Asia ei varmaan tule yllätyksenä kenellekään, mutta omassa elämässäni olen saanut tähän asti elää (suht) viattomana kuvitellen, että voin tehdä ihan samat jutut elämässä kuin kuka tahansa mieskin. En siis ole pohtinut asiaa sen syvällisemmin, varsinkin kun olen yleensä saanut ääneni kuuluville ja myös haluamani työpaikat – vaikka olenkin kolmikymppinen lapseton nainen. Suomessa siis on paljon hyvää ja kehittynyttä, mitä tulee tasa-arvoon!
Mikä sitten saa minut ajattelemaan moisia?
Ensinnä poikaystäväni, joka sai ylennyksen töissä ja tuuraa nyt pomoaan. En yhtään epäile hänen kykyjään, mutta monissa asioissa tiedän olevani ainakin yhtä pätevä. Kuitenkaan minä en ole ikinä ollut esimiesvastuussa, sillä enhän mä nyt sellaista osaisi/haluaisi...
Miksen muka? Uskon, että ajatus kumpuaa jostain syvältä kasvatuksen ja kulttuurin uumenista eli siitä, että minut on kasvatettu naiseksi. Vaikkei esimerkiksi kotona ikinä vihjailtu mitään sukupuoleen liittyvää – varsinkaan, koska olen ainoa lapsi.
Toiseksi pisti pohtimaan se, että työpaikalleni palkattiin viisi vuotta itseäni nuorempi poika (no, mies) päällikkö-tasolle. Huomasin itsessäni oudon reaktion – kateuden piston.
Pian tajusin, mikä ärsytti: tunne siitä, että itsekin voisin tehdä niin paljon enemmän, ja että itse asiassa olen tainnut aika monta kertaa tässä elämässä todeta etten muka ole tarpeeksi pätevä hakemaan jotakin työpaikkaa tai etten ylipäänsä osaa tehdä jotain. Mitä hittoa!
Totta kai osaan, tai ainakin voin opetella. Kyse on itsevarmuudesta, jota en ajatellut itseltäni puuttuvan. Tärkeä opetus tästä kaikesta on, että olen viime päivinä pistänyt erityistä huomiota käytökseeni ja ajatuksiini. Kukistanut vähättelevät ajatukset alkuunsa, yrittänyt nostaa itse omaa häntää ja kertoa saavutuksistani, kun niikseen on tullut. Ainakin olen ottanut kiitokset hymyillen vastaan ja tukkinut suuni, kun on tehnyt mieli sanoa "no ei se nyt mitään ollut". Suosittelen samaa kaikille teille hienoille naisille!
Olen myös jutellut näistä asioista kavereiden kanssa ja yllättynyt siitä, kuinka samoja fiiliksiä heillä on.
Naispuoliset kaverit ovat myös ihanasti rohkaisseet minua, ja kannustaneet muun muassa hakemaan haastavia töitä – heti kun kyllästyn nykyiseeni. Kiitos!
Olen myös viime viikkoina törmännyt muutamaan upeaan ennalta tuntemattomaan naiseen, joilta olen saanut hyödyllisiä vinkkejä ja kannustusta toteuttaa itseäni ja olla rohkea. Kiitos teillekin!
En ole ikinä uskonut puheisiin siitä, etteivätkö naiset muka tukisi toisiaan. Siskot, jatkakaamme kaikin voimin toistemme tukemista, sillä meillä on vielä paljon tehtävää ja saavutettavaa tässä(kin) maassa!
