös autonomistaja! Oma vanha autoni on oikeasti maailman söpöin ja ikäisekseen loistavassa kunnossa... Ihan kuin vauvastaan puhuisi, hehhe.

Lisäksi Fiat Unoni on seissyt suurimman osan iästään tallissa eli käyttämättä - se on kuin uusi! Ja kuvassaolevan kaltainen menopeli eli maksoi ruhtinaalliset 400 euroa, kun eräs tuttavatäti halusi päästä siitä eroon miehensä kuoltua. Sillä rahalla ei taitaisi saada Audiin yhtäkään lisävarustetta... kaikki todellakin on suhteellista, varsinkin mitä autoihin tulee.

Ja nyt taidan lopettaa ensimmäisen (luultavasti ei viimeisen) postaukseni autoista tähän. Kuulemiin!