Taistelujoogaa – mitä ihmettä?!

Tänä aamuna ylitin itseni ja kävin aamujoogassa. Enkä missä tahansa joogassa vaan "taistelijan joogassa", Fighter's Yoga. Elämäni ensimmäinen oikea joogatunti! Teki varmasti hyvää, mutta oli yllättävän rankkaa.

Jooga pidettiin Savate Clubilla, jossa käyn kuntonyrkkeilemässä ym. treeneissä, joten päätin kokeilla kuukausimaksuun sisältyvää henkisen rauhan tarjoajaa.

Unisen kropan raahaaminen tunnille oli saavutus jo sinänsä. Olen aina ajatellut, ettei aamutreenaaminen sovi minulle. Ihaillen – ja oudoksuen – kuuntelen heitä, jotka hikoilevat salilla kuudelta aamulla ja vielä nauttivat siitä! Minä hikoilen tuohon aikaan korkeintaan liian kuuman peittoni alla.

Mitä sitten on Fighter's Yoga? Alussa epäilin, että nimi on keksitty jotta miehetkin uskaltavat mukaan. Ja olihan meistä puolet miehiä, mikä ei taida olla tyypillistä joogatunnille. 

Savaten sivuilla kerrotaan, että Fighter's Yoga on suunniteltu kamppailulajien harrastajille. Liikkeet tukevat ja täydentävät harjoittelua sekä toimivat myös palauttavina harjoitteina.

Fighter's Yoga parantaa tasapainoa, lisää nivelten liikkuvuutta, notkeutta ja liikelaajuutta, parantaa lihaskuntoa, vahvistaa yleiskuntoa ja edistää rasvanpolttoa, lievittää stressiä, lievittää kipua ja lihasjäykkyyttä, tukee immuunijärjestelmää, poistaa terveydelle haitallisia aineita kehosta, keskittyy hengittämiseen, joka on tärkeä kamppailulajien harjoittamisessa JA parantaa keskittymistä.

Olo olikin tunnin jälkeen yllättävän energinen, ei ollenkaan niin kuollut kuin olin uumoillut. 

Toisaalta lehmä, kissa, delfiini, kala- ynnä muut liikkeet osoittautuivat yllättävän raskaiksi, etenkin käsivarsille joiden varaan joogassa nojataan lähes koko ajan! 

Tuomio: jaksoin joogan päälle pitkän päivän töissä (no, neljän ison kahvimukin avulla) ja sen päälle selvisin jopa yhdestä iltakokouksesta, sillä olen luvannut auttaa yhden kiinnostavan (ja herkullisen!) proggiksen viestinnässä. Kaiken kukkuraksi nautimme äsken kaverin synttärioluet Los Cojonesissa.

Nyt kyllä väsyttää. Eiköhän uni tule tänä yönä!

Elämäni ekat SandBell-treenit

Mikä ihme on SandBell, moni kysyy. Niin kysyin minäkin vielä pari päivää sitten, kunnes luin nyrkkeilyklubini Savaten nettisivuilta tästä uudesta supertehokkaasta treenausmetodista.

SandBell on neopreenikumilla päällystetty hiekkasäkki, jolla harjoitetaan yhtaikaa keskivartaloa, voimaa ja kestävyyttä.

Viime viikolla hieman venähtäneen kesätauon (6 kk) jälkeen aloitin jälleen rakkaan kuntonyrkkeilyn. Tänään maanantaista oli kehkeytymässä perinteisen nihkeä, joten ajattelin piristää päivää kunnon hikitreeneillä. Toimii. Aina.

Tänään Savatella oli tarjolla SanBell-harjoittelua, jota nettisivuilla kuvaillaan vakuuttavin termein:

SandBell®-harjoittelu on äärimmäisen tehokasta, kaloreita polttavaa, turvallista ja hauskaa! 

Hyperwear SandBell®-säkeissä yhdistyvät yleisimpien kuntoiluvälineiden kuten. esim. kahvakuulan, kuntopallon sekä käsipainojen vahvuudet. Kehität räjähtävää voimaa heittämällä tai paiskaamalla SandBell®-säkkiä täysillä ja täydellä laajuudella maahan.

20 minuutin SandBell®-harjoitus polttaa enemmän kaloreita kuin yli tunnin reipas kävely.

PE Universe nimesi SandBellin parhaaksi uudeksi liikuntavälineeksi.

Vakuuttavaa. Minuun tehosi etenkin osuus, jossa vakuutettiin SandBellin haastavan keskivartalon tukevat lihakset. Yleisimmät olkapään alueiden vammat kun usein johtuvat heikosta puristusvoimasta. Säkillä voi treenata käden ja ranteiden puristustyötä tekeviä lihaksia, joita yleensä ei harjoiteta.

Tuomio? Tehosi, ja oli hauskaa! Nyt tuntuu koko kropassa, vaikka valitsin nyt ekakertalaisena suht kevyen 3,5 kilon säkin. Kyllä siinäkin vastusta riitti. 

Erityisen vapauttavaa oli paiskoa säkkiä täysillä lattiaan, siinä pikku aggressiot kukistuivat kerralla. Rankinta taisivat olla säkin nostelut suorilla käsin, joka liikesarjaa kun toistettiin nelisen kertaa, kymmenen liikettä kerralla. Huh.

Toistaiseksi Savate Club on ainoa paikka Suomessa, jossa säkkiä voi testata ohjatussa ryhmässä. Toki säkin voi tilata kotiin ja treenailla Youtuben ääressä (googleta SandBell). Varoituksen sana: ainakin kerrostalossa naapureilla saattaa olla jotain sanottavaa, jos säkkiä paiskoo täysillä lattiaan, karjahdusten saattelemana. 

Lisää lajista voi lukea esim. Healthista.com-artikkelista (enkuksi). 

Paljonko proteiinia taviskuntoilija tarvitsee?

No niin! Tänään oli Hesarissa juttu Käytä oikein proteiinilisiä. Hyvä, sillä aihe on askarruttanut jo jonkin aikaa.

Jutussa Suomen Olympiakomitean vastaava lääkäri Harri Hakkarainen "pitää tärkeänä, että proteiinilisien käyttäjä tietää, mitä tekee – eli suhteuttaa proteiininsaantinsa harjoitusten laatuun ja määrään".

Tässä moni menee vikaan. Jengi tuntuu vetävän proteiinia kuin viimeistä päivää "rankan treenin" päätteeksi - aika monessa tapauksessa treeni ei ole niin rankka, etteikö siitä toipuisi ihan normiruualla. Ja proteiiniahan löytyy vaikka mistä, kuten urheilijan sydänystävistä raejuustosta ja maitorahkasta tai nykyään jo kaiken maailman extraproteiini-leivistäkin.

Pidän itseäni taviskuntoilijana. Lääkäri-Hakkarainen kuvailee sellaiseksi ihmistä, joka liikkuu esim. tunnin kerrallaan joka toinen tai kolmas päivä. Hakkaraisen mielestä tätä tahtia harjoittelevalle riittää yleensä normaali ruoka ilman proteiinilisiä.

Tavallisen kuntoilijan proteiinintarve on gramma painokiloa kohden vuorokaudessa. Siis jos painaa vaikka 55 kiloa niin tarve on 55 grammaa. Ei mikään mahdoton määrä. Kevyet kilometrit -blogissa voi vertailla proteiininlähteitä, esim. raejuustossa on merkistä riippuen proteiinia noin 20 grammaa.

Toki proteiinia voi vetää enemmänkin, jos mieli tekee ja kroppa sitä anoo. Ja oikeasti aktiiviset liikkujat ovat tietty asia erikseen.

Hakkaraisen mukaan voimaharjoitellessa voi syödä enemmän juuri raejuustoa, tonnikalaa, vähärasvaista lihaa tm. proteiinipitoista.

Kestävyysharjoituspäivinä ei tarvitse suosia proteiinipitoisia ruokia vaan panostaa kasviksiin, hedelmiin ja vihanneksiin. Kuulostaa loogiselta.

Ja hei, taas pakko palata "vanhoihin hyviin aikoihin", jolloin porukka raatoi pellolla aamusta iltaan. Tuskinpa tuolloin kyläkaupasta löytyi proteiinipatukoita, -juomia tai -jauheita. Hengissä pysyttiin ihan ok kuitenkin, vaikka "treeni" oli paljon rankempaa kuin monella kuntosalin juoksumatolla piipahtavalla.

Itsellänikin olisi ehkä peiliinkatsomisen paikka, sillä aika usein laukussa odottaa proteiinipatukka treenin jälkeen. Tiedostan kyllä täysin, etten sellaista tarvitsisi, eli himon taustalla on monisyinen lumevaikutus:
1) Patukkaa purressa on jotenkin urheilullisempi fiilis, sellainen fitnessfiilis

2) onhan ne hyvän makuisia ja 

3) omatuntokaan ei kolkuta, kun nauttii vähemmän energiaa ja rasvaa kuin suklaapatukan muodossa.

Naurettavaa sinänsä, mutta minkäs teet kun mainonnan orja oot... Seuraavaksi on kyllä pakko blogata fitnessilmiöstä, jota tulee nykyään joka tuutista!