Kuivattuja omenalastuja talveksi, nam

Tulin viikonlopuksi rauhoittumaan vanhempien luo Tampereelle. He olivat saaneet reilut 200 kiloa (!) omenoita äidin siskolta, ja perinteiseen tyyliin päätimme kuivattaa valtaosan niistä.

Rakastan kuivattuja omenanpaloja, joita onkin viime vuosina riittänyt kiitettävästi läpi koko pitkän kylmän talven. Juuri tänään nautin viime talven viimeiset omput, joten olikin jo aika alkaa säilöä lisää.

Homma toimii näin. Ensin omenoista poistetaan sisuskalut omenaporalla – kaikkea sitä keksitään, onneksi! Isä huolehti tästä hommasta niin, että karat ja siemenet lentelivät ympäri keittiötä.

Seuraavaksi omenat pilkottiin ohuiksi viipaleiksi jonkinlaisella viipalointikoneella, en tiedä mihin moinen vehje on alkujaan suunniteltu, mutta meillä nyt tähän tarkoitukseen.

Minun tehtäväni oli ripustaa omenansiivut roikkumaan pitkään lankaan, joita sitten ripustimme neljä kappaletta roikkumaan saunaan, lauteiden päälle kiinnitettyihin koukkuihin. Loput omenat asettelimme hienosti kahdelle ritilälle, lauteiden päälle myös.

Nyt sauna tuoksuu huumaavasti omenoilta, ja kolmen päivän kuluttua omenalastujen pitäisi olla valmista "kauraa" suuriin lasipurkkeihin säilöttäväksi ja talven aikana nautittaviksi.

Lisäsimme vielä sähköisen lämmittimen puhaltamaan aina silloin tällöin vähän lisää kuivaa ja lämmintä ilmaa saunaan (muttei liikaa, sillä kuulemma yli 40C omenat alkavat homehtua).

Huh. Säilömisrupeaman jälkeen poikkesin verannalla, jossa vastassani oli omenavuori. Näemmä sauna pääsee kuivurikäyttöön vielä muutaman kertaa tänä syksynä...

Puolukoita, kamalien hirvikärpästen uhallakin!

Asukuvani tältä päivältä, ehheh. Persoonallisuutta on ainakin pelissä, eikä yhtään hätävarjelun liioittelua (varsinkaan nuo maalarinteipit hihoissa ja sukat housunpunttien päällä), sillä suuntasimme niinkin pelottavaan paikkaan kuin puolukkametsään.

Vietän viikonlopun vanhempien hoivissa Tampereella, ja heillä on tiedossaan erinomaisia, huippusalaisia paikkoja. Harmi vain, ettemme ole puolukkametsällä yksin, vaan tuhansien ellei miljoonien hirvikärpästen ympäröimänä. Sekä luonnollisesti valtavien hirvenpapana-läjien...

Hirvikärpäset ovat kamalia, pikku ryömijöitä joita löytyi varustuksesta huolimatta ihan kaikkialta vaatteista ja niiden alta autolle palattuamme! Etenkin ne tykkäävät ryömiä tukassa.

Eivätkä hirvarit kuole millään, yhtäkin hakkasin puhelinluettelolla päähän kaikin voimin, mutta tyyppi vaan jatkoi iloisesti matkaansa. Hirvi-parat.

                              

                             

Nämä kolme ämpäriä (+yhden ison muovipussin) täytimme puolukoilla. Parissa tunnissa saimme kerättyä 45 litraa! Ei huono saavutus, jota avitti se etten päässyt syömään saman tien puolia marjoista päässä roikkuvan häkkisysteemin takia. 

Aina tuijottaessani silminkantamattomiin jatkuvaa punaista mattoa ajattelen, että on se kyllä uskomatonta, hullua ja surullistakin, että 90 prosenttia Suomen tärkeimmästä luonnonmarjasta eli puolukasta jää metsiin homehtumaan! 

Puolukat ovat superfoodia parhaimmillaan, täynnä kaikkea hyvää. Wikipedia kertoo, että puolukan tärkeimmät terveysvaikutukset perustuvat kivennäis- ja hivenaineisiin. Puolukassa on runsaita määriä ainakin mangaania, polyfenoliyhdisteitä, flavonoideja sekäbioflaviineja. 

Mangaani on tärkeä ravintoaine energia-, valkuaisaine- sekä kolesteroliaineenvaihdunnan entsyymeille. Resveratrolilla on tulehdusta ehkäiseviä vaikutuksia ja proantosyaniidit ehkäisevät haitallisten aineiden kiinnittymistä limakalvoille. Puolukka on myös hyvä kuidun lähde ja sisältää paljon P-vitamiinia.

Marjat edistävät maksan, sapen sekä vatsan toimintaa, pitävät suoliston terveenä, edistävät raudan sekä kivennäisaineiden imeytymistä. Antibioottiset aineet torjuvat munuaisten ja virtsateiden tulehduksia.

Ei paremmasta väliä! Lisäksi puolukkaa voi nauttia sellaisenaan, survoa, tehdä hilloa tai mehua ja lisätä vaikka mihin ruokiin mämmistä smoothieen. 

Puolukalla Suomi uuteen nousuun! Marjassa olisi potentiaalia vaikka millaiseksi vientituotteeksi, näinä terveystietoisuuden aikoina, jos vain osaisimme brändätä sen (kuten ruotsalaiset ovat ottaneet ja brändänneet kanelipullan, jota myydään ympäri maailmaa ruotsalaisena herkkuna, aargs!).

Hm, ikävä kyllä näyttää pahasti siltä, että hirvikärpäset ovat meille liian kova vastus... toivottavasti jossain vaiheessa saamme puolukat talteen ja parempiin suihin!

Kesäkeittoo!

Keitto kuuluu kesään kuin kärpäset konsanaan! Enkä nyt puhu mistä tahansa kesällä nautittavista keitoista vaan siitä aidoimmasta, jo lapsuudesta tutusta kesäkeitosta.

Tosin koulussa meille syötettiin pakastevihanneksista tehtyä kesäkeittoa, mikä latisti uskoni tähän herkkuun vuosiksi. Vähän kuin koulun pakko-hiihtokilpailut aiheuttivat traumoja sillä saralla...

Yllättäen tänään heräsin kesäkeiton himoon. Eikun soppaa keittelemään!

Ei ole montaa hienompaa asiaa kuin tajuta, että Suomen karussa, puoli vuotta jään peitossa kituvassa maaperässä kasvaa pieniä helmiä: makoisia porkkanoita, suloisenmakeaa sipulia, suussasulavia pikkuperunoita sekä maukkaita tuttuja yrttejä: persiljaa ja tilliä.

Kyseiset herkut tarvitsee vain heittää kattilaan - ja pilkkoa vähäsen. Kuvan vihannekset joutuivat odottamaan keittämistä tunteja ja ovat siksi vielä kokonaisia. Pilkkominen sujui niin ripeää vauhtia nälän pakottamana, että kuva jäi ottamatta...

Keitto kypsyi noin vartissa. Lisäsimme mukaan maitoa, eikä muita mausteita omalta kasvimaalta noudetun persiljan ja tillin lisäksi tarvittu. Tai no, ripaus suolaa tietenkin kruunaa ruoan kuin ruoan.

Suosittelen lämpimästi! Kesäkeitto kerran kesässä pitää lomailijan tiellä. Sitä paitsi vihannesten syöminen kaunistaa, sanovat.

Hietsun uusi kauppahalli avattu - jo oli aikakin!

Käytiin eilen siellä missä puoli muutakin Helsinkiä - tai ainakin iso joukko Punavuoren hienoja tätejä ja setiä, eli uudelleen avatussa Hietalahden kauppahallissa.

"Kiitos" Etelärannan hallin 14 seuraavaa kuukautta kestävän remontin, myyjät muuttivat vanhaan halliin - joka on taas täynnä elämää!

Enkä voi kuin yhtyä kansaan, eli kyllä meidän kamppilaistenkin nyt kelpaa, kun on kauppahalli ihan kotinurkilla.

Eikä mikä tahansa halli. Sisällä vallitsi ainakin eilen suuri tungos, ja liekö se vai mikä syynä, mutta käytävillä palloillessa tunnelma tuntui jotenkin "eurooppalaiselta" - mitä se sitten onkaan... Ehkä samppanja-ja osteribaarit vaikuttivat asiaan?

Joka tapauksessa, tästä alkaa (toivottavasti) meikäläisenkin kauppahalli-shoppailu toden teolla. Vaikka hinnat tietty ovat mitä ovat.

No, ainakin aamukahvitella hallissa kelpaa ja kenties syödä silloin tällöin Soppakeittiön suuria & suosittuja keittoja - eikä tulevaisuudessa ehkä sinnekään tarvitse enää jonottaa, sillä Soppakeittiön tila on vähintäänkin tuplaantunut!

Ihan paras juttu hallissa on kuitenkin toisen kerroksen tila, jossa saa syödä eri puolilta hallia ostettuja tuotteita yhdessä. Olemme nimittäin pitkään tapelleet poikaystävän kanssa Kauppatorin hallin myyjien kanssa siitä, missä saamme istua jos olemme tilanneet eri paikoista - kuten yleensä käy, koska poikaystävä tahtoo tuhtia liharuokaa ja minä jotain "kevyttä ja terveellistä"... Enää ei onneksi tarvitse vääntää, kiitos siitä! Kansainvälistä tyyliä tietty tämäkin, Jenkeissä olen aina ihastellut suuria tiloja, joissa saa syödä (ja lämmittää!) viereisestä supermarketista ostettuja tuotteita.

Lähiruokaa, kiitos - mutta mitä se oikeasti on?

Missä on sun koti, broileri? Kuva: Ruokatietofi.

Viikonloppu Tampereella vanhempien ilona ja aamukahviseurana Aamulehti, joka löi eilen pökköä pesään trendikkääseen lähiruoka-keskusteluun väittämällä, että "Kohta Brasilian broilerikin on lähiruokaa" ja että kuluttajaa vedätetään kympillä lähiruoka-asioissa.

Keskustelun kuumasta aiheesta aloitti Visa Merikoski, MTK-Pirkanmaan toiminnanjohtaja. Hänen mukaansa pahimmillaan puolalainen ruis, tanskalainen sianliha tai brasilialainen broileri saattaa muuttua lähiruuaksi, jos nykytrendi jatkuu. Lähes joka kaupparyhmästä löytyy tuotteita, jossa pääraaka-aineen alkuperä jätetään kertomatta.

Kuluttaja kuvittelee ostavansa lähellä tuotettua ruokaa, vaikkei näin olisi.

Kukin kun määrittelee lähiruuan omista lähtökohdistaan. Esimerkiksi STT kysyi muutamalta lähiruoan tuottajalta tai kauppiaalta, mitä lähiruoka heille tarkoittaa ja vastauksia oli yhtä monta kuin vastaajia.

Elintarviketeollisuudelle on tärkeää valmistuspaikka, ei se mistä raaka-aineet ovat lähtöisin. Viljelijät edellyttävät raaka-aineiden tulevan mahdollisimman läheltä, vähintään kotimaasta. Elintarviketyöläiset arvostavat kotimaisen työn arvoa. Ei ihme, että syntyy monenlaista lähituotemarkkinointia ja "sekasotku on valmis":

On kuluttajien aliarvioimista se, että esimerkiksi eräässä Pirkanmaan Osuuskaupan 110-vuotisjuhlatuotteessa ei kerrota sianlihan alkuperää, vaikka sitä mainostetaan lähituotteena. Tuote on Tapolan ylikypsä kinkku, joka on varmasti tehty lähellä, mutta pakkauksesta ei saa selville lihan alkuperää. Informaation puute korostuu, kun saman kaupan leipäosastolta löytyy juhlaruisleipä, jossa rukiin viljelypaikkakunta, mylläri ja leipuri on reilusti kerrottu.

Näin kertoo Visa puheenvuorossaan. Ei kuulosta ihan reilulta. Välillä tosiaan törmää pakkauksiin, jossa on suomenlippu tai muuta suomalaisuuteen viittaavaa, joilla luodaan mielikuvaa kotimaisuudesta, vaikka tuote olisi kaikkea muuta. Olen samaa mieltä siitä, että asiasta pitää keskustella. Muuten kuluttajien harhauttaminen jatkuu!

Kasvaako tässä lähiruoan aineksia...?

Artikkelin mukaan ilmiö on päättäjien, median ja elintarvikeketjun tiedossa mutta tilanteen korjaaminen tuntuu vain olevan mahdotonta.

Mikä sitten oikeastaan on lähiruokaa? Öö ehkä tässäkin pitää käyttää sitä kuuluisaa maalaisjärkeä. Ja keskustelu varmasti jatkuu...