Ostin pikku asunnon Sörnäisistä neljä vuotta sitten ja asuin siellä onnellisena reilut kaksi vuotta, kunnes muutimme yhteen nykyisen poikaystävän kanssa.
Olin ihastunut ensimmäiseen omaan kotiini. Oli ihan eri tunne asua vuokralla kuin tietää, että nämä seinät ja lattiat olivat minun ja voisin maalata ne saman tien punaisiksi, jos huvittaisi.
Huh. Muutto oli kriisin paikka. Vollotin, ettei uusi koti ole yhtään niin koti eikä ihana kuin exä. Poikaystävä-parka. Onneksi mielialani muuttui heti, kun sain omat tavarat levitettyä ympäriinsä. Muistan todenneeni, että ihan hyvähän tämä on. Siitä on kulunut melkein kaksi vuotta ja nyt tykkään "uudesta" kodista kovasti. En enää edes kaipaa Kampista Kallioon.
Mutta asiaan! Eilen vuokrasin asuntoni tai siis pidin asuntoesittelyn. Mukaan oli ilmoittautunut yksi meilillä etukäteen yhteyttä ottanut pariskunta sekä yksi kaverini kaveri, hiljattain eronnut nuorimies.
Lisäksi paikan päälle ilmaantui Oikotielle laittamani ilmoituksen perusteella kaksi muuta pariskuntaa: suomalainen ja kiiinalainen.
Minulla ei ole juuri mitään asunnonvuokrauskokemusta. Juttelin mukavia, esittelin yksiötä, availin kaappeja, selittelin niitä näitä ja lähinnä kehuin ex-kotiani - asunnon vuokraaminen on kyllä paljon helpompaa, jos asumisesta siinä on omakohtaista kokemusta. Sijoitusasuntoa esittelevillä täytyy olla haastavaa...
Esittelyssä tuntui oudolta kysellä ihmisiltä heidän elämästään. Mitä teet? Missä asut? Kenen kanssa? Jotenkin niin epäsuomalaista. Helpotus kaikille osapuolille oli, kun sovittiin että kiinnostuneet lähettävät minulle meiliä ja kertovat lisää itsestään.
Yllätyin, kun kaikilta esittelyssä käyneiltä kopsahti eilen meili ja he hehkuttivat, kuinka paljon haluaisivat asuntoa. Kaikki vaikuttivat mukavilta ja luotettavilta. Apua! Miten tällaisia päätöksiä tehdään?!
No, kuten kaikki muutkin hyvät päätökset: tunnepohjalta (ripaus järkeä mukana). Mietin asuntoni parasta, tietenkin sillä on oma luonteensa.
"Jokin sisälläni" sanoi, että asunto saa parhaat asukkaat sitä ensimmäisenä katsomaan tulleesta nuorestaparista. He alkoivat heti ihastella asuntoa ja puhuivat siitä kauniiseen sävyyn. Näin, että he pitäisivät kodistani hyvää huolta ja arvostaisivat sitä. Muutkin varmasti, mutten nähnyt samaa intoa heidän katseessaan.
Tietää ken tietää, mutta päätös tuntui eilen - ja tuntuu edelleen - hyvältä. Ja voi sitä riemua, jonka meilini herätti pariskunnassa!
Vaikeinta oli ilmoittaa muille, ettei ikävä kyllä tällä kertaa tärpännyt. Ihan kuin kyseessä olisi työpaikka. Miten tällaisia meiliä sitten kirjoitetaan? No, yritin selitellä päätöstäni ja kerroin jokaiselle, että varmasti olisit ollut erinomainen vuokralainen ja että onnea asunnonhakuun.
Hassua myös, kuinka puolet vaihtuvat. Ennen asunnon ostoa minä olin se, joka yritti tehdä vaikutuksen vuokranantajiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti