Ison ruokakaupan kirouksesta

Kotimaisia omenoita, avokado, raejuustoa, mantelimaitoa, kevytmaitoa poikaystävälle, pyykinpesuainetta, wc-raikastin, 2 lottoriviä, (biohajovia kotimaisia!) terveyssiteitä, hedelmäpurkkaa & kuivattuja härkäpapuja (nam!)... Kaiki nämä ostin äsken, kun päätin lähi-Alepan sijaan mennä oikein isoon kauppaan, Ruoholahden Citymarkettiin.

Menin ostamaan pyykinpesuainetta, mantelimaitoa (iski yhtäkkiä himo) ja terveyssiteitä, joten suhteellisen kurissa onnistuin itseni pitämään. No, kuitissa luki 30 euroa, mikä ei ollut hyvä juttu.

Jälleen tuli todistetuksi yksi elämän tosiasioista: isoissa kaupoissa asioidessa tulee ostaneeksi paljon enemmän kuin pienissä. Päättely ei vaadi tutkintoja.

Yleensä en tykkää ankeasta lähi-Alepastamme, mutta tässä suhteessa se on hyvä. Päivästä ja kuukaudesta toiseen sama, tylsä valikoima ei pistä mieltä haikailemaan mitään tai hengaamaan yhtään kauempaa kuin on pakko. Tutut tavarat löytyvät tutuilta paikoiltaan suit sait, ja eikun äkkiä ulos ja kotiin.

Citymarketissa hyllyt notkuvat tuotteita, joista en ole edes tiennyt. Juustohyllyllä vierähti ainakin 10 minuuttia pällistellessä, enkä edes tykkää juustosta (paitsi Polar 15:sta). En edes ostanut mitään.

Lisäksi tuotteiden löytäminen kestää niin kauan, että ehtii jo unohtaa mitä etsi ja on sen sijaan haalinut (liian isoon) ostoskoriin kaikkea "kivaa" lottokupongista vessanraikastimeen.

Tästä aiheesta olen ennenkin valittanut, mutta ihmisen mielenterveydelle tällainen valikoima ei vaan voi tehdä hyvää!

Elämä menee monimutkaisiksi. Alkaa miettiä, että jos ostan juuri tuon juuston kymmenien valikoimasta niin ehkä minusta tulee hiukan onnellisempi. Tai tästä illasta ainakin iloisempi? Mutta mikä juusto ostaa?!

Lisäksi ihminenhän on luonteeltaan utelias ja haluaa kokeilla kaikkea – hypermarketissa kaikkea ei vaan voi kokeilla, siihen ei yksi elämä riitä! Tämä ahdistaa.

Tärkein pointti kuitenkin on, ettemme me missään nimessä tarvitse kaikkea tätä tai lisäimpulsseja materian ostamiseen. Kulutustahan pitäisi vähentää, mutta minkäs teet kun kiusauksia riittää. Liha on heikko. Ja mieli kanssa.

Täytyy taas yrittää pysytellä pikkukaupoissa...

Tuhoutuuko maapallo jos shoppailee henkkamaukassa?

Luitteko viime Nyt-liitteestä  jutun, jossa himoshoppaaja piti Nytille päiväkirjaa ja kertoi "polttavansa" perusviikon aikana 500 euroa uuteen tavaraan, etupäässä vaatteisiin.

Tosi moni tuntui jutun lukeneen, sillä sitä kommentoivat tosi erilaiset tyypit eri tilanteissa. Poikaystävä opiskelee mba-tutkintoa työn ohessa, ja jopa hänen luennollaan oli nostettu "henkkamaukka-tyttö" esimerkiksi "päättömästä shoppailusta". Siellä korkeissa asemissa työskentelevät herrat ja rouvat pääsivät kauhistelemaan moista menoa.

Itsekin vastustan kertakäyttökulutusta ja pyrin ostamaan vähän (eettisesti ja ekologisesti) tuotettua laatutavaraa (mikä ei tietty aina onnistu), mutta juttu pisti pohtimaan miksi se on tehty?! En ollut ainoa, sillä kaverit käyvät parhaillaan keskustelua aiheesta Facebookissa.

Yksi kommentoija tiivisti asian kysymykseen, onko parempi a) asua loft-asunnossa Punavuoressa, lentää monta kertaa vuodessa toiselle puolelle maailmaa kuten Nykiin ja Vietnamiin (ja retostella sillä) sekä ostaa kampasimpukoita – ja tietenkin shoppailla Ruohonjuuresta kaikkea kivaa, jotta tulee parempi mieli ja ajattelee elävänsä oikein.

Vai b) asua pienessä vuokra-asunnossa, käydä shoppailemassa Isossa Omenassa (Nykin sijaan) ja lentää ehkä kerran kahdessa vuodessa etelänlomalle, jos on varaa.

Kävi sääliksi Nytin shoppailevaa tyttöä, josta muodostui oiva sauma paheksunnalle ja oman paremmuuden tuntemiselle "huh, no en mä ainakaan käytä 500 euroa viikossa laaduttomiin rätteihin" -tyyliin.

En tiedä, mutta joku tässä hämää, varmaan mittasuhteet. Kuinka paha on tehdä jotain suhteessa johonkin muuhun? Kenellä on varaa arvostella toisia? Oma fiilis on, että lähes jokainen meistä suomalaisista elää tälle maapallolle täysin kestämätöntä elämää, omalla tavallaan.

Eikä mikään tietty ole mustavalkoista. Shoppailu lisää onnellisuutta ja tyydyttää, sanottiin mitä sanottiin. Itsekin ostin juuri Boozt-nettikaupan alesta neuleen, mekon ja chinot. Laadukkaat, toivon, mutten tietenkään olisi niitä välttämättä tarvinnut...

Herkullista yrttijuomaa! Ja kotimaistakin vielä

Kotona keittiön kaapin hyllyt notkuvat erilaista teetä, vaikken suuriä määriä sitä yleensä juo (mm. siksi että teestä tulee minulle herkästi huono olo - tästä lisää bloggauksessa Miksi vihreästä teestä tulee äklö olo?)

Joka tapauksessa, vähän aikaa sitten löysin ihan lähi-Alepan teevalikoimasta aivan loistavan vaihtoehdon! Kyseessä on Nordqvistin Stinan Ilo-yrttitee. Paketista löytyvät nämä erinomaiset maut (varsinkin tuohon Raikas-juomaan oon jäänyt ihan koukkuun!)

Valo 

Ainekset: Nokkonen ja sitruunaruoho.

Raikas 

Ainekset: Kaakaopavun kuoria ja piparmintun lehtiä. 

Makea 

Ainekset: Lapacho-yrttiä, omenan palasia ja aromeja.

Lämmin 

Ainekset: Kanelin palasia, kardemummaa, neilikkaa ja pippuria

Suosittelen lämpimästi! Näin juomaa hehkutetaan Nordqvistin verkkosivulla. 

Onnen ja Ilon sinulle tarjoaa Stina®. Stina® on tuotemerkki, jonka tarkoituksena on tuoda sinun lähellesi aitoja makuja, oikeista yrteistä. Niin, että lapsikin voi näistä nauttia. Hyvää tuovia hetkiä. Stina® on kerännyt tuotteet itse ja valikoinut sinulle kauniit iloiset paketit. Stina® suunnittelee tarjoavansa myös jatkossa jänniä juttuja. Hyvää mieltä ja nähdään! -Stina®

Lisäpisteitä hyvän maun ja hinnan sekä terveellisyyden lisäksi siitä, ettei Ilo 

ole tee vaan yrttijuoma - tätä voin litkiä kupin jos toisenkin ilman, että tulee yhtään äklö olo. 

Ja lisäekstrapointsit kotimaisuudesta – Nordqvist on yli 30 vuotta toiminut suomalainen teetalo. Näinä ankeina aikoina tuntuu, että kotimaisuus on koko ajan tärkeämpi kriteeri ostospäätöksiä tehdessäni. Ja tällä kertaa myös helppo päätös.

Ruokaostoksilla poikaystävän kanssa - kuka maksaa ja kuka syö?

Olen pitänyt itseäni seikkailunhaluisena ihmisenä, joka osaa ovelasti väistää tylsiä rutiineja. Aika ironista, kuinka rutiineihin kiinnittynyt tajuan olevani ihan liian monissa asioissa - kuten ruokaostoksilla. Käsittämätöntä, kuinka ostoskärryyn päätyvät aina samat jutut - tietenkin jopa samassa järjestyksessä, sen kummemmin asiaa ajattelematta.

No juu, joskus olen kokeillut ostaa jotakin ihan uutta - yleensä huonolla menestyksellä: en ole tykännyt tai tuote on jäänyt kaappiin pyörimään.

Ainoa jonkinkokoinen muutos ostosrutiineissani tapahtui, kun muutin yhteen nykyisen poikaystävän kanssa pari vuotta sitten.

Suhteen ensimmäinen yhteinen kauppareissu on aina yhtä jännittävä: kuka ostaa mitäkin ja muotoutuuko meille yhteisiä juttuja, joita aletaan ostaa "nyt kun aletaan ollaan yhdessä".

No ei oikeastaan. Molemmat ostavat pitkälti omat juttunsa: poikaystävä juo kevytmaitoa, minä soijamaitoa; poikaystävä syö homejuustoa, minä Polar 15%:aa; poikaystävä juo kokista, minä yritän juoda VETTÄ - vaikka olenkin aina kärkkymässä hörppyä poikaystävän kuplivasta kokistuopista jäillä - ei sellaista voi vastustaa, oli kuinka paha terveydelle hyvänsä.

Ehkä parisuhteemme salaisuus onkin, että molemmilla on omat makunsa ja tottumuksensa, eikä kumpikaan mene toisen tuotteille? Paitsi minä joskus salaa. Yleensä aina voi kuitenkin luottaa siihen, että jos on ostanut maitoa, sitä löytyy kaapista sama määrä kuin minkä sinne viimeksi jätti. Tärkeä asia.

Tänään kävin ruokaostoksilla pitkästä aikaa yksin, kun poikaystävä on juhlimassa kaverin polttareita Pietarissa kolme päivää (huhhuh). Ostin siis ruokaa vain itselleni - enkä pyytänyt kuittia.

Meillä on nimittäin sellainen käytäntö, että keräämme kaikki ruokaostosten kuitit kaappiin yhteen paikkaan. Kerran kuussa Excel-nörtti poikaystävä tekee koosteen siitä, kuinka paljon rahaa on palanut lähi-Alepaan sekä kumpi maksaa kenelle ja mitä. Yleensä hän maksaa minulle, sillä maksan koska omistan S-etukortin. No juu.

Joka kerta poikaystävä myös ilmoittaa summan, mutta en tiedä onko kumpikaan tähän mennessä oikeasti maksanut jotakin toiselle - summa kun vaihtuu joka kuukausi, ja tuntuisi typerältä antaa käteen parikymmentä euroa...

Käytäntö on kyllä toiminut erinomaisesti. Alussa nimittäin pohdimme, miten hoitaa ruokaostokset. Kumpikaan halunnut perustaa uutta tiliä tms. nykyisten lisäksi riesaksi. Tai alkaa laskeskella, kumman ruuat tulevat kalliimmaksi... huhhuh.

Autoista ja miehen identiteetistä

Rentouttava viikonloppu vanhempien luona Tampereella täyttyi perinteisen itsenäisyys-asuarvostelun lisäksi aika yllättävästi autoilla. Poikaystävä nimittäin sai päähänsä myydä autonsa, koska nyt olisi huutava tarve uudelle. Niinpä koko perhe pääsi käymään läpi erilaisia vaihtoehtoja, niiden hyviä ja huonoja puolia.

Itselleni, (wannabe) ekologista elämää viettävälle tyypille, sana auto merkitsee kaikkea pahaa ja saastuttavaa, hyihyi. Nykyinen poikaystäväni on ensimmäinen, joka omistaa auton, mihin on ollut vähän vaikeaa suhtautua.

Asumme keskustassa. joten yleensä auto seisoo kadulla, mutta kieltämättä siitä on ollut tosi paljon iloa retkillämme metsään "jonnekin vähän kauemmas" tai vaikkapa Tampereella vanhempia moikkaamaan - auto peittoaa aika keveästi VR:n törkeät hinnat ja jos mukana on parikin tyyppiä niin ekologinen jalanjälki pienenee kummasti... Mutta silti! Ei hyvä!

Tähän asti olen jotenkin ignoroinut auton "pahuuden", kunnes nyt yhtäkkiä minut kiskaistiin keskelle autokatalogeja ja kiiltävien menopelien maailmaa. Olen elänyt onnellisena autoummikkona periaatteella väri on tärkein, joten tietomääräni taisi vähintäänkin triplaantua viikonlopun aikana. Nyt tiedän nelivedosta, erityisvarusteiden hintatasosta (siis joku kiva värikin maksaa melkein tonnin, älytöntä?!). Ennen kaikkea tajusin, kuinka iso asia auton ostaminen voi olla - koko ihmisen identiteetille.

Merkiksi valikoitui suht helposti Audi, minkä jälkeen päädyimme punnitsemaan kahden hyvin erilaisen vaihtoehdon välillä. Tätä samaa puntaroidaan nyt öö... kolmatta päivää.

Kannustan poikaystävää tietty mihin vaan, "kuuntele vaan sydämesi ääntä jne.", mutta täytyy sanoa että käytyämme Audi-liikkeessä vaihtoehtoja ihailemassa ja kuultuani, että tämä virtaviivainen kaunokainen kuluttaa vähemmän kuin kakkosvaihtoehto, niin nyt kannustan hieman ponnekkaammin poikaystävää ostamaan Audi A5-urheiluauton. Päälle kolmikymppiselle kun kyse on selvästi jonkinlaisesta nuoruuden todistelusta tyyliin "ei me nyt vielä mitään perheautoa osteta, eihän?!" No ei helkutissa, sanon minä!

Toinen vaihtoehto on sitten Audi Q3 - jonka alussa piti olla se ainoa vaihtoehto, ennen kuin törmäsimme liikkeessä tuohon A5-hurmaajaan. Allaolevan kaltaista oranssia yksilöä tsekkailimme Tampereen Audi-kaupassa Laakkosessa. Takakontti tosin oli tässä autossa yllättävän pieni, vaikka muutoin makiina vaikutti minusta olevan kaikin puolin ok. En tosin ole vielä hiffannut, mihin ihmeeseen poikaystävä tarvitsee nelivetoa Helsingin keskustassa ajellessa, mutta poikaystävällä on selvästi joku visio tulevista retkistä "villiin luontoon" - epäilen kyllä, uskaltaisiko se roudata uuden autonsa kuoppaisille metsäpoluille...

No juu, täytyy tunnustaa että vaikka olenkin autoummikko ja ekologinen vouhkaaja, olen myös autonomistaja! Oma vanha autoni on oikeasti maailman söpöin ja ikäisekseen loistavassa kunnossa... Ihan kuin vauvastaan puhuisi, hehhe.

Lisäksi Fiat Unoni on seissyt suurimman osan iästään tallissa eli käyttämättä - se on kuin uusi! Ja kuvassaolevan kaltainen menopeli eli maksoi ruhtinaalliset 400 euroa, kun eräs tuttavatäti halusi päästä siitä eroon miehensä kuoltua. Sillä rahalla ei taitaisi saada Audiin yhtäkään lisävarustetta... kaikki todellakin on suhteellista, varsinkin mitä autoihin tulee.

Ja nyt taidan lopettaa ensimmäisen (luultavasti ei viimeisen) postaukseni autoista tähän. Kuulemiin!

Joulun kaupallisuus iskee päälle - taas ja entistä pahemmin

Tiedän, tämä on ikuisuusaihe. Ehkä olen tulossa vanhaksi/viisaaksi, kun joka puolelta tuputettava joulukrääsä ja muu tavara tökkii vuosi vuodelta yhä enemmän.

Miksi, oi miksi? Oikeasti todella harva meistä - tai siis kukaan - tarvitsee lisää tavaraa. Kaikkea muuta kylläkin tarvitsisimme, kuten mielenrauhaa tai enemmän omaa aikaa... mutta se on eri juttu.

Joulu tulla jollottaa ja vaikka periaatteessa tiedämme, ettei joulun saapuminen todellakaan ole materiasta kiinni, päinvastoin, silti ryntäämme ostamaan hullun lailla ties mitää kamaa läheisillemme ja kaukaisemmillekin tyypeille.

Joulukuu alkoi tänään, eli ehkä kulutushysteriaa ja sen luontoa tuhoavaa luonnetta on hyvä taas pikkuisen velloa - ennen kuin itsekin hyppää päättömästi mukaan jouluhuumaan... toivottavasti ei.

Lahden tori. Kuva: Etelä-Suomen Sanomat.

Löysin Tilastokeskuksen sivuilta Joulu numeroiden valossa -tietoa. Tässä poimittuina kiinnostavaa joulufaktaa ja kovia lukuja viime vuodelta. Pistävät kyllä miettimään kulutustamme.

• Joulukuusia kaadetaan joka vuosi noin 1,4 miljoona kappaletta, joista myydään noin puolet. Myytävistä kuusista noin puolet tulee kotimaisilta viljelmiltä ja lopuista valtaosa tavallisista talousmetsistä. Vuonna 2009 Suomeen tuotiin ulkomailta 33 000 joulupuuta, joista lähes kaikki Tanskasta. Hmm, jotenkuten vielä voi käsittää kotimaisen kuusen käytön (vaikka määrä kauhistuttaakin), mutta että kuusia tuodaan tänne kasapäin Tanskasta?! Sitten vielä tämä kuusi usein koristellaan (lapsityövoimalla) tehdyin kiinalaisin muovikoristein, ennen kuin kuusiparka viskotaan joulun jälkeen roskiin tarpeettomana... Ei hyvä.

• Kuluttajat arvioivat käyttävänsä jouluvalmisteluihinsa ja lahjahankintoihin keskimäärin 465 euroa. Vuonna 2010 summa oli 439 euroa. Kasvua viime vuodesta on yli viisi prosenttia. Joululahjat ovat yli 60 prosenttia koko joulun budjetista. Lapsiperheiden lahjabudjetti on tänä vuonna 351 euroa eli 14 prosenttia pienempi kuin vuonna 2007. Ruokaan, koristeluun ja muihin kuluihin rahaa aiotaan kuluttaa reilut 250 euroa henkeä kohden. Viime vuonna emme tainneet vielä olla kriisin keskellä, mutta silti tuo on suuri summa rahaa - ainakin minulle. Voisiko tälle(kin) summalle olla parempaa käyttöä kun väkinäisten lahjojen ostaminen? Voisiko osan rahasta lahjoittaa sitä itseä enemmän tarvitseville, vaikka Pelastusarmeijan joulupataan? Olemmeko edes jatkuvan lahjomisen arvoisia...? En ihan usko.

• Perinteiset joulupaperit eivät kelpaa kotikeräyspaperiksi lehtien ja mainosten sekaan eivätkä keräyskartonki-astioihin. Parhaiten ne soveltuvat energiajätteeksi. Valtava määrä jätettä syntyy joka vuosi kiiltävistä papereista, jonka repimiseen lahjan päältä kuluu ehkä 10 sekuntia. Kannattaisiko lahjat vihdoinkin alkaa paketoida paperiin, jonka voi kierrättää? Miksi tällaista lahjapaperia edes myydään?

• Joulun vaikutuksesta Alkon litramääräinen myynti kasvaa kahden viikon aikana noin 3,7 miljoonaa litraa, eli lähes 100 % vertailujaksoon verrattuna. Viikolla 50 käy Alkossa asiakkaita noin 1,4 miljoonaa ja jouluviikolla ma–pe yhteensä noin 1,8 miljoonaa. Jouluna myydään valtavat määrät viinaa, eikä siinä mitään, itsekin olen suuri punaviinin (no juu ja muunkin alkoholin) ystävä. Epäilen vain, kuinka suuri osa kulutuksesta on ns. normaalia ruokajuomaa ja kuinka suuri osa alkoholia, jonka holtiton nauttiminen tekee perheen (ja poliisin) joulusta helvetillisen.

No niin, taas olo vähän helpottui kun pääsi purkamaan kulutusangstia. Älkääkä käsittäkö väärin - olen suuri joulun ystävä, siis aidon ja yksinkertaisen joulun... Joulu tulee joka tapauksessa, kun vaan annamme sen tulla. Ei siihen tavaraa tarvita.