lauantai 6. heinäkuuta 2013

Ystäviä naittamassa – sormet ristiin

Seuraa söpöilyä ja hempeilyä. Tai siis mitä vielä – rakkaushan on maailman tärkein asia ja heiveröinenkin usko romantiikkaan silloin tällöin tekee hyvää kyyniselle nykyihmiselle.


Ja nyt puhun minä, jota poikaystävä kuvailee epäromanttiseksi tyypiksi. No, kukin tyylillään. Perinteiset kynttiläillalliset ja lirputteluhempeilyt eivät ole meikäläisen vahvuuksia, mutta ostanhan minä poikaystävälle sen herkku-donitseja lähi-Alepasta, kun sille päälle satun. "Teot ne on jotka merkitsee, ei kauniit sanat", sanoo jäyhä hämäläinen, nääs.

Pidän itseäni hyvänä ihmistuntijana, mutta amorin nuolien ohjaajana olen amatööri. Olen auttanut useampaa pariskuntaa (joista osa tosin on eronnut, eihän sille mitään voi) löytämään toisensa. Näissä tilanteissa olen yleensä äimän käkenä, sillä en olisi voinut kuvitellakaan että X ja Y oikeasti voisivat tykätä toisistaan sillai.

Toisaalta, mikä sen hienompaa.


Pari päivää otin amorin ohjat käsiini, kun kaverini (nainen) soitti Jyväskylästä ja kertoi pulmastaan. Hän oli menossa Helsinkiin kesämatkalle ja hoitanut asian niinkin kätevästi, että oli ostanut junaliput ja alkanut sen jälkeen soitella läpi kavereita yösijojen toivossa. Nytpä on heinäkuu ja kaikki liesussa, itseni mukaan lukien.

Olisiko sulla ketään kaveria, joka voisi majoittaa mut yöksi, pariksi?, ystävä rukoili.

Olin jo sanomassa että ei, kun päässäni välähti. Kyllä! Yksi miespuolinen sinkkukaverini sattuu asumaan ihan keskustassa ja hänellä on viime aikoina ollut epäonnea sekä rakkaudessa että työelämässä. Hän on siis allapäin, ja mikäpä sen piristävämpää kuin kotisohvalla pari päivää bunkkaava hauska ja puhelias nuori nainen.

Soitin pojalle, hän lupasi majoittaa neidin mielellään ja jopa näyttävänsä tälle Helsinkiä. Sohvasurffaamista parhaimmillaan!

Todennäköisyyslaskelmieni mukaan tässä toden totta on potentiaalia. Sormet ristiin. Molemmat kaverit todellakin ansaitsisivat fiksua seuraa – ainakin uuden ystävän.



2 kommenttia:

  1. Ei onnistanut! Ehkä tämä olisi uuden postauksen aihe... Molemmat kaverit ovat edelleen täysin vapaalla jalalla. Ystäväni majoittaneen pojan mielestä nainen oli "mukava mutta liian kaoottinen". No, aina ei voi onnistaa. Itse asiassa näissä asioissa aika harvoin. Mutta toivoa ei pidä heittää, eiköhän kaikille tuolta joku "toinen puolikas" löydy! :)

    VastaaPoista