Ryhdyin hommiin, ja noin vartti siinä meni, kunnes pannari jo komeili pellillä odottelemassa uunin lämpenemistä. On se kumma, miten ryhtyminen (lähes mihin vaan) voi olla niin vaikeaa! Erinomainen esimerkki on leipominen: saatan norkoilla tunteja netissä etsimässä "sitä täydellistä reseptiä", kunnes lannistun ja päätän olla tekemättä mitään. Samassa ajassa olisi syntynyt parit pullataikinat ja herkkuleivät... No juu. Tällä kertaa käytin Maikkarin reseptiä, joka löytyi nopsaan googlettamalla.
Tässäpä komea kuva vauvastani uunissa kasvamassa komeaksi. Pannarista tuli maukas, ja kaapista löytyi onneksi avaamaton mansikkahillopurkki. Ihan hirveästi en jaksanut valmista pannaria syödä, sillä itselläni on aina kerran kuussa ihmeellinen pakkomielle saada taikinaa, ja sitä tuli hotkittua nytkin liikaa.
Ylijäämän pakkasin huomenaamulla toimistolle vietäväksi. Hyvä pannari, parempi työpaikan henki... Ja perjantai, ehkä tästäkin viikosta selvitään kunnialla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti