Aargs. Liekö kyse hormoneista, mutta eilisillasta asti on ärsyttänyt reippaasti. Yleensä harmistukseni laukeavat yön aikana, mutta tällä kertaa v-tus senkun jatkuu vaikka päivä on jo puolessa. Onneksi voi purkaa edes tänne, kun olen yksin kotosalla. Tai no, vauvan kanssa, mutta epäilen hänen kuunteluintoaan. Ainakin nyt nukkuminen vie voiton ja varmaan hyvä niin. :)
Kaikki alkoi eilisiltana, kun mieheni skypetti Espanjassa asuvien vanhempiensa kanssa. Tuntuu, että hän valitsee aina juuri huonoimman hetken puheluihin. Olin juuri tullut saunasta ja löhösin sohvalla meikittä ja punaisena, vauva kiinni rinnassa, ainoana toiveenani päästä nukkumaan asap. No, sen sain unohtaa sillä puhelu kesti ainakin tunnin...
Puhelu alkoi kivasti, kerrottiin kuulumisia ja ihasteltiin maitokoomaan nukahtanutta vauvaa eri kulmista.
Tässä välissä pitää korostaa, että miehen vanhemmat ovat oikein mukavia ihmisiä, minulla ei ole heistä pahaa sanottavaa! Mutta jokin heidän sanomansa aiheutti yhä jatkuvan reaktion.
Nimittäin mieheni veli vaimoineen sai myös vaimon, vain pari viikkoa meidän jälkeemme. Hienoa, sillä he olivat yrittäneet lasta kuusi vuotta, ja viimein tärppäsi hoitojen avulla. Heillekin syntyi poika, kolme viikkoa etuajassa keisarinleikkauksella, koska istukka sijaitsi vauvan kulkuväylän tiellä.
Liekö johtunut vauvan pienestä koosta ja lievästä ennenaikaisuudesta, mutta pikkuisella on ollut vaikeuksia imeä rintaa ja siten kasvattaa painoaan. Vanhemmat tietty stressaavat, eikä tunnin välein syöttäminen yötä päivää auta mielenrauhan saamisessa.
Meidän poikamme on lihonut hienosti, kuukaudessa lähes kaksi kiloa. Posket pullottavat ja aina on kamala nälkä. Olemme kiitollisia!
Tästä syystä miehen vanhemmat esittivät eilen toiveen, ettemme toistaiseksi julkaisisi valokuvia vauvastamme perheen yhteisessä Whatsapp-ryhmässä. Miksi? Koska ne kuulemma aiheuttavat kateutta ja pahaa mieltä miehen veljelle ja tämän vaimolle! Tsiisus!!
Miehen sukulaiset ovat nimenomaan pyytäneet meitä julkaisemaan kuvia, koska se on ainoa keino olla yhteydessä kaukana Suomessa asuvaan perheeseemme ja todistaa vauvamme kehitystä.
Mielestäni meidän ilomme ei todellakaan ole keneltäkään pois, päinvastoin. Luulisi, että veljekset iloitsisivat toistensa puolesta! Oudointa on, ettei veli itse ole pyytänyt meitä olemaan julkaisematta kuvia, silloin toki sen tekisimme.
Mieheni kommentoi vanhemmilleen, että come on, olemme julkaisseet vain muutamia kuvia siinä missä veli päivittää satoja omasta vauvastaan! Ja nyt sekin ilo evätään.
Jatkoin muistuttamalla, että jokainen vauva on erilainen ja kehittyy omaan tahtiinsa, eikä vertailuun kannata ryhtyä. Tätä vertailujuttua nimittäin vähän pelkäsinkin, tavallaan huonoa onnea että vauvat ovat niin saman ikäiset, olisipa edes pari kuukautta ikäeroa!
Sitä paitsi, jos vertailun tielle lähdetään niin loppuahan ei näy: aina jompikumpi tekee jotakin ensin. Jos veljen vauva oppii kääntymään, istumaan, kävelemään, puhumaan tms. ennen meidän poikaa, niin samaan tyyliin voisin vaatia että lopettavat siitä kertomisen, koska "tulee paha mieli". Aarg.
Puhelun jälkeen valitin miehelleni vanhempien älytöntä ideaa, eniten pahoillani olin hänen puolestaan, koska hän on onnensa kukkuloilla vauvasta ja nyt se pitäisi pitää omana tietonaan. Mutta mies alkoikin puolustaa vanhempiaan. Minulle riitti. Painuin univeloissani ja ärtyneenä saman tien nukkumaan, ilman pusuja. Ja aamukin oli hyvin vaitonainen.
Voi että kun ärsyttää. Hormoneilla on tietenkin osuutensa asiaan, mutta se ei juuri nyt oloa helpota.
Vertaistukea kaipaan! Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia ja miten olette niihin reagoineet?
