maanantai 23. tammikuuta 2012

Shame - seksiriippuvaisen harmaa elämä

Shame

Sunnuntai-iltaisin alakulo vaivaa itseäni usein, joten se on loistava aika mennä leffaan. Päätimme tsekata monien kehuman, Steve McQueenin ohjaaman elokuvan Shame. Vangitseva filmi jättää katsojan levottomaksi pitkäksi aikaa - varsinkin, kun siirryimme suoraan teatterista seuraamaan vaalien ääntenlaskentaa baariin. Jännitystä kerrakseen.

Shame kertoo Brandonista. Menestynyt newyorkilainen bisnesmies on ulkoisesti menestyvä, mutta sisältä täysin rikki. Hän harrastaa seksiä huorien tai satunnaisten tuttavuuksien kanssa, muttei kykene mihinkään kestävämpään. Miehen pisin ihmissuhde kesti 4 kuukautta.

Brandonin pornon, itsetyydytyksen ja ahdistuksen täyttämä maailma menee sekaisin, kun yhtä pihalla oleva sisko Sissy muuttaa Brandonin luo määrittelemättömäksi ajaksi. Molempien onneton elämä juontaa juurensa lapsuuteen, josta ei kuitenkaan kerrota mitään.

New York on harmaa ja kova, ihmiset pinnallisia ja elämä niin kovin merkityksetöntä - päivästä toiseen mennään eteenpäin ja eletään jotenkuten.

Ei mikään hilpeä kokemus siis. Mutta erittäin kauniisti ja vähäeleisesti kuvattu elokuva. New Yorkin päävärinä - kuten myös henkilöiden elämän - on harmaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti