Elämä voi keikahtaa hetkessä päälaelleen

Periaatteessa sen tietää, muttei kuitenkaan ihan oikeasti usko että omalle kohdalle osuu ikinä mitään radikaalia ja yllättävää. Totta onkin, että suuri osa elämämme muutoksista tapahtuu niin hitaasti, että ehdimme sopeutua niihin ja kun jokin sitten todella muuttuu, olemme jo henkisesti valmiita ja jopa odotamme muutosta.

Kävimme tänään todella pitkästä aikaa kylässä serkkuni luona, osana pyöräretkeämme Kaivopuiston rantoja pitkin. Serkkuni on minua ehkä 8 vuotta vanhempi (tässä vaiheessa ei tietty enää lasketa) ja asuu ihanassa vanhassa kivitalossa - kolmen miehen kanssa. Miehet vain sattuvat olemaan hyvin nuoria: 2-vuotiaat kaksospojat ja 5-vuotias isoveli. Söpöjä kuin mitkä, mutta viime aikoina myös aika onnettomia.

Serkku nimittäin erosi äskettäin aviomiehestään, ja jäi siis yksin kolmen villin pojan yksinhuoltajaksi. Samoihin aikoihin hän palasi töihin pitkältä äitiys- ja hoitovapaalta - joutuakseen keskelle YT-neuvotteluja, joissa näyttää enemmän kuin todennäköiseltä, ettei enää juhannuksen jälkeen tarvitse ilmestyä työpaikalle. Huoh. Kaunis koti Helsingin kalleimmilla kulmilla saattaa kohta olla haave vaan.

Tietysti ihminen tekee elämässään päätöksiä aina sen hetkisen tiedon ja tilanteensa varassa, kuinka muutenkaan. Menee naimisiin, ostaa asunnon ja velkaantuu, hankkii lapsen ja sitten vielä toisen (jotka saattavatkin yllättäen olla kaksoset). Jo työpaikan yllättävä menetys saattaa muuttaa elämäntyylin lennosta. Yleensä muutoksilla on myös tapana kerääntyä samoihin kohtiin elämässä, mystistä sinänsä.

Onneksi ihminen myös on yllättävän sopeutuvainen olento. Ajattelin, että serkku olisi paljon masentuneempi, ja kyllä hän aika väsyneeltä näyttikin - mutta jutut olivat ihan positiivisia ja ainakin kaikkea muuta kuin lohduttomia.

Niinhän se on: toivoa on aina. Eikun rinta leukaan ja kohti uusia pettymyksiä! Elämä kantaa. Ja niin edelleen - kliseissä on totuuden ydin.

Ymmärsin myös, että vaikeissa tilanteissa perhe ja ystävät nousevat arvoon arvaamattomaan. En ollut nähnyt serkkuani varmaan 1,5 vuoteen - älytöntä, koska me asutaan tosi lähekkäin!

Nyt siihen(kin) saa tulla muutos. Aion saman tien ehdottaa serkulle vastavierailua luokseni - kuulemma tosi harva kutsuu enää häntä kylään lapsineen. Varmasti he ajattelevat kuten minä, että serkku on ihan liian kiireinen tullakseen kylään. Kannattaisi varmaan kysyä ihmiseltä itseltään ennen kuin olettaa yhtään mitään.