Näytetään tekstit, joissa on tunniste yrtit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yrtit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 16. syyskuuta 2014

Vanha konsti tepsii v-tutukseen, onneksi

Tänään on ollut yksi niistä päivistä. Täysin ilman mitään ulkoista syytä, päinvastoin, mikään ei vaan napannut. Yhtään.

Nihkeyden kruunasi, että ulkona oli jo aamusta ihan liian täydellinen sää syyskuuksi, joka kutsui nauttimaan eikä pönöttämään toimistossa. Töissä oli kaikenlaista periaatteessa kivaa häppeningiä, mutkun ei vaan napannut.

Itse asiassa tajuan, että kesäloman jälkeen tällaisia epämotivoituneita työpäiviä on ollut jo useampi, mikä on tietty harmi – ja myös oman postauksensa (tai useamman) aihe. Lyhyesti: mieli alkaa kovasti vetää uusiin haasteisiin ja seikkailuihin.

Suomen tilanne on tällä hetkellä hiema näköalaton, joten myös muutto jonnekin lämpimämpään ja rennompaan mestaan kiinnostelee kovasti. Toisaalta: täällä on perhe, ystävät, tuttuus ja turvallisuus, puhdas luonto jne. jne. Valintoja, valintoja...


Tämänpäiväisen nihkeyteni pohjalla olivat kyllä hormonit, kiitos vaan. Se kuuluisa aika kuusta. Itse asiassa meneillään ovat vuosisadan menkat, joista olen silti erittäin iloinen e-pillereiden lopettamisen aiheuttaman hormonaalisen epätasapainon jälkeen.

Tästä superkiinnostavasta – ja ihan liian monia naisia vaivaavasta – ongelmasta kirjoitin mm. postauksessa Miten saada hormonit tasapainoon? Sekä samasta setistä kakkososa.

Heh, näiden postausten jälkeen tietämykseni aiheesta on syventynyt huimasti. Olen viettänyt iltoja pitkiä netissä selaillen vinkkejä hormonien normalisointiin. Nytkin on uusi iHerb-tilaus matkalla kohti Suomea. Täytyykin kirjoittaa pian lisää aiheesta, kolmas kerta toden sanoo. Nyt jylläävät kuukautisetkin ovat täysin napsimieni yrttien ansiota, ainakin uskon näin.



Olipa inhan olon syy mikä tahansa, vanha konsti tepsii: liikunta. Niin se vaan on. Tänään saavuin kotiin ja vaikka olisi ollut hirveästi kaikkea tärkeää tehtävää, vaihdon äkkiä lenkkivaatteet päälle, söin banaanin (vinkki: ainoa ruoka mitä voi nauttia juuri ennen juoksulenkkiä) ja kipitin Ruoholahden ympäri upeassa auringonpaisteessa.


Lenkki ei pituudella huimaa, mutta ajoi asiansa. Oloni parantui huimasti. Kotona vetäisin vielä 50 vatsalihasliikettä ja pikku käsilihastreenin, jota yritän toistaa nyt pari kertaa viikossa. Kuulemma se(kin) riittää. Koska mä vaan niin haluan lihaksikkaat käsivarret! Ja kyllä sieltä jo jotain pilkottaa.... JES!

Nyt sitten röhnötän sohvalla ja harkitsen punaviinipullon avaamista. Koska on tiistai. Koska olen yksin kotona. Koska luonnollisesti olen ansainnut sen.

Kuten me kaikki! Hyvää iltaa! Muistakaa liikkua, edes vähän!

tiistai 25. helmikuuta 2014

Miten saada hormonit tasapainoon – osa 2

Alkukuusta postailin siitä, miten saada hormonit tasapainoon. Sama pohdinta jatkuu edelleen.

Lopetin ehkäisypillerit tammikuun alussa, eikä kuukautisia ole sen jälkeen kuulunut. Vatsaa kivistelee oudosti ja olen saanut enemmän finnejä kuin teini-ikäisenä konsanaan. Silloin niitä ei siis juuri ollut. Sen sijaan kuukautiseni olivat ihan säännölliset ennen pillereiden aloittamista (lähes 10 vuotta sitten, huh!).

Toistan itseäni, mutta on ihan hullua, kuinka napsin vuosia ehkäisypillereitä autuaan tietämättömänä siitä, että niiden lopettaminen voisi pistää – ja erittäin monella naisella pistääkin – hormonitoiminnan täysin sekaisin.

Ehkä tosiaan elän nyt "uutta murrosikää", kuten kaveri totesi.

Mitä enemmän perehdyn aiheeseen, sitä paremmin ymmärrän ongelman laajuutta ja sitä, kuinka harvalle naiselle on annettu asianmukaista tietoa pillereiden vaikutuksista. Itseänikin kehotettiin jatkamaan, kerta toisensa jälkeen, ja vakuutettiin ettei tässä ole mitään ongelmaa. Just.

En ole silti katunut hetkeäkään pillereiden lopettamista. Olo on paljon parempi ja positiivisempi, tunnen taas olevani oma itseni. Todella moni sanoo samaa.

Koska ongelma on niin laaja, netistä löytyy rutkasti neuvoja hormonitasapainon palauttamiseen luonnonmukaisin menetelmin – terveellisen ruokavalion, riittävän unen ja sopivan liikunnan lisäksi voi hormoneja houkutella takaisin tasapainoon yrttien avulla.

Seuraavia luonnontuotteita hehkutetaan useilla hyvinvointisivustoilla:


Hassunnäköistä Dong Quai:ta käytetään kiinalaisessa lääketieteessä kuukautiskipuihin. Yrtti auttaa auttaa tasapainottamaan estrogeenimäärää, joka on tärkeää kuukautisten alkamiselle. Suomeksi nimi on kiinanangelikanjuuri, ja tuotetta saa mm. Sinunapteekista.

L-teaniini on puolestaan aminohappo, jota löytyy teepensaan lehdistä uutetussa teessä. Teaniinilla on lievä rentouttava vaikutus, se vähentää stressiä ja parantaa mielialaa. L-teaniinia saa Suomestakin, sillä sitä on mukana mm. monissa stressiä lievittävissä tuotteissa.


Siveydenpuuta on käytetty gynekologisiin ongelmiin jo 500 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Hippokrates suositteli siveydenpuun marjoja punaviinissä (mmm... :) naisten sukuelinten hyvinvointiin jo vuonna 400 eaa. 

Siveydenpuu käy kuukautisvaivojen hoitoon, hormonijärjestelmän tasapainottamiseen ja se lievittää PMS-oireita. Aika mahtavalta kuulostava kasvi! Tosin Suomessa siveydenpuu on lääkeluettelossa, eli sitä ei saa myydä ilman lupaa – koska se ei välttämättä ole turvallista. Hmm...



Kookosöljyn kerrotaan tekevän ihmeitä hormoniterveydelle – monen muun hyvän vaikutuksen lisäksi! Kookosöljyä voi kuulemma lisätä kahviinkin. Täytyy kokeilla, sillä tähän asti olen levitellyt rasvaa vain vartalolle. 

Lisää vinkkejä hormonitasapainoon pääsemiseksi löytyy mm. Wellnessmama-sivustolta. Muillekin kuin äideille. ;) 

Nyt ajattelin tehdä ensimmäisen iHerb-verkkokauppatilaukseni ikinä, ja tilata kotiin ainakin dong quai- ja siveydenpuu -tuotteita. Katsotaan, mitä muuta teemaan sopivaa sieltä löytyy. Luultavasti vaikka mitä!

Olisiko teillä lisää vinkkejä?

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

tehokas tee flunssaiselle

Plääh. Vietän toista päivää sängyn pohjilla sama pyjama päällä ärhäkkään kevätflunssan kourissa. Olo on kaikkea muuta kuin keväisen hehkeä ja älyllinen toiminta erittäin rajoittunutta. 

Jotakin flunssainen elimistöni silti tuntuu tajuavan, sillä eilen alkoi mieleni ihan yllättäen tehdä timjamiteetä. Törmäsin tähän herkulliseen teehen pari kuukautta sitten, kun vierailin Vilnassa ystäväni luona ja hän valmisti aamuteetä äidiltään saamastaan timjamista.

Kotiin palattuani ostin Ruohonjuuresta pikku paketin kuivattua Sonnentorin luomutimjamia. Tuore olisi tietty paljon parempaa, mutta minkäs teet tähän aikaan vuodesta Suomessa...


Paketti oli, kuten usein tuppaa käymään, unohtunut kaapin perukoille - eiliseen saakka. Ja ah, maistuipa timjamitee hyvältä! Oli pakko googlettaa yrtti ja kappas, mitä löysin Hesarin arkistoista! Timjamia on käytetty flussan hoitoon jo itä ajat. Täytyisi vaan aina muistaa vaistoonsa, emme me ihmiset ehkä ihan niin luonnosta vieraantuneita ole, ettemmekö ymmärtäisi omaa parastamme - ainakin hetkellisesti.

"Timjamin muinaisesta rohtohistoriasta on nykyisin jäljellä sen käyttö yskänlääkkeen valmistusaineena. Timjami sisältää eteeristä öljyä, tymolia, jolla on antiseptinen vaikutus. 

Timjamiteetä voidaan juoda vilustumisjuomana. Esimerkiksi Laatokan kalastajat nauttivat sitä estääkseen influenssaan sairastumista. Timjami irrottaa mm. limaa. Lisäksi timjamia voi kokeilla muihin hengityselinsairauksiin astmasta alkaen. Mutta myös ruoansulatuskanavan häiriöissä ja virtsateiden vaivoissa sillä on todettu olleen vaikutusta. Pienikin määrä riittää."

Jos timjamin maku tuntuu kylmiltään liian voimakkaalta, mukaan voi panna sitruunaa. Ja tietenkin hunajaa. Tasty Planner -blogista bongasin yhden reseptin. 

Suosittelen siis timjamia kaikille flunssasta kärsiville! Kyllä me tästä vielä noustaan - troppien sekä sen tärkeimmän eli levon ansiosta. Eli nyt läppäri kiinni ja petiin, mars!