Tänään olin fiksu ja lähdin kotiin potemaan

Ehkä ihminen voi oppia elämässä jotain, vaikka aina (tai siis yleensä) ei siltä tunnu. Itse olen nähtävästi vihdoinkin oppinut yhden totuuden - ja elämään sen mukaisesti:

Kun on kipeä olo töissä, kannattaa lähteä saman tien kotiin. Paino sanalla saman tien.

Ei kannata jäädä puolikuntoisena suorittamaan työtehtäviä, ja sähläämään ja sekoilemaan niiden kanssa, kuten itse tein koko eilisen päivän ja tämän aamun paikkailin jälkiä, vaan lähteä suosiolla kotiin pehkujen alle. Olo saattaa jopa parantua ja tauti mennä ohi ilman päivien räkärumbaa ja kuumeilua! Ja työkaverit taatusti ymmärtää ja kannustaa, jos ne on yhtään fiksuja!

Eikä vuosia päivätöissä käyneelle tyypille mikään ole hauskempaa, kuin tulla kesken päivän kotiin hiljaiseen ja hämärään asuntoon- ihan luvan kanssa - moikkailla rappukäytävässä eläkeläismummoja, purkaa Alepasta ostetut sairasherkut keittiön pöydälle ja miettiä, missä järjestyksessä niitä voisi nauttia.

Tein itselleni parantavan perustonnikalasalaatin ja vedin jälkkäriksi reilumman erän uutta Valion maitojäätelöä (makuna appelsiini, kun ei Alepassa ollut sitä toista). Pakko oli maistaa näin harmaana päivänä värikkääseen pakettiin pistettyä jäätelöä ja ihan hyväähän se oli - yllättävän kevyttä myös! Ainoa puute on laktoosin määrä tällaiselle intolerantille - mutta antaa mennä, ilmavaivatkaan ei haittaa kun on koko päivän yksin kotona.

Kaksi lasia mustaherukkamehua palan painikkeeksi toimi myös, samoin kuin sen kanssa nautittu vitamiini-cocktail.

Nyt vaan odottamaan ja peukut ristiin... Ehkä jos tänään menee nukkumaan ennen kello kymmentä, niin aamulla herää terveenä? En todellakaan haluaisi tulla nyt kipeäksi. Kukapa haluaisi. Ikinä. Eieiei.

PS: Ai niin Valiohan ei ole enää Valio vaan Suomen Nestlé - ihan mielelläni en suuryritystä tukisi, mutta terveenä sitten taas yritän panostaa eettisiin jäätelövalintoihin!

Miksi sairastaminen saa hermot sairaan kireälle?

Ei hitto, mutta niin se vaan näyttää menevän - "kunnon" työntekijä sairastuu perjantai-iltapäivällä! No, oma moka, mitäs kärvistelin koko viikon puolikuntoisena töissä, kun oli muka niin tärkeitä juttuja.

On se kumma, miten sitä ajattelee olevansa niin korvaamaton työntekijä, ettei voi olla päivääkään pois. Kollegoja kyllä kannustamme aina puolin ja toisin sairastamaan rauhassa, mutta kukaan ei oikeasti sitä tee. Älytöntä!

No, ei auta. Ainakaan ei tarvitse enää miettiä ehtisikö käydä kavereiden kanssa yhdellä olusella ennen R&A-leffoja, kaikki se vaihtui sohvalla makaamiseen ja kuuman mustaherukkamehun litkimiseen, jota raahauduin viime voimillani ostamaan Ruoholahden Citymarketista (ei suositeltava kokemus perjantai-iltapäivällä ja kipeänä, porukkaa ihan liikaa. Meinasin tuupertua ennen kuin löysin mehuhyllyn valtavassa kompleksissa. Tuskahikeä pukkasi.

Aarg. Joka paikkaa särkee, päätä jomottaa, kurkku on karhea... mutta pahinta on henkinen taistelu kipeäksi tuloa vastaan. En halua nyt! Vielä viikonloppu!!

En tiedä, kuinka moni kokee samaa, mutta itselläni lähtee aina hullu henkinen taistelu flunssaa vastaan käyntiin - siis sen lisäksi, että napsin tupla-annokset D-vitamiinia, kalanmaksaöljyä, sinkkiä (toimii!) ja varmuuden vuoksi vielä B-vitamiinia ja magnesiumiakin. Sekä tietty monivitamiinipuristeen, maitohappotabletin ja ja ja... mitä kaapista nyt löytyykin. Särkylääkettä ainakin.

Ei ihme, että poikaystävä tiedusteli eilen töistä tullessaan mitä ihmettä olen nauttinut, olin kuulemma sen verran normaalia sekavampi. :)

Onneksi vietin tänään Kansallista etätyöpäivää, vaikka eilen kävin vielä fiksuna tyttönä juoksulenkillä ("ei tässä mitään") ja illalla saunassa. Ja valvoin myöhään. Ei ihme, että tänään iltapäivällä olo alkoi nopeasti kurjistua. Olin kuin tulisilla hiilillä, kiroilin tietokoneelle, työlle, R&A-leffojen paljoudelle, sille että ulkona oli nätti ilma, etten päässyt baariin kavereiden kanssa, että syön karkkia ja mahaan sattuu - ihan KAIKKI oli huonosti! Onneksi olin yksin kotona, tosiaankin.

Ehkä aggressiivisuus on yksi viruksen oireista? Mahtaako muilla olla tällaista?! Itselläni viha maailmaa kohtaan kestää niin kauan, kunnes annan periksi, vetäydyn vällyjen alle ja sanon maailmalle ja kaikelle tekemiselle adiós. Mielellään vielä telkku päälle ja jotain täysin typerää "miten teen koirastani huippumallin" -ohjelmaa naamaan.

Mutta toivossa on hyvä elää. Jos tänään olen kunnolla, ehkä huomenna voin taas jatkaa elämää, mennä kaverin barbeque-bileisiin grillaamaan jättikatkiksia, vierailla toisissa synttäribileissä ja katsoa hyvää leffaa kavereiden ja poikaystävän kanssa. Saas nähdä, peukut ristiin. Onneksi huomenaamulle on varattuna hieroja Flow21:ssa, ihan kotikulmilla - niin kipeäksi ei saa tulla, etten sinne pääse!