Ystävä soitti eilen ja kertoi itkeneensä koko päivän. Hänellä on sydänsuruja.
Näissä tilanteissa on aina yhtä avuton, vaikka pohjimmiltaan tietää, että toinen tarvitsee lopulta vain kuuntelijaa, ei "viisaita neuvoja". Silti haluaisi osata löytää juuri ne oikeat sanat ja saada toinen paremmalle tuulelle - ainakin lopettamaan itkemisen.
Ystäväni tilanne on se, että hän on tutustunut kuulemma aivan mahtavaan mieheen, jonka kanssa kaikki tuntuu luistavan ja läheisyyttä ja hyviä hetkiä riittävän. Pitkään aikaan ystävä ei ole kokenut mitään vastaavaa, kaikki suhdeviritelmät kun ovat loppuneet lyhyeen eli siihen perinteiseen: "mulla on vähän huono tilanne" tai "oon sekaisin, en tiedä mitä haluun" tai "en nyt pysty sitoutuun mihinkään"... nämähän on kuultu ihan liian moneen kertaan vähän eri versioina.
Ei ihme, että ystävää kirpaisee erityisesti se tosiasia, että mies palaa sunnuntaina kotiinsa toiseen Euroopan maahan. Hän on ollut Helsingissä kuukausia kestävässä yliopiston tutkijavaihdossa, joka loppuu nyt. Nyt, kun kevätkin koittaa ja voisi kokea kaikkea kivaa yhdessä!
Kaiken kukkuraksi tällä(kin) miehellä on meneillään vaikea avioero, eikä hänkään ole innostunut puhumaan tunteistaan tai "suhteen" mahdollisesta jatkosta.
Ystävä pyysi neuvoja: miten uskaltaa sanoa, ettei tämä jäisi tähän? Että voisin mennä vaikka kyläilemään miehen kotimaahan kesällä? Katsoa, mitä tapahtuu. Ja ennen kaikkea: mitä sitten, jos mies kieltäytyykin kaikesta - kuinka sen sitten kestää, kun on itse ollut avoin ja kertonut tunteistaan?
Mitäpä siihen voi sanoa, samat vanhat neuvot. Aina pitää uskaltaa, elämä on lyhyt ja sittenpähän ei tarvitse katua. Asiat menevät kuten menevät, lopulta parhain päin kuitenkin - niin se on nähtävä.
Voi meitä ihmisiä, tuntuu että kaikki pyörimme tosi samojen ihmissuhdeongelmien ja pelkojen vyyhdissä, hieman eri muodoissa vain. Kaikkeen voi myös suositella aikas samoja keinoja: rohkeutta, avoimuutta, keskustelua & positiivista mieltä. Lannistua ei saa koskaan, eikä ikinä kyynistyä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti