Kavereilta ja omasta kokemuksesta tiedän, kuinka turhauttavaa on panostaa aikaa ja energiaa hienoon työhakemukseen ja CV:n päivittämiseen ja - parhaassa tai pahimmassa tapauksessa - päästä jopa haastatteluun, joka on alusta loppuun täyttä silmänlumetta. Ja varmasti turhauttava kokemus myös haastattelijoille.
Itselleni näin on käynyt pari kertaa. Tuntuu, että täytän hienosti kaikki hakijalta vaadittavat kriteerit, mutta sitten haastattelusta jää tosi outo olo - ikään kuin haastattelijat tieten tahtoen etsisivät aukkoja hakemuksestani ja kokemuksestani - ja niinhän he tekevätkin, jotta olisi perusteltua antaa paikka "sille jollekin".
Olen jo kuullut sen verran vastaavia tarinoita, että kiinnostaisi tietää kuinka yleistä tällainen käytäntö Suomessa on - ja voisiko sille tehdä jotain? Googlesta en ainakaan löytänyt nopealla haulla juuri mitään tietoa hämäristä rekryprosesseista. Onko tämä(kin) kaikkien tietämä vaiettu totuus kuten se, että valtaosa rekrytoinneista tapahtuu ihmisten verkostojen kautta?
Verkosto alkaa muodostua jo nuorena, kun päästään - tai ollaan pääsemättä - ekaan sukulaisen hommaamaan kesäduuniin, kuten Taloussanomien Saako suhteilla saada töitä? -juttu hyvin valaisee. "Kun nuoren ensimmäiset työpaikat vaikuttavat ratkaisevasti hänen tulevaan uraansa, onko oikein, että hän sukeltaa työelämään vanhempiensa kontaktiverkon avulla?"
Niinpä. Tosin itse en ikinä saanut vanhempien avulla mitään töitä vaan ihan omin avuin. Eli on sekin mahdollista, paljon vaikeampaa vain...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti