Näytetään tekstit, joissa on tunniste värit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste värit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Desigual Living - kunnon väripilkkuja kotiin

Flunssahoureissani näin viime yönä unta värikkäästä mekosta, jonka puin päälleni. Siis minä, jonka vaatekaapin perussävy on tummanpuhuva, värikkäitä vaatteita on vain pari ja nekin suht hillittyjä.

Tai no, ostinhan tämän vuoden talvialesta sekä punaiset farkut että punaisen päällystakin, kun kyllästyin kaikenkattavaan harmauteen. Silti jotenkin ajattelen että yksi väri per vaatekerta riittää, joten väripilkkujenkin kanssa kuljen muutoin suht mustissa/harmaissa.

Olen silti aina ihaillut espanjalaisen Desigualin vaatteita, vaikken omista yhtäkään - paitsi yhden mustan minihameen, jonka joskus ostin Espanjasta! En tajua, miten sellainen oli ylipäänsä päätynyt Desigualin kokoelmiin...

Kotiin sen sijaan kaipaan värejä, nyt kevään tullen erityisesti! Niinpä ilahduin, kun tajusin että Desigual myy nykyään myös sisustustuotteita Desigual Living -sarjassa. Sisustustyynyjä, vuodevaatteita, pyyhkeitä, kylpytakkeja...


Tuotteita saa tietysti Desigualin omasta verkkokaupasta mutta myös esim. Boozt:ista. Kaiken kukkuraksi meneillään on ALE molemmissa!


PS: Suurin yllätys oli, että poikaystävä ilmoitti tykkäävänsä näistä, kun bongasi minut surffaamasta Desigualin sivuilta. Eli väriä kotiin saattaa olla luvassa, jos vain pystyn tekemään päätöksiä...



Kuvat: Desigual

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Musta on uusi musta - myös keväällä 2013!

Pastellisävyjä notkuvat vaatekaupat ovat varma kevään merkki - ainakin varmempi kuin esimerkiksi leskenlehdet tai aurinko, joka voisi paistaa niin paljon useammin.

Itse en ole ikinä ollut pastellien ystävä. Tykkään kirkkaista sävyistä, vaikkakin vaatehuone näyttää aina vaan suhteellisen harmaa-mustapainotteiselta.

Mutta minkäs teet, kun musta vaan on niin erinomainen väri, etenkin kaltaiselleni blondille sopiva. Antaa vakuttavuutta, hehheh, ja on poikkeuksetta tyylikäs.

Mitäpä siis hyvää muuttamaan. Ostin viime viikoll (pitkän episodin päätteeksi, josta lisää postauksessa Vihaksi pistää farkkuostoksilla) mustat farkut. Lisäksi riemastuin, kun kaveri oli postannut Facebookiin "keväisen" kuvan itsestään taustalla jäistä vapautunut meri ja päällään täysin mustat vaatteet. Hyvähyvä.

Musta on nimittäin musta myös keväällä – aina muodissa. Hain vahvistusta Pinterestistä (makaan meinaan tänään kotona flunssassa, eli aikaa on - toki ajan voisi käyttää lepäämiseen eikä netissä roikkumiseen, hyihyi). Toisaalta Pinterest tuhansine ihanine kuvineen kohottaa mielialaa ja sitä kautta kokonaishyvinvointia.

Unohdetaan catwalkit, tässä New Yorkin mustaa katumuotia keväältä 2013. Mitäpä sitä väreillä koreilemaan, kun voi pukeutua mustaan! ;)



Tämä tyttö ei muuta tarvitsisi kuin tällaisen mekon. Hm, vastaavia taitaa itse asiassa löytyä kaapista "muutama", myös harmaina...



Mustaa mutta keväistä! Kiitos pitsin ja kukkasten.




Pisteenä I:n siis pään päällä - lippis! Löytyisiköhän isältä kesäksi lainaan joku "tyylikäs"...?

Nämä kuvat - joita löytyy paljon lisää - on koottu Harper's Bazaarin verkkosivuilta, kuvaajana Mr. Newton.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Sisustustrendit 2013 & 2014 - ja näitähän riittää!

Liekö kevättä rinnassa, vaikka lunta tulee taivaan täydeltä, kun tänään iski hirveä into sisustaa kotia. Erikoista tämä hinku on, koska en yleensä ole mikään sisustustyyppi, joka seuraa trendejä ja pistää kaiken uusiksi säännöllisin väliajoin - tai edes jotain uusiksi, sillä meidän kotona kaikki on suurin piirtein samoilla paikoilla kun muuttaessamme asuntoon pari vuotta sitten. Siitä huolimatta - tai juuri siksi - meillä on mielestämme kotona tosi viihtyisää ja mikä tärkeintä - kodikasta ja rentoa. 

Suuria muutoksia en siis kaipaa, mutta jotain kuitenkin... ja kun kerran sisustuksesta innostuin niin päätin saman tien tsekata, mikä on nyt maailmalla in.

Bongasin Luxury Interior Design Journalin - täältä jos mistä luulisi löytyvän infoa! Ja löytyihän sitä. Blogin pitäjä Laura Bielecki valottaa meitä trendeistä 2013-2014. Bongasin itseäni innostavimmat - onneksi trendiviidakko on tunnetusti sen verran laaja, että kukin löytää sieltä itseään innostavat ilmiöt. Hyvä niin. Mitä sitten tapahtuu?

1. Keltainen on uusi pinkki. Sopii - keltainen on lempivärini!

2013-trends-1-yellow-tara-seawright © Tara Seawright Interiors
2. Kuviokuosit tekevät paluun - ja mikä tärkeintä: taustavärin tulee olla valkoinen. Siis mitä vaan, kunhan kaikki tapahtuu valkoista taustaa vasten...

Designersblock Department Store at Interiors UK 2013
3. Folklore tekee paluun: afrikkalaista, meksikolaista, bulgarialaista... Lisäksi erilaisia kuviointeja saa huolettaa sekoittaa (no juu ainahan niitä saa, mutta nyt ihan trendilisenssin kanssa).

Folklore Enamel Coffee/Tea Pot: Amazon.co.uk: Kitchen & Home
4. Luonnollisuus ja kosketettavuus. Kuosien tulisi kutsua hivelemään itseään, hehkua lämpöä ja syvyyttä. Blogissa kehotetaan ottamaan mallia aamupalan kokojyväleivän sävyistä ja pinnasta (eikun ruisleipää hipelöimään, heh). Eli beigen ja ruskean lämpimiä sävyjä yhdistettynä yllätysyllätys - valkoiseen.

5. Kirjailu, kutominen ja käsityöt ylipäänsä. Suurensuurilla silmukoilla kudottuja pintoja sisustukseen! Tällaisen matskun tuottaminen voisi onnistua kärsimättömältä meikäläiseltäkin...


6. Mustavalkoisuus, geometrisuus & graafisuus.

7. Surrealismi ja satumaisuus: Liisa Ihmemaassa ja Disney saapuvat olohuoneeseen - ja lapsetkin tykkää!


Tässä vielä yhteenveto vuoden 2013 väreistä - kiitettävän valoisalta näyttää, ja sitähän juuri me täällä pohjan perukoilla tarvitsemmekin harmaan ankeuden vastapainoksi. 




lauantai 15. syyskuuta 2012

Uskallatko panna väriä päälle - myös syksyllä?


Tajusin etten ole juuri muodista bloggaillut, vaikka olenkin kauniiden asioiden rakastaja. Jostain syystä olen lähinnä tilittänyt täällä maailman epäkohdista, huh, eli nyt jotain vähän kevyempää ja ennen kaikkea värikkäämpää!

Olen jäänyt koukkuun Pinterest-palveluun. Pitkät illat tunnit selailen ja klikkailen siellä kansioihini yhä uusia kauniita kuvia ja tsekkaan, mitä kaverit ovat löytäneet - ja kuviahan Pinterestissä riittää ähkyyn asti.

Pinterestistä löytyi ihanan mehukkaita kuvia, joista voi löytää inspiraatiota syksyä värittämään. Okei, syksyä ja värikkyyttä ei yleensä yhdistetä ja perinteisesti syksyn saavuttua loputkin vähät värit häivytetään ruskea-harmaa-musta-oranssi-lila-skaalan tieltä. Miksi?! Suomessa on kyllä muutenkin marraskuussa ihan riittävän harmaata, niin ettei tarvitse kantaa kortea kekoon olemalla itsekin harmaa.



No juu, paraskin puhuja, sillä vaatevarastoni koostuu pitkälti harmaan ja mustan monista eri sävyistä. Vähänkin värikkäämpää vaatekappaletta saa tovin penkoa vaatehuoneen perukoilta. No, kesävaatteet on tietty eri juttu. Tosin tänä vuonna suurin osa niistä jäi käyttämättä, ikävä kyllä.

Mutta oi, kunpa minä ja muut uskaltautuisimme pistämään väriä päälle myös syksyllä, niin katukuva voisi näyttää allaolevalta... toivottavasti joskus vielä uskallamme leikkiä väreillä - läpi vuoden!


Max Mara

Okei, jos tällainen väriloisto tuntuu liioittelulta tai askarruttaa, miten työkaverit / naapurit moiseen värikkyyteen suhtautuisivat tavallisenharmaana maanantai-aamuna, niin voisiko aloittaa pienestä, vaikka tähän tyyliin...



Tosin täytyy myöntää, että innostuin aamulla - kaiken värikuvien ihailemisen jälkeen - tilaamaan itselleni ihanan merinovillaisen tunikan Cosista. Sen väri on yllätysyllätys... harmaa! Ei hyvä sylvi. Mutta tästä lähtien lupaan lisätä ainakin muutaman väripilkun muutoin niin harmaan hillittyyn garderoobiini.
Cosin merinosilkkitunika syksyäni piristämään - vaikkei kyllä väreillä...
Osattiin sitä ennenkin käyttää värejä. Loppuhuipennukseksi aivan ihana Diorin punainen takki 1950-luvulta. Tämän avulla selvittäisi kunnialla syysmyrräkän jos toisen!